21. heinäkuuta 2012

Luomuruokapäivä kouluihin

Kansanedustaja Mikko Savola (kesk.) ehdottaa kouluihin luomuruokapäivää ja innoituksen hän on saanut kasvisruokapäivästä.

Ähtäriläinen kansanedustaja ehdottaa luomuruokapäivää kouluihin

 

Kerran viikossa pelkkää luomua sisältävä kouluateria tosin maksaisi niin paljon ylimääräistä, että kunnan/kaupungin koulutoimi joutuisi raapimaan sen rahan jostain muualta, sillä kansaedustajan harmiksi raha ei kasva puussa, ei edes luomuraha, mikäli sellaista on.

Kuten jo aiemmin uutisoin Mikkelistä, jossa luomu kaupungin henkilöstöruokaloissa aiheutti säästöjä henkilöstömenoissa, niin tätäkö kansanedustaja haluaa? Pistetään joka koulusta 2-3 opettajaa pihalle ja hieman suurennetaan ryhmäkokoja, niin saamme lapsille luomua kerran viikossa tarjoiltua, vai mistä se raha otettaisiin?

Mallia voisi näyttää Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin hankintarengas. Savola uskoo, että luomuelintarvikkeiden kuluttajahinnat todennäköisesti laskivat, jos luomuun kohdistuva kysyntä kasvaisi. 

En usko, että he vapaaehtoisesti sitä haluaisivat, mutta onneksi päättäjät voivat vain päättää ja jättää päätöksestä syntyneet kustannukset ja ongelmat muiden ratkottaviksi.

Kansanedustajalla on myös hieman puutteellinen näkemys siitä, mikä saisi luomun hinnan alas, sillä pelkkä kysyntäpaine ei sitä tee, vaan kysynnälle tarvittaisiin myös tarjontaa ja tarjontaa pitäisi olla enemmän kuin kysyntää, niin silloin hinta varmasti laskisi. 

Kysyntäpaine nostaa hintoja kysynnän ja tarjonnan lakien mukaisesti. Ajatellaanpa asiaa esimerkiksi vuokrattavien kesämökkien muodossa. Jos lähdet nyt etsimään itsellesi heinäkuun lopuksi kesämökkiä, et tule sitä kovin pienellä rahalla löytämään, sillä suomalaisten tärkeimmän lomakuukauden aiheuttama kysyntäpaine on nostanut hinnat pilviin. Mutta kun vuokraat saman mökin itsellesi lokakuussa, saat sen murto-osalla tämän päivän hinnasta, sillä kysyntäpaine pitää kesämökkien vuokraushinnat aika kohtuullisella tasolla lokakuussa.

Tosin voi olla, että luomupuolella on omat kysynnän ja tarjonnan säännöt voimassa, mutta yleisesti ruoan hinta laskee silloin, kun saadaan tuotetta markkinoille hyvän sadon muodossa ja ostajia on vähemmän kuin tuotetta. Hinta taas nousee silloin, kun kysyntäpainetta täyttämässä ei ole tuotetta.

Kansanedustajilla on kuitenkin oikeus ehdottaa aivan mitä tahansa, kuten kaikilla meillä muillakin.

Tosin kansanedustaja ei kertonut meille syytä sille, miksi kouluissa pitäisi tarjota yhtenä päivänä luomuruokaa? Onko kunnissa liikaa rahaa, vai mikä syy mahtaisi olla?


Ei kommentteja: