26. lokakuuta 2012

S-ryhmän luomutuotteiden myynnin kasvu kuihtunut

Taloussanomat uutisoi jälleen suurilla otsikoilla luomusta:

S-ryhmän myynti kasvoi luomulla ja herkuttelulla

 

Luomun myynti kasvoi alkuvuonna 26 prosenttia. 

No viime vuonna se kasvoi reilut 40 %, joten kysyntä alkanee tasaantua ja sepä tapahtuikin yllättävän nopeasti. S-ryhmä kertoo saman myös omilla sivuillaan ja näin:

S-ryhmän myynti kasvoi viitisen prosenttia tammi–syyskuussa


Luomun myynti kasvoi alkuvuonna 26 prosenttia.

Täysin samat viisi sanaa varustettuna yhdellä numerolla löytyvät myös tuosta tiedotteesta.

Puhutaanko tässä nyt luomun myynnin arvosta, vaiko kenties kappalemääräisestä myynnin kasvusta?

Miksi tätä kasvuprosenttia ei avata ollenkaan, eikä puhuta euroista enää, niin onko tässä takana vain se, että saadaan jotain suuren näköistä kuluttajien verkkokalvoille ylläpitämään positiivisia mielikuvia?

Sillä on täysin mahdollista, että luomutuotteiden osuus myynnistä on laskenut, mutta myyntivolyymi on noussut ja tämän kiemuran selittäisi se, että kaupan hyllyillä kalliit luomutuotteet on korvattu halvemmilla, jolloin niitä ostetaan luonnollisesti enemmän.

Tästä me olemme saaneet koko ajan uutisia. "Halpa luomumaito, kuluttajat haluavat halvempaa luomua, koetamme etsiä koko ajan kuluttajien toiveiden mukaista luomua" jne jne jne, kertovat meille uutiset yhä enemmän.

Selitän tämän nyt vielä esimerkin avulla. Ensin on ollut myynnissä luomutuote, joka maksaa 5 euroa / yksikkö. Niitä myydään kauppiaan seurantajakson aikana 100 kappaletta, jolloin rahaa saadaan yksinkertaisen laskutoimituksen jälkeen 500 euroa.

Myyntivolyymi ei tyydytä kauppiasta, joten hän etsii halvempaa, jotta sitä myytäisiin enemmän ja hän löytääkin tuotteen, joka maksaa 3,2 euroa kappaleelta. Nyt myyntivolyymi pomppaakin heti kymmeniä prosentteja ja sitä myydään myynnin seurantajaksolla 150 kappaletta entisen sadan sijaan.

Kauppias löysi n. 35 % halvemman tuotteen, jonka avulla hän sai seurantajakson myyntivolyymin nousemaan kokonaista 50 %.

Mutta todellisuudessa luomun osuus tässä tuoteryhmässä laskikin, vaikka myynti(volyymi) nousi huikeasti, sillä laskelmat kertovat, että rahaa tuli 480 euroa entisen 500 euron sijaan.

Tosin kauppias saa tästä hyvin positiivisen mielikuvan aikaiseksi, kun hän kertoo, että eräänkin luomutuotteen myynti on pompannut huikeat 50 %, joten luomu on hänelle sellainen asia, jota hän haluaa myydä enemmän ja enemmän, koska kuluttajat repivät luomun hänen käsistään.

Hän jättää kertomatta vain sen, että myyntivolyymin kasvu saatiin aikaan halvemmalla tuotteella, jonka myyntivolyymin pitäisi nousta vielä lisää, jotta hän saisi edes saman rahan kuin kalliimmalla tuotteella.

Tämän takia minua kiinnostaisi nähdä se, mistä tuo 26 % myynnin kasvu kertoo todellisuudessa. Myyntivolyymin vai myynnin arvon prosentuaalisesta kasvusta?

Myynnin volyymi on täysin eri asia kuin myynnin arvo ja siitä uutinen ei kerro mitään, ei edes S-ryhmän omassa ilmoituksessa.


4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hintaesimerkki tuon ketjun liikkeessä tavanomainen vs luomu:
Avokado Hass esikypsyt. 3,99 eur/kg.
Oho! Viereinen luomuhan näyttää vähän halvemmalta! Mutta kun ihan samannäköistä lappua katsoo tarkemmin, luomun hinta onkin per 300g eli melkein 12 eur/kg. Meneeköhän joku lankaan?

Anonyymi kirjoitti...

Kuluttajan valintaoikeutta loukkaavat vaillinaiset merkinnät: luomutuotteita myydään niin pienillä merkinnöillä, samalla hyllyllä tavanomaisten seassa. Pakkaus on usein hyvin samanäköinen ja –kokoinen, mutta sisällä enemmän (luomu)ilmaa, ja vähemmän itse tavaraa. Esim hiutalepakkauksissa on usein näin.
Luomua tulemme tahtomattamme tukeneeksi siinäkin, että ostamme luomua sekoitettuna tavanomaiseen (maito, vilja). Luomu kun ei oikein mene kaupaksi muuten.

Ajatteleva veronmaksaja ei halua maksutaakkaansa enää lisätä, vaan ostaisi mieluummin järkevän tehokkaasti ja tuottavasti tuotettuja elintarvikkeita. Siksi tulisi luomutuotteelta vaatia selvemmät merkinnät. Ja vielä isolla teksti: ”Tämän tuotteen tuottamiseen on tarvittu peltoalaa ja konetyötä sekä verorahaa huomattavasti tavallista enemmän. Myös ravinnepäästöt ja eroosio ovat todennäköisesti suuremmat.”

Matti

Kuluttaja mielikuvien syövereissä kirjoitti...

Kilohinnalla kikkailu on todellakin luomussa aika voimakasta, vaikka laki asiassa on hyvin selkeä. Kilohinta täytyy olla kuluttajille selkeästi näkyvillä, eikä niin, että kuluttajan täytyy itse laskea kilohinta jostain ilmoitetusta hinnasta.

Esimerkiksi vihanneksissa luomun kilohinta on usein ilmoitettu per puoli kiloa. Tai joissain tuotteissa jopa per 100 grammaa, kuten vaikkapa luomun erikoiskaupoissa on lähes kaikkialla.

Kun tämä yhdistetään siihen, että luomutuote pakataan aina hieman pienempään annoskokoon, saadaan hinta näyttämään paljon pienemmältä kuin se onkaan.

Katsokaapa vaikka hyllyjä. Tavanomainen tuote on kilon pakkauksessa ja luomutuote on 750 gramman pakkauksessa.

Tavanomainen ruisleipä on vaikkapa 550 gramman pussissa ja sama viipaloitu luomuruisleipä onkin laitettu 350 gramman pussiin.

Jos kuluttaja ei huomaa tätä, hän luuli olevansa tarkkaavainen ja hintatietoinen kuluttaja, mutta todellisuudessa osti kilohinnaltaan huikeasti kalliimman tuotteen.

Anonyymi kirjoitti...

Niin totta! Lisäksi luomutuotteet on usein vielä monin kerroin kääritty muoviin ja pahviin ja kelmuun.

Moiseen touhuun tympääntynyt ketjun ensimmäinen kommentoija.