Yle uutisoi suhteellisen odotetusta asiasta:
Marketit nappasivat lähiluomun kaupan
Lahdessa pienet lähi- tai luomuruokaa myyvät erikoiskaupat ovat vaikeuksissa ja joutuvat lopettamaan jopa toimintansa kannattamattomana ja sama meno näyttää olevan muuallakin.
Eipä tätä ole vaikea nähdä kehityksen suuntana, sillä jos myyt kuussa 10 pussia luomujauhoa ja toinen myy 10000, niin ei ole vaikea kertoa sitä, kumpi myy pussinsa halvemmalla. Ja kuluttaja ostaa halvinta - eikö sitä jo ymmärretä- oli se sitten luomua tai ei.
Ja samalla myös ne luomun alkuperäiset pientuottajat joutuvat ahtaalle, kun ei ole kanavia enää tuotteille ja vain suuri alkutuottaja järeine koneineen ja satojen hehtaarien peltoineen pärjää kilpailun puristuksessa.
Eipä liene vaikeaa ennustaa myös sitä, että seuraavana tipahtavat pelistä pois suurella vaivalla perustetut luonnonkosmetiikan yms kivijalkakaupat, kun marketit ottavat tuotteet myyntiin ja saavat suuren volyymin ansiosta painettua hinnoista pois 20-30 %.
Kuten niin monet alkuperäisen filosofian pienet luomutuottajat ovat kertoneet, että kaikki oli hyvin ennen luomutrendiä. Markkinat olivat sopivan kokoiset, kysyntä vastasi tarjontaa ja pienluomu elätti niin pientuottajan kuin pienen erikoiskaupan, joka sitä myi. Pientuottajat on ajettu nurkkaan ja pienet lähikaupat alas.
Jos haluaa isojen poikien peliin mukaan, kannattaa ottaa säännöistä selvää ennen peliä.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti