Kaikki alkoi tästä. Seuraavaksi espoolainen dosentti ja erikoislääkäri Leena Kauppila kirjoitti vastineensa, jossa hän epäili edellistä kirjoitusta ja hänen mielipiteensä oli, että lisäaineet eivät suinkaan ole niin turvallisia ja tutkittuja kuin väitetään. Pieni ote tässä:
Kaikkien lisäaineiden haitattomuutta ei ole tutkittu
Leena Kauppila antoi myös esimerkkejä, esimerkiksi tällaisia:
Suolasta on laajaa tutkimustietoa. Esimerkiksi haku maailmanlaajuisesta lääketieteellisestä tietokannasta (PubMed) tuottaa haulla "suola ja epidemiologinen tutkimus" yli 8 000 tutkimusviitettä. Sen sijaan haku esimerkiksi lisäaineella "rasvahappojen mono- ja diasyyliglyserolit (E471) ja epidemiologinen tutkimus" ei tuota yhtään tutkimusviitettä ihmisillä tehtyyn väestötutkimukseen.
Ja hänen mielipiteensä päättyi näin:
Useimmat meistä syövät tätäkin lisäainetta päivittäin ehkä enemmän kuin suolaa, mutta kukaan ei ole katsonut aiheellisiksi tutkia sen käytön vaikutuksia kansanterveyteen. Yhtä heikosti väestöstä tutkittuja näyttävät olevan runsaat kolmesataa muutakin lisäainetta.
Tänään Hesarissa Leena Kauppilalle antoi vastineensa jo aiemmin mainitsemani ympäristö- ja elintarviketieteiden laitoksen varajohtaja, professori Marina Heinonen:
Kaikki lisäaineet tutkitaan
Alan asiantuntijat eivät ole siinä käsityksessä, että luontainen ruoka on yhtä kuin turvallinen. Syötävissä luonnon raaka-aineissa voi esiintyä ihmisen terveydelle haitallisia määriä kasvien omia myrkkyjä, homemyrkkyjä, raskasmetalleja tai muita ympäristömyrkkyjä.
Näin siis luonnollisuus, vaan entäpä ne lisäaineet:
Sen sijaan ruuan kaikki lisäaineet ovat niitä harvoja aineita, joiden haitattomuus on testattu. Turvallisuus arvioidaan käyttäen yhteisesti sovittuja (OECD-ohjeistus) solu-, bakteeri- ja eläinmalleja. Mikäli haittavaikutuksia esiintyy suurilla annoksilla, haitattomuus ihmisen terveydelle pyritään varmistamaan satakertaisilla turvakertoimilla.
Mutta aina silloin tällöin jotain uutta ilmenee:
Uusi merkittävä tutkimustieto otetaan aina huomioon, ja tarpeen mukaan aineen turvallisuus arvioidaan uudelleen. Kaikkea ei kuitenkaan voida taata, kuten ei myöskään tuttujen ravintoaineiden yhteisvaikutusten haitattomuutta.
Esimerkiksi hiilihydraatteja ja vähän proteiineja sisältävän ruuan kuumennuksessa syntyvän syöpävaaralliseksi epäillyn akryyliamidin haitallisuus arvioitiin vasta, kun asia kävi ilmi tieteellisessä tutkimuksessa.
Näin se vain on, eli me emme tiedä sitä, että jos syöt omenan, tomaatin ja sellerin, että miten kaikki näiden mainittujen terveellisten yksittäisten kasvisten jokainen molekyyli reagoi toistensa kanssa.
Tällaiset vaatimukset jokaisen molekyylin yhteisvaikutuksen pitkäaikaisista väestötutkimuksista ovat täydellisen kohtuuttomia, niin lisäaineiden, kuin tavallisten, turvallisiksi miellettyjen ravintoaineiden molekyylien kohdalla.
Mutta tähän kohtuuttomaan ajatukseen täydellisestä, molekyylikohtaisesta yhteisvaikutuksesta lisäaineita kammoksuvat aina takertuvat, mutta kuitenkaan he eivät vaadi samaa turvallisuutta esimerkiksi omenan ja mansikan jokaisen molekyylin pitkäaikaiskäytön yhteisvaikutuksesta ihmisen elimistöön.
Ruuan lisäaineet ovat suurelta osin samoja aineita, joita syödään värikkäissä ja kuitupitoisissa kasviksissa ja hedelmissä tai joita muodostuu ruuansulatuksen tuloksena elimistössä, kuten glutamaattia proteiinista tai rasvahappojen mono- ja diasyyliglyseridejä (E 471) ruuan sisältämästä rasvasta (triasyyliglyseridi). Lisäaineen vähäisellä määrällä ei tällöin ole merkittävää vaikutusta ihmisen terveyteen.
Lisäaineita kammoksuvat ovat jotenkin mieltäneet lisäaineet niin, että elimistömme tunnistaa luonnollisen ja keinotekoisesti valmistetun tismalleen samanlaisen molekyylin toisistaan ja kehomme käyttäytyisi eri tavoin, kun se kohtaa vaikkapa tomaatin luonnollisen natriumglutamaatin tai keinotekoisesti valmistetun natriumglutamaatin. Näin ei onneksi ole, vaan molekyyli on molekyyli, eikä elimistömme erottele luonnollisia tai vastaavia ihmisen valmistamia molekyylejä toisistaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti