2. syyskuuta 2012

Hantaviruksesta ajatuksia

Kaikki lienevät lukeneet uutisen Yosemiten kansallispuistosta, jossa jyllää erittäin tappava hantavirus. Jopa 10000 ihmistä on saattanut altistua sille ja tähän mennessä on todettu 6 tartuntaa, joista kaksi on menehtynyt.

http://www.hs.fi/videot/Hantavirus+iski+telttailijoihin+Yhdysvalloissa/v1305596731847

Peurahiiret ovat levittäneet virusta ulosteissaan telttarakennusten seinien väliin, josta virus on levinnyt ilmateitse ihmisen hengitysteihin. Aluksi oireet muistuttavat flunssaa ja lopuksi keuhkot täyttyvät nesteestä ja ihminen 'hukkuu'.

Suomessa vastaava hantavirus on Puumala-virus, joka aiheuttaa myyräkuumetta. Kantajaeläimille virus on täysin vaaraton.

Tämä on erittäin hyvä esimerkki siitä, mihin luonto pystyy ja miksi esimerkiksi tuotantoeläimet olisi äärettömän tärkeää pitää erossa villeistä eläimistä tai niiden jätöksistä.

Otetaanpa pieni ajatusleikki, johon liittyy tuotantomuoto, jossa eläimiä on pakko ulkoiluttaa joka päivä tuotantorakennuksen ulkopuolella. Kyseessä on vaikkapa kanala.

Kanat joutuvat kosketuksiin kyseisen peurahiiren ulosteiden kanssa ja virus pääsee tuotantorakennuksen sisälle, sillä kanat tuovat viruksen tepastellessaan ulkona myyrien ulosteissa ja näin virus pääsee myös itse kananmuniin.

Virus leviää kananmunien välityksellä tuhansiin ja taas tuhansiin kotitalouksiin ja ihmiset alkavat sairastua. Kyseisen hantaviruksen kohdalla kuolleisuus on jopa 50 %.

Kannattaisiko sittenkin pitää tuotantoeläimet erossa luonnosta, vaikka se niin kauniilta ajatukselta paperilla kuullostaakin? Ja on se kaunista käytännössäkin, ennen ensimmäistä suurta katastrofia. Tuotantoeläimille on hyvä keksiä virikkeitä ja mahdollisuutta lajityypilliseen käyttäytymiseen, mutta se olisi syytä miettiä tapauskohtaisesti ja niin, että ruokaturvaa ei vaaranneta.

Ei kommentteja: