Näytetään tekstit, joissa on tunniste eläinten hyvinvointi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste eläinten hyvinvointi. Näytä kaikki tekstit

9. maaliskuuta 2015

Broilerissakaan luomua ei maista

Päivän Hesari tarjosi luomusta uutisen kahdessa pätkässä, joten aloitetaanpa tällä kertaa jälkimmäisestä ja sen jälkeen pohdimme ensimmäistä, osin jälkimmäisen valossa:

HS:n testiryhmä vertasi luomubroileria tavalliseen – kukaan ei huomannut eroja

  

Kukaan HS:n kutsuman kolmihenkisen testiryhmän jäsenestä ei erottanut luomubroileria tavanomaisista, kun he maistelivat neljää erimerkkistä broilerinrintaa sokkotestissä.

Etenkin lihan pitäisi olla luomuväen mielestä sellaista, jossa luomun huomaa välittömästi, sillä eräs huippukokkihan kertoi huomaavansa tehotuotetun jo ravintolan ovella, kun hän kykenee haistamaan eläimen kokeman tuskan, ahdingon ja huonon ylläpidon. Tosin hän ei sokkotestissä hetkeä myöhemmin kyennyt erottamaan luomua tavanomaisesta, mutta se ei liene oleellista, vaan myyttiset tarinat, jotka vetoavat syviin tunteisiin.

Mutta jälleen kerran totuus on myyttejä ja taruja ihmeellisempää, sillä luomubroilerinkaan makua ei kukaan kykene erottamaan tavanomaisesta broilerista, vaikka näin tietenkin luulisi olevan, ainakin hinnan perusteella arvioituna.

Marniemen ja Kemppaisen mielestä maultaan aavistuksen verran yli muiden nousi Pirkka-rintafile, joka oli testissä mukana olleista halvin. Sen kilohinta oli Helsingin keskustan ruokakaupassa vajaat 12 euroa. Luomubroilerinrinta maksoi yli kaksi kertaa niin paljon, yli 26 euroa kilolta.
Testaajat eivät havainneet liioin lihojen rakenteissa eroja, vaikka luomubroilerin arvioidaan usein olevan rakenteeltaan kiinteämpää.

Sitten toiseen uutiseen:

Luomubroileri löysi tiensä lautasille

 

Uutisesta selviää, että mitä tällä otsikolla tarkoitetaan tarkemmin ja sitä lukiessa käy mielessä taas, että onkohan juttu maksettu mainos vai mistä lienee kysymys:

"Nyt on kriittinen volyymi saavutettu", Jokinen sanoo.

Hänen mukaansa luomun osuus on nyt vain promillen luokkaa koko broilerin kulutuksesta. Vuoden lopussa tavoitteena on pari promillea. "Kyllähän Suomesta sellainen kuluttajajoukko löytyy", hän arvioi.

Promilleen osuus koko kulutuksesta ja uutisen otsikko kertoo, että luomubroileri löysi tiensä lautasille! Siis keiden lautasille, tarkasti ottaen? Ei juuri kenenkään, joten onko kyseessä mainos vai palvelus kaverille?

Monestiko Hesari mainostaa tällaisia marginaalituotteita aivan ilmaiseksi? Enpä ole huomannut minkään muun kohdalla, kuin jos lauseeseen saadaan sopimaan myös luomu. Moni yrittäjä olisi varmasti onnellinen, jos heidän marginaalituotteitaan mainostettaisiin vastaavasti Hesarin lähes koko aukeaman kokoisella jutulla!

Mutta tästä voisi taas osa kansanedustajista, sekä kaikki muutkin luomua lobbaavat tahot ottaa opikseen, sillä luomubroilerin tuottajan mielestä realistinen tavoite luomubroilerille on kahden promilleen luokkaa kokonaisvolyymistä, joten jos joku saa eduskunnassa päähänsä että luomubroilerin tuotantoa pitää verorahoilla lisätä huomattavasti, niin... 

Jutusta paljastuu kuitenkin luomun todellisuudesta kaikkea mielenkiintoista, kuten tämä:

Eten­kin vaa­ti­mus broi­le­ri­hal­lin ik­ku­na­pin­ta-alas­ta ai­heut­ti pään­vai­vaa Es­ko Nie­mi­sel­le ja muil­le luo­mu­broi­le­rin kas­vat­ta­jil­le. Si­tä pi­ti ol­la vii­si pro­sent­tia lat­tia­pin­ta-alaan ver­rat­tu­na.

Nie­mi­sen­kin hal­liin lei­kat­tiin tä­män mu­kai­set ik­ku­nat, mut­ta niis­tä tul­vi­va, sään myö­tä vaih­te­le­va va­lo sai lin­nut se­kai­sin. Ne hyök­kä­si­vät tois­ten­sa kimp­puun. "Syk­syl­lä yh­te­nä kau­nii­na päi­vä­nä 70 lin­tua oli kuol­lut il­ta­päi­vään men­nes­sä", Nie­mi­nen ker­too.

Vast­ikään Evi­ra höl­len­si ik­ku­na­vaa­ti­mus­ta "noin vii­teen pro­sent­tiin". Jo­ki­sen mu­kaan tä­mä kui­ten­kin vain jät­tää en­tis­tä enem­män si­jaa tul­kin­noil­le.

Tässä on hyvä esimerkki siitä, että luomu on lähes pelkkää taikauskoa ja mediahypetystä, eikä sen säännöillä ole oikeasti mitään tekemistä vaikkapa eläinten hyvinvoinnin kannalta.

Eikö luomusääntöjen laatija ole todellakaan tiennyt millään tasolla sitä, että miten kanalinnut toimivat keinotekoisessa ympäristössä ja sellaisessa laumassa, joka on täydellisen vastainen niiden luonnnolliseen olotilaan verrattuna? Ennen säännön laatimista asiaa olisi kannattanut kysyä ammattilaisilta, mutta mielikuvat taitanevat olla luomun sääntöjä ohjaava väline.

Joku pöljäke on vain keksinyt sääntöjä, kuten tuonkin ikkunapinta-alaa koskevan säännön, joka todellisuudessa onkin eläinten hyvinvoinnin vastainen ja saa eläimet käyttäytymään aggressiivisesti toisiaan kohtaan, eikä luomusäännöt suinkaan ole eläinten hyvinvointia parantava kokonaisuus.

Mutta varmasti jos menemme kaupunkilaisilta kysymään gallupissa, että eikös luomutuotantossa olekin broilereilla ihanaa, kun siellä oikein tulvii luonnonvaloa sisään, toisin kuin tavanomaisilla broilereilla, niin tokihan kaikki vastaavat, että luomusäännöt ovat eläimen hyvinvoinnin asialla.

Eli nytkin kuluttajille annetaan mielikuvia siitä, että luomubroilerit tepastelevat halleissa, joissa on luonnonvaloa ihanasti tulvivat seinät, mutta todellisuudessa ne on pakko pitää yhtä keinovalaistuissa halleissa kuin tavanomaiset lajitoverinsa, jotta ne eivät kiihdyksissä tappaisi toisiaan.

Jospa joku joskus oikeasti tutkisi sitä, että miten paljon luomusäännöissä on oikeasti eläinten hyvinvointia huonontavia pykäliä, joita sitten joudutaan soveltamaan tai ottamaan huomiotta. Kuitenkin samaan aikaan seminaareissa hoetaan, että luomu on ainoa tuotantomuoto, jossa on samat säännöt joka paikassa ja ne säännöt sekä niiden noudattaminen ja valvominen auttavat eläimiä voimaan paremmin.

Sellaista on luomutodellisuus. Säännöt on luotu ja oikein myytyinä ne voivat todellakin hämätä paria promillea tai prosenttia kuluttajista, mutta siihen se jää ja seuraavassa lausahduksessa selviää loput:

Luo­mu­broi­le­rin hin­ta­lap­pu kau­pan hyl­lyl­lä on vä­hin­tään kak­sin­ker­tai­nen ta­van­omai­seen ver­rat­tu­na. Syy­nä on, et­tä myös kas­vu­ai­ka ja luo­mu­re­hun hin­ta ovat noin kak­sin­ker­tai­set.

Loi­maal­la un­tu­vik­ko­jaan hoi­ta­va Nie­mi­nen kiel­täy­tyy ot­ta­mas­ta kan­taa sii­hen, on­ko luo­mu­broi­le­rin ma­ku kak­si ker­taa niin her­kul­li­nen kuin ta­val­li­sen. On hä­nel­lä to­ki te­ho­broi­le­ris­ta nä­ke­myk­sen­sä.

"Se ei ole li­ha ei­kä vi­han­nes, se on jo­ku vä­li­muo­to."

Milloin luomupuolella ymmärretään se, että jos koettaa saada suuren yleisön suosion kilpailevan tuotteen mustamaalaamisella, niin silloin oman tuotteen on todella oltava täydellisen ylivertainen, eikä mustamaalaamisella suosio tule välttämättä sitenkään.

Kuten blogaukseni alkupuoli kertoi, niin luomubroileria ei kukaan kykene erottamaan tuosta lihan ja vihanneksen välimuodosta ja luomusäännötkään eivät välttämättä tuo mitään parannusta eläimen hyvinvointiin, niin miten tuollaiset kommentit ovat perusteltavissa?

Ainoa mieleen tuleva asia on kuluttajan eli maksavan asiakkaan aliarviointi.


10. maaliskuuta 2014

Eläinten hyvinvointia ilman luomua

MTV3:n uutisista löytyi mielenkiintoinen uutinen koskien tuotantoeläimien hyvinvointia:

Asiantuntija: Tuotantoeläimille lisää liikkumatilaa

 

- Tutkimustietoa on saatu paljon lisää ja nyt tiedetään enemmän tuotantoeläinten perustarpeista ja käyttäytymismalleista ja ymmärretään eläintä paremmin. Näitä asioita voidaan nyt tuoda lainsäädäntöön, toivoo tuotantoeläinten hyvinvoinnin neuvottelukunnan puheenjohtaja Olli Peltoniemi.
Peltoniemi korostaa, ettei tuotantoeläinten hyvinvointi ole mielipidekysymys vaan sitä voidaan myös mitata.
- Katsotaan, miten eläin käyttäytyy suhteessa ympäristöön. Sitä, miten se käyttää ympäristöä hyväkseen ja käyttäytyy suhteessa lajitovereihin, voidaan mitata. Siitä voidaan myös päätellä, miten hyvin asiat ovat, selittää Peltoniemi.

Tällaista tietoa ainakin henkilökohtaisesti haluaisin ostopäätösten tueksi, enkä jonkin mainostoimiston laatimia mainosvideoita, jossa näyttelijät korsi suussa keikistelevät jotain etäisesti maataloustöitä muistuttavaa puuhastelua.

Eläinten hyvinvoinnista on meillä keskusteltu lähinnä salakuvausten ja aihetta käsittelevien kirjojen innoittamana. Eläinsuojeluasiamies arvioi, että kohujen taustalla on myös todellisia ongelmia.
 - Kyllä kohujen takana on todellisia tilanteita. Meillä on rakenteellisia ongelmiakin tuotantoeläinten pidossa, vaikka ollaankin hyvällä tasolla kansainvälisessä vertailussa, arvioi Sari Salminen.
 - Salakuvauksissa näkyy vain pieni osa kokonaisuutta. Varmasti ihan jokaisella tilalla on joitakin parantamiskohteita, mutta myös monta asiaa, jotka ovat mainiolla tasolla, pohtii Olli Peltoniemi.
 Sari Salminen muistuttaa, että pelkkä tilojen valvonta ja valvonnan lisääminen ei ratkaise ongelmia.
 - Valvonnalla ei pystytä huolehtimaan siitä, että kaikki eläimet voivat hyvin. Kyllä se lähtee siitä ihmisestä, joka hoitaa niitä eläimiä.

Ja jutun lopussa oli pätkä, jota ei luomuväen keskuudessa hyvällä katsota:

- Kaupassa ei ole tarpeeksi valinnan mahdollisuuksia. Lihaa voi valita vain luomuna tai tavallisena. Pitäisi olla myös vaihtoehto "eläimen mukainen tuotanto". Eli jos haluaa tukea eläimen hyvinvointia, muttei kaikkia luomun elementtejä, voisi valita "eläimen mukaisen tuotannon" tuotteen, esittää Sari Salminen.

Tästä lienee hyvänä esimerkkinä kananmunien nk. Free Range -tuotanto, joka vetää mattoa luomun alta, eli ulkokananmunien tuotannossa on eläimien lajinmukainen käytös saanut ykköspaikan, johon luomun säännöt eivät pysty ja lisäksi ulkokananmunia ostamalla ei tarvitse tukea luomun taikauskoisia käsityksiä vaikkapa eläinlääkinnästä, eikä tarvitse tukea luomun surkeaa satoisuutta, kun luomukanojen on pakko syödä luomusäännöin kasvetettua rehua yms.

Free Range -munat ovat vielä hyvä esimerkki siitä, että ei eläimien oikea hyvinvointi välttämättä ole edes kovin kallista, kun niiden hintakin sijoittuu lattiakanaloiden ja luomukanaloiden tuottamien munien väliin, eli siinä mielessä luomun suhteellisen kovaa hintaa joutuu ihmettelemään vielä enemmän!

Elina Lappalainen kirjoitti asiasta blogissaan ja sieltäpä asiasta löytyy faktat hyvin kerroittuina:

Luomukanat pääsevät ulkoilemaan vain kesäkaudella. Siksi luomutuotanto ja tavallisessa lattiakanalassa tuotetut ”vapaan kanan munat” eivät ole talvisin juuri eronneet toisistaan. Luomussa kanoilla on tosin hieman enemmän tilaa käytössään, halliin tulee ikkunoista luonnonvaloa ja kanat syövät luomurehua.

Tuota ikkunoista tulevaa luonnonvaloa on sen verran kommentoitava, että sitä joudutaan kyllä myös rajoittamaan, eli liian kirkas valo ärsyttää kanoja, joten tässäkin asiassa säännöt ovat hieman kummalliset, eli koetaanko luoda mielikuvia jostain? Eli kesällä valoa on pakko rajoittaa ja taas talvella näillä leveysasteilla keinovaloa on pakko tuottaa, jos halutaan kanojen munivan, joka lienee aika tärkeää munia tuottavassa kanalassa.

Ulkokanalassa kanat pääsevät halutessaan luukuista ulos myös talvella. Ulkoilua varten on katettu terassi ja noin neljän hehtaarin laidunalue. Kaikki kanat eivät hyödynnä ulkoilumahdollisuutta talvella, mutta osa viihtyy ulkona. Virikkeenä terassilla on talvellakin heinää ja tekemisen tarjoaminen uteliaille kanoille on hyvää kehitystä sekin. Minulle tärkeää on se, miten vapaasti kana voi toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistään ja elää hyvää kanan elämää. Siksi taidan jatkossa valita kaupan hyllyltä ulkomunia. Toivottavasti tuotantotapa yleistyy ja ulkomunia tulee myös muiden pakkaamoiden valikoimiin. Hinnaltaan ulkomunat asettuvat lattiakanalan munien ja luomumunien väliin. Ulkomunissa kanan vapautta arvostava kuluttaja ei maksa turhaa lisähintaa luomurehusta - jos se ei ole se ostopäätökseen vaikuttava kriteeri.

Joten jos olisi saatavilla taatusti eläimien hyvinvointia lisäävää tuotantoa, luomu olisi siinä leikissä hyvin nopeasti tipahtanut lopullisesti vain ja ainoastaan intohimoisten ideologian kannattajien harrastukseksi, kuten on vaikkapa homeopatia terveydestään kiinnostuneiden keskuudessa: Suosio on hyvin pientä, mutta kannattajat ovat sitäkin äänekkäämpiä.

Ja kuka olisi valmis maksamaan hillitöntä extrahintaa vain ja ainoastaan luomurehun käyttämisestä, jos kuitenkin eläimien muu hyvinvointi olisi enemmän omista uskomuksista kiinni, kuin mistään muusta?




 

26. joulukuuta 2012

Lehmäkin osaa kiusata

Pieni uutinen tuotantoeläimien maailmasta:

Lehmätkin osaavat kiusata - pahimmilla öykkäreillä karu kohtalo

 

Useilla maatalouden todellisuudesta vieraantuneilla on tuotantoeläimistä varsin kummallisia käsityksiä. Useat kaupunkilaiset kun ovat sitä mieltä, että kunhan vain eläimet päästetään vapaana kirmailemaan ja seurustelemaan keskenään, eläimien hyvinvointi paranee kuin itsestään.

Kuten yleensä, asiat eivät ole näin musta-valkoisia, vaan totuus on jossain harmaan maastossa. Parsinavetoissa voi olla heikkouksia, mutta ei se täysin vapaa elämäkään ole laumaeläimille herkkua, etenkin jos et satu olemaan lauman hierarkian yläpäässä.

–Aina joukosta löytyy joku möykkäri, joka pitää jöötä pahnanpohjimmaisille. Se on häijy niille, jotka eivät pidä puoliaan vaan lähtevät ruokintapaikalta heti, kun joku tuhahtaa.
Laulumaan mukaan tämä lehmälle lajinomainen käytös näyttää nostavan päätään navetoissa, joissa eläimet pääsevät kulkemaan vapaasti.

15. lokakuuta 2012

Luomusikoja kasvattanutta epäiltiin eläinsuojelurikoksesta

Keski-Uusimaa uutisoi luomusikojen mahdollisesta huonosta pitämisestä ja tämä uutinen on sellainen, että olisi mielenkiintoista saada tietää taustoista ja oikeudenkäynnistä enemmänkin:

Luomusikoja kasvattanutta epäiltiin eläinsuojelurikoksesta

 

 Luomusikoja kasvattaneen jokelalaisen maanviljelijän kahden vuoden taistelu viranomaiseläinlääkäreitä vastaan kääntyi hänen voitokseen Tuusulan käräjäoikeudessa keskiviikkona.

Asiasta on väännetty kättä kaksi vuotta ja käräjäoikeus totesi eläinten pitämisen olleen luomusääntöjen mukaista, ja tästä kaikki alkoi:

Jokelalaisviljelijä kasvatti noin 90 luomusikaa vapaana ulkona vuonna 2010. Siat olivat ulkona vielä marraskuun alkupuolella. Tuusulan kunnaneläinlääkärin mukaan siat kärsivät kylmästä ja nälästä eikä niillä ollut riittävää suojaa.

Minusta on hieman ihmeellistä, että eläinlääkärin lausunto eläimien kärsimisestä sekä nälässä pitämisestä ohitetaan joidenkin tarkemmin määrittelemättömien asiantuntijoiden toimesta ja etenkin tämä kohta herättää ajatuksia:

Käräjäoikeus totesi, että kysymys oli lähinnä kahden erilaisen siankasvatukseen liittyvän koulukunnan törmäyksestä.
 Kyllä eläinsuojelulakia on aika helppo tulkita eläimien hyvän pitämisen suhteen, eikä siinä pitäisi olla mitään koulukuntaeroja. Mitä ihmettä tarkoittaa tuo maininta kahden erilaisen siankasvatuksen koulukunnan törmäyksestä?

Jos ei eläinlääkäri osaa arvioida sitä, että kärsiikö eläin nälästä ja huonosta pitämisestä, niin mitä ihmeen virkaa niillä eläinlääkärien käynneillä tiloilla sitten edes on?

Vai onko niin, että nälissään ja kylmissään ulkona olevat eläimet ovat luomutuotannon koulukunnan mukaan hyvässä pidossa ja siinä on turha tulla minkään viranomaislääkärin asiasta valittamaan, koska näin siinä koulukunnassa asioita hoidetaan ja eläimiä pidetään?

Joten aika ihmeellinen uutinen, mutta eipä tämä nyt toisaalta yllätä, sillä onhan luomueläimien pitämisessä muutakin omituista, alkaen homeopatiasta ja kaiken maailman fytoterapioista eläinten pääasiallisina hoitokeinoina.

24. syyskuuta 2012

Eläintilojen terveydenhuoltokäynnit

Puolivirallista ruokaa -blogissa virkamies, entinen Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelman pääsihteeri Marja Innanen kirjoittaa kokemuksistaan, joista tuorein on tässä:

Sikatilalla terveydenhuoltokäynnillä


Eilen kirjoitin syötäväksi kasvatetut -blogista, jossa Elina Lappalainen käsittelee eläintuotannon ongelmia ja nyt otamme toisen katsauksen rinnalle.

Kuten Marja Innasen kirjoituksesta selviää, asioille koetetaan tehdä jotain, eikä vain koeteta, vaan todella tehdään, joten asiat eivät välttämättä ole niin huonosti, kuin pahimmissa skenaarioissa annetaan ymmärtää. Pahimmilla skenaarioilla en tarkoita Elina Lappalaisen mielipiteitä ja havaintoja todellisesta elämästä.

Tilakäynnillä demonstroitiin sikojen terveydenhuoltojärjestelmän ydintä eli terveydenhuoltokäyntiä. Suomalaisille sikatiloille tehdään vuodessa noin 7700 terveydenhuoltokäyntiä. Eli noin neljä käyntiä jokaiselle tilalle vuodessa. Sikatiloista melkein kaikki kuuluvat terveydenhuoltojärjestelmän piiriin. Terveydenhuoltokäyntien lisäksi tehdään normaalit eläinkäärin käynnit ja kunnan eläinlääkärin tarkastuskäynnit (eläinsuojelutarkastuksia).

Toivottavasti läheisessä tulevaisuudessa kaikki tilat kuuluvat järjestelmän piiriin.

Ennakoiva terveydenhuoltotyö on yksi tekijä kannattavuudessa; monet sairaudet on pystytty saneeraamaan kokonaan pois - terve eläin tuottaa paremmin. Hyvän terveystilanteen ansiosta eläinten lääkitsemistarve on saatu pidettyä kohtuullisena. Suomessa lääkkeitä ei käytetä rehun seassa varmuuden vuoksi vaan lääkintä on aina eläin ja tapauskohtaista, tässäkin on siis kustannusten säästöä. Eläinlääkkeiden käyttömme onkin maailman mittakaavassa erittäin vähäistä. 

Ja terve eläin voi hyvin. Lisäksi muistutetaan siitä, miten asiat ovat Suomessa eläinlääkinnän osalta, eli eläinlääkintä on aina tapauskohtaista ja eläinkohtaista ja siitä huolehtii eläinlääkäri.

Kuten aiemmasta uutisoinnista on selvinnyt, esimerkiksi broileritiloilla ei ole jouduttu antamaan yhtään antibioottikuuria koko viime vuoden aikana ja se on sellainen saavutus, jota Euroopassa harvoin nähdään.

 Terveydenhuoltokäynnin aikana sikatilalta katsotaan läpi monta asiaa. Käynti kestää noin 2 tuntia. Jokaisella terveydenhuoltokäynnillä kertyy tietojärjestelmään noin 170 havaintoa tilan ja eläinten olosuhteista.

 Terveydenhuoltokäynnillä katsastetaan eläinten hyvinvointia laajasti. Koko hyvinvoinnin käsite on itse asiassa melko mutkikas. Eläinsuojelulain täyttyminen ei automaattisesti ole tae eläimen hyvinvoinnille, sillä eläinsuojelulaki antaa raamit eläimen rakennetulle lähiympäristölle eikä mittaa varsinaisesti eläimen hyvinvointia.

Tämä on juuri se asia, johon myös Elina Lappalainen puuttui kirjoittaessaan näkemyksistään.

Tämän vuoksi EU eläinten hyvinvointistrategia -prosessin yhteydessä on kehitetty eläintä mittaavat hyvinvoinnin indikaattorit (Welfare Qality). Nämä ovat 1) lajille ominainen käyttäytyminen, 2) oikea ruokinta, 3) hyvät olosuhteet, 4) hyvä terveys. Nyt näitä neljää indikaattoria seurataan myös jokaisella terveydenhuoltokäynnillä. 

Welfare Quality® tuli sikalaan

 

Tuolla oiotaan myös niitä harhakäsityksiä, joita Welfare Quality -järjestelmästä on ehtinyt syntyä. Kannattaa lukea ja tutustua.

Takaisin Innasen blogiin:

Suomessa tuotantosika voi hyvin, ainakin Helsingin yliopiston tutkimuksen mukaan. Tutkimuksessa selvisi, että teuraaksi kasvatettavien sikojen hyvinvoinnin taso on Suomessa selkeästi korkeampi kuin vertailumaissa. 

Mutta valitettavasti tilanne on kaupassa se, että suurin osa kuluttajista ei välitä mistään muusta kuin hinnasta ja käsi tarttuu siihen halpaan tanskalaiseen kinkkuun ja mahdollisesti paremmin kasvatettu kotimainen kinkku jää hyllyyn.

Olisiko vihdoin syytä kertoa kuluttajille, meille tavallisille makkaranpurijoille, mitä suomalaisella sikatilalla ja sikaketjussa tehdään, jotta eläin voi hyvin, tuotteet ovat turvallisia ja miten ympäristöasiat hoidetaan?

Olen samaa mieltä.

 

 


23. syyskuuta 2012

Syötäväksi kasvatetut

Elina Lappalainen on kirjoittanut tietokirjan tuotantoeläimien hyvinvoinnista Suomessa ja se ilmestyy 4. lokakuuta.

Hänellä on myös sivusto, jossa on asiaa tuotantoeläimien tilanteesta:

Syötäväksi kasvatetut

 

Tutustuin sivustoon ja minusta se pitää sisällään asiatietoa sekä kiihkotonta suhtautumista asiaan, mutta on toki joitain asioita, joista olisin eri mieltä.

Elina Lappalainen on taloustoimittaja, jonka hän reilusti kertookin, mutta hän ei ole kirjoittanut kirjaansa kaupunkiasunnosta käsin, vaan on vieraillut niin tiloilla, kuin teurastamoissakin.


Ostan aina jos mahdollista luomua ja tilaan lihaa suoraan pientuottajilta.

Jälleen tulemme siihen, että luomu on jokin tae siitä, että eläimiä on kohdeltu hyvin ja näin ajattelee myös Elina Lappalainen.

Hän myös kirjoittaa, että eläinten hyvinvointi käsitetään yleensä senteiksi karsinassa tai joksikin muuksi selkeästi mitattavaksi asiaksi, mutta se on paljon monisyisempi kokonaisuus, jossa hän on aivan oikeassa.

Kuten vaikkapa Tiede-lehden laajasta luomua käsittelevästä artikkelista kävi ilmi, eläinten hyvinvointia ei ole kovin laajasti tutkittu ja jos on tutkittu, on johtopäätös ollut se, että luomussa eläin voi yhtä hyvin kuin tavanomaisessa tuotannossakin. Jossain on nähty luomueläimen voivan paremmin, jossain huonommin.

Kuitenkin luomu keskittyy lähinnä juuri niihin sentteihin, vaikka eläinten pitäjä on se tärkein linkki eläimen hyvinvointia tarkasteltaessa. Tietenkin olisi toivonut muutaman sanan myös homeopatiasta, jota luomu velvoittaa käyttämään ensisijaisena hoitokeinona ja onko se todellakin eläimien hyvinvointia lisäävä asia?

Ulkoilutus, eli mahdollisuus lajityypilliseen käyttäytymiseen tuotantotilojen ulkopuolella ei välttämättä ole hyvä asia, sillä silloin eläin altistuu loisille ja eri taudeille. Myös eläimen luonne vaikuttaa siihen, aiheuttaako ulkoilutus enemmän stressiä vaiko hyvää oloa eläimelle.

Nykyaikaiset rodut ovat valitettavasti jalostettu nykyaikaisia puhtaita tuotantotiloja ajatellen ja esimerkiksi Tanskassa tämä asia on tullut selkeästi ilmi luomutuotannon ongelmina kotieläintuotannossa.

Vaikka luomussa on ulkoilutuspakko, on alkanut kuulua soraääniä siitä, että useat tuottajat, etenkin isoilta maitotiloilta, käsittävät sen niin, että kunhan navetan ovet aukaistaan, on luomun säädöksistä pidetty kiinni. Sen ymmärtää, sillä nykyaikaiset navetat ovat eläimille varsin mieluisia paikkoja, josta ne eivät välttämättä ilman pakottamista ulos lähde.

Lisäksi luomun laidunnuspakko on hyvin ongelmallinen isoilla tiloilla, sillä laidunnus vaatii paljon maata ja eläin tarvitsee muutakin ruokaa kuin ruohon, jos sen aiotaan maitoa tuottavan. Joten ongelmaa kierretään sillä, että navetan ovat pidetään auki ja jos eläimet lähtevät ulos, niin menevät, jos jäävät sisälle, niin mahdollisuus ulkoiluun on kuitenkin ollut olemassa.

Millainen hyvinvointi sitten olisi tarpeeksi? ”Perusedellytyksiä ovat tietysti sellaiset asiat, kuin että eläimellä on hyvää ruokaa ja juomaa, puhdas ja mukava ympäristö, että se on terve, sillä on lajitovereiden seuraa, mahdollisuus sille lajityypilliseen käyttäytymiseen eikä olosuhteissa ole mitään sitä pelottavaa tai stressaavaa. Hyvinvointi kuitenkin riippuu eläinyksilön omasta kokemuksesta. Eläimille pitäisi voida tarjota myös miellyttäviä kokemuksia jotka ovat niille itselleen tärkeitä, kuten sioille mahdollisuus tonkimiseen ja vasikoille riittävästi tilaa leikkiä kavereiden kanssa.

Tämä kaikki pitää kuitenkin toteuttaa niin, että esimerkiksi se tärkein asia, eläimen terveys ei vaarannu. Tällaisten olosuhteiden järjestäminen ei liene ongelma, mutta kuluttajan olisi sitten maksettava se hinta tuotteessaan, eikä niin, että kun kotimaiset tuottajat tekevät kaiken juuri kuten vaaditaan ja eläimillä on asiat niin hienosti kuin ne vain voivat olla, kuluttaja ostaakin halpaa tanskalaista tai saksalaista tuotetta, joiden maiden eläimillä on vielä kurjemmat olot kuin kurjimmalla suomalaisella tilalla nyt.


20. syyskuuta 2012

Tuotantoeläimien ulkoilutuspakko

Tuotantoeläimien ulkoilutuspakko on kaunis ajatus, etenkin paperilla, mutta siihen liittyy myös paljon ongelmia, josta esimerkkinä tuore uutinen:

Ilmastonmuutos levittää tauteja pohjoisemmaksi - lintumalariaa jo Alaskassa

 

PLosONE-tiedelehden mukaan malariaa on löydetty linnuista Alaskassa. Tutkijoiden mukaan lämpenevä ilmasto levittää lämpimien maiden tauteja yhä pohjoisemmaksi.

Mikäli tuotantoeläin pääsee kosketuksiin villin eläimen kanssa tai vaikkapa vain villin lajitoverin ulosteiden kanssa, niin tauti voi levitä tuotantoeläimiin. Asian suhteen on ongelmia jo aivan naapurissa, sillä afrikkalaista sikaruttoa on havaittu Venäjän Karjalassa ja jos se pääsee Suomeen, on edessä mittavia sikojen hävitystoimia.

Venäjän Karjalassa afrikkalaista sikaruttoa

 

Afrikkalainen sikarutto on lakisääteisesti vastustettava, helposti leviävä, vakava viruksen aiheuttama eläintauti, jota esiintyy sioilla ja villisioilla. Tauti aiheuttaa kotisioissa yleensä korkean kuumeen, verenpurkaumia iholla, hengitysvaikeuksia ja suolisto-oireita sekä johtaa korkeaan kuolleisuuteen tiloilla

 

Sikaruttoa Atrian Venäjän-sikalassa

 

Atria on joutunut teurastamaan 15 000 sikaa Etelä-Venäjällä leviävän afrikkalaisen sikaruton takia. Atrian Krasnodarissa sijaitsevaan Dan-Kubin sikalaan on levinnyt afrikkalainen sikarutto. Sikalan kaikki 15 000 sikaa on jouduttu teurastamaan. Puhdistuksen ja desinfioinnin jälkeen sikala joutuu vuoden mittaiseen karanteeniin.

Kun erilaiset vaihtoehtoiset tuotantoideologiat kehittelevät sääntöjään, jotka perustuvat sinänsä kauniisiin asioihin eläimien hyvinvoinnista, olisi toisessa vaakakupissa kuitenkin hyvä olla myös se todellisuus siitä, mitä voi niiden sääntöjen noudattamisesta seurata ja onko se eläimien hyvinvoinnille ollenkaan niin hyvä asia.

 

 

 

 


17. heinäkuuta 2012

Voiko luomueläin paremmin

Mielikuva siitä, että luomueläin voi paremmin, luomueläintä kohdellaan paremmin ja luomueläimen tuotantotilat ovat paremmat on yksi syy sille, miksi moni suosii luomua tavanomaisen tuotannon sijaan.

Uusin Tiede-lehti käsitteli asiaa ja lainaan lehteä pääosiltaan tämän asian selventämiseksi.

Kuten artikkelissa todettiin, eläimen hyvinvointi riippuu eniten hoitajasta, ihmisestä, joka pitää eläimistä huolta. Tuotantotapa ei siihen vaikuta, eli jos hoitaja on ollut piittaamaton eläimien hyvinvoinnista ollessaan tavanomainen tuottaja, on kovin vähän syitä uskoa siihen, että hän muuttaisi tapojaan ryhtyessään luomutuottajaksi.

Luomussa ei sallita esimerkiksi loistautien ehkäisyyn ennakoivaa lääkitystä, joten se tosiasia yhdistettynä jokaisen tuotantoeläimen ulkoilutuspakkoon aiheuttaa suurta sairastumispainetta luomutuotannon eläimiin.

Ulkoilutuspakko ei ole myöskään automaattinen hyvä asia, jos eläin on arka tai ei osaa käyttää sitä hyväkseen. Kovalla helteelle, pahimpaan paarma-aikaan lehmän saaminen navetasta ulos voi viedä hermot sekä eläimeltä että tuottajalta, jos halutaan noudattaa luomun sääntöjä, kuten niitä tulisi noudattaakin.

Ulkoilutusmahdollisuus on hyvä asia, jos eläin suoriutuu siitä luontevasti. Se ei ole todellakaan automaatio nykyisten, pitkälle jalostettujen rotujen kanssa, joita käytetään luomussakin. Nykyiset rodut on jalostettu silmälläpitäen nykyisiä hygieenisiä tuotantotiloja ja usein nämä eläimet siirrettynä luomutuotantoon on tuottanut aivan uusia ongelmia esimerkiksi sairauksien muodossa, jotka eivät ainakaan paranna eläinten hyvinvointia.

Luomueläimillä on enemmän tilaa käytössään, jos vertailukohtana on tavanomaisen tuotannon eläinsuojelulain mukaiset minimivaatimukset. Tässä aiheuttaa ongelmia lähinnä se, että sellaisia minimitiloja on kovin vaikea löytää yhtään mistään. Jos vertaamme luomueläimen tilaa siihen, joka se  käytännössä on tavanomaisilla tiloilla, eroa on tuskin yhtään. Kuten useat luomutuottajat sanovatkin, tilat olivat jo paljon ennen luomuun siirtymistä luomun vaatimusten mukaiset, joten tämäkään argumentti ei oikein pure.

Kuten eräs ystäväni kertoi, joka tarhasi villisikoja, että niillä on siellä neliökilometrejä tilaa olla, mutta ne makaavat siellä päällekäin yhdessä kasassa koko porukka. Jos siitä kuvan ottaisi oikeasta kulmasta, niin jo olisi eläimillä hirveät oltavat ja ahdasta, kuvan mukaan.

Kanaloissa luomussa on kuusi kanaa neliömetrillä ja tavanomaisessa yhdeksän. Tämä ero tietenkin tuntuu paperilla melkoiselta, mutta jos kukaan on koskaan kanalassa käynyt, niin kana laumaeläimenä ei ikävä kyllä noudata sellaista järjestystä, että ne siellä kiltisti ovat toinen toisestaan tasaisen välimatkan päässä niin, että jokaisen kanan välissä on paljon tilaa, vaan jossain on hyvin paljon tyhjää tilaa ja jossain kanoja kyhnöttää toinen toisissaan kiinni. Kanalauman luontainen koko on noin 5-20 kanaa, joten luomun maksimiraja 3000 kanan pitämisestä samassa tilassa on käytännössä aivan yhtä luonnoton kuin tavanomaisenkin.

Broilerituotantoa kauhistellaan siitä, että broilerit joutuvat teuraaksi reilun 30 päivän jälkeen. Luomubroilerissa raja on nostettu kokonaiseen 81 päivään. Kun vertaamme sitä siihen, että kana elää luonnossa jopa noin 10 vuotta, jos ei päädy ravintoketjussa ylempänä olevan ruoaksi, niin mitä eroa tuolla rajalla on? Se on yhtä luonnoton ja teennäinen kuin 30 päivää, jos sitä vertaa kanan mahdolliseen elinikään ilman ihmisen väliintuloa.


Euroopassa eläinten hyvinvointia on tutkittu yksittäisissä tutkimuksissa ja ne ovat päätyneet yleensä siihen tulokseen, että luomussa eläin voi ainakin yhtä hyvin kuin tavanomaisessa tuotannossa, tai ei ainakaan huonommin. Joissain tutkimuksissa eläinten on nähty voivan paremmin, mutta on tutkimustuloksia, joissa on päädytty vastakkaiseen näkemykseen.

EU:n monivuotisessa Safo-hankkeessa on päädytty siihen, että yksittäisten tilojen välillä on suurempia eroja kuin tuotantomuotojen välillä.

Voiko siis luomueläin paremmin kuin tehoeläin tai tavanomaisen tuotannon eläin? Vastaus Tiede-lehdessä oli kyllä ja ei.

Sitten jos vertaamme kotimaisen luomueläimen hyvinvointia amerikkalaisen tehdastuotannon eläimen hyvinvointiin, vastaus on tietenkin että kotimainen luomueläin voi luultavasti paremmin, mutta onko sellainen vertailu sitten ollenkaan mielekästä, koska sellaista tuotantoa ei meillä, saatikka Euroopassa edes ole.

Hyvinvointi on hyvin monisäikeinen asia, jossa jälleen kerran totuus on jossain aivan muualla kuin mielikuvat ja mainokset antavat ymmärtää. Esimerkiksi Ruotsissa on huomattu, että luomusioilla on paljon jalkaongelmia, koska luomutuotantoon siirretty tavanomaisen tuotannon rotu ei ole tottunut ulkoiluun, eikä jalostuksessa ole sellaista piirrettä suosittu. Eläimien hyvinvointi ei siis olekaan parantunut luomun myötä, vaan luomu vaatisi myös aivan omat rotunsa, joissa on otettu luomun vaatimukset huomioon. Samoin luomurehut ovat ravitsemukseltaan nykyisille roduille liian heikkoa sapuskaa ja siinäkin on ollut luomussa paljon ongelmia, joka näkyy eläimen hyvinvoinnissa esimerkiksi suuremman sairastelun myötä.


5. heinäkuuta 2012

Tuottajan puheenvuoro

Twitterissä tuli vastaan twiitti, joka johdatti minut Vastuulllinen Sikatalous -sivustolle.

Siellä on kaikenlaista asiaa ja vastuullinen sikatalous –hanke on Varsinais-Suomen ja Satakunnan ELY  - keskuksen alueella toteutettava kehittämishanke, jonka kohderyhmänä ovat alueen siantuottajat.

Mielenkiintoisin on ehkä sivuston blogi, jossa ääneen pääsevät myös tuottajat.

Eka blogi - Martin Ylikännö


Kirjoitus puhuu hyvin puolestaan.  EU:n sisällä tuottajat ovat kovin eriarvoisessa asemassa, sillä eri mailla on hyvin erilaisia käsityksiä siitä, millä vauhdilla sovittuja määräaikoja pitää noudattaa.

Ruuan tuottaminen tuntuu kuitenkin olevan kovin vaikeaa, sillä kuluttajat vaativat gallupeissa eettistä ruokaa ja vastaavasti kaupassa ostavat halvinta mitä löytyy.

Tuottajat ovat kuitenkin valmiita tuottamaan niin eettistä possua, kuin kansa haluaa, mutta kansan pitäisi olla siitä valmis myös maksamaan, eikä niin, että gallupeissa halutaan, mutta tiskillä ostetaankin sitä halvinta tanskalaista.


Vastuullinen sianliha valitaan lompakolla 

 

Hyvään tuotantotapaan on sitouduttava lihaa ostamalla, ei vain asetuksia säätämällä.

Samaan aikaan, kun suomalaisia tuottajia pakotetaan parantamaan eläinten oloja, joka ei ole tietenkään väärin, niin samaiset päättäjät tuottavat sääntöjä, joiden avulla esimerkiksi laitoskeittiöt eivät sitten voi ostaa sitä kotimaista paremmin voivan eläimen lihaa, vaan se ostetaankin halvalla Tanskasta, jossa eläimillä on paljon kurjemmat olot kuin täällä

Ilmankos ruoan alkutuotanto ei enää ihmisiä juurikaan ammattina kiinnosta.

4. heinäkuuta 2012

Mitä on tehomaatalous

Tehomaatalous on kansan keskuudessa muodostunut  synonyymiksi kaikelle vastenmieliselle, jota maatalous pitää sisällään. Tehomaatalous myös mielletään luomuviljelyn vastakohdaksi. Usein kuultu väite on, että tehomaatalous on tullut tiensä päähän ja on aika kokeilla jotain muuta, ja se "muuta" tarkoittaa luomuviljelyä. Näin ainakin luomuväen fraaseissa on tapana nähdä nykyisyys ja  tulevaisuus.

Suomen maaseudulla kulkiessa tehomaatalouden kauhukuvia ei tahdo löytää ja sille on syynsä.

Maatalous ja erityisesti viljanviljely voidaan toteuttaa kahdella tapaa. Toinen on intensiivinen maatalous ja toinen on ekstensiivinen maatalous. Niissä on eri lähtökohdat, eli käytössä on eri määrä maatalousmaata ja toinen asiaan vaikuttava tekijä on tarkasteltavan maan topografia, eli maan muodot, maisemarakenne.

Intensiivinen maatalous (intensive farming) on se, josta on kehitetty edelleen termi tehomaatalous.

Intensiivinen viljely perustuu pieneen tilakokoon ja voimaperäiseen viljelyyn. Intensiiviseen viljelyyn liitetään myös tehokas lannoitus, sekä tehokas kasvinsuojelu.

Tämä johtuu siitä, koska tilakoko on pieni, on pieneltä alueelta saatava paljon satoa, jotta toiminta kannattaa.

Intensiivistä viljelyä harrastetaan Länsi- ja Keski-Euroopassa ja myös vaikkapa Yhdysvaltain itäosissa. Myös Pohjoismaiden viljely on intensiivistä. Maan topografia vaikuttaa paljon siihen, kumpaa viljelyä siellä harrastetaan ja kumpi on järkevää. Suomen rikkonainen maisema tuottaa meille pieniä viljeltäviä maa-alueita, eli pieniä tiloja, joita on paljon. Käytetään paljon tuotantopanoksia pienelle alueelle, jolloin saadaan paljon myytävää.

Intensiivisen viljelyn vastakohta on ekstensiivinen viljely (extensive farming), jota harrastetaan siellä, missä on tasaista viljelysmaata silmänkantamattomiin, eli Yhdysvaltain preeria-alueella, Venäjän eteläisillä aroilla, Argentiinan pampalla ja niin edelleen.

Lannoitus on vähäistä, työ pitkälle koneistettua ja kasvinsuojelustakin voidaan tinkiä, sillä sadoissa ei tavoitella huippukiloja hehtaarilta, koska suunnaton viljeltävä pinta-ala tekee viljelystä kannattavaa myös pienemmillä keskisadoilla. Vähäiset tuotantopanokset yhdistetään suunnattomaan hehtaarimäärään maatalousmaata, jolloin saadaan paljon myytävää.

Mutta intensiivisellä maataloudella on myös rajoituksensa, eli Suomessa maanviljelyä säännöstelee liuta määräyksiä esimerkiksi lannoituksen ja kasvinsuojelun suhteen. Viljelijä ei voi toimia tilallaan mieltä vailla ja syytää lannoitteita kaksin käsin peltoon suuremman sadon toivossa. Suomessa liikaa intensiivisyyttä hillitsee myös hyvin lyhyt kasvukausi. Suomessa pellot ovat kuitenkin noin puolet vuodesta pois viljelykäytöstä ilmastomme takia. Pohjoisessa yli puolet vuodesta.

Maa- ja metsätalousministeriön asetus

täydentäviin ehtoihin liittyvistä hyvän maatalouden ja ympäristön vähimmäisvaatimuksista

 

Lisäksi ylipursuavaa intensiivisyyttä Suomessa rajoittaa hyvin tehokkaasti taskulaskin. Viljelijä ynnää menot ja jos tulot eivät kata menoja, yleensä keino saada tilanne tasapainoon löytyy kulujen karsimisesta. Lannoitteet maksavat, maatalouskemikaalit maksavat ja jos niitä käyttää suhteessa niin, että niihin sijoitetuilla rahoilla ei saada pellosta myytävää, ovat tuotantopanokset menneet harakoille.

Pieni viljeltävä maa-alue ei kuitenkaan tuota voittoa järjettömillä tuotantopanosten suhteilla.

Käytössä oleva pieni maa-ala yhdistettynä karuun maaperään aiheuttaa sen, että lannoituksellakaan ei saada ihmeitä aikaiseksi. Tuotantopanosten jatkuva lisäys ei tuota lisää myytävää samassa suhteessa.

Mutta tiivistettynä pienet tilat viljelevät voimaperäisesti, jotta toiminta kannattaa. Pieneltä alueelta pitää saada paljon myytävää.

Suuret tilat taas taas luottavat kokoon, eli viljellään laaja-alaisesti, joten suuri hehtaarisato ei ole niin tärkeä, vaan pienemmälläkin keskisadolla toiminta kannattaa suuren pinta-alan takia.

Kumpi on sitten luonnon moninaisuuden kannalta parempi, niin jääköön se henkilökohtaisen mielipiteen päätettäväksi. Mutta valitettavasti Suomen nykyinen maisemarakenne ei anna meille mahdollisuutta laaja-alaiseen viljelyyn, vaikka sitä joku sattuisi tänne toivomaan.

Sitten muutama sana eläimistä. Suomessa eläimien tehotuotantoa rajoittaa myös liuta säädöksiä, joista ylimpänä on eläinsuojelulaki. Se koskee Suomessa myös maataloutta. Eläinsuojelulain lisäksi maataloutta säädellään muillakin säädöksillä, esimerkiksi eläinsuojeluasetuksilla ja eläinsuojeluvaatimuksilla.

Näiden lisäksi on vielä valtioneuvoston asetuksia vaikkapa biisoneiden pitämisestä. Näissä asetuksissa ja päätöksissä asetetaan muun muassa yksityiskohtaisia pitopaikkojen kokoa ja ulkotarhoja sekä eläinten hoitoa, kohtelua ja käsittelyä koskevia vaatimuksia.

En väitä, etteikö ongelmiakin olisi, mutta pääsääntöisesti toiminta noudattaa hyvää tapaa ja eläimistä huolehditaan hyvin, sillä suomalaista ruokaa tuotetaan kuitenkin edelleen perhetiloilla, jotka ovat suhteellisen pieniä. Esimerkiksi suurimmalla osalla Suomen maitotiloista on vain vajaa 30 lypsylehmää. Perhe, joka omistaa tilan, myös pyörittää itse tilaa ja tilalla on hyvin harvoin ulkopuolista työvoimaa. Perhe lapsineen asuu tilalla omien tuotantoeläimiensä kanssa.

Sitten menemme rapakon taakse, jonka yli-intensiivisen maatalouden johdosta saimme termin "tehomaatalous", mutta jonka maatalouden syntien tähden ei välttämättä kannattaisi ristiinnaulita omia maanviljelijöitämme.

Yhdysvalloissa, josta saamme järkyttävää tehomaatalouden materiaalia, tilanne on täysin toinen. Yhdysvalloissa ei ole mitään yleistä eläinsuojelulakia, eikä mitään muitakaan eläintuotannon säädöksiä, vaan tuottajat päättävät itse säädöksensä joiden mukaan tuottavat ja kaiken huipuksi valvovat itse omia sääntöjään.

Yhdysvalloissa erilaiset kansalaisjärjestöt koettavat kitkeä pois pahimpia epäkohtia ja saada jotain rotia touhuun, mutta ei suuren maan valtavan maatalouden ongelmia saada oikaistua vapaaehtoistyön menetelmin.

Maatilat voivat olla jättimäisiä eläintehtaita, jotka omistaa jokin suuryritys. Maatilan omistaa joukko liikemiehiä, jotka itse voivat asua mantereen toisella reunalla, eivät ole koskaan edes nähneet omistamaansa tilaa. Työntekijöitä on kymmeniä, joilla ei ole mitään suhdetta eläimiin ja he tekevät tilalla vuorotyötä. Tilalla on kovat tulospaineet. Eläinsuojelulain puuttumisen takia tilan omistajat voivat päättää sen, miten paljon tuotantotiloihin  tungetaan eläimiä maksimaalisen tuloksen saamiseksi. Sielläkin taskulaskin on määräävä, mutta täysin toisella tavalla.

Yhdysvalloissa antibiootteja syötetään terveille eläimille ennaltaehkaisevästi eli kun uudet eläimet saapuvat lihakasvattamoon, ne pumpataan täyteen laajakirjoisia antibiootteja, jotta ne eivät sairastuisi likaisista tiloista ja edellisten eläimien jättämistä mikrobeista. Eläimille annetaan kasvuhormoneja kasvun vauhdittamiseksi.

Suomessa antibiootit ovat sairauksien hoitoon ja niitä käytetään eläinlääkärin määräyksestä. Suomessa kasvuhormonit ovat täysin kielletty ja asiaa myös valvotaan. Käsittelin asiaa laajemmin aiemmassa postauksessa, johon pääsette tästä.

Vaikka Suomenkin maataloudessa epäkohtia on havaittu, on maataloutemme kuitenkin jotain aivan muuta, kuin mihin tehoviljelyn tai tehomaatalouden mielikuvat viittaavat.

Epäkohtia ei tule hyväksyä, vähätellä, saatikka piilotella, mutta kun katsomme koko maatalouttamme, ei sitä tule missään nimessä verrata vaikkapa USA:ssa tapahtuvaan tehdastuotantoon.

Meillä maatalous on hyvin säänneltyä, joten jo se tekee intensiivisestäkin maataloudesta sellaista, että yli-intensiivisyydestä ei ole vaaraa.

Valitettavasti useissa maissa, kuten Yhdysvalloissa ja Argentiinassa, maanviljelyä ei kahlita millään säännöillä, ei eläimien tai ympäristön hyvinvoinnin suhteen. En keksi yhtään syytä joilla sitä maataloutta voisi verrata meidän maatalouteemme.







30. kesäkuuta 2012

Brändit luomun takana

Food Inc. oli dokumentti, joka sai monet siirtymään luomun kuluttajiksi Yhdysvalloissa. Jos katsomme vaikkapa luomukaupan jättiläisen Whole Foods Marketin pörssikurssia, niin se lähti rakettimaiseen nousuun pitkän laskun jälkeen juuri vuoden 2008 lopulla.

Samuel Fromatrz oli tehnyt kirjan Organic Inc. hieman aikaisemmin, jossa hän kävi läpi luomutuotantoa  menneisyydestä nykyisyyteen, eivätkä hänen havainnot poikenneet määrätyiltä osin juurikaan Food Inc:n vastaavista, mutta Fromatrzin Organic Inc. oli kirja ja Food Inc. oli elokuva, niin tiesihän sen että miten siinä kävi.

Samuel Fromatrz kirjoittaa niistä samoista asioista, joista luomuväki koettaa olla hiljaa: ne luomun alkuperäiset arvot, alkuperäiset pienviljelijät, jotka olivat luomun sielu ja sydän, on unohdettu ja heidät kelpuutetaan enää mainoksiin. Suuret toimijat ovat ajaneet pienviljelijät ahdinkoon myös luomussa, aivan kuten toisella puolella aitaa, jonka vaihtoehto luomu kertoo olevansa. 

Earthbound Farm on yksi paljon käytetty esimerkki. Heidän nettisivunsa ovat hienot ja siellä on paljon kaunista asiaa. Todellisuudessa Earthbound Farm on syypää satojen luomun pienviljelijöiden konkurssiin, sillä se valtasi agressiivisesti markkinat koko Yhdysvalloissa ja tuottaa melkein 30 000 hehtaarin voimin salaattia sellaiseen hintaan ja sellaisella volyymilla, että luomun pienviljelijä yksi toisensa jälkeen joutui toteamaan oman toimintansa kannattamattomaksi.

Nyt Earthbound Farmin muoviin pussitetut ja valmiiksi pestyt salaatit ovat vallanneet markkinat Kaliforniasta New Yorkiin, eikä muita toimijoita oikeastaan ole, pienten kylien torien toimintaa lukuunottamatta.

Philip H. Howard,  Michiganin Yliopiston professori, on tehnyt hyvin kattavan selvityksen brändeistä luomun takana ja luomuteollisuuden koukeroista.

Organic Processing Industry Structure

 

Samat Nestlet, Unileverit, Pepsit, Dolet ja Heinzit omistavat myös luomun, joita monet kuluttajat ajattelevat boikotoivansa suosimalla luomutuotteita.  

Tässä välissä huomautan, että tämä koskee nyt Yhdysvaltoja, enkä ole löytänyt vastaavia selvityksiä Euroopasta, tosin osa brändeistä on käytössä myös Euroopassa. EDIT -osio löytyy jutun lopusta!! Suomessa ruokateollisuus ei ole -toistaiseksi- luonut luomutuotteilleen eri brändejä, vaan Valio tekee Valion luomumaitoa tai Saarioinen luomuversiota makaronilaatikostaan, eivätkä nämä toimijat koeta muuttaa sitä mielikuvaa, etteivät olisi myös luomutuotteiden takana. Heillä ei ole myöskään tarvetta muuttaa sitä mielikuvaa, koska Valiolla ei ole "tehdasnavettoja", joilla harrastetaan maidon tehdastuotantoa Yhdysvaltojen tyylillä.

 
Onko asia sitten ongelma, että esimerkiksi Yhdysvaltojen kuudenneksi suurin ruokajätti ja maitojalosteiden markkinajohtaja Dean Foods omistaa brändejä, joiden takaa se tekee luomua, luomusta kiinnostuneille kuluttajille?

Luomussa on säännöt, joita noudatetaan ja valvotaan. Eläimillä on enemmän tilaa ja sääntöjen mukaan eläimet viettävät lajin mukaista elämää, nähden myös ulkoilmaa. Luomussa ei käytetä väkilannoitteita, eikä synteettisiä maatalouskemikaaleja, joten eihän tässä pitäisi ongelmia olla, voisi ajatella. 

Pari postausta sitten asiaa jo sivusin, mutta syvennytään nyt aiemmin sivuttuun aiheeseen. Dean Foods omistaa brändin Horizon Organic, joka tahkoaa rahaa Dean Foodsille, ja Horizon Organic on Yhdysvaltojen luomumaitobisneksen ylivoimainen ykkönen, tuottaen jopa 70 % markkinoiden luomumaidosta.

Dean Foodsin, Yhdysvaltain suurimman maitojalostajan liikevaihto oli vuonna 2010 12 miljardia dollaria, viisi kertaa enemmän kuin lähimmällä kilpailijalla. Liikevaihto pitää sisällään kaiken tuotannon, eli luomun ja tavanomaisen.

Horizon aloitti 1991 yhdellä ainoalla tuotteella, rasvattomalla luomujugurtilla. Se oli sellaista perhetoimintaa, jollaisena ruoan tuotanto halutaan mainoksissa nähdä.

Vuonna 2001 Horizonin myynti oli jo 150 miljoonan dollarin luokkaa ja yritys oli alkanut tuottaa voittoa, alituisten tappioiden sijaan. Ensimmäisellä kolmella neljänneksellä 2001 Horizon oli tuottanut voittoa 940 000 dollaria, edellisen vuoden vajaan puolen miljoonan tappion sijaan. Horizon oli saavuttanut luomukuluttajien suosion ja se oli jo pienestä toiminnastaan huolimatta suosittu merkki.

Tämä taisi olla ensimmäisiä merkkejä, kun Dean Foods alkoi luomusta kiinnostua. Luomulla voisi siis tehdä myös voittoa, eikä pelkkää tappiota, kuten oli vuosia ollut. Horizon väitti olevansa maailman johtava luomun maitojalosteiden valmistaja. Lisäksi Horizon oli saanut luomutuotteensa jo yli puoleen tavanomaisista ruokakaupoista tinkimättömällä työllä ja luomuun uskomalla. Horizonin jugurtti löytyi  Starbuckin valikoimista jne.

Vuonna 2003 Dean Foods oli jo suurin osakkeenomistaja yhtiössä ja vuonna 2004 koko toiminta siirtyi Dean Foodsille aika vaatimattomalla 216 miljoonalla dollarilla. Ja sen jälkeen alkoi tapahtua. Dean Foods oli jo tavanomaisen maidon markkinajohtaja, joten Dean Foods valjasti kanavansa nyt luomulle, jota se alkoi tuottaa omistamansa uuden, tunnetun luomubrändin kautta.

Mainitsemani luomun vahtikoira, Cornucopia Institute, alkoi pientuottajien puolustajana kiinnostua Horizonin toiminnasta uuden omistajan alaisuudessa, sillä firman liikevaihto oli ollut kuitenkin vaatimatonta ja äkkiä Horizonin myynti nousi räjähdysmäisesti ja jostain sen maidon oli markkinoille tultava, ei se taikomalla synny.

Cornucopia alkoi selvittää Horizon Organicin luomumaidon alkuperää ja tässä selvityksen todellisuutta:


Lisäksi Horizonin farmit myivät kaikki vasikat välittömästi syntymän jälkeen, jotta luomusääntöjen mukainen hyvin kallis kasvatuksen kustannuserä jää pois ja niin edelleen.

Mutta näillä eväillä Dean Foodsin luomubrändi Horizon Organic jatkoi alkuperäisten omistajien toimintaa ja osin samoilla eväillä se on pysynyt luomumaidon markkinajohtajana, ja tehnyt siitä huikeaa bisnestä.

Huomioitavaa tässä on se, että ei Horizonin toiminnan käsittämättömyys ole tullut ilmi vasta nyt, vaan jo 2005 Cornucopia toi asian julkisuuteen.  Cornucopia löysi Horizonin 5700 lehmän tehdasnavetan Coloradosta, 4000 lehmän tehdasnavetan Idahosta ja 10000 lehmän tehdasnavetan Kaliforniasta.

Dean Foods oli vain muuttanut omat tehdasnavettansa tuottamaan luomumaitoa, sillä ei Dean Foodsia kiinnostanut muutamien satojentuhansien dollareiden voitot, vaan jos tehdään bisnestä, niin sitten tehdään bisnestä isolla rahalla.

Vaikuttiko tämä hyvin negatiivinen julkisuus Dean Foodsin luomubrändin luomumaidon myyntiin ja hylkäsivätkö kuluttajat sen luomumaidon ja vaihtoivat sellaiseen, joka oikeasti toimii luomuaatteen ja sääntöjen mukaisesti?

Vuonna 2007 myynti notkahti ikävästä julkisuudesta, kun kuluttajajärjestöjen boikotit alkoivat purra, mutta  sitten Dean Foods ryhtyi toimeen kiillottaakseen luomubrändinsä kilven.

Mittavat mainoskampanjat purivat boikottia paremmin ja Dean Foods alkoi käyttää myös paikallisia pientuottajia. Se lisäksi hajautti tuotemerkkejä niin, että nyt niitä on jo 50.

Tosin Dean Foodsin toimet katsottiin useilla tahoilla lähinnä kosmeettisiksi, sillä kuitenkin Horizon Organicin maidosta edelleen 75 % tuli kahdelta tilalta ja loput 25 % pientuottajilta, joista kaikki eivät kovin pieniä olleet.

Yhdysvaltojen luomumaitomarkkinoista 95 % on viiden yrityksen hallinnassa ja suurin maidon jatkojalostaja omistaa toiseksi suurimman luomumaidon jatkojalostajan, joten toiminta on erittäin keskittynyttä.

Tänä päivänä Horizon Organic on edelleen luomumaidon markkinajohtaja, joskin Stonyfield Farm puuskuttaa niskaan joissain osavaltioissa, jossa se on tutumpi brändi.

Tarinan juoni on Yhdysvalloissa sangen tuttu ja monet alkuperäisen luomuaatteen mukaiset yritykset, kuten Stonyfield Farm, joutuivat ylikansallisten ruokajättien haltuun ja Stonyfieldin osti ranskalainen Danone Group ja Danone alkoi harrastaa oman filosofiansa mukaista tuotantoa omistamansa luomubrändin alaisuudessa.

Brown Cow siirtyi Danonelle. Back To Nature siirtyi Kraftille. Seeds of Changen uudeksi omistajaksi tuli  M&M ja niin edelleen. M&M ei tule ensimmäisen mieleen, kun lukee Seeds of Changen nettisivuja, sillä sen verran eri bisneksissä M&M on totuttu näkemään.

Mutta luomumyynti tökki myös Yhdysvalloissa ja kuten Whole Foodsin pörssikurssista huomaa, raju lasku tapahtui vuonna 2005 ja ruokajätit alkoivat toden teolla hyötyä bisnesostoistaan vasta vuonna 2008, jolloin Food Inc. laukaisi valtaisan luomuhuuman ja myynti lähti rajuun nousuun, eikä se ole tasaantunut tai lähtenyt uudelleen laskuun, kuten Euroopassa on käynyt vaikkapa Britteinsaarilla.

Ruokajäteille on aivan yhdentekevää, että ostavatko ihmiset luomua vaiko tavanomaista, sillä he omistavat kummankin sektorin. Olipa trendi mikä hyvänsä, niin he hyötyvät.

Toki Yhdysvalloista löytyy myös alkuperäisen luomuaatteen mukaista toimintaa, mutta nämä pienet, vaatimattomat tilat eivät kykene toimittamaan luomua niin paljon kuin markkinat hamuavat. Ne ovat marginaali, joita tosin mainokset käyttävät hyväkseen ja mainokset koettavat saada kuluttajat uskomaan, että nämä pienet vaatimattomat tilat ovat niitä, joilta kauppojen luomutuotteet tulevat.

Suomalaistenkin luomukuluttajien kateellisuuden kohde Whole Foods Market ei kykenisi myymään luomumaitoa niille kuluttajille, joiden avulla se on nostanut markkinarvonsa pilviin, ilman Horizon Organic -tyyppisiä tuottajia, sillä massat tarvitsevat hamuamaansa tuotetta, eikä sitä, että hyllyt ovat tyhjillään ja siellä on vain lappu, jossa lukee että on tuotantovaikeuksia.

Whole Foods Market kertoo paljon kauniita asioita sivuillaan, mutta kyllä sille Horizon Organicin maito ja maitojalosteet kelpaavat myyntiin, kaikesta raadollisesta, tiedetystä todellisuudesta huolimatta.

Onko tilanne tämä tällä hetkellä juuri Suomessa, on seuraava kysymys ja vastaus on ei tietenkään. Ainakaan toistaiseksi, mutta sitten kun Euroopassa luomu on yhtä kova bisnes kuin Yhdysvalloissa, niin ollakseen markkinajohtaja, täytyy tavaraa toimittaa eniten, suurella tuotantovarmuudella ja halvimmalla.

Miksi minä sitten tuon tällaista törkyä luomusta esiin, jollaista ja jopa vielä pahempaa löytyy Yhdysvalloista tavanomaisen tuotannon puolelta?

No siihen on se syy, että luomujärjestöt kertovat luomumerkin takaavan sen, että tuotanto on luomusääntöjen mukaista, ostipa sitten vaikka Antarktiksen luomutuotantoa. Luomumerkki takaa, että saat eettisesti ja kaikkien muiden kauniiden termien mukaista ruokaa, aivan kuten ostaisit suomalaista luomua.

Olipa luomutuotteessa sitten  Eurolehti ja USDA organics -logo, niin sinun pitäisi saada juuri samojen sääntöjen mukaista ruokaa ja samojen arvojen mukaista ruokaa.


Näin kotoinen luomuliittokin asian ilmaisee ja näin sen olisi oltava. Suurin syy tälle materiaalille Yhdysvalloista on se, että Euroopassa ei ole moista tutkivaa journalismia luomuteollisuudesta vielä harrastettu, joten materiaalia ei ole. Ainoastaan muutamia epäkohtia on tuotu esiin, kuten mainitsemani Espanjan luomumansikkatilat, joissa halpatyövoima jostain kaukaa asuu teltoissa, muovimeren keskellä, jotta Euroopan luomumarkkinoille saadaan kuluttajien toivomaa halpaa luomumansikkaa.

Suomalaiset kuluttajat ostavat paljon luomua myös amerikkalaisista nettikaupoista, ei tietenkään maitoa, mutta on kovin vaikea uskoa, että niitä huomattavan halpoja hintoja on saatu aikaan millään muulla tavalla, kuin raa'an teollisen tuotannon keinoin.

EDIT! Pieni lisäys, sillä kun tarkistelin asioita, niin on näillä ylikansallisilla ruokajäteillä näppinsä myös Euroopan luomuruokamarkkinoilla, joten tässä yksi esimerkki:
 
Rachel's Organic -tuotemerkin juuret olivat ensimmäinen luomusertifioitu luomumaitotila Ison-Britannian alueella (Brynllys farm Walesissa), ja sen sekä meijerin perusti Rachel Rowlandin äiti  Dinah Williams vuonna 1952. Dinah oli myös brittiläisen Soil Association järjestön perustajia, joka on ehkä merkittävin luomualan järjestö maailmassa. 

Tuotemerkki Rachel's Organic perustettiin jo vuonna 1966 ja se on aina markkinoinut itseään perheyrityksenä. Tämä koki kolauksen kun paljastui, että Dean Foods omistaa sen yritysostojensa kautta. Rachel's Organic tuli osaksi Horizon Organic -organisaatiota vuonna 1999 ja Dean Foodsin ostaessa Horizonin, Rachel's ajautui Dean Foodsin omistukseen. Vuonna 2010 Dean Foods möi yhtiön, saarivaltion toiseksi suurimman luomumaidon tuotemerkin Lactalikselle. 

Koko aikana, kun Rachel's oli Dean Foodsin omistuksessa, ei sitä mainittu yhtään missään ja asia tuli ilmi joidenkin ihmisten sattumalta luettua yritysostoista ja laskiessaan yhteen yksi plus yksi. 


Ja kun tutkii Dean Foodsin suurimpia osakkaita, niin sieltä löytyvät niin Philip Morris, Pfizer, Exxon, CocaCola kuin WalMart ja monia muita, kertoo kaiken vahtikoira USA:sta, joten jos markkinoi itseään pienenä perheyrityksenä, nuo firmat eivät oikein sovi imagoon.


Paljon on luomualalla muuttunut, kun Rachel's möi riippumattomuutensa Horizonille vain 1.5 miljoonalla punnalla ja nyt se on toiseksi suurin luomumaitobrändi saarivaltiossa. Tosin Dean Foods oli nostanut hinnan jo 20 miljoonaan puntaan.

Groupe Lactalis "committed" to Rachel's Welsh dairy, says supplier 

No voimme vain toivoa, että meidän luomulle ei käy samoin ja jos käy, niin rahat pysyisivät Suomen rajojen sisäpuolella tällä kertaa.


28. kesäkuuta 2012

Luomun ongelmat muualla

EU:ssa ollaan huolissaan siitä, että luomu ei olekaan luomua, koska valvonta tökkii. Huolia on myös muualla ja esimerkiksi Yhdysvalloissa käydään keskustelua siitä, millä säännöillä ja missä olosuhteissa tuotetuilla maataloustuotteilla kuluttaja saa sellaista luomua, jota hän mainoksien perusteella luulee ostavansa:

USDA asked to decide: Does organic mean outdoor? 

 

When the doors to the hen house open, the 14,000 chickens on Edwin Blosser's organic egg farm make a mad dash for the pasture outside, where they can scratch and peck in the dirt. "It's just like an ocean of birds going out the doors - zoom!" Blosser said.

Näin sen pitäisi olla mainosten mukaan, mutta valitettavasti Yhdysvalloissa on herätty siihen, että tämä tilanne alkaakin olla poikkeus eikä sääntö.

Greg Herbruck says his organic laying hens also love the outdoors - but they spend their time in the fresh air on concrete patios and in other enclosures.

Yhä suurempi osa tuottajista keksii keinot kiertää sääntöjä ja kanojen ulkoilu tapahtuukin vain tuotantolaitoksessa, jossa ei ole kattoa, tai on katto, mutta verkkoseinät ja betonilattia.

Mutta kuten jutusta selviää, mielipide erot ovat suuret heidän kesken, jotka istuvat joko toimistossa laatimassa papereita tai toimivat tuottajina elävässä elämässä.

On helppo laatia kauniita mainoksia mudassa rypevistä kanoista, jotka tonkivat ja kuopivat maata, mutta kun sinulla on 90000 kanaa, niin joudut konkreettisesti kokemaan sen luonnonmukaisen elämän aiheuttamat ongelmat tauteineen kaikkineen. Myös Suomessa on luomukanaloilla ollut osin suuria ongelmia ja kuolleisuus on noussut paikoin niin korkeaksi, että se on tehnyt toiminnan kannattamattomaksi.

Sitten voi kysyä, että onko siellä tilalla oltava 90000 kanaa? Miksi siellä ei voisi olla 500 kanaa tai 100?

Valitettavasti ne ihmiset, jotka haluavat ruokaa tuotettavan sellaisella tavalla, että luomukanalassa olisi vain 500 kanaa, eivät ole itse valmiita sitä työtä tekemään sillä maatalous on raskasta, vaativaa työtä, joka kiinnostaa yhä vähemmän ja vähemmän kansalaisia. Tämä tarkoittaa sitä, että yhä pienenevä joukko ihmisiä tuottaa ruokaa yhä suurenevalle osalle ihmisiä.

Jutussa mainittiin Cornucopia Institute, joka on noussut luomun vahtikoiraksi Yhdysvalloissa.

Se on paljastanut lukuisten luomtilojen todellisuuden ja harrastaa luomutuotannon epäkohtien tuomista esiin. Cornucopia ei ole kuitenkaan pelkkää "eläinkärsimyspornoa" tuottavaa julkisuudenhakuisuutta, eikä heidän tarkoituksenaan ole lopettaa esimerkiksi kotieläintuotantoa, eikä lihansyöntiä,  vaan he puolustavat luomun pientuottajia, eli heitä, joiden avulla luomua Yhdysvalloissakin myydään, mutta rahat valuvat luomun tehotuottajille.

Cornucopia

 

Luomua tuotetaan Yhdysvalloissa yhä enemmän "Factory farming" menetelmällä, joka on sitä tehotuotantoa, teollista maataloutta, jota uhkakuvissa ja mustamaalauksessa kerrotaan Suomen tavanomaisen maatalouden olevan.


Tällaisia kuvia meille myydään, jotta meidän tulisi ostaa luomua, mutta valitettavasti tämä kuva on tehdasfarmilta Yhdysvalloista, joka tuottaa luomua. Missä ruoho, voisi kysyä?



Cornucopian kuvagalleria avaa todellisuuden siitä, mitä tarkoittaa viherpesu maataloudessa.

Entäpä ne pientuottajat? Ne luomumainoksien sympaattiset, kauhtuneissa villapaidoissa esiintyvät heinähatut, jotka omien lapsiensa kanssa ajavat kahta lehmää laitumelle ja näpertävät myymiensä perunoiden ympärille nauhoja, joissa on runoja perunan siihen astisesta elämästä?

Eipä heitä taida olla kuin niiden mainoksien keinomaailmassa, ainakaan Yhdysvalloissa. Täällä Suomessa heitä ajetaan hyvin ahtaalle, kiitos sen rummutuksen jolla luomusta tehtiin trendi, vaikka kotimaista tuotantoa ei ollut, sillä se vaje paikataan nyt ulkomaisella halpaluomulla.


Mainokset ovat mainoksia. Mielikuvat ovat mielikuvia. Säännöt ovat sääntöjä ja todellisuus voi olla jotain aivan muuta.



Yläkuvassa on luomukanala Yhdysvalloissa ja alakuvassa kuva mainoksesta, jolla luomumunia myydään:


Se suurin kysymys tietenkin on, että kumpi kuva on sitten enemmän todellisuutta?

Ovatko luomun tehdasfarmit enemmän todellisuutta kuin vapaana tepastelevat kanat pienessä söpössä  luomukanalassa, vaiko toisinpäin?

Asiaa voi kukin lähteä pohtimaan siitä suunnasta, että luomu on tällä hetkellä Yhdysvalloissa hurja bisnes ja rahakasat mitataan kymmenissä miljardeissa. Euroopassa vain uneksitaan niistä rahakasoista, joilla USA:ssa luomua myydään ja sitten jokainen voi kysyä itseltään, että mistä ne raaka-aineet saadaan siihen miljardibisnekseen?

Esimerkiksi luomumunien myynti tuplaantui Yhdysvalloissa vuodesta 2010 vuoteen 2011. Kumpi tuotantotapa kykenee vastaamaan paremmin kysyntään?

Tehdasfarmi vaiko mainoksien luomukanala, jossa muutama hassu kana tepastelee laitumella tuottajan lapsien pyöriessä pyhämekoissaan ympärillä?

Tilastoista, joita luomuväki esittelee mielellään, selviää, että myyntikäyrät nousevat raketin tavoin ylöspäin. Sitten kun menemme tilastoihin vaikkapa tuottajien määrässä, voisi joku havaita pienen epäsuhdan, joka tukee hyvin vahvasti juuri luomun tehdasfarmeja.

Vuonna 2005 Yhdysvaltojen kokonaistuotannosta oli luomutuotannossa kokonaista 0.51 %. Vuonna 2010 kokonaistuotannosta oli varattu luomuun 0.60 %. Se ala taitaa olla äärettömän tehokkaassa käytössä.

Näitä kysymyksiä miettiessä saattaa jopa oikea vastaus käydä jossain välissä mielensopukoissa. Sitten eri asia on, että suostuuko sen vastauksen hyväksymään, vai haluaako luottaa ennemmin mainoksiin.

 

5. kesäkuuta 2012

Negatiivinen markkinointi

Tämän postauksen aihe tuli Helsingin Sanomien aamun uutisesta yhdistettynä vierailuun uutisen kohteen nettisivulla.

Aamun HS kertoi, että suurella ryminällä ja sosiaalisen median viidakkorummutuksella avattu Kluuvin maatilatori Eat & Joy aloittaa jo nyt ensimmäiset yhteistoimintaneuvottelut (lue:irtisanoo väkeä), koska kansa ei ole löytänytkään paljon mainostettua maatilatoria, eikä ostanut sieltä tuotteita, jotta maatilatori olisi taloudellisesti kannattava.

Negatiivinen markkinointi tuli mieleeni kun lueskelin kyseisen maatilatorin sivustoa ja ainakin itselleni tuli hyvin ikäviä ajatuksia mieleen sivuston sisällön kirjoittavasta tahosta. Miksi luomuruokaa täytyy mainostaa mustamaalaamalla vaihtoehtoa, kotimaista hyvää ja puhdasta tavanomaista maataloutta?

Ruuan arvo on meille vakava asia 

 

Aika huomattavan uskomattomia väitteitä ja hyvin vakavia syytöksiä hienoa kotimaista elintarviketuotantoa kohtaan.

Halpa ruoka edellyttää myös eläintuotannolta tehokkuutta ja suuria yksiköitä, joissa tuotanto-olosuhteet muistuttavat keskiaikaisia kaupunkeja, joissa taudit leviävät. Eläinten jatkuvat antibioottihoidot edesauttavat siten kehitystä, missä antibiootti ei enää tehoa bakteeriin.

Onko todellakin näin?  Käsittelin aihetta jo aiemmassa postauksessani.


Eläinten hyvinvointiraportti

 

Ovatko todellakin suomalaisten tavanomaisten eläimien tuotanto-olosuhteet verrattavissa keskiaikaisiin kaupunkeihin, joissa taudit leviävät? Kuinka tuon kirjoittaja kehtaa katsoa itseään peiliin? 

Tietenkin jos kirjoittaja tarkoittaa joidenkin muiden maiden tuotantoa, joissa asiat ovat täysin vinksallaan, niin hän olisi voinut mainita, että hän ei kirjoita Suomen tuotannosta.

Eläinten jatkuvista antibioottihoidoista antanee pienen valaistuksen seuraava uutinen:

Suomen broileritilojen työ estää superbakteerien syntyä

 

Broileritilojen pitkäjänteinen työ tautien vastustamiseksi vaalii suomalaisten kansanterveyttä estämällä antibiooteille vastustuskykyisten bakteerien kehittymistä.
Esimerkiksi viime vuonna suomalaistiloilla ei lääkitty yhtään lihaksi tuotettua broileripolvea antibiooteilla.

Siinä on Eat & Joyn negatiivisen markkinoinnin sisäistäneelle kirjoittajalle hieman tosiasoita seuraavan kirjoituksensa tueksi, mutta uskoisin, että kirjoittajaa eivät tosiasiat paljoa kiinnosta.

Eat & Joy jatkaa:

Tiesitkö muuten, että ihmisten sairastamat nuhakuumeet ovat peräisin naudoista, ja influenssat siipikarjasta ja sioista? Miksei näiden aiheuttamia kustannuksia kuten työstäpoissaoloja ja lääkitystä ynnätä mukaan halvan ruoan hintaan, sillä tuotantotavalla on väliä.

Miten ihmeessä nämä asiat liittyvät toisiinsa? Nuhakuume on todellakin peräisin naudoista, mutta se on siirtynyt naudoista ihmisiin tuhansia vuosia sitten. Ehkä 9000-10000 vuotta sitten, joten mitä tekemistä zoonooseilla on tämän asian kanssa?

Nuhakuume siirtyi naudoista ihmisiin ennen  ensimmäistäkään navettaa tai "keskiaikaista kaupunkia muistuttavaa tuotantolaitosta". Nuhakuume levisi nautaeläimistä ihmisiin silloin kun naudat juoksentelivat vapaina ja onnellisina "pitkin preerioita" ja elivät täydellisen luonnonmukaista elämää.

Zoonoosit ovat vakava asia ja sen takia esimerkiksi luomukanalat joutuvat pitämään kanansa sisällä maaliskuusta toukokuuhun luomun ulkoilutuspakosta huolimatta, jotta muuttolintujen mahdollisesti tuomat taudit pysyisivät poissa tuotantoeläimistä, eivätkä jatkaisi tuotantoeläimistä matkaansa tuottajiin ja muihin ihmisiin.

Negatiivinen markkinointi ei kuitenkaan taida upota maksaviin asiakkaisiin, sillä suomalaiset eivät ole aivan niin maaseudusta vieraantuneita, että tuo pelottelu menisi läpi ja toivottavasti ei koskaan menekään.

Toinen asia mikä luultavasti vaikuttaa Eat & Joyn suosioon on järkyttävä hintataso. Aviisi 1/2012 on tehnyt hintavertailun, joten käytän sitä suoraan. Tosin siitä puuttuu Eat & Joy joka on hinnoissaan aivan omissa lukemissa ja siellä tavallinen ruislimppu saattaa maksaa kahdeksan euroa.

Voitte lukea linkin takaa tuotteet ja niiden kilohinnat ja tähän tulee pelkkä tiivistys ostoskorin hinnasta:

Erikoisliikkeet, luomu yht. 54,94 . 

Market, luomu yht. 39,55 e.

Market, edullinen, ei luomua yht. 16,60 e.

 

Kotitehtävänä on laskea se, kuinka monta prosenttia marketin luomukori on kalliimpi kuin marketin luomuton kori. Jos prosenttilasku on unohtunut, niin prosenttilaskuri auttaa ongelmaan. Asia kiinnostaa ainakin minua siksi, koska usein mainitaan, että luomuruoka ei ole suinkaan kallista, vaan luomuruoka on noin 20 % tai maksimissaan 30 prosenttia kalliimpaa kuin tavanomaisesti tuotettu ruoka. Myös luomuraportin laatineet päätyivät arviossaan noin kolmanneksen kalliimpaan ruokakoriin, jos puolet maataloudestamme muutetaan luomuksi. Jos pistämme 16.6 euroon lisää 30 %, niin se tekee noin viisi euroa...

Laskurit.fi prosenttilaskuri

Haluammeko me todella noin kallista ruokaa ja vaikka meillä hyväosaisilla on varaa jopa maksaa siitä, niin entä ne muut?

 

 

 

 


 

 

 



25. toukokuuta 2012

Eläinten hyvinvointiraportti valmistui

Eläintenhyvinvointikeskus EHK julkaisi tänään ensimmäisen kansallisen eläinten hyvinvointiraportin.

En ole ehtinyt raporttiin vielä tutustua kuin pintapuolisesti, mutta se löytyy luettavaksi seuraavan linkin takaa:

Eläintenhyvinvointikeskus


Luomutuotanto mainitaan erikseen sivulta 117 eteenpäin. Ajatuksia herätti seuraava lause:
 Luonnonmukaisen tuotannon perusperiaatteet ovat eläinten hyvinvoinnin kannalta hyviä, vaikka tuotannon toteutuksessa ja yksityiskohtaisissa ohjeissa on parantamisen varaa.

Eipä tuota kauniimmin voisi muotoilla. Periaatteet ovat hyviä, mutta .... Ongelmaksi mainitaan mm. se, että luomutuotannossa käytetään geneettisesti samoja rotuja kuin tavanomaisessa, jotka on jalostettu tavanomaista tuotantoa silmällä pitäen ja luomutuotannossa eläin saattaa kärsiä vaikkapa ravintoaineiden puutoksesta.

Tosiasiat ovat kuitenkin sellaisia, että luomulla on suuria ongelmia rehustuksessa lähes kaikessa eläintuotannossa, etenkin yksimahaisissa. Lisäksi ulkoilupakko altistaa eläimiä stressille, loisille ja tarttuville taudeille, jotka on jo saatu poistettua tuotantoa kiusaamasta. Myös sää asettaa luomun ulkoilupakon yksityiskohtaisille ohjeille paljon ongelmia, joita ei ole tarkoissa säännöissä huomioitu ollenkaan,  sillä esimerkiksi nautojen laidunnus sateisena kesänä asettaa laitumien pinta-alalle suuria vaatimuksia.

Lisänä on myös homeopatian käyttäminen ensisijaisena hoitona, jonka toteutuksesta ei ole paljoakaan tietoa Suomesta ja Suomessa homeopatia hyväksyttiin aikoinaan luomutuotantoon pitkin hampain, toisin kuin Keski-Euroopassa, jossa erilaiset uskomushoidot ovat arkipäivää sekä ihmisille että eläimille. Yli vuoden tuotannossa pidettävää eläintä saa lääkitä näyttöön perustuvan lääketieteen keinoin vain kolme kertaa, jonka jälkeen eläin tipahtaa takaisin siirtymäkauden eläimeksi. Homeopatialla ja erilaisilla yrteillä eläintä saa lääkitä yötä päivää ilman sanktioita. Se ei ole ihme, sillä homeopatia sekä yrttiterapiat ovat uskomushoitoja, joilla ei eläimen sairauksiin vaikuteta millään tavalla.

Näyttöön perustuvan lääketieteen keinot ovat täysin kiellettyjä luomutuotannossa tautien ennaltaehkäisyssä, esimerkiksi loisten osalta, mutta jälleen kerran homeopatia on saanut täydet valtuudet myös tautien ennaltaehkäisyssä, eikä mitään rajoituksia ole homeopatian käyttämisen suhteen.

Eläinten terveys - luomutuotanto

EHK:n raportin pääsanoma taisi olla se, että vastoin kaikkia kauhukuvia, Suomessa tuotantoeläinten tilanne on hyvä.