Luomua, maksoi mitä maksoi

Uutiset luomusta ovat olleet taas hiipumaan päin, joten blogissanikin on ollut hieman hiljaisempaa. Lisäksi huomioni kaupoista ovat antaneet luotettavat ennusmerkit tämän viimeisimmän luomuhuuman päättymisestä, eli jopa suosituimmat ja myydyimmät luomutuotteet, eli luomumaidot, luomujauhot yms, ovat siirtyneet taas kerran pois siitä, mihin käsi ensimmäisenä osuu ja luomumaitoa saa kurkotella ylimmältä hyllyltä, jos yltää ja luomujauhoja saa pyllistellä lattian tasolta, jos nivelet antavat myöten.

Mutta jossain luomuhuumasta on vielä rippeet jäljellä ja siitä kertoo Ylen uutinen:

Eettinen ruoka on haluttua, mutta hinnat ja saatavuus estävät käyttöä

 

Edelleenkään en ymmärrä sitä, että miten kukaan tosiasioihin perehtynyt kykenee saamaan luomun ja eettisen samaan lauseeseen, sillä jos otamme tosiasiat kauniisti huomioon, niin luomu on lähes ympäristörikos kun katsomme sitä, että millaiset päästöt luomu aiheuttaa tuotettua kiloa kohden ja miten paljon se vaatii luonnolta pois maata, jotta edes jonkinlaiseen tuotantomäärään päästäisiin.

Puheet siitä, että ensi vuonna luomu tuottaa hienot sadot tai seuraavalla vuosikymmenellä, voidaan jättää omaan arvoonsa, sillä luomua ei alettu viljellä eilen, toissapäivänä, viime viikolla tai edes viime vuonna, vaan luomua on tuotettu 10 000 vuotta ja se saavutti huippunsa, mihin ilman kasvien kemiallista suojelua ja kemiallista lannoitusta päästään, ja luomulla on tuotantomuotona ollut taatusti aikaa näyttää todellinen potentiaalinsa. Siksi tuottajat siirtyivät lannoitteisiin sekä suojelemaan kasvejaan tuholaisilta, kun heillä oli sen vastakohta omakohtaisena kokemuksena, eli luomutuotanto ilman lannoitusta ja ilman kasvinsuojelua.

Mutta aika kultaa muistot ja jos tästä luomuvakaumuksesta voisi jotain päätellä, niin kohta meillä on ihmisiä vaatimassa siirtymistä takaisin luonnonmukaiseen lääketieteeseen, eli aletaan vaatia vaikkapa leikkauksia ilman anestesiaa tai yleisesti ilman kivunlievitystä. Luomuvakaumuksessa kemia kun on kirosana. Ja jos joku poliitikko saa päähänsä, että tuollaisia älyttömyyksiä vaativia ihmisiä on tarpeeksi äänestämään hänet vallankahvaan taas seuraavissa vaaleissa, niin demokratia pitää huolen siitä, että saattaapa ajatusta joku ylemmillä portailla alkaa hellimäänkin.

Lisäksi luomu on vaikeassa ristiriidassa sen kanssa, että meidän pitäisi vähentää lihan ja ylipäänsä eläinten tuotantoa jotta kehityksemme olisi kestävää ja Maapallo elinkelpoinen myös tuleville sukupolville. Jos vähentäisimme eläinten määrää järkeviin mittoihin, niin joku voisi sitten kertoa, että mistä sitä eläimen ruuansulatuksen loppupään tuotetta saataisiin luomupelloille ja luomutuotantoon niin, että edes jonkinlaiset satotasot olisivat mahdollisia?

Luomutuotannon lisääminen ja tuotantoeläinten vähentäminen on äärettömässä ristiriidassa keskenään.

Ja jos mietimme sitä, että voisiko kovan luomuvakaumuksen omaava henkilö hyväksyä sitä, että yhdyskuntaliete joskus päätyisi pellolle, kun tiedämme sen, että sieltä tulisi mukana vaikkapa ehkäisypillereitä käyttävien naisten ulostetta, rokotteita käyttävien ulostetta, hormoneita käyttävien ulosteita, vaikkapa kaameita antibiootteja syövien ulosteita, huumeita käyttävien ulostetta jne. Tätä pellolle, josta tuotamme ruokaa ruokapöytiimme?

Vuonna 2009 luomuostoja oli vain reilun kolmen tuhannen euron edestä. Vuonna 2014 Palmia osti luomua lähes miljoonalla eurolla.

Ja hetken päästä kerrotaan, että luomu tulee noin 76 % kalliimmaksi kuin järkevästi tuotettu vaihtoehto.

Jos kysyisimme veronmaksajilta jotka tämän outouden rahoittavat, että tuhlaammeko me rahat mielikuvaruokaan ja mielikuvaeettisyyteen, vai käytämmekö saman rahamäärän järkevästi tuotettuun ruokaan ja hankimme sillä säästyneellä rahalla lisää keittiöhenkilökuntaa valmistamaan ruokia enemmän ihmisten, kuin valmiiksi koneiden tekemän prosessoinnin kautta, niin mitäpä luulisitte suurimman osan veronmaksajista vastaavan?

Vastaisivatko he, että juu juu, potkitaan vaan lisää väkeä pois, että saamme luomuruokaa lautaselle, vai voisiko vastaus olla sellainen, että jospa lopetamme mielikuvaruokaan tuhlaamisen, joka on törkeän kallista ja ostamme järkevän hintaista ruokaa ja käytämme säästyneet rahat palveluiden parantamiseen vaikkapa suuremmalla henkilöstömäärällä?

Sillä vaikka vakaumus luomuun olisi äärettömän kovakin, ei raha edelleenkään kasva puissa, ei edes luomupuissa.

Palmiassa päiväkotien luomuhankinnat tulevat jopa 76 prosenttia kalliimmiksi kuin vastaavat tavalliset vaihtoehdot. 

– Näin on, vaikka käytämme lähinnä halpoja viljatuotteita. Kun mennään kasviksiin, maitotuottesiin ja lihaan, kustannukset nousevat vielä huomattavasti, Johansson kertoo.

Ja tällainen ruokako on eettistä, johon vain eliitillä on varaa?

Tämä ei ole ensisijaisesti mikään imagokysymys, vaan kyllä meillä on ihan aito halu tehdä vastuullisia hankintoja ja tätä kautta edistää kestävää kehitystä.

– Espoon projektikoordinaattori Helena Kyrki

 Olisikohan Helena Kyrki tuota mieltä, jos hän tutuistuisi vaikkapa edes pieneksi hetkeksi luomun satotilastoihin ja pohtisi loogisen ajattelun kautta, että mitä ne numerot tarkoittavat?

Espoossa luomun hintaa ei kavahdeta, koska sitä käytetään vanhempien omasta toiveesta.

Ja moneltakohan vanhemmalta tätä on kysytty?

Vai lieneekö kyse siitä pienestä mutta äärettömän kovaäänisestä porukasta, jotka ovat masinenoineet Espoon kaupungin työntekijöiden työhäirintäkampanjan Laatua Lasten Lautasille -kampanjan kautta, kun eihän se omassa lompakossa tietenkään tunnu niin pahalta, kun kaikki Espoon asukkaat joutuvat sen ilon maksamaan?

Espoossa voisi tehdä saman kysymyksen kaikille veronmaksajille, eli että tuhlaammeko rahaa pienen äänekkään vähemmistön vakaumuksen johdosta, vai käytämmekö rahat kokonaisuutena järkevästi ja pieni äänekäs vakaumuksellinen vähemmistö saa tehdä kotonaan aivan mitä huvittaa?

Luomuun käytetty rahamäärä oli viime vuonna kuitenkin vain 3,5 prosenttia Helsingin Palmian kaikista, lähes 27 miljoonan euron ruokahankinnoista. Espoossa luomuun käytettiin 0,4 prosenttia reilun 12 miljoonan ruokabudjetista.

Luomun ympärillä käytävä keskustelu on välillä tragikoomista, eli pari riviä ylempänä kehutaan kuinka luomuun kyllä törsätään ja kaikki sitä haluavatkin ja siksi näin tehdään, mutta todellisuus, joka kuitenkin toimittajan eteen lävähti, kertoi aivan jotain muuta.

reilun kaupan kaupungin arvonimen

Kuten jutusta voi lukea, aika pienellä rahalla nämä imagoa viherpesevät tittelit on ostettavissa. Jos Espoo sen saa, niin hinta tittelille on 35000 euroa ja veikkaan, että sen kirjaimen fontin koko, jolla Espoo tulee reiluuttaan ja luomuuttaan mainostamaan, ei ole missään suhteessa tuohon rahamäärään, jolla se titteli saatiin ostettua.

Tällaista on elämä viherpesun ja imagojen maailmassa ja tähän on jouduttu siksi, että päättäjät ovat korvanneet tosiasioihin tutustumisen vakaumustaan äänekkäästi esiintuovien yksilöiden mielipiteillä, joilla ei usein ole tosiasioiden kanssa mitään tekemistä ja lisäksi ollaan kovasti huolissaan imagosta, johon myös vaikuttaa joidenkin kova vakaumus paljon enemmän kuin kovat faktat.

Ovatko kasvissyöjän kädet veriset?

Tässäpä mielenkiintoinen kirjoitus hyvin muodikkaasta nykyaiheesta, eli kumman kädet ovat enemmän veressä, lihansyöjän (tai sekasyojän) vaiko kasvissyöjän:

Ordering the vegetarian meal? There's more animal blood on your hands 

 

 The ethics of eating red meat have been grilled recently by critics who question its consequences for environmental health and animal welfare. But if you want to minimise animal suffering and promote more sustainable agriculture, adopting a vegetarian diet might be the worst possible thing you could do.

Kirjoituksesta vastaa professori Mike Archer. Tällä kertaa työelämä vaatii panostustani niin paljon, että kommentointi jää teidän vastuullenne ja sitä saatte tehdä kommenttiosiossa, mikäli siihen tulee tarvetta.

Hyvin ajatuksiaherättävä kirjoitus ja siinäpä lienee aihetta ajatteluun myös tuottamattoman ja huonosatoisen luomutuotannon puolustajille.

Oletko tekopyhä kuluttaja?

Ruokablogia pitävä Jani Kinnunen pohtii, ovatko suomalaiset kuluttajat tekopyhiä ja pohdinta on päässyt myös MTV3:n uutisten sisältöönkin. Näin se piilomainonta toimii.

Ovatko suomalaiset tekopyhiä kuluttajia?

 

Kinnusen mukaan suomalaiset ovat tottuneet ostamaan ruokansa yhdestä paikasta ja yhdellä kertaa. Lähi- ja luomuruoan vallankumoukseen tarvitaankin suuria supermarketteja pikkukauppojen lisäksi.

En tiedä sitä, onko Jani Kinnusella lapsia, mutta jos hänellä on vaikkapa kaksi lasta, jotka hän hakee työpäivän päätteeksi perjantaina päiväkodista neljän jälkeen ja lapset huutavat nälkäänsä auton takapenkillä, hän luultavasti haluaisi kaikki ruokaostokset yhdestä ja samasta paikasta, eikä kiertää kymmentä erikoisliikettä viikonlopun ruokien eteen.

– Siinä missä italialainen näkee hyvinkin suurta vaivaa selvittääkseen, mistä löytää kunkin raaka-aineen parhaan tarjonnan, täyttää suomalainen ostoskärrynsä kukkuralleen ja huokaisee helpotuksesta kassalla, kun viikon safkat on hankittu. Ja halvalla lähti. 

Tämä olisi joskus hauska selvittää oikeasti, eli onko tämä vain myytti, vai onko italialaisilla perheillä todellakin aikaa kierrellä ja kaarrella ruokakauppoja viikon touhuista väsyneet tenavat mukanaan?

Sinkut ja nuoret varakkaat lapsettomat kaupunkilaiset varmasti hemmottelevat itseään mitä kalleimmilla herkuilla, joita upeat erikoismyymälät notkuvat sielläkin, mutta se velkaloukussa pyristelevä perheellinen?

Suomalainen kuluttaja onkin Kinnusen mukaan tekopyhä. Kyselyissä ja gallupeissa suomalaiset kertovat haluavansa ostaa ruoat suoraan tuottajilta, mutta todellisuudessa vain murto-osa ihmisistä tekee näin oikeasti.

Syyllistäminen on näissä luksustrendeissä se kantava voima, kuten on nähty jo ennenkin.

Jos ihmisiltä kysytään, että haluaisitko sinä ostaa äärettömän tuoreita elintarvikkeita suoraan tilalta ja nähdä itse härän, joka sinun pihviäsi varten tullaan viiden minuutin päästä teurastamaan, niin varmaan aika moni tällaisesta käytännöstä haaveilee, ainakin salaa.

Jos kysytään, että haluaisitko, että sinulla on kotonasi huippukokki, joka ostaa sinulle kotiisi maailman parhaita elintarvikkeita ja tekee sinulle valmiiksi ruuan ja kun tulet töistä, istahdat vain valmiiseen pöytään. Tähänkin moni vastaa, että tietenkin haluaisin. Sitten jos jatketaan kysymystä niin, että koetko sinulla olevan  siihen varaa, niin se onkin toinen tarina.

Mutta ei kai omasta kotona ruokaa laittavasta huippukokista haaveileva ole tekopyhä, jos hän haluaisi sellaisen, mutta on sen verran fiksu, että ei hommaa, koska kokee sen olevan elämistä yli omien varojen?

Trendin luoja on vilpitön, maailman parasta ajatteleva, mutta kuluttaja on tyhmä, tekopyhä ja itsekäskin, kun ei ymmärrä omaa parastaan, joka olisi myös trendikästäkin! Kukapa meistä ei haluaisi olla muodin etulinjassa keikistelemässä!

Voisiko kuluttajan syyllistämisen sijaan koettaa miettiä niitä oikeita syitä? Kovin monella ei kuitenkaan ole aikaa ja rahaa huristella pitkin maaseutua etsimässä sitä Kyytön raakajuustoa, jolla hurmata ruokakekkereillä kaverinsa. Ihminen voi todellakin haluta elää sellaista luksuselämää, mutta sen toteuttaminen käytännössä on sitten aivan toinen tarina.

– Neljännes haluaisi ostaa lihansa suoraan tuottajalta. Todellisuudessa vain 2 % tekee niin. Kauppahalleista ja kivijalkakaupoista lihansa hankkii kokonaiset 3 %. Super- ja hypermarketeista 80 %. Ei tarvita rautalankaa ymmärtämään, millä tantereilla sota käydään, Kinnunen muistuttaa.

Kun katsoo niitä kauppahallin hintoja, syyn voi ymmärtää. Mutta miksi tavallista, ei niin varakasta kuluttajaa pitää syyllistää moisella asialla? Annetaan varakkaiden ostaa ruokansa niistä kaupoista, joihin heillä on varaa ja hieman varattomampien sieltä, minne heillä on varaa.

Miksi koettaa luoda väkisin sellaista, johon ei todellisuudessa ole mahdollisuutta?

Alkuperäinen juttu täällä:

Vallankumouksesta ja marketeista

Manifestit ovat tarinoita pientiloista, joiden isäntä antaa kasvonsa (ja sydämensä) tuotteelleen.

Ne ovat todellakin vain tarinoita, sillä nämä sympaattiset luomutilat ovat keskikooltaan jo huomattavasti tavanomaisia suurempia, ainakin ne, jotka tuottavat jotain.

On sympaattista kuulla, että maitoa tulee lisää vasta huomenna, koska Pentin tilalla oli eilen sähkökatkos. Syömällämme ruoalla kuuluu olla tarina. Se kertoo, että kasviksella tai pihvillä on ollut joskus elämä. Hyvä sellainen. Ja se tarjoaa sellaista myös sinulle.

Tässä hehkutuksessa alkaa jo myötähäpeä nousta pintaan. Moni kuitenkin haluaisi ennemmin sen kasviksen, kuin kuulla tarinoita sen mahdollisesti hyvästä elämästä.

Pieni lisäys vielä päivän Hesarista, kun siellä toimittaja Satu Pajuriutta antoi kommentin uuden Teurastamon tulevaisuuden näkymistä, mutta pelin hän avasi näin:

 Kaltaisiani luomulihakimpaleen perässä kilometrikaupalla ympäri Uuttamaata ajavia on paljon.

Ja että maailma pelastuu ja ollaan ekologisia, vai miten se meni? Vai onko kyseessä vain luksuselämä, kun siihen on kerran varaa?

Tuottajan puheenvuoro

Twitterissä tuli vastaan twiitti, joka johdatti minut Vastuulllinen Sikatalous -sivustolle.

Siellä on kaikenlaista asiaa ja vastuullinen sikatalous –hanke on Varsinais-Suomen ja Satakunnan ELY  - keskuksen alueella toteutettava kehittämishanke, jonka kohderyhmänä ovat alueen siantuottajat.

Mielenkiintoisin on ehkä sivuston blogi, jossa ääneen pääsevät myös tuottajat.

Eka blogi - Martin Ylikännö

Kirjoitus puhuu hyvin puolestaan.  EU:n sisällä tuottajat ovat kovin eriarvoisessa asemassa, sillä eri mailla on hyvin erilaisia käsityksiä siitä, millä vauhdilla sovittuja määräaikoja pitää noudattaa.

Ruuan tuottaminen tuntuu kuitenkin olevan kovin vaikeaa, sillä kuluttajat vaativat gallupeissa eettistä ruokaa ja vastaavasti kaupassa ostavat halvinta mitä löytyy.

Tuottajat ovat kuitenkin valmiita tuottamaan niin eettistä possua, kuin kansa haluaa, mutta kansan pitäisi olla siitä valmis myös maksamaan, eikä niin, että gallupeissa halutaan, mutta tiskillä ostetaankin sitä halvinta tanskalaista.

Vastuullinen sianliha valitaan lompakolla 

 

Hyvään tuotantotapaan on sitouduttava lihaa ostamalla, ei vain asetuksia säätämällä.

Samaan aikaan, kun suomalaisia tuottajia pakotetaan parantamaan eläinten oloja, joka ei ole tietenkään väärin, niin samaiset päättäjät tuottavat sääntöjä, joiden avulla esimerkiksi laitoskeittiöt eivät sitten voi ostaa sitä kotimaista paremmin voivan eläimen lihaa, vaan se ostetaankin halvalla Tanskasta, jossa eläimillä on paljon kurjemmat olot kuin täällä

Ilmankos ruoan alkutuotanto ei enää ihmisiä juurikaan ammattina kiinnosta.

Brändit luomun takana

Food Inc. oli dokumentti, joka sai monet siirtymään luomun kuluttajiksi Yhdysvalloissa. Jos katsomme vaikkapa luomukaupan jättiläisen Whole Foods Marketin pörssikurssia, niin se lähti rakettimaiseen nousuun pitkän laskun jälkeen juuri vuoden 2008 lopulla.

Samuel Fromatrz oli tehnyt kirjan Organic Inc. hieman aikaisemmin, jossa hän kävi läpi luomutuotantoa  menneisyydestä nykyisyyteen, eivätkä hänen havainnot poikenneet määrätyiltä osin juurikaan Food Inc:n vastaavista, mutta Fromatrzin Organic Inc. oli kirja ja Food Inc. oli elokuva, niin tiesihän sen että miten siinä kävi.

Samuel Fromatrz kirjoittaa niistä samoista asioista, joista luomuväki koettaa olla hiljaa: ne luomun alkuperäiset arvot, alkuperäiset pienviljelijät, jotka olivat luomun sielu ja sydän, on unohdettu ja heidät kelpuutetaan enää mainoksiin. Suuret toimijat ovat ajaneet pienviljelijät ahdinkoon myös luomussa, aivan kuten toisella puolella aitaa, jonka vaihtoehto luomu kertoo olevansa. 

Earthbound Farm on yksi paljon käytetty esimerkki. Heidän nettisivunsa ovat hienot ja siellä on paljon kaunista asiaa. Todellisuudessa Earthbound Farm on syypää satojen luomun pienviljelijöiden konkurssiin, sillä se valtasi agressiivisesti markkinat koko Yhdysvalloissa ja tuottaa melkein 30 000 hehtaarin voimin salaattia sellaiseen hintaan ja sellaisella volyymilla, että luomun pienviljelijä yksi toisensa jälkeen joutui toteamaan oman toimintansa kannattamattomaksi.

Nyt Earthbound Farmin muoviin pussitetut ja valmiiksi pestyt salaatit ovat vallanneet markkinat Kaliforniasta New Yorkiin, eikä muita toimijoita oikeastaan ole, pienten kylien torien toimintaa lukuunottamatta.

Philip H. Howard,  Michiganin Yliopiston professori, on tehnyt hyvin kattavan selvityksen brändeistä luomun takana ja luomuteollisuuden koukeroista.

Organic Processing Industry Structure

 

Samat Nestlet, Unileverit, Pepsit, Dolet ja Heinzit omistavat myös luomun, joita monet kuluttajat ajattelevat boikotoivansa suosimalla luomutuotteita.  

Tässä välissä huomautan, että tämä koskee nyt Yhdysvaltoja, enkä ole löytänyt vastaavia selvityksiä Euroopasta, tosin osa brändeistä on käytössä myös Euroopassa. EDIT -osio löytyy jutun lopusta!! Suomessa ruokateollisuus ei ole -toistaiseksi- luonut luomutuotteilleen eri brändejä, vaan Valio tekee Valion luomumaitoa tai Saarioinen luomuversiota makaronilaatikostaan, eivätkä nämä toimijat koeta muuttaa sitä mielikuvaa, etteivät olisi myös luomutuotteiden takana. Heillä ei ole myöskään tarvetta muuttaa sitä mielikuvaa, koska Valiolla ei ole "tehdasnavettoja", joilla harrastetaan maidon tehdastuotantoa Yhdysvaltojen tyylillä.

 
Onko asia sitten ongelma, että esimerkiksi Yhdysvaltojen kuudenneksi suurin ruokajätti ja maitojalosteiden markkinajohtaja Dean Foods omistaa brändejä, joiden takaa se tekee luomua, luomusta kiinnostuneille kuluttajille?

Luomussa on säännöt, joita noudatetaan ja valvotaan. Eläimillä on enemmän tilaa ja sääntöjen mukaan eläimet viettävät lajin mukaista elämää, nähden myös ulkoilmaa. Luomussa ei käytetä väkilannoitteita, eikä synteettisiä maatalouskemikaaleja, joten eihän tässä pitäisi ongelmia olla, voisi ajatella. 

Pari postausta sitten asiaa jo sivusin, mutta syvennytään nyt aiemmin sivuttuun aiheeseen. Dean Foods omistaa brändin Horizon Organic, joka tahkoaa rahaa Dean Foodsille, ja Horizon Organic on Yhdysvaltojen luomumaitobisneksen ylivoimainen ykkönen, tuottaen jopa 70 % markkinoiden luomumaidosta.

Dean Foodsin, Yhdysvaltain suurimman maitojalostajan liikevaihto oli vuonna 2010 12 miljardia dollaria, viisi kertaa enemmän kuin lähimmällä kilpailijalla. Liikevaihto pitää sisällään kaiken tuotannon, eli luomun ja tavanomaisen.

Horizon aloitti 1991 yhdellä ainoalla tuotteella, rasvattomalla luomujugurtilla. Se oli sellaista perhetoimintaa, jollaisena ruoan tuotanto halutaan mainoksissa nähdä.

Vuonna 2001 Horizonin myynti oli jo 150 miljoonan dollarin luokkaa ja yritys oli alkanut tuottaa voittoa, alituisten tappioiden sijaan. Ensimmäisellä kolmella neljänneksellä 2001 Horizon oli tuottanut voittoa 940 000 dollaria, edellisen vuoden vajaan puolen miljoonan tappion sijaan. Horizon oli saavuttanut luomukuluttajien suosion ja se oli jo pienestä toiminnastaan huolimatta suosittu merkki.

Tämä taisi olla ensimmäisiä merkkejä, kun Dean Foods alkoi luomusta kiinnostua. Luomulla voisi siis tehdä myös voittoa, eikä pelkkää tappiota, kuten oli vuosia ollut. Horizon väitti olevansa maailman johtava luomun maitojalosteiden valmistaja. Lisäksi Horizon oli saanut luomutuotteensa jo yli puoleen tavanomaisista ruokakaupoista tinkimättömällä työllä ja luomuun uskomalla. Horizonin jugurtti löytyi  Starbuckin valikoimista jne.

Vuonna 2003 Dean Foods oli jo suurin osakkeenomistaja yhtiössä ja vuonna 2004 koko toiminta siirtyi Dean Foodsille aika vaatimattomalla 216 miljoonalla dollarilla. Ja sen jälkeen alkoi tapahtua. Dean Foods oli jo tavanomaisen maidon markkinajohtaja, joten Dean Foods valjasti kanavansa nyt luomulle, jota se alkoi tuottaa omistamansa uuden, tunnetun luomubrändin kautta.

Mainitsemani luomun vahtikoira, Cornucopia Institute, alkoi pientuottajien puolustajana kiinnostua Horizonin toiminnasta uuden omistajan alaisuudessa, sillä firman liikevaihto oli ollut kuitenkin vaatimatonta ja äkkiä Horizonin myynti nousi räjähdysmäisesti ja jostain sen maidon oli markkinoille tultava, ei se taikomalla synny.

Cornucopia alkoi selvittää Horizon Organicin luomumaidon alkuperää ja tässä selvityksen todellisuutta:

Lisäksi Horizonin farmit myivät kaikki vasikat välittömästi syntymän jälkeen, jotta luomusääntöjen mukainen hyvin kallis kasvatuksen kustannuserä jää pois ja niin edelleen.

Mutta näillä eväillä Dean Foodsin luomubrändi Horizon Organic jatkoi alkuperäisten omistajien toimintaa ja osin samoilla eväillä se on pysynyt luomumaidon markkinajohtajana, ja tehnyt siitä huikeaa bisnestä.

Huomioitavaa tässä on se, että ei Horizonin toiminnan käsittämättömyys ole tullut ilmi vasta nyt, vaan jo 2005 Cornucopia toi asian julkisuuteen.  Cornucopia löysi Horizonin 5700 lehmän tehdasnavetan Coloradosta, 4000 lehmän tehdasnavetan Idahosta ja 10000 lehmän tehdasnavetan Kaliforniasta.

Dean Foods oli vain muuttanut omat tehdasnavettansa tuottamaan luomumaitoa, sillä ei Dean Foodsia kiinnostanut muutamien satojentuhansien dollareiden voitot, vaan jos tehdään bisnestä, niin sitten tehdään bisnestä isolla rahalla.

Vaikuttiko tämä hyvin negatiivinen julkisuus Dean Foodsin luomubrändin luomumaidon myyntiin ja hylkäsivätkö kuluttajat sen luomumaidon ja vaihtoivat sellaiseen, joka oikeasti toimii luomuaatteen ja sääntöjen mukaisesti?

Vuonna 2007 myynti notkahti ikävästä julkisuudesta, kun kuluttajajärjestöjen boikotit alkoivat purra, mutta  sitten Dean Foods ryhtyi toimeen kiillottaakseen luomubrändinsä kilven.

Mittavat mainoskampanjat purivat boikottia paremmin ja Dean Foods alkoi käyttää myös paikallisia pientuottajia. Se lisäksi hajautti tuotemerkkejä niin, että nyt niitä on jo 50.

Tosin Dean Foodsin toimet katsottiin useilla tahoilla lähinnä kosmeettisiksi, sillä kuitenkin Horizon Organicin maidosta edelleen 75 % tuli kahdelta tilalta ja loput 25 % pientuottajilta, joista kaikki eivät kovin pieniä olleet.

Yhdysvaltojen luomumaitomarkkinoista 95 % on viiden yrityksen hallinnassa ja suurin maidon jatkojalostaja omistaa toiseksi suurimman luomumaidon jatkojalostajan, joten toiminta on erittäin keskittynyttä.

Tänä päivänä Horizon Organic on edelleen luomumaidon markkinajohtaja, joskin Stonyfield Farm puuskuttaa niskaan joissain osavaltioissa, jossa se on tutumpi brändi.

Tarinan juoni on Yhdysvalloissa sangen tuttu ja monet alkuperäisen luomuaatteen mukaiset yritykset, kuten Stonyfield Farm, joutuivat ylikansallisten ruokajättien haltuun ja Stonyfieldin osti ranskalainen Danone Group ja Danone alkoi harrastaa oman filosofiansa mukaista tuotantoa omistamansa luomubrändin alaisuudessa.

Brown Cow siirtyi Danonelle. Back To Nature siirtyi Kraftille. Seeds of Changen uudeksi omistajaksi tuli  M&M ja niin edelleen. M&M ei tule ensimmäisen mieleen, kun lukee Seeds of Changen nettisivuja, sillä sen verran eri bisneksissä M&M on totuttu näkemään.

Mutta luomumyynti tökki myös Yhdysvalloissa ja kuten Whole Foodsin pörssikurssista huomaa, raju lasku tapahtui vuonna 2005 ja ruokajätit alkoivat toden teolla hyötyä bisnesostoistaan vasta vuonna 2008, jolloin Food Inc. laukaisi valtaisan luomuhuuman ja myynti lähti rajuun nousuun, eikä se ole tasaantunut tai lähtenyt uudelleen laskuun, kuten Euroopassa on käynyt vaikkapa Britteinsaarilla.

Ruokajäteille on aivan yhdentekevää, että ostavatko ihmiset luomua vaiko tavanomaista, sillä he omistavat kummankin sektorin. Olipa trendi mikä hyvänsä, niin he hyötyvät.

Toki Yhdysvalloista löytyy myös alkuperäisen luomuaatteen mukaista toimintaa, mutta nämä pienet, vaatimattomat tilat eivät kykene toimittamaan luomua niin paljon kuin markkinat hamuavat. Ne ovat marginaali, joita tosin mainokset käyttävät hyväkseen ja mainokset koettavat saada kuluttajat uskomaan, että nämä pienet vaatimattomat tilat ovat niitä, joilta kauppojen luomutuotteet tulevat.

Suomalaistenkin luomukuluttajien kateellisuuden kohde Whole Foods Market ei kykenisi myymään luomumaitoa niille kuluttajille, joiden avulla se on nostanut markkinarvonsa pilviin, ilman Horizon Organic -tyyppisiä tuottajia, sillä massat tarvitsevat hamuamaansa tuotetta, eikä sitä, että hyllyt ovat tyhjillään ja siellä on vain lappu, jossa lukee että on tuotantovaikeuksia.

Whole Foods Market kertoo paljon kauniita asioita sivuillaan, mutta kyllä sille Horizon Organicin maito ja maitojalosteet kelpaavat myyntiin, kaikesta raadollisesta, tiedetystä todellisuudesta huolimatta.

Onko tilanne tämä tällä hetkellä juuri Suomessa, on seuraava kysymys ja vastaus on ei tietenkään. Ainakaan toistaiseksi, mutta sitten kun Euroopassa luomu on yhtä kova bisnes kuin Yhdysvalloissa, niin ollakseen markkinajohtaja, täytyy tavaraa toimittaa eniten, suurella tuotantovarmuudella ja halvimmalla.

Miksi minä sitten tuon tällaista törkyä luomusta esiin, jollaista ja jopa vielä pahempaa löytyy Yhdysvalloista tavanomaisen tuotannon puolelta?

No siihen on se syy, että luomujärjestöt kertovat luomumerkin takaavan sen, että tuotanto on luomusääntöjen mukaista, ostipa sitten vaikka Antarktiksen luomutuotantoa. Luomumerkki takaa, että saat eettisesti ja kaikkien muiden kauniiden termien mukaista ruokaa, aivan kuten ostaisit suomalaista luomua.

Olipa luomutuotteessa sitten  Eurolehti ja USDA organics -logo, niin sinun pitäisi saada juuri samojen sääntöjen mukaista ruokaa ja samojen arvojen mukaista ruokaa.

Näin kotoinen luomuliittokin asian ilmaisee ja näin sen olisi oltava. Suurin syy tälle materiaalille Yhdysvalloista on se, että Euroopassa ei ole moista tutkivaa journalismia luomuteollisuudesta vielä harrastettu, joten materiaalia ei ole. Ainoastaan muutamia epäkohtia on tuotu esiin, kuten mainitsemani Espanjan luomumansikkatilat, joissa halpatyövoima jostain kaukaa asuu teltoissa, muovimeren keskellä, jotta Euroopan luomumarkkinoille saadaan kuluttajien toivomaa halpaa luomumansikkaa.

Suomalaiset kuluttajat ostavat paljon luomua myös amerikkalaisista nettikaupoista, ei tietenkään maitoa, mutta on kovin vaikea uskoa, että niitä huomattavan halpoja hintoja on saatu aikaan millään muulla tavalla, kuin raa'an teollisen tuotannon keinoin.

EDIT! Pieni lisäys, sillä kun tarkistelin asioita, niin on näillä ylikansallisilla ruokajäteillä näppinsä myös Euroopan luomuruokamarkkinoilla, joten tässä yksi esimerkki:
 
Rachel's Organic -tuotemerkin juuret olivat ensimmäinen luomusertifioitu luomumaitotila Ison-Britannian alueella (Brynllys farm Walesissa), ja sen sekä meijerin perusti Rachel Rowlandin äiti  Dinah Williams vuonna 1952. Dinah oli myös brittiläisen Soil Association järjestön perustajia, joka on ehkä merkittävin luomualan järjestö maailmassa. 

Tuotemerkki Rachel's Organic perustettiin jo vuonna 1966 ja se on aina markkinoinut itseään perheyrityksenä. Tämä koki kolauksen kun paljastui, että Dean Foods omistaa sen yritysostojensa kautta. Rachel's Organic tuli osaksi Horizon Organic -organisaatiota vuonna 1999 ja Dean Foodsin ostaessa Horizonin, Rachel's ajautui Dean Foodsin omistukseen. Vuonna 2010 Dean Foods möi yhtiön, saarivaltion toiseksi suurimman luomumaidon tuotemerkin Lactalikselle. 

Koko aikana, kun Rachel's oli Dean Foodsin omistuksessa, ei sitä mainittu yhtään missään ja asia tuli ilmi joidenkin ihmisten sattumalta luettua yritysostoista ja laskiessaan yhteen yksi plus yksi. 


Ja kun tutkii Dean Foodsin suurimpia osakkaita, niin sieltä löytyvät niin Philip Morris, Pfizer, Exxon, CocaCola kuin WalMart ja monia muita, kertoo kaiken vahtikoira USA:sta, joten jos markkinoi itseään pienenä perheyrityksenä, nuo firmat eivät oikein sovi imagoon.


Paljon on luomualalla muuttunut, kun Rachel's möi riippumattomuutensa Horizonille vain 1.5 miljoonalla punnalla ja nyt se on toiseksi suurin luomumaitobrändi saarivaltiossa. Tosin Dean Foods oli nostanut hinnan jo 20 miljoonaan puntaan.

Groupe Lactalis "committed" to Rachel's Welsh dairy, says supplier 

No voimme vain toivoa, että meidän luomulle ei käy samoin ja jos käy, niin rahat pysyisivät Suomen rajojen sisäpuolella tällä kertaa.

Eettinen valinta vaikeaa

Hybris tarjosi minulle mielenkiintoisen jutun eettisen kuluttamisen vaikeudesta ja juttu on niin mainio, että haluan jakaa sen kaikille muillekin, joten olkaa hyvä:

Kuluttajan eettisen valinnan vaikeus 

 

Juhannuksen kunniaksi en äidy selittelemään kirjoitusta, kuten itse näkisin siinä esitettyjä kohtia, vaan jokainen lukenee jutun itse ja käsittää sen aivan kuten omassa mielessä hyvältä tuntuu. Kuten jutusta hyvin selviää, on eettinen kuluttaminen hyvin vaikeaa ja suorastaan ristiriitaista, sillä eteen tulee valintoja, joiden seuraukset ovat hyvin moninaisia ja suorastaan ristiriitaisia, eli on hyvin vaikea kumartaa yhteen suuntaan, pyllistämättä toisaalle, kuten vanha sananlasku kertoo.

 

Puhtaan omatunnon markkinat

Yritykset ovat innoissaan eettisyydestä, koska ne ovat saaneet siitä uuden tehokkaan myyntiargumentin. Suurelle osalle yrityksistä on ilmestynyt kuin tyhjästä uudenlaisia ympäristöystävällisempiä toimintatapoja ja tuotteita, yritykset tukevat monenlaisia eettisesti tärkeitä kohteita ja myyvät monenlaisia hyviä arvoja.

Mistäpä yritykset eivät olisi innoissaan.

Josta hyvänä esimerkkinä on luonnonkosmetiikka, sillä siitähän yritykset vasta innoissaan ovatkin, sillä siinä on pohjattomat markkinat kemikaalikammoisille nykyihmisille ja pelkomarkkinoilla saadaan uusia asiakkaita jatkuvalla syötöllä. Mutta miten eettistä luonnonkosmetiikka sitten on, jos alamme pohtia sitä yhtään pintaa syvemmältä?

Mitä eettistä on siinä, että samaan aikaan kun miljardi ihmistä kärsii nälästä, me valjastamme kallista maatalousmaata vain siihen, että turhamaiset rikkaat länsimaissa saavat naamarasvaa, joka toimii tutkitusti täydellisen yhtä tehokkaasti kuin sen synteettinen versio?

Kun kehitysmaan köyhän viljelijän pitää päättää, että tuottaakko ruokaa oman maan hyvin köyhille ihmisille, vaiko kenties Simmondia Chinesis-pensaita, toki luomuna,  kansainvälisen kosmetiikkajätin uuden luonnollisen naamarasvan ainesosiksi, niin se köyhä maajussi taitaa tuottaa mieluummin naamarasvan aineita, kuin maissia oman maan kansalaisille. Korvaus naamarasvan ainesosien eroksi ei varmaan ole suuri, mutta sen maan tulotasossa luultavasti huomattava, joten oman maan nälkäiset jäävät kakkoseksi, kun raha puhuu ja rikkaille pitää saada heidän hamuamiaan tuotteita.

Mitä kemikaalikammoinen kuluttaja ajattelisi kun miettisi sitä, että luonnonkosmetiikan valmistaja ei voi millään tietää niiden kymmenien, jopa satojen eri kemikaalien vaikutuksista, joita yksittäinen kasviuute tai kasviyrtti voi sisällään pitää? Puhumattakaan dioksiinista, PAH-yhdisteistä, raskasmetallaista, DDT:stä ja muista maaperän myrkyllisistä aineista, joita myös biodynaaminen naamarasva voi pitää sisällään.

Mutta yritykset ovat niin kauan innoissaan kuin trendi kestää ja sen jälkeen ne tuottavat uuden trendin mukaisia tuotteita markkinoille ja ovat taas innoissaan. Ainoastaan kuluttaja on sekaisin ja hämmentynyt, mutta siihen vaivaan auttaa aina hyvä mainostoimisto.