26. kesäkuuta 2012

Ruoan haaskaaminen

Ruoan haaskaamiseen puuttuminen lienee yksi keino, jolla nopeimmin ja ehkä jopa helpoimmin puututaan siihen, miten paljon ruokaa on käytettävissä ihmisille ja miten paljon se maksaa.

Käsitykset siitä, paljonko syömäkelpoista ruokaa heitetään pois, vaihtelee jonkin verran. Useat eurooppalaiset tutkimukset päätyvät noin 50-65 kiloon henkeä kohti vuodessa, eli noin reilu 10 % ruoan kokonaisostoista. Yksi brittitutkimus on päätynyt 75 kiloon, eli noin 16 prosenttiin ostoista. Yhdysvalloissa lukema on noin 14 prosenttia, mutta koska he ostavat huomattavasti paljon enemmän ruokaa kuin me eurooppalaiset, niin kiloissa se on noin 80.

Suomessa viimeisimmät tutkimukset ovat antaneet noin viiden prosentin lukuja kokonaisostoista, joten meillä ruoan arvostus on vielä paremmassa asemassa kuin monessa muussa maassa, joskin eroja löytyy yksittäisten talouksien tasolle mentäessä.

Mutta Maapallon mittakaavassa jopa puolet tuotetusta ruoasta menee hävikkiin joidenkin arvioiden mukaan.

FAO on arvioinut, että tuotannon tulisi kasvaa 70 % vuoteen 2050 mennessä, kehitysmaissa jopa 100 %, jotta maapallon kasvava väestö saadaan ruokittua, joten jokaiseen kohtaan ruokaketjun ongelmista olisi puututtava, mieluiten nopeasti.

Ensimmäinen keino on lisätä tietoa, sillä kuluttajilla on hyvin suuria vaikeuksia hahmottaa sellaisia termejä kuin "viimeinen myyntipäivä" tai "parasta ennen". Useat käsittävät sen päiväksi, jona tuote hädin tuskin kelpaa syötäväksi ja ihmiset heittävät jopa suoraan roskiin sellaisen pakkauksen kaupasta kotiin saavuttuaan kun  huomaavat ostaneen "viimeisen myyntipäivän" tuotteen.

Erot kehitysmaihin ovat huomattavat, sillä kehitysmaissa kotona ruokaa ei haaskata juuri ollenkaan, vaan siellä ruoan hävikki tapahtuu ruokaketjun alkupäässä, eli ruoka pilaantuu vaikkapa pelloille tai varastoihin puutteellisen tekniikan ansiosta.

EU onkin aloittanut toimet ruoan haaskaamisen vähentämiseksi ja ensimmäiset päätökset sekä mietinnöt tulivat ulos alkuvuodesta.

Ruoan haaskauksen välttäminen - hyväksytyt tekstit 

 

 Pakkauskoot ovat myös merkittävässä asemassa, sillä usein pakkaus on valittavissa joko suuressa koossa tai erittäin suuressa, joten yksineläjät joutuvat ostamaan ylisuuria määriä ja jos taloudesta uupuu vaikkapa pakastin, voi hävikkiä tulla. Tietenkin hinnoittelu vielä tukee jättikokoisia pakkauksia, jolloin saattaa mahdollisen säästön harha pistää kuluttajan ostamaan liian ison pakkauksen, jolloin parin päivän päästä "säästö" menee biojäteastiaan.

Tämä EU:n mietintö ei jostain syystä ole saanut yhtään huomiota yksittäisiä tapauksia lukuunottamatta ja siihen mietin syitä. Ongelma on kuitenkin konkreettinen ja se olisi yksi helpommista tavoista kitkeä koko ruokaketjun hävikkiä ja tehostaa ruoan tuotantoa ilman ensimmäisenkään lannoitehippusen tai millilitran maatalouskemikaalin käyttämistä.

Lisäksi turhaan tuotettu ruoka aiheuttaa turhia kasvihuonepäästöjä sekä se on todellista luonnonvarojen väärinkäyttöä. Lisäksi ilmastonmuutoksen mukanaan tuoma kuivuus poistaa maailmanlaajuisesti paljon maatalousmaata pois käytöstä, vaikka sillä voikin olla Suomen maatalouteen positiivisia vaikutuksia, joten kaiken tämän kompensoiminen olisi helpointa aloittaa ruokahävikkiin tarttumalla.

Asiaa on varmaan hankala nostaa nyt tapetille, sillä ruokahävikin saaminen kuriin tarvitsee asioita, joita nyt vastustetaan kiivaasti määrätyillä tahoilla. Aihe on poliitikoille hyvin epämiellyttävä, koska kuluttajat ovat nyt mieltyneet luonnolliseen ja luonnonmukaiseen ja keinot ruoan säilymisen parantamiseksi ovat lähinnä teollisia, niin asioista joista ei voi puhua, on vaiettava.

EU:ssa kaavaillaan, että ruoan säilyvyysaikoja tulisi pidentää useista päivistä viikkoon nykyisestä ja kun alamme miettiä keinoja, joilla pakattu ruoka saadaan säilymään kauemmin, ei tarvinne kauaa odottaa vihaisia kuluttajia barrikaadeille heiluttelemassa "lisäaineet myrkyttävät lapsemme" -kylttejä.

Myös tuoretuotteiden säilyvyysaikoja tulisi pidentää ja mitähän siitä tuumaavat bloggarit, jotka pelottelevat kuluttajia omilla testeillään, joissa omenaa tai tomaattia on kuvattu muutama päivä ja kauhistuttava havainto on, että niiden ulkonäkö ei ole muuttunut yhtään. Ne ovat siis säilyneet hyvin ja niiden ulkomuoto ei aiheuta kuluttajalle tarvetta tuotteen hävittämiseen, mutta bloggarit ovatkin huolissaan aivan toisista asioista tässä tilanteessa.

Ihmiset heittävät paljon syömäkelpoista ruokaa pois siksi, että tuotteen ulkonäkö ei enää miellytä kuluttajaa ja kun alamme miettiä keinoja siihen, kuinka ruoan ulkonäkö saadaan pysymään houkuttelevana kuluttajalla kauemmin, kykenen jo näkemään samat kyltit barrikaadeilla.

Prisman tiededokumenteissa tuli mainio "Lisäaineet lautasellamme" -sarja, jonka kolmessa osassa Stefan Gates pureutui esimerkiksi ruoan säilyvyyden saloihin. Siinä myös testattiin niitä seikkoja, jotka vaikuttavat kuluttajan mielikuviin ruoasta. Yksi oli hyvin mielenkiintoinen, sillä siinä annettiin kuluttajille herneitä maisteltaviksi. Herneet olivat tismalleen samanlaisia, samasta valmistuserästä, mutta kun herneet säilöttiin, niin toiset herneet värjättiin, jotta ne näyttivät säilömisen jälkeenkin tuoreilta, mutta toisista herneistä jätettiin värjäys pois, joten ne "haalistuivat" säilytyksen aikana, tosin se on luonnollinen prosessi. Värjäys ei vaikuttanut mitenkään makuun, eikä mihinkään muuhun ominaisuuteen kuin herneen väriin.

Herneitä maistelleet kuluttajat pitivät värjäämättömiä herneitä vastenmielisinä, huonomman makuisina sekä sellaisina, että ne menisivät roskiin, jos sellaisia jääkaapista löytyisi. Täysin samat, tosin tuoreen näköiset, kiitos värjäyksen, maistuivat tuoreilta, hyviltä, makoisilta, herkullisilta ja vaikuttivat kuluttajista muutenkin kelpo tuotteilta. Tismalleen samoja herneitä, samasta erästä, samana päivänä säilötty ja täysin samanlaiseen pakkaukseen, mutta värjättyjä.

Ruoan ulkonäön merkitys siihen, syökö kuluttaja ruoan jääkaapista vai ei, on hyvin suuri ja yksittäisen kuluttajan kohdalla epäilemättä suurimpia syitä ruoan hävikkiin. Vaikka ruokapakkaksen mukaan käyttäminen on turvallista ja kuluttaja on sen oikein viileässä säilyttänyt, niin epämiellyttävä ulkonäkö saa kuluttajan heittämään kelvollisen ruoan pois. Jos tuotetta maistaa, niin epämiellyttävä ulkonäkö vaikuttaa makuaistiimme niin, että me maistamme mitä näemme.

Lueskelin kirjaa Suomen maatalouden historiasta ja 1900-luvun alkupuolella maatalon emännät pitivät teollista makkaraa ja juustoa parempana kuin itse tehtyä ja emännät arvostivat etenkin teollisen makkaran parempaa säilyvyyttä. Paljon on vettä virrannut Vuoksessa sen jälkeen ja ajat trendeineen muuttuvat. 1930-luvulla haikailtiin teollista makkaraa mutta nyt luullaan, että 1930-luvulla elettiin luonnollisesti ja arvostettiin luonnollisuutta ja siispä mekin arvostamme nyt luonnollisuutta.

Sivu 26: Teollisesti tuotettuja elintarvikkeita kuten juustoja ja makkaroita alettiin jo 1920- ja 1930-luvuilla pitää maaseudullakin kankaiden ja kenkien tapaan kotitekoisia parempina.

Mutta kun mainostoimisto pääsee vauhtiin ja alkaa romantisoida menneisyyttä, tosiasiat unohdetaan tyystin ja tilalle tuodaan sellainen versio, jollaisena me haluaisimme menneisyyden nähdä. Me emme halua kuulla, että 1920-luvulla maatilan emännät ostivat mieluummin teollisen juuston tai makkaran, vaan me haluamme nähdä kuvan, jossa maatilan emäntä väkertää makkaraa itse ja kaikki hymyilevät, lehmiä myöten.









1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Niin tyypillistä juuri meidän kulttuurissa. Pakko kertoa, että itsekin jälkikäteen vähän nauroin kun olin kuullut erään turkkilaismiehen kehuneen että kotitekoinen hillo oli tosi hyvää, ihan kuin keinotekoista. Niin länsimainen reaktio minulta.