17. heinäkuuta 2012

Voiko luomueläin paremmin

Mielikuva siitä, että luomueläin voi paremmin, luomueläintä kohdellaan paremmin ja luomueläimen tuotantotilat ovat paremmat on yksi syy sille, miksi moni suosii luomua tavanomaisen tuotannon sijaan.

Uusin Tiede-lehti käsitteli asiaa ja lainaan lehteä pääosiltaan tämän asian selventämiseksi.

Kuten artikkelissa todettiin, eläimen hyvinvointi riippuu eniten hoitajasta, ihmisestä, joka pitää eläimistä huolta. Tuotantotapa ei siihen vaikuta, eli jos hoitaja on ollut piittaamaton eläimien hyvinvoinnista ollessaan tavanomainen tuottaja, on kovin vähän syitä uskoa siihen, että hän muuttaisi tapojaan ryhtyessään luomutuottajaksi.

Luomussa ei sallita esimerkiksi loistautien ehkäisyyn ennakoivaa lääkitystä, joten se tosiasia yhdistettynä jokaisen tuotantoeläimen ulkoilutuspakkoon aiheuttaa suurta sairastumispainetta luomutuotannon eläimiin.

Ulkoilutuspakko ei ole myöskään automaattinen hyvä asia, jos eläin on arka tai ei osaa käyttää sitä hyväkseen. Kovalla helteelle, pahimpaan paarma-aikaan lehmän saaminen navetasta ulos voi viedä hermot sekä eläimeltä että tuottajalta, jos halutaan noudattaa luomun sääntöjä, kuten niitä tulisi noudattaakin.

Ulkoilutusmahdollisuus on hyvä asia, jos eläin suoriutuu siitä luontevasti. Se ei ole todellakaan automaatio nykyisten, pitkälle jalostettujen rotujen kanssa, joita käytetään luomussakin. Nykyiset rodut on jalostettu silmälläpitäen nykyisiä hygieenisiä tuotantotiloja ja usein nämä eläimet siirrettynä luomutuotantoon on tuottanut aivan uusia ongelmia esimerkiksi sairauksien muodossa, jotka eivät ainakaan paranna eläinten hyvinvointia.

Luomueläimillä on enemmän tilaa käytössään, jos vertailukohtana on tavanomaisen tuotannon eläinsuojelulain mukaiset minimivaatimukset. Tässä aiheuttaa ongelmia lähinnä se, että sellaisia minimitiloja on kovin vaikea löytää yhtään mistään. Jos vertaamme luomueläimen tilaa siihen, joka se  käytännössä on tavanomaisilla tiloilla, eroa on tuskin yhtään. Kuten useat luomutuottajat sanovatkin, tilat olivat jo paljon ennen luomuun siirtymistä luomun vaatimusten mukaiset, joten tämäkään argumentti ei oikein pure.

Kuten eräs ystäväni kertoi, joka tarhasi villisikoja, että niillä on siellä neliökilometrejä tilaa olla, mutta ne makaavat siellä päällekäin yhdessä kasassa koko porukka. Jos siitä kuvan ottaisi oikeasta kulmasta, niin jo olisi eläimillä hirveät oltavat ja ahdasta, kuvan mukaan.

Kanaloissa luomussa on kuusi kanaa neliömetrillä ja tavanomaisessa yhdeksän. Tämä ero tietenkin tuntuu paperilla melkoiselta, mutta jos kukaan on koskaan kanalassa käynyt, niin kana laumaeläimenä ei ikävä kyllä noudata sellaista järjestystä, että ne siellä kiltisti ovat toinen toisestaan tasaisen välimatkan päässä niin, että jokaisen kanan välissä on paljon tilaa, vaan jossain on hyvin paljon tyhjää tilaa ja jossain kanoja kyhnöttää toinen toisissaan kiinni. Kanalauman luontainen koko on noin 5-20 kanaa, joten luomun maksimiraja 3000 kanan pitämisestä samassa tilassa on käytännössä aivan yhtä luonnoton kuin tavanomaisenkin.

Broilerituotantoa kauhistellaan siitä, että broilerit joutuvat teuraaksi reilun 30 päivän jälkeen. Luomubroilerissa raja on nostettu kokonaiseen 81 päivään. Kun vertaamme sitä siihen, että kana elää luonnossa jopa noin 10 vuotta, jos ei päädy ravintoketjussa ylempänä olevan ruoaksi, niin mitä eroa tuolla rajalla on? Se on yhtä luonnoton ja teennäinen kuin 30 päivää, jos sitä vertaa kanan mahdolliseen elinikään ilman ihmisen väliintuloa.


Euroopassa eläinten hyvinvointia on tutkittu yksittäisissä tutkimuksissa ja ne ovat päätyneet yleensä siihen tulokseen, että luomussa eläin voi ainakin yhtä hyvin kuin tavanomaisessa tuotannossa, tai ei ainakaan huonommin. Joissain tutkimuksissa eläinten on nähty voivan paremmin, mutta on tutkimustuloksia, joissa on päädytty vastakkaiseen näkemykseen.

EU:n monivuotisessa Safo-hankkeessa on päädytty siihen, että yksittäisten tilojen välillä on suurempia eroja kuin tuotantomuotojen välillä.

Voiko siis luomueläin paremmin kuin tehoeläin tai tavanomaisen tuotannon eläin? Vastaus Tiede-lehdessä oli kyllä ja ei.

Sitten jos vertaamme kotimaisen luomueläimen hyvinvointia amerikkalaisen tehdastuotannon eläimen hyvinvointiin, vastaus on tietenkin että kotimainen luomueläin voi luultavasti paremmin, mutta onko sellainen vertailu sitten ollenkaan mielekästä, koska sellaista tuotantoa ei meillä, saatikka Euroopassa edes ole.

Hyvinvointi on hyvin monisäikeinen asia, jossa jälleen kerran totuus on jossain aivan muualla kuin mielikuvat ja mainokset antavat ymmärtää. Esimerkiksi Ruotsissa on huomattu, että luomusioilla on paljon jalkaongelmia, koska luomutuotantoon siirretty tavanomaisen tuotannon rotu ei ole tottunut ulkoiluun, eikä jalostuksessa ole sellaista piirrettä suosittu. Eläimien hyvinvointi ei siis olekaan parantunut luomun myötä, vaan luomu vaatisi myös aivan omat rotunsa, joissa on otettu luomun vaatimukset huomioon. Samoin luomurehut ovat ravitsemukseltaan nykyisille roduille liian heikkoa sapuskaa ja siinäkin on ollut luomussa paljon ongelmia, joka näkyy eläimen hyvinvoinnissa esimerkiksi suuremman sairastelun myötä.


3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Naulan kantaan!
Olen ammatiltani maatalouslomittaja, ja näen monenlaista eläinten kohtelua ja käsittelyä tiloilla. Luomutilojen lehmät eivät ole sen onnellisempia kuin ei-luomutkaan, paitsi ehkä pienemmillä tiloilla, joita tosin on vähän.
Ja mitä rotuihin tulee, suomalaiset alkuperäiskarjan edeustajat sopivat luomuun kaikkein parhaiten, ne nimittäin eivät kestä "tehoruokintaa" vaan voivat paremmin vähän köyhemmällä ravinnolla ja mieluusti laiduntavat metsäisillä laitumilla. Tosin maidontuotantokin on siten murto-osa teollisuuslehmien vastaavasta, joten kyllä nämä luomukyytönmaidon tuottajat ovat pieni, mutta asialleen omistautunut ja jotain hyvin olennnaista luomusta.

Anonyymi kirjoitti...

KS Kanan Uutiset

http://tuottavamaa.org/forum/index.php?topic=4.msg97#msg97

Anonyymi kirjoitti...

En oikein ymmärrä tätä sinun luomuvastaisuutta. Onko se huono asia, että ihmiset haluaa eläimille paremmat olot? Onko se huono asia, että ei haluta vaan sulkea silmiään vaan tehdä asialle jotain? Itse olen kasvissyöjä, mutta yritän esim. miehelleni markkinoida luomulihaa. Ehkä sen sijaan, että kritisoit luomua, tekisit jotain sen eteen, että luomusta saataisiin ihan oikeasti paljon parempi ja paljon toimivampi ratkaisu! Markkinointia, ideoita, koulutusta, jne. Itse olen suunnitellut perustavani joskus lähitulevaisuudessa pienen luomutilan, jossa tärkeimpänä on eläinten hyvinvointi, ilman stressiä ja kipua. Tähän tapaan: http://ruoka.ts.fi/jutut/perkkion-tilalla-kasvaa-onnellisia-sikoja/
Suosisin maatiaislajeja ja tekisin työtä eläimiä kunnioittaen.

Mutta yleisesti: mun mielestä sekä tehotuotetun, että luomutuotetun lihan syönti on väärin. Ihminen pärjää vallan mainiosti ilman lihaa, miksi siis pitää kasvattaa toisia eläviä ja tuntevia olentoja ruuaksi? Kasvissyönti on ekologisempaakin.