9. heinäkuuta 2012

Yhdysvalloille ja EU:lle yhtenäiset luomusäännöt


15.02.2012 tapahtui jotain hyvin merkillistä, josta ei ole Suomessa tiedotettu ollenkaan. Otsikko kertoo asian, mutta ensin katsaus faktoihin ja historiaan, joka on tässä tilanteessa tärkeää tietää.

Yhdysvallat ja EU ovat maailman suurimmat luomuruoan markkinat. Yli 90 % kaikesta luomusta myydään näillä kahdella markkina-alueella. Asiassa on ollut yksi huomattava ongelma, eli se, että Yhdysvalloissa tuotettu, USDA:n luomustandardien luomu ei ole kelvannut luomuna EU:n markkinoille ja sama toisinpäin. Tosin hyväksyttämällä jokainen tuote erikseen, on luomu voinut vaihtaa markkina-aluetta, mutta byrokratiaa on niin paljon, että se on käytännössä estänyt luomutuotteiden kaupankäynnin markkina-alueiden kesken.

Tämä on ollut erittäin huomattava kaupankäyntiä haittaava ja estävä asia. Ja luulen, että asia on ollut ongelma etenkin Yhdysvaltojen päässä, sillä siellä osataan tuottaa halvalla ja myydä kalliilla, ja EU:n kasvaville markkinoille ei ole päässyt jylläämään.

Edellinen postaukseni käsitteli sitä, kuinka New York Timesin mukaan Iso Paha Ruokateollisuus on ottanut Yhdysvaltain luomun haltuunsa, pilannut sen ja heittänyt kaikki luomun arvot roskakoriin, tehden siitä ruokatuotannon miljardibisnestä.

Eräs uutinen on jäänyt huomaamatta ja josta ei ole esimerkiksi Suomessa uutisoitu ollenkaan ja tämän jälkeen jokainen voi miettiä, että miksi ei ole uutisoitu, vaikka kyse on vallan merkittävästä asiasta:

Historic signing finalizes organic equivalence arrangement between EU and U.S.

  

Euroopan unioni ja Yhdysvallat ovat lyöneet kättä päälle ja sopineet, että luomut ovat samalla viivalla kaikissa suhteissa. Jos tuote on sertifioitua luomua omalla alueellaan, se on sitä automaattisesti myös toisella.

Nyt USDA:n luomun pääsyä EU:n markkinoille ei estä mikään, eikä EU:n luomua USDA:n hallitsemalle alueelle. Kotoinen Luomuliitto ei ole tätä sopimusta uutisoinut, eikä myöskään Evira ole tiedottanut asiasta millään tavalla, vaikka sopimus pitää sisällään erään hyvin merkillisen kohdan. Kiista on koskenut lähinnä antibioottien käyttöä näillä kahdella luomun markkina-alueella.

Yhdysvalloissa on saanut käyttää antibiootteja bakteeritautien sairastuttamien luomutuotannossa olevien omena- ja päärynäpuiden hoidossa. Euroopassa on saanut käyttää antibiootteja eläinten tulehdustautien hoidossa, mutta nyt on sovittu, että antibiootteja ei käytetä enää ollenkaan luomutuotannossa, kummankaan alueella.

Eikö Suomessakaan saa enää hoitaa luomueläimien tulehduksia antibiooteilla?

Additionally, producers must attest that:
(1) no antibiotics were administered to animals;
(2) the antibiotics tetracycline and streptomycin were not used to control fire blight in apples and pears.


Jos eläimien tulehdussairauksia ei saa enää luomutuotannossa hoitaa antibiooteilla, alkaa toiminta mennä vahvasti jo eläinrääkkäyksen puolelle!

Evira vastasi tiedusteluuni, että vain jos luomueläimestä peräisin olevaa tuotetta viedään Yhdysvaltoihin, ei antibioottilääkitystä sallita käytetyn. 


Jos tuote on EU:n alueelle, siis Suomen omille markkinoille yms, niin normaalit luomusäännöt ovat voimassa.

Lehdistötiedote


Tämä oli myös mielenkiintoinen kohta:

“100 % Organic”
  • No “100% Organic” Labeling
  • Labeled as “Organic” only

Miksi luomutuotetta ei saa mainostaa että se on 100 % luomua, jos se on?

Olisiko tässä pieni mielikuvajuttu takana, että kun markkinoilla on hyvin paljon tuotteita, joita saa myydä luomuna, vaikka tuote ei ole 100 % luomua, niin kuluttajat voisivat havahtua tähän pienoiseen seikkaan, jos joku saisi mainostaa olevansa 100 % luomua? Siksi varmaan sopimuksessa päätettiin, että 100 % luomua ei saa mainostaa, vaan saa mainostaa  tuotteen olevan pelkästään luomua, ilman luomun osuutta prosentteina.

Nyt jos tilanne vaatii, voidaan muuttaa sääntöä luomun vaadittavasta osuudesta, mutta kun tuotetta ei saa mainostaa sen sisältämän luomun määrällä, ei tällaisia asioita sitten kukaan huomaa. Nerokasta, sanoisin.

Mutta onpas taas mielenkiintoista nähdä, että mitä tapahtuu, kun Yhdysvaltain mammuttimainen luomukoneisto pääsee EU:n alueella kunnolla vauhtiin ja mitäpä tapahtuu vaikkapa suomalaisille pientuottajille? Varmasti luomumyynti tulee kasvamaan, sillä Yhdysvalloissa riittää tuotantopotentiaalia tyydyttämään myös eurooppalaisten vaativien kuluttajien luomunälkä.

Muuttuuko luomuruoka nyt enemmän lähellä tuotetuksi, joka ottaa ympäristön paremmin huomioon kuin tavanomainen tuotanto, kun sitä aletaan roijata Atlantin toiselta puolelta toiselle? No onneksi ne mielikuvat ovat tärkeämpiä kuin todellisuus. Luomuhan kuitenkin on lähellä tuotettua ja koska se mainoksessa lukee, on sen oltava totta.

Kannattaa lukea New York Timesin juttu uudelleen Yhdysvaltojen luomubisneksestä ja sen jälkeen yhdistää siihen tietoon tämän postauksen aihe, niin herättääkö nämä kyseiset asiat yhdessä mitään ajatuksia?

Minulla herätti.


6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Moni ihminen ihan omasta halustaan menee lääkärille hakemaan antibioottireseptiä, jos sitä tarvitsee. Tuotantoeläinten puolesta sen päätöksen tekee ihminen, ja joskus se on se että "minä päätin että sinä olet luomu, ei mitään lääkkeitä, kyllä se siitä".

Anonyymi kirjoitti...

Joo ja tuosta joutuisi käräjille, syytettynä eläinrääkkäyksestä. Mutta jos kyseessä on luomutuotanto, maksetaan vaan lisää tukia.

Anonyymi kirjoitti...

Mitähän eräs tuttu eläinlääkäri mahtaa olla tästä mieltä? Taidan kyllä arvata, ilman että minun tarvitsee sitä edes kysyä...
T. ensimmäisenä kommentoinut

Anonyymi kirjoitti...

...enkä malta olla lisäämättä, että ollaanko täällä enää ihan järjissään, kun homeopatista näyttää tulleen jo virallinen oppi! Jos joku kohtelisi noin vaikka lemmikkikoiraansa...

Kuluttaja mielikuvien syövereissä kirjoitti...

Asia selvisi Evirasta.

Vain jos tuote viedään Yhdysvaltoihin, sitä ei ole saatu lääkitä antibiootein sen elämän aikana. Muutoin on voimassa normaalit luomusäännöt.

Anonyymi kirjoitti...

Jotkut taitavat jopa "hoitaa" pikkulastaankin homeopatialla.