Organic sales fall in Britain for 3rd year
Luomun myynti laskee jo kolmatta vuotta putkeen, eikä mitään muutosta ole näköpiirissä. Ehkäpä tässä on yksi syy, miksi Suomen luomubuumi ei ota sen tärkeimmän osa-alueen, eli viljelijöiden keskuudessa oikein tulta alle. Trendi on trendi ja se loppuu joskus ja tilanne on hieman sama kuin erilaisissa pyramidihuijauksissa, eli jos et ole päässyt peliin mukaan avausvaiheessa, niin liian myöhään leikkiin hypätessä voi jäädä käteen pelkkä luu.
Iso-Britannia on ollut luomun veturi Euroopassa pitkään ja nyt siltä suunnalta on tullut jo vuosia sellaisia uutisia, joita ei pahemmin kotoisen luomuliiton sivuiltakaan löydy, vaan katse koetetaan pitää sieltä pois, ettei vain kuluttajat täällä saisi vääriä signaaleita.
Ison-Britannian luomumyynti on laskenut jo 18 % sitten huippuvuoden 2008 ja se ei taatusti siellä tuottajia paljoa naurata.
Saarivaltion luomuväki järjesti jopa hyvin mittavan ja etenkin kalliin Organic UK -mainoskampanjan johon käytettiin myös EU:n rahoja, mutta sekään ei luomulaivan suuntaa kyennyt muuttamaan, joten rahallakaan ei aina saa kaikkea, jos kuluttajat kokevat jotain muuta.
Tavallinen ruoka, jonka tuotantotapa kuitenkin poikkeaa hiukan totutusta ja jonka harteille on asetettu suunnattomia väitteitä ja puolitotuuksia aina sen paremmasta terveellisyydestä lähtien, voi näköjään osoittautua pettymykseksi, kun kuluttaja ei huomaa mitään muuta kuin keventyneen lompakon. Tällaiset luksustrendit kokevat yleensä iskuja tällaisina hetkinä, kun olemme menossa kohti taloudellisesti kovia aikoja.
2 kommenttia:
Todennäköisesti luomu on Englannissakin kallista lystiä.
Luomu puhdistaa maan ravinteista muutamassa vuodessa, ja ihmiset rahoistaan...
Yksi syy saarivaltion luomubuumin hiipumiseen lienee myös avoin keskustelu, jota siellä on käyty. Siellä on käyty kriittistä keskustelua vaikkapa luomun terveysvaikutuksista ja selitetty ihmisille, mitä ne tutkimukset tarkoittavat, jotka osoittavat terveysvaikutusten täydellisen puutteen.
Terveysmielikuvat yms on ammuttu alas ja niistä on uutisoitu laajasti ja avoimesti.
Täällä keskustelua ei oikeastaan ole, eikä sitä ole käyty, vaan hymistellään hiljaa, ettei kenenkään tunteita loukattaisi.
Britannia on myös sellainen esimerkki, että luomuväki pelolla odottaa sitä, että vaikkapa Hesari huomaisi sen ja kirjoittaisi siitä ison jutun.
Britannian luomubuumi kun alkoi heiketä siitä, kun muutama lehti kirjoitti, että luomun kysyntä on alkanut vähetä. Siihen kun yhdistyi mielikuvien romuttuminen, niin mausteet olivat kasassa.
Trendit loppuvat hyvin vähästä ja kun ihmiset saavat vinkin, että trendi ei enää kiinnosta, ei trendikäällä ihmisellä ole kuin yksi vaihtoehto: etsiä seuraava muodikas asia.
Lähetä kommentti