Siellä on kaikenlaista asiaa ja vastuullinen sikatalous –hanke on Varsinais-Suomen ja Satakunnan ELY - keskuksen alueella toteutettava kehittämishanke, jonka kohderyhmänä ovat alueen siantuottajat.
Mielenkiintoisin on ehkä sivuston blogi, jossa ääneen pääsevät myös tuottajat.
Eka blogi - Martin Ylikännö
Kirjoitus puhuu hyvin puolestaan. EU:n sisällä tuottajat ovat kovin eriarvoisessa asemassa, sillä eri mailla on hyvin erilaisia käsityksiä siitä, millä vauhdilla sovittuja määräaikoja pitää noudattaa.
Ruuan tuottaminen tuntuu kuitenkin olevan kovin vaikeaa, sillä kuluttajat vaativat gallupeissa eettistä ruokaa ja vastaavasti kaupassa ostavat halvinta mitä löytyy.
Tuottajat ovat kuitenkin valmiita tuottamaan niin eettistä possua, kuin kansa haluaa, mutta kansan pitäisi olla siitä valmis myös maksamaan, eikä niin, että gallupeissa halutaan, mutta tiskillä ostetaankin sitä halvinta tanskalaista.
Vastuullinen sianliha valitaan lompakolla
Hyvään tuotantotapaan on sitouduttava lihaa ostamalla, ei vain asetuksia säätämällä.
Samaan aikaan, kun suomalaisia tuottajia pakotetaan parantamaan eläinten oloja, joka ei ole tietenkään väärin, niin samaiset päättäjät tuottavat sääntöjä, joiden avulla esimerkiksi laitoskeittiöt eivät sitten voi ostaa sitä kotimaista paremmin voivan eläimen lihaa, vaan se ostetaankin halvalla Tanskasta, jossa eläimillä on paljon kurjemmat olot kuin täällä
Ilmankos ruoan alkutuotanto ei enää ihmisiä juurikaan ammattina kiinnosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti