Hyvä Sato -sadot huippuluokkaa
Hyvä Sato -kisassa mitattiin kesällä 2012 ensimmäistä kertaa yli kymmenen tonnin hehtaarisato. Kymppitonnin ylitti ehkä hieman yllättävä kasvilaji, Bernerin Evolo-hybridiruis.
”Ei mikään hurjan iso yllätys”, totesi Bernerin Lasse Matikainen satotiedot kuultuaan. ”Viime vuonna talousviljelyksilläkin hybridilajikkeilla päästiin paikoin yhdeksän tonnin hehtaarisatoon.”
Pro Agrian Luomun Urho-syysvehnäkin pärjäsi tällä kertaa kelvollisesti reilun neljän ja puolen tonnin hehtaarisadolla, mutta se jäi silti selkeästi jälkeen muista. Satoennuste lupaili jopa 5.5 tonnin hehtaarisatoa, mutta koska jyvän valkuaisainepitoisuus jäi aika pieneksi, taisi typpi loppua kesken, kuten viimeksi pelkäsivät käyväksikin.
Pitää muistaa kuitenkin se, että Pro Agrian Luomun lannoituskustannukset olivat kaikkein suurimmat, joten siinä mielessä harmittava takaisku, kun käytetyille panoksille ei sitten saatukaan katetta tuon enempää.
Novarbon luomumallasohra sen sijaan olikin kevätviljonen satoykkönen lähes seitsemän tonnin hehtaarisadolla ja koska satoennustekin oli 6-8.5 tonnia / ha, oli viljely hyvin onnistunutta.
Ilmaiseksi se ei tosin tullut, sillä mm. lannoituspanokset olivat tälläkin luomujoukkueella huippuluokkaa ja vain Bernerin joukkue pisti enemmän tuotantopanoksiin kuin Novarbon joukkue.
Luomussakin voi onnistua, mutta valitettavasti ei niillä luomun mainostamilla konsteilla, vaan pistämällä rahaa lannoitteisiin ja käyttämällä sen peltoon. Tosin kuten Pro Agria osoitti, ei välttämättä rahallakaan saa onnea, jos ei orgaaninen typpi ole oikeaan kasvin käytössä.
Seuraavassa numerossa sitten puidaan jo kokonaiskilpailua, eli ynnätään tulot sekä menot ja katsotaan minkä joukkueen alimmalla rivillä on eniten euroja.
Siinä ei sitten välttämättä huippusatokaan auta, jos sen eteen on pistetty liikaa pelimerkkjä suhteessa tuottoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti