MUUTTUVA MAASEUTU - historiallinen maatalous
Verkko-opetuspaketti kertoo tekstein, piirroksin ja valokuvin sekä videoleikkein niistä työtavoista ja välineistä, joilla maataloutta on Suomessa harjoitettu esihistorialliselta ajalta 1900-luvun puoliväliin asti.
Kun lukee menneisyyden tapahtumista tietoon perustuvan version, niin haikailu siihen vanhaan hyvään aikaan saanee edes pienen kolauksen. Ihmisen muisti on valitettavasti hyvin lyhyt ja erityisesti hyvin valikoiva, joten omien muistojen mummolan maaseutu ei välttämättä kerro totuutta siitä, millaista on ruuan alkutuotannon arki ja millaista se oli etenkin silloin, mitä haikaillaan tänne takaisin.
Maanviljelys
Maanviljelystä on kaksi erilaista versiota, joista kaskiviljely oli ensimmäinen ja peltoviljely seurasi sitä. Linkin takaa pääsee tiedossa eteenpäin, mutta lyhyesti kaskiviljely oli sitä, että metsä poltettiin tuhkaksi. Tuhka toimi lannoitteena ja poltossa syntynyt kuumuus vaikutti maaperään niin, että kasvit kasvoivat siinä paremmin. Sadot olivat erittäin hyviä, jopa kymmenkertaisia verrattuna varsinaiseen peltoon, mutta asialla oli myös varjopuolensa, eli kaskiviljely vaatii suuren maa-alueen ja maata tarvitaan koko ajan lisää ja lisää, sillä maan palautuminen uudelleen kaskettavaksi vaatii vuosikymmeniä. Lisäksi satoa saatiin vain muutama vuosi kunnes maan ravinteet oli käytetty ja piti polttaa uusi metsä.
Tuossa lienee kaskeamisesta tehty puhuttelevin maalaus ja kuvaa katsellessa voi miettiä omaa halukkuuttaan tähän hyvin luonnonmukaiseen viljelytapaan. Kuva linkitetty Maanmittauslaitoksen karttakäärö -sivuilta ja se on Eero Järnefentin Raatajat rahanalaiset. Tytön kasvot ja maha ovat pettuleivän ja nälän turvottamat, jotka molemmat olivat hyvin yleisiä ruokapöytävieraita vielä 1800-luvun loppupuolellakin.
Kaskiviljelyn syrjäytti peltoviljely. Peltoviljely on käsitteenä niin laaja, että parhaiten asiasta pääsee kiinni lukemalla yliopiston kattavan esityksen.
Karjanhoidosta vain sen verran, että verrattuna nykyiseen aikaan, ennen karjan päätehtävä oli toimia vetojuhtana pelloilla ja tuottaa pellolle lantaa lannoitteeksi. Maito ja liha olivat sivutuotteita ja lähinnä perheen omaan käyttöön.
Mutta olivatko eläimet paremmin voivia silloin kuin nyt? Historialliseen maatalouteen tutustuttuani olen vahvasti sitä mieltä, että eläimillä olivat asiat hyvin paljon huonommin "vanhoina hyvinä aikoina" kuin nyt. Eläimille annettiin ruokaa vain niin paljon että ne pysyivät hengissä ja tuottivat lantaa tarvittavan määrän. Monet eläimet kuolivat nälkään huonojen satovuosien jälkeisinä talvina. Navetat antoivat suojaa, mutta niidenkin taso oli hyvin riippuvainen maatilan vauraudesta ja köyhien tilojen eläinsuojat olivat hyvin vaatimattomia.
Eräs asia, missä "vanhan hyvän ajan" maatalous erosi nykyisestä, on työvoima ja etenkin sen suunnaton tarve ennen nykyisiä moderneja maatalouden menetelmiä. 1600-luvulla säädettiin palveluspakko, joka oli voimassa aina vuoteen 1865 ja se takasi maatalouteen sen tarvitseman työvoiman. 1940-luvulla maatalouteen oli palkattu -tilallisten lisäksi- 220 000 henkeä, mutta määrä väheni kymmenessä vuodessa vauhdikkaasti, ollen enää 75000 50-luvulla.
1850-luvun vaiheilla suurin osa väestöstä sai elantonsa maataloudesta. 1900-luvun alussa määrä oli tipahtanut jo puoleen koko väestöstä. Tällä hetkellä maatalouden osuus bruttokansantuotteesta on 3.3 %.
1850-luvun vaiheilla suurin osa väestöstä sai elantonsa maataloudesta. 1900-luvun alussa määrä oli tipahtanut jo puoleen koko väestöstä. Tällä hetkellä maatalouden osuus bruttokansantuotteesta on 3.3 %.
Joten oliko ennen kaikki paremmin ja oliko maanviljelys romanttista, suomalaisten mustavalkoisten elokuvien kuvaamaa toimintaa, jossa miehet hattu vinossa ja korsi suussa vihellellen vonkasivat morsiamia? Minusta vastaus on selkeä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti