17. lokakuuta 2012

Luomussa vähemmän haitallisia aineita?

Edellinen kirjoitukseni aihe löytyi myös Luomuliiton sivuilta ja siellä uutinen oli hieman eri muodossa:

Kysy ehdokkailta kunnan luomuhankinnoista!

 

- Luomuruoassa on vähemmän haitallisia aineita, kuten nitraatteja, torjunta-ainejäämiä ja lisäaineita. Lapset ja vanhukset ovat herkimpiä haitta-aineille ruoassa, kertoo Jukka Lassila.

Tässä Jukka Lassila päästelee kelpoa luomulannoitetta. Luomuruuassa on tutkimusten mukaan pienempi riski altistua esimerkiksi sysnteettisille torjunta-aineille ja se johtuu lähinnä siitä, että luomu on jostain syystä kieltänyt modernit kasvinsuojeluaineet, mutta sallii sen sijaan vanhan ajan kemikaaleja.

Pienempi riski taas ei tarkoita alkuunkaan sitä, että luomussa on automaattisesti vähemmän haitallisia jäämiä.

Otetaanpa esimerkki. Suomalaisista tavanomaisesti tuotetuista tuotteista on täysin jäämättömiä yli 70 % kaikista tuotteista. Suurin osa jäämistä löydetään ulkomailla tuotetuista tuotteista, mutta kuitenkin 97 % kaikista tutkituista tuotteista oli vuonna 2011 määräysten mukaisia, kuten Eviran ilmoitus kertoo.

Annetaanpa nyt Jukka Lassilalle esimerkki luomutuotteista, josta esimerkistä tällä kertaa vastaa Ruotsin kuluttajaviranomainen.

DDT och andra gifter i ekologisk olivolja

 

Tavanomaisesti tuotetuista ja Eviran toimesta Suomessa tutkituista tuotteista siis 97 % oli määräysten mukaisia kaikista niistä, jotka Evira testasi. Jukka Lassila voi nyt ottaa taskulaskimen esiin ja laskea, että jos kymmenestä luomuoliiviöljystä neljä sisältää kasvinsuojeluaineita, jotka on kielletty jo vuosia sitten ja DDT vuosikymmeniä sitten, niin onko se prosentti enemmän vai vähemmän kuin 97 %?

Kuten jäämistä vielä havaitaan, oli klorpyrifossia ruiskutettu tuotteisiin, sillä muutoin niin korkeat pitoisuudet luomuoliiveissa eivät olisi olleet mahdollisia. Jatkokysymys tietenkin kuuluu, että mistä ihmeestä luomutuottajat ovat saaneet kyseistä hyvin haitallista organofosfaattia, jota ei saa edes myydä EU:n alueella?

Kun kotimainen Kuluttaja-lehti testasi vuosi tai pari sitten vihreät teet, oli joukossa yksi, jossa oli määräysten vastainen määrä kiellettyä torjunta.-ainetta ja se sattui olemaan yllättäen luomutuote.

Ja mitä tulee lisäaineisiin, niin ne ovat tutkittuja sekä turvallisia ja jos muuta väittää, kannattaisi olla sitten jotain tieteellistä näyttöä takataskussa, eikä urbaanilegendoja tai muuta luomupelottelua.

Joten mahdollinen pienempi riski on hyvin monisyinen kokonaisuus, eikä se tarkoita ollenkaan sitä, mitä luomuliiton puheenjohtaja koettaa hieman venkoillen väittää.

Mainitaan nyt vielä Jukka Lassilalle sen verran, että vuonna 2007 EU:ssa kielletty klorpyrifossi, joka tuntuisi olevan jostain syystä luomuoliivien tuottajien keskuudessa vielä kova sana, kiellettiin juuri siitä syystä, että lapsiin kyseisellä  organofosfaatilla on mahdollisesti ikäviä vaikutuksia ja koska sellaista tieteellistä tutkimusta ei mikään eettinen lautakunta hyväksyisi, joka asian varmistaisi, kiellettiin klorpyrifossi varmuuden vuoksi. Joka tosin siis oliiviöljyjen luomutuottajia ei tunnu pahemmin häiritsevän.

Ei kommentteja: