Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruuan turvallisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruuan turvallisuus. Näytä kaikki tekstit

18. kesäkuuta 2015

Kannattaako vaihtaa luomukasviksiin?

Päivän Hesarissa (18.6.2015) keskusteltiin kasviksista ja juttu sivusi myös luomua. Muistanette ruotsalaisen COOP-ketjun harhaanjohtavan pelottelukampanjan, joka pintaa raaputettaessa  todellisuudessa kertoi, että ruuassamme ei ylimääräisiä kemikaaleja ole, ainakaan haitaksi asti, niin nyt luette saman myös kotimaisten asiantuntijoiden kertomana:

Nämä kasvikset ovat kaikkein terveellisimmät


Voiko kasviksia syödä liikaa niiden sisältämien torjunta-aineiden vuoksi?

Ei missään tapauksessa. Suomessa kasvisten kulutus on yksi EU-maiden alhaisimmista. Vuonna 2010 Evira julkaisi kumulatiivisen riskinarvioinnin, jossa käytiin läpi kaikki kasvinsuojeluaineiden jäämät vuosina 2002–2008. Yli puolesta EU-alueella myydyistä elintarvikkeista kasvinsuojeluaineita ei löydy lainkaan, ja siltä osin ne vastaavat luomutuotteita. Kasvisten hyödyt ylittävät moninkertaisesti kasvinsuojeluaineiden mahdolliset haitat.

Mitkä kasvikset sisältävät eniten torjunta-aineita?

Eniten kasvinsuojeluaineiden jäämiä löytyy EU:n ulkopuolelta tulevista kasviksista. Vuonna 2013 EU:n asettama enimmäismäärä ylittyi noin kolmessa prosentissa tutkituista näytteistä. Noin puolet näistä enimmäismäärän ylityksistä löytyi EU:n ulkopuolella tuotetuista trooppisista hedelmistä, juureksista ja kasviksista, okrasta, teestä, mausteista ja riisistä. Osassa syynä oli tehoaine, jota ei ole hyväksytty käytettäväksi EU-alueella.

Kannattaako luomukasvisten ja lähiruuan ostaminen?
 
Tietenkin on ekologisesti fiksumpaa ostaa lähituotteita, koska niihin ei ole tarvinnut käyttää säilyvyyttä parantavia aineita. Terveyden kannalta sillä ei juuri ole merkitystä, koska kaikkia tuotteita valvotaan.

Pitääkö hedelmät kuoria?

Kuoressa oleva kasvinsuojeluaineiden määrä vaihtelee eri tuotteissa. Kuorimalla voi halutessaan vähentää kasvinsuojeluaineiden saantia, mutta riskien kannalta sillä ei ole merkitystä. Kyse on lähinnä totutuista tavoista.
Myös ulkomaiset ja ei-luomuna tuotetut omenat voi syödä kuorineen, aivan yhtä hyvin kuin tomaatit ja kurkut. Kuorien mukana menettää samalla hyviä ravintoaineita ja makua.

Juttua varten on haastateltu Itä-Suomen yliopistossa työskentelevää kotitaloustieteen professoria ja ravitsemustieteen dosenttia Anna-Liisa Elorinnettä. Torjunta-aineita ja luomuruokaa käsitteleviin kysymyksiin vastasi Turvallisuus- ja kemikaaliviraston erikoistutkija Juha Laakso.



20. helmikuuta 2015

Raakamaito sairastuttaa kaikkialla

Luonnonmukaisuuden ihannointi ja palvonta on terveydelle sangen vaarallista, kuten seuraavakin juttu taas osoittaa:

Nearly one thousand people sickened by raw milk: CDC

 

 In spite of the fact that fewer states allowed the sale of raw (unpasteurized) milk in 2010-2012 than in the previous 2 years, the number of outbreaks of food poisoning linked to its consumption increased from 30 to 51, according to a study in the journal Emerging Infectious Diseases. Elisabeth A. Mungai and colleagues from the Centers for Disease Control and Prevention (CDC) evaluated reports of foodborne illness that had been sent to the agency, and compared the data for the two periods: 2007-2009 and 2010-2012.

An outbreak is the occurrence of at least 2 cases of a similar illness resulting from the consumption of a common food. They found that between 2007 and 2012 there were 81 outbreaks associated with raw milk, and that these resulted in 979 illnesses and 73 hospitalizations. The researchers found that of the outbreaks attributable to a single microbe, Campylobacter was far and away the most likely cause — it was responsible for 81 percent of those outbreaks.

Although sales of raw milk were legal in only 20 states in 2010-2012, as compared to 28 states in the earlier period, nearly 20 percent of the outbreaks occurred in states where sale of raw milk was prohibited. In these cases, the investigators reported, most of the sources of raw milk were from dairy farms, and some were from so-called cow share or herd share arrangements. Thus, they pointed out “The legal status of nonpasteurized milk sales in 1 state can also lead to outbreaks in neighboring states.

”Such bacterial foodborne illnesses can have serious consequences for the elderly, the immune-compromised, and children, including kidney failure and death. Yet some individuals continue to believe that raw milk can provide health benefits, an opinion that has never been scientifically substantiated. Some believe that pasteurization, which involves briefly heating milk — for example to 161 degrees for 20 seconds — destroys its nutritional value, which is completely untrue.

“This idea that raw milk is somehow superior to pasteurized milk is totally baseless, scientifically and medically,” stated ACSH’s Dr. Ruth Kava. “The craving for raw milk is based on the idea that so-called natural or unprocessed foods are superior, but this is simply not true. Drinking raw milk is playing Russian roulette with one’s health,” she continued.

Nykyajan tieteenvastaisuus on todellakin venäläistä rulettia terveydelle ja erityisen piittamatonta se on heillä, jotka vaarantavat taikauskoisten käsitysten kautta lapsien terveyden.

Valitettavasti nykyajan poppamiehet ja itseoppineet terveysgurut eivät ota mitään vastuuta opetuslapsiensa toimista, eli että jos heille sattuu jotain täysin käsittämättömien oppien noudattamisesta. Vika on yleensä opetuslapsessa ja siinä, että hän itse on aiheuttanut ongelmansa sillä, että alitajuisesti epäilee ja vastustaa uutta tietoa, joten hänen kehonsa ei ole oikealla "taajuudella", joten siksi pahat mikrobit pääsivät tekemään tuhojaan. Tämä on karua logiikkaa, jolla kädet pestään oman huuhaan aiheuttamista ongelmista.


18. helmikuuta 2015

Gm-viljelyala uuteen ennätykseen!

Vaikka tiedekielteiset koettavat mustamaalata uusia tekniikoita, niin tuottajat ottavat ilomielin vastaan keinot, joilla voidaan vähentää kemikaalien käyttämistä, parantaa satoja, sekä kohottaa omaa tulotasoa:

Gm-viljelyala kasvoi uuteen ennätykseen

 

Geenimuunneltujen kasvien viljelyala on kasvanut 19 vuotta peräkkäin. Nyt ala on 181,5 miljoonaa hehtaaria. Määrä on noin kuudennes koko maailman viljelypinta-alasta.

Salaliittojen ihmeellisessä maailmassa asiaa on vaikeaa selittää kuin siten, että viljelijät ottavat gm-lajikkeen tuotantoon, pettyvät siihen raskaasti, mutta he ovat niin tyhmiä, että he jatkavat niiden viljelemistä ja heidän naapurinsakin ovat yhtä fiksuja, kun hekin alkavat viljellä gm-lajikkeita, vaikka ovat nähneet omin silmin naapurinsa kurjuuden.

Toinen vaihtoehto voisi olla se, että jokin taho pakottaa heidät viljelmään jotain sellaista, jota he eivät ole oikeasti halukkaita viljelemään, vaan he haluaisivat viljellä jotain muuta, mutta eivät uskalla. Kumpi on sinun selityksesi gm-lajikkeiden jatkuvalle kasvulle?

Vai olisiko kyse siitä, että useat sadat tieteelliset tutkimukset ovat oikeassa, eli että gm-lajikkeet todellakin auttavat tuottamaan parempia satoja turvallisemmin, halvemmalla ja vähemmillä kemikaaleilla?

Johtuisiko gm-lajikkeiden suosio siitä, että kun jonkin alueen tuottaja alkaa niitä viljellä, niin hänen naapurinsa näkevät hänen tekevän parempia satoja pienemmin kustannuksin, niin tästä johtuen hänen naapurinsakin vaihtavat gm-lajikkeisiin?

Uusin todella laaja tutkimus kertoo, että tuotantoeläimille ei ole aiheutunut ensimmäistäkään haittaa gm-lajikkeiden käyttämisestä rehuina, vaikka asiaa koetetaan vääristellä erilaisten huhupuheiden kautta.

Asiaa sivuaa myös mainio dokumentti tieteen pioneereista ja sopivasti geenimuunteluakin käsittelevä jakso löytyy katsottavaksi Ylen Areenasta. Erittäin arvostettu fyysikko ja professori Brian Cox toimii juontajana tässä mielenkiintoisessa sarjassa, joka löytyy seuraavaa otsikkoa klikkaamalla:

Tiededokumentti: Tieteen pioneereja

 

Dokumentissa on äänessä on vaikkapa Nobel-palkittu geneetikko, Royal Societyn puheenjohtaja Paul Nurse, mutta jostain syystä tieteen vastustajat uskovat enemmän geeniasioissa vaikkapa ortopedi Antti Heikkilää, jokin onkin usein siteerattu herra esimerkiksi Magneettimedian "tiedejutuissa", jotka ovat kovaa valuuttaa luomuun uskovien argumenttipankissa.

Noin 36 minuutin kohdalta eteenpäin professori ja geenitutkija Jonathan Jones kertoo pienin esimerkein ihmisten irrationaalisesta geenipelosta ja "luonnottoman" pelosta. Mutta geenien kanssa työskentelevät taitavat olla nykyisin niitä harvoja tieteilijöitä, joiden ei uskota tietävät yhtään mitään alastaan, vaan suuri yleisö uskoo mieluummin ortopedejä ja vaikkapa yksittäistä kuvataiteilijaa tai luomuviljelijää, mitä geeneihin tulee. 


13. helmikuuta 2015

Geenit ruuassa pelottavat yhä

Geeneiltään muunneltu ruoka puhututtaa ja pelottaa ihmisiä yhä, yli puoluerajojen, vaikka tutkittua tieteellistä tietoa on saatavilla riittävästi sekä laajalla rintamalla.

Mutta vastaavasti rationaalisen tiedon vastapainona on yhtä paljon, ehkäpä jopa enemmän irrationaalista "tietoa", jolla on oma vankka kannattajakuntansa, jonka päätä ei rationaalinen tieto käännä yhtään mihinkään. Ja kun asiasta äänestetään yleensä huutaen, niin siinä pelissä irrationalistit ovat selkeästi voitolla.

Jukka Ruukki, HS:n tiedetoimituksen esimies, kirjoitti asiasta Hesarin pääkirjoitussivulla joitakin päiviä sitten:

Muuntogeenisen ruoan pelossa kaikuu keskiaika

 

 Lainaan tähän aluksi suoraan nyt vain kirjoituksen lopun:

Tutkijoiden valtavirran ja viranomaisten mukaan geenimuuntelu ei ole turvallisuusriski luonnolle eikä ihmisille. Epäluuloinen EU-parlamentti päätti kuitenkin tammikuussa, että yksittäinen jäsenmaa voi halutessaan kieltää muuntogeenisten kasvien viljelyn alueellaan. En ihmettelisi, jos Suomi on ensimmäisten kieltäjien joukossa.

Julkisessa keskustelussa mutu ja tunteet jyräävät tiedon. Keskiajan paluu on lähellä, jos tieteen tuloksiin ei luoteta.

Päivän trendi on se, että kuka tahansa voi esittää vastaväitteen ja sen sisältö voi olla mitä tahansa ja pääasia on vain se, että vastapuoli saa äänensä kuuluville ja siitä tarjosi esimerkin Hesariin päässyt vastine:

Geeniruoan turvallisuus epävarmaa

 

Tässä kirjoituksessa me tulemmekin heti modernin demokraattisen yhteiskunnan ongelmien eteen, sillä tuo kirjoitus on julkaistu ilmeisesti tasapuolisuuden nimissä, vaikka se ei pidä sisällään kuin epämääräisiä vihjailuita tai sellaiseksi laskettavia lausahduksia.


On­gel­ma­na on kui­ten­kin se, et­tä ani har­va gee­ni­tut­ki­ja tut­kii muun­to­gee­ni­sen ruoan tur­val­li­suut­ta. Ruo­ka-ai­nei­den kiel­teis­ten vai­ku­tus­ten tut­ki­mi­nen on en­nem­min­kin tok­si­ko­lo­gien alaa. Jos gee­ni­ruoan tur­val­li­suut­ta ky­syt­täi­siin niil­tä tok­si­ko­lo­geil­ta, jot­ka ovat tut­ki­neet ni­men­omaan si­tä ja jot­ka ei­vät ole ta­lou­del­li­ses­sa suh­tees­sa Mon­san­toon tai jo­hon­kin muu­hun gee­ni­ma­ni­pu­laa­tio­ta har­ras­ta­vaan yh­tiöön, val­ta­vir­ran nä­ke­mys gee­ni­muun­te­lun tur­val­li­suu­des­ta saat­tai­si ol­la ai­van toi­nen.

Monsanto mainittu, joten siitä on hyvä lähteä kehittämään pelottelua, kuten fuugassa kehitetään vaikkapa jopa vain kahdesta tai kolmesta sävelestä melkoinen musiikillinen soppa.

Eihän toki geenimuunnellun lajikkeen turvallisuus ole pelkästään geenitutkijoiden harteilla, vaan geenimuunnellut lajikkeet joutuvat käymään läpi sellaisen turvallisuusmyllyn, että ei paremmasta väliä. Siksi yli 100 riippumatonta tiedejärjestöä on tähän mennessä ilmoittanut tieteellisten tutkimusten perusteella geenimuuntelun olevan turvallista sekä eläimille että ihmisille.

WHO, EU ja esimerkiksi FAO luottavat näihin asiantuntijoihin ja ovat omissa lausunnoissa ilmoittaneet kantansa, joka on se, että geenimuuntelu on turvallista.

British Royal Society, Yhdysvaltain tieteenedistämisjärjestö AAAS, U.S. National Academy of Sciences ja niin edelleen toteavat, että geenimuunneltu ruoka on turvallista sekä eläimille että ihmisille. Lisäksi järjestöt ovat ottaneet kantaa geenimuuntelua kohdanneeseen kritiikkiin, joka johtuu lähinnä siitä, että ihmiset pitävät geenimuuntelua luonnottomana. Geenit ilmeisesti pitäisi jättää siihen tilaan kuin mihin Jumala on ne luodessaan jättänyt. Mutta mitäpä kohtasi aikoinaan kehruukone, sähkövalo, juna, auto jne. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Jokainen osalle ihmisistä pelkoa aiheuttanut asia on kohdannut suunnatonta vastustusta. Ihmisen elimistö ei voinut kestää junan yli 40km/h suunnatonta nopeutta. Autot olivat niin vaarallisia, että niiden edessä piti Englannissa kävellä turvahenkilö heiluttamassa punaista lippua. Sähkövalo ei ollut kelvollinen kuin ehkä vain rikollisten silmille.

USDA:n eläimien ja kasvien terveydesta ja  turvallisuudesta vastaava  virasto on tehnyt vuodesta 1987 tuhansia ja taas tuhansia kenttäkokeita (vuoteen 2002 mennessä listalla oli yli 5000 kenttäkoetta) geenimuunnelluilla kasveilla ja ainoa ennustamaton tapahtuma on ollut erään kukan, petunian, odottamaton värivirhe, joka tapahtui kukan värejä säätelevissä geeneissä. Tosin tutkijat olivat vahvasti sitä mieltä, että kyseinen mutaatio olisi voinut tulla geenimanipuloimattomiin kasveihin luonnollista tietä.

Samaiset ihmiset joille Jumalan luoma on pyhää, eivät yhtään ole huolissaan siitä, että ihminen on muokannut erilaisin myrkyin ja vaikkapa säteilytyksen kautta kasvien geenejä jo 1920-luvulta suuressa mitassa, koska se on ilmeisesti luonnollista tekniikkaa, eikä suinkaan luonnotonta. Jospa Jumalakin loi luonnon monimuotoisuuden säteilyttämällä ja myrkyttämällä!

Olemme altistaneet vuosikymmeniä kasveja radioaktiiviselle säteilylle, sekä erilaisille kemiallisille myrkyille, jotta saisimme kasvien geeneihin maanviljelijöiden satotuoton kannalta suotuisia mutaatioita, eikä tästä asiasta ole kenelläkään mitään pahaa sanottavaa. Lisäksi ns. vanhojen menetelmien kautta luoduille lajikkeille ei ole olemassa mitään vaatimuksia niiden turvallisuuden suhteen tai että miten ne mahdollisesti risteytyvät luonnon kasvien kanssa.

Sellaista on homo sapiensin logiikka.

Gee­ni­ruo­ka­kriit­ti­syy­den ylei­syyt­tä tut­ki­ja­yh­tei­sös­sä hei­jas­taa En­vi­ron­men­tal Scien­ces Eu­ro­pe -tie­de­leh­des­sä tam­mi­kuus­sa jul­kais­tu kir­joi­tus, jon­ka ot­sik­ko on "Tie­teel­lis­tä yk­si­mie­li­syyt­tä gee­ni­ma­ni­pu­loi­tu­jen or­ga­nis­mien tur­val­li­suu­des­ta ei ole ole­mas­sa". Kan­nan­oton al­le­kir­joit­ta­nei­den 300 tut­ki­jan mu­kaan on­gel­man rat­kai­sua vai­keut­taa se, et­tä ra­hoi­tus­ta yh­tiöis­tä riip­pu­mat­to­maan tut­ki­muk­seen on vai­kea saa­da ei­kä ole­mas­sa ole­vien tur­val­li­suus­tut­ki­mus­ten ai­neis­to ole va­paas­ti saa­ta­vil­la.

Nyt tulemme vaikeuteen tehdä tiedettä huutoäänestyksellä. Toki löydämme asiasta kuin asiasta henkilöitä, jotka ovat toistensa kanssa eri mieltä ja he voivat olla sitä hyvin painokkaastikin. Voimme löytää erilaisilla titteleillä varustettuja henkilöitä, jotka ovat jonkun toisen kanssa eri mieltä.

Tosin nyt olemme taas siinä tilanteessa, että miksi nämä 300 ihmistä valehtelevat vai eivätkö he tiedä, että miten tieteellisiä tutkimuksia löydetään ja miten niitä saa luettavakseen parilla hiiren klikkauksella, jos itse on aktiivinen toimija jossakin tiedeyhteisössä?

Tässä nyt alkuun aika tuore gmo-vastustajien lempiaiheesta, että geenimuunnelluista kasveista ei ole mitään hyötyä viljelijälle tai ympäristölle:

A Meta-Analysis of the Impacts of Genetically Modified Crops

 

Uusin Nature Biotechnology (helmikuu 2014, vol 33) pitää sisällään juttua aiheesta ja tämäkin on helposti saavutettavissa jos olet alalla ja jonkin tiedeyhteisön palveluksessa:


 Mutta En­vi­ron­men­tal Scien­ces Eu­ro­pe on siis sellainen avoin verkkoyhteisö, jossa lähes kuka tahansa saa julkaista melkein mitä tahansa. Esimerkiksi surullisen kuuluisa Gilles-Eric Seralini on saanut julkaistua valheelliset ja virheelliset tutkimuksensa tämän brändin alla.

 Toki on sanottava, että En­vi­ron­men­tal Scien­ces Eu­ro­pe ei ole sieltä pahimmasta päästä, mutta näiden avoimien julkaisukanavien synniksi on muodostunut se, että heidän politiikkansa julkaisujen suhteen on usein hyvin häilyvä ja linjaton. Heidän ilmeisen hyvää tarkoittava linjansa on se, että he julkaisevat sellaista tieteellistä materiaalia joiden julkaisu on muissa paikoissa hylätty vaikkapa tutkimuksen sisältämien epäkohtien ja suoranaisten virheiden vuoksi. He ovat ottaneet linjakseen sen, että kaikkien kukkien pitäisi saada kukkia ja he sitten antavat kaikkien kukkien kukkia. Tällaisella toiminnalla voi tietenkin olla hyviäkin seuraumuksia, eli jokin tutkimus voi päästä muiden tutkijoiden tietoisuuteen, joka muuten olisi hautautunut jonnekin kellariin, mutta nyt vain on niin ikävästi, että tämän avoimien verkkoyhteisöjen linjan/linjattomuuden ovat ottaneet irrationalistit erityiseen suojelukseensa.

Julkaisujen ihmeellisestä maailmasta Paholaisen Asianajaja valottaa lisää tätä sinistä osiota klikkaamalla.

Mutta kuten Seralininkin tapaus osoittaa, avoimien yhteisöjen linjaa käytetään myös väärin, eli huonot ja jopa täysin virheelliset tutkimukset saattavat saada palstatilaa ja perusteena käytetään sitä, että se on jossakin julkaistu tutkimus.

Kuten tässäkin tapauksessa. Näiden 300 allekirjoittaneen mielestä riippumattomia tutkimuksia on vaikea saada käsiinsä lisätutkimusta varten sekä etenkin niiden puolueetonta kritisoimista varten, sillä siihen tiede ja sen tekeminen perustuu. Väite ei pidä paikkaansa, vaan tutkimuksia on saatavilla pilvin pimein. Heidän ongelmansa vain taitaa olla se, että heillä on jonkin vakaumuksen kautta kielteinen suhtautuminen geenimuunteluun ja koskapa he eivät voi sitä kritisoida julkisen tieteellisen tutkimuksen kautta, heidän ainoaksi kanavakseen jää luoda epämääräisiä vihjailuita siitä, että geenimuuntelu saattaa olla haitaksi, mutta meidän ei anneta ottaa siitä selvää.

He eivät voi kritisoida geenimuuntelua niiden melkein 700 tutkimuksen kautta, joista noin 58 % on tehty täysin geeniteknologiasta ja sen rahoista riippumattomien tahojen tiedeyhteisöissä, koska ne osoittavat, että mitään kritisoitavaa ei ole.

Siksi nämä 300 ihmistä koettavat vihjailla, että on olemassa vaaroja jotka he voisivat näyttää toteen, jos he pääsisivät käsiksi yristysten "salaisiin" tutkimuksiin, jotka osoittavat meille kammottavia haittoja, mutta nämä piilotetaan, jotta yritykset voisivat tuoda kauppoihin tuotteita, jotka tappavat niiden käyttävät kammottaviin sairauksiin muutamissa vuosissa, enimmälläänkin vain muutamissa vuosikymmenissä.

Lisäksi he vaativat koko ajan enemmän ja enemmän asioita, joita ei voi toteuttaa. Ensin vaaditaan vuosikymmenen kestäviä kokeita geenimuuntelun turvallisuudesta. No nyt kun niitä on, niin vaaditaan useita vuosikymmeniä kestäviä tutkimuksia. Kunhan ne on saatu, vaaditaan vuosisatoja  kestäviä tutkimuksia, jotta voimme olla täysin varmoja jne jne jne jne.

Tällaista on homo sapiensin logiikka.

Raamatulliset kreationistit käyttävät samaa taktiikkaa ujuttaessaan luomisoppia kouluihin biologian tunneille, eli he etsivät käsiinsä ihmisiä, joiden kristillinen vakaumus ohittaa heidän tiedemiehen etiikkansa ja he luovat epäilyksiä ja vihjailevat omituisia asioita. He taluttavat esiin tieteilijöitä, vaikkapa syvän kristillisen vakaumuksen omaavan matemaatikon joka todistaa, että tiedemaailma ei ole suinkaan yksimielinen evoluutioteoriasta, vaan tiedemaailma on hyvin hyvin eripurainen evoluutiosta ja siksipä sitä ei pitäisi opettaa tieteellisenä teoriana, ennen kuin asiasta ollaan 100 % yksimielisiä.

Mennäänpä sitten salaliittojen logiikkaan. Jos te olisitte töissä "salaisena" tutkijana tekemässä "salaisia" tutkimuksia jossakin murhanhimoisessa yrityksessä, niin kannattaisiko pitkällä tähtäimellä nauttia palkkaa sellaiselta taholta, joka luulee asiakkaiden tappamisen olevan hyvä asia tuotteen tulevaisuuden myynnin kannalta?

Salaliitot eivät yleisesti ottaen ole kovin järkeviä, mutta jostain syystä elintarviketeollisuuden ympärillä salaliitoista on tullut järkyttävän epäloogisia, sillä vaikka osa ihmistä voi olla perusluonteeltaan pahoja yhdistettynä ahneuteen ja he haluavat tehdä rahaa keinolla millä hyvänsä, niin en usko yhdenkään vähänkään rahasta mitään ymmärtävän tahon olevan niin tyhmä, että hän kuvittelee tienaavansa sillä, että myrkyttää, sairastuttaa ja jopa tappaa asiakkaansa tietoisesti.

Ruuan ympärillä mikään salaliitto ei ole riittävän typerä, että ihmiset lakkaisivat uskovansa siihen, vaan mitä ihmeellisimmät aivopierut tuntuvat uppoavan "valistuneisiin" kuluttajiin.

Ajatellaanpa sellaista salaliittoa että jokin suunnistusvälineitä valmistava yritys on tuonut markkinoille suunnistusvalon, joka saattaa sammua silloin, kun suunnistaja on pimeimmässä metsässä ja täten suunnistaja saattaa kuolla kun ei pääse metsästä pois. Lisäksi salaliittoon kuuluu sellainen juonipaljastus, että firma oli saanut tämän selville suunnistusvalon kenttäkokeissa, mutta silti he päästävät tuotteen markkinoille, koska he haluavat rikastua! Lisäksi juoneen kuuluu se, että suunnistusvaloa käyttävä yritys on kieltänyt salaisella tiedotteella omia työntekijöitään käyttämästä suunnistuskilpailuissa tätä valoa, koska tietää sen vaarat.

Uskoisitteko tuollaisia väitteitä?

En minäkään, mutta maailma on siitä ihmeellinen paikka, että luomuruokafanaatikot ja geenipelkofanaatikot keksivät tuollaisia väitteitä vaikkapa Monsantosta ja uskovat niihin aivan koko sydämestään. GMO-vapaa Suomen facebook-sivuilta voitte lukea näistä ihmeellisyyksistä. Siellä ihmiset aivan vakavissaan esittävät väitteitä, että Monsanton työpaikkaruokaloissa ei saa tarjota geenimuunneltua ruokaa, koska Monsanto tietää sen tappavaksi, vaan Monsanton salaisissa ohjeissa saa ruokaloissa tarjota vain luomuruokaa. Lisäksi jostain syystä Luomu-ryhmässä jaetaan aivan samoja huuhaa-juttuja, jopa Luomu-liiton johtohenkilöiden taholta.

Jos geenit ruuassa pelottavat, niin tietoa, oikeaa tietoa on kyllä saatavilla enemmän kuin ehdit eläessäsi lukea, mutta jos sinua kiinnostaa enemmän salaliittohörhöilyt, niin voit jatkaa pelkäämistä aivan vapaasti.

14. marraskuuta 2014

Luomubroilerit täynnä kampylobakteeria

Luomun tuotantoeläimiä ja niiden onnellisuutta suitsutetaan kaikkialla, lähes jo ilmaisen mainoksen tavoin, mutta luomussa on varjopuolensa ja niitä tulee ilmi sitä mukaa kun luomua vaivaudutaan tutkimaan:

Økologiske kyllinger fyldt med bakterier

 

Tanskassa tutkittiin luomubroilereita ja kuinkas ollakaan, niin 90.3 % luomubroilereista oli saastunut kampylobakteereilla, kun tavanomaisista sitä löytyi vain 28.2 prosentista tutkituista ja tämä siis Tanskassa.

Ja kun kyse on luomusta, niin ei tietenkään tiedetä, että miten ja milloin ne sen bakteerin saavat, joten asian ratkaiseminen lienee toistaiseksi sangen vaikeaa. Ongelma liittynee siihen, että luomussa sallitaan tuotantoeläimien hankkia loisia sekä muita vitsauksia tuotantotilojen ulkopuolelta, kun on se pakollinen ulkoilumahdollisuus, joka tuo mukanaan siis muutakin kuin pelkkää onnea ja auvoisuutta, niitä mainosten mielikuvien mukaisia myyntivaltteja.

Tietenkin voimme myös kysyä, että kuinka onnellinen se sairas eläin sitten lopulta on? No onneksi luomubroileri elää onnellista luomuelämäänsä vain noin yhdeksän viikkoa, niin ehtineekö kauheasti bakteerejaan kummastella.

Ja kampylobakteeri on siis näin mukava ruokapöydän tuliainen:

THL - infektiotaudit - kampylobakteeri


Minusta se kertoo tavanomaisen tuotannon järkevyydestä erittäin paljon, että hyvin yleinen kampylobakteeri on saatu tuotannossa kuriin ja sen pitäisi kertoa luomutuotannosta hyvin paljon, että siellä se on todellinen riesa.


Euroopassa tuotetuissa luomumanteleissa syanidia

Yhdysvalloissa on löydetty Whole Foodsin myymistä luomumanteleista hälyyttäviä syanidipitoisuuksia. Koskapa kyseiset mantelit on tuotettu Euroopassa, eli Italiassa ja Espanjassa luomumenetelmin, niin varovaisuusperiaatteen nimissä mantelien ystävien kannattanee syödä tavanomaisesti tuotettuja manteleita, jos ei välttämättä halua itseltään henkeä riistää, tosin luonnonmukaisesti ja puhtaasti, ilman keinolannoitteita ja kasvinsuojeluaineita.

Marin Food Specialties, Inc. Initiates Voluntary Recall of Imported Organic Raw Almonds (Bitter Almonds) Due to Elevated Levels of Naturally Occurring Hydrogen Cyanide

 

Asiasta juttua Science 2.0-tiedeblogissa ja suomeksi asiasta kertoi Luonnonsuojeluyhdistys Tuottava Maa-Turvattu Luonto keskusteluissaan, josta sen itse huomasin.



7. huhtikuuta 2014

Ruuan lisäaineet ja terveellisyys


Lääketieteellinen aikakausilehti Duodecim piti sisällään taas loistavan asiatekstin ruuan lisäaineista, joka pohjautuu tieteelliseen tietoon, joka taitaa tosin olla kirosana nykyisin erilaisille itseoppineille ruokaguruille ja "tietokirjailijoille", joiden tuotoksia ilmeistyy nykyisin kauppoihin tuon tuosta.

Koskapa juttu on jo nyt luettavissa netissä, niin seuraavaa otsikkoa klikkaamalla saat juttukokonaisuuden eteesi:

Ruuan lisäaineet ja terveellisyys

 

Jutussa oikaistaan suurin osa niistä omituisista uskomuksista, joita liittyy ruuan lisäaineisiin, sekä niiden turvallisuuteen tai terveellisyyteen.

Jutussa käydään läpi niin luonnollisuuden palvojien kestoinhokki aspartaami, kuin natriumglutamaattikin:

Natriumglutamaatti on turvallinen lisäaine

 Kuluttajien toiveita kuunnellen elintarviketeollisuus on poistanut tai vähentänyt natriumglutamaatin määrää esimerkiksi leikkeleistä ja makkaroista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että natriumglutamaatti olisi todettu terveydelle haitalliseksi. Päinvastoin natriumglutamaatin käytölle ei ole asetettu rajoituksia, koska sen ei ole todettu aiheuttavan haittaa.

Natriumglutamaatti on aminohapon (glutamiinihappo) natriumia sisältävä suola. Glutamaattia esiintyy luonnostaan kaikissa elintarvikkeissa, kuten lihassa, kalassa, siipikarjassa, maidossa ja useissa kasviksissa (16). Ruoansulatuksessa natriumglutamaatti käyttäytyy samalla tavoin kuin muutkin ruoan proteiinista entsyymien avulla pilkotut aminohapot. Sen vaikutusta ihmisen terveyteen on tutkittu monin eri tavoin mutta suurillakaan (jopa 10 g) annoksilla ei ole saatu osoitusta siitä, että lisäaineena käytettävä natriumglutamaatti (lisätty määrä yleensä 0,5 g/kg) saisi aikaan niin sanottua kiinalaisen ravintolan syndroomaa (kasvojen punoitusta, päänsärkyä, hikoilua) tai muita oireita (17).

Jotkut kuluttajat ovat yliherkkiä glutamaatille. He saavat oireita syötyään runsaasti glutamaattia sisältäviä elintarvikkeita, kuten hiivauutetta, soijakastiketta, parmesanjuustoa, tomaattia, parsakaalia tai merilevää. Terveyden kannalta ei ole toivottavaa, että natriumglutamaattia korvataan ruokasuolalla esimerkiksi leikkeleissä ja makkaroissa. Natriumglutamaatin käyttö vähentää ruokasuolan (natriumin) määrää arviolta noin kolmanneksella ja on siten verenpaineen kannalta suolaa parempi vaihtoehto. Tosin natriumia saadaan myös lisäaineiden suoloina kuten esimerkiksi natriumfosfaatteina.

Aina oppii jotain uutta ja tämä oli minulle täysin uutta tietoa, eli tomaatin sisältämän lykopeenin ADI-arvio:

Luonnollisuus ei ole turvallisuuden tae

 Luonnollisesta esiintymisestä ei ole etua arvioitaessa lisäaineiden turvallisuutta. Esimerkiksi keinotekoisen makeutusaineen aspartaamin ADI on 40 mg ihmisen painokiloa kohden vuorokaudessa (8) ja tomaatin luontaisen väriaineen lykopeenin (E160d) vastaavasti 0,5 mg (3). 
Lykopeenia saa siten turvallisesti nauttia 80 kertaa pienemmän annoksen kuin aspartaamia. Karotenoideihin lukeutuvaa lykopeenia saadaan luontaisista lähteistä, ravintolisistä ja lisäaineena. Siten on mahdollista, että lykopeenin turvallinen saantiannos voi lapsilla ylittyä. Lykopeenin ADI-arvio perustuu haittavaikutukseen (maksaentsyymin pitoisuuden suurenemiseen), joka havaittiin vuoden mittaisessa rotilla tehdyssä tutkimuksessa (9).

Lehtijutussa oli yksi taulukko, joka puuttui nettijutusta ja se on tässä:



Myös kaupat tuntuvat huomanneen kahdella lankulla seisomisen vaikeuden, kun luonnollisuutta pitäisi kovasti myydä kuluttajille ja se tietenkin onnistuu parhaiten vihjailemalla tavanomaisen ruuan ja etenkin ruuan lisäaineiden mahdollisilla terveysriskeillä, mutta sitten taas vastaavasti osa kuluttajista saattaa ottaa touhun liian vakavasti ja lisäaineiden pelosta voi saada vaikkapa syömishäiriön, joka vaikuttaa koko elämään ja myös läheisten elämään. S-Ryhmän Patarumpu tuotti vaihteeksi järkevän kirjoituksen ruuan lisäaineista, joten pistetäänpä se samaan seuraan Duodecimin jutun kanssa:


Lisäaineiden pelko on turhaa

 

Tuotteita mainostetaan sillä, mitä ne eivät sisällä.  Jos leikkelepaketin kyljessä lukee ”ei sisällä natriumglutamaattia”, pitäisikö reiluuden nimissä tomaattilaariin tai parmesan-juuston kylkeen laittaa lappu ”sisältää natriumglutamaattia”, koska nämä molemmat sitä luontaisesti samaa sisältävät? Hedelmä- ja vihannesosastolla saisi laputtaa myös esimerkiksi omenan pitkällä ainesosaluettelolla, se kun on oikea lisäainepommi sisältäen luontaisesti sakeuttamisainetta eli pektiiniä (E 440), askorbiinihappoa eli C-vitamiinia (E 300), sekä omenahappoa (E 296).

Kuluttajaa on erittäin helppo höynäyttää ja sitä paremmin se onnistuu, mitä enemmän kuluttaja on onnistunut marinoimaan itseään epätiedolla, jota erilaiset käärmeöljykauppiaat tuottavat kiihtyvällä vauhdilla.

Kannattaa muistaa, että kun pistät perunat porisemaan, niin se on ruuan prosessointia, jossa ei ole mitään ihmeellistä, sillä harvapa meistä niitä pottuja viitsii ilman prosessointia nauttia, vaikka olisi kuinka kova ruuan prosessoinnin vastustaja ja aidon ruuan ystävä.


3. huhtikuuta 2014

Raakamaito tekee tuhojaan

Ja jälleen kerran saamme lukea ikäviä uutisia muotitietoisten ruokatrendien saavutuksista:

Raakamaidosta tarttunut suolistotulehduksia Uudellamaalla

 

Porvoon seudulla on tähän mennessä yhteensä seitsemällä henkilöllä todettu yersiniabakteerin aiheuttama suolistotulehdus.

Kolmella sairastuneista on lisäksi kampylobakteeritartunta.

Tartunnan lähteeksi epäillään kuumentamatta nautittua, askolalaisen Uljaan maitotilan  pakkaamaa raakamaitoa.

Uljaan tilamaito on epidemiaselvitysten johdosta vetänyt myynnistä kauppoihin toimittamansa raakamaidon, jota on helmikuusta lähtien pakattu tuhansia litroja.

Myös raakamaidon toimittaminen myyntiin on keskeytetty selvitysten ajaksi. Maitoa on ollut myynnissä Itä-Uudellamaalla sekä pääkaupunkiseudulla helkimuusta lähtien tuhansia litroja.

Mikäli kuluttajilla on kotonaan jäljellä Uljaan tilamaitoa, tulee maito palauttaa myymälään tai kuumentaa pakkauksen ohjeiden mukaisesti. Maitoa ei tule juoda kuumentamatta.

Onko jollekin vielä epäselvää se, että miksi maitoa on alettu pastöroida?

Mahtaako kyseessä olla maitoteollisuuden salaliitto, vai voisiko maidon käsittelylle olla aivan järkeviä, terveydellisiä syitä?

 

19. maaliskuuta 2013

Älä huoli torjunta-aineista



Uusin Tiede-lehti 3/2013 kirjoitti tieteellisen näkemyksen maanviljelyksen käyttämistä torjunta-aineista aukeaman jutussa ja siinä olisi hyvää materiaalia monelle kohublogaajalle hieman korjata taikauskoon pohjautuvia näkemyksiään.

Alkuun oli mainita siitä, kuinka näitä taikauskoisia käsityksiä pistetään rahoiksi, eli mainittiin vaikkapa hedelmäshampoo, jolla voi pestä hedelmänsä torjunta-aineista puhtaiksi.

Kemikaaleista ja kaikesta mahdollisesta vouhkaavat kohuja rakastavat ihmiset aiheuttavatkin toiminnallaan lisää kemikaaleja markkinoille, kun pelottelevat ihmisiä omien katteettomien pelkojensa pohjalta ja kun teollisuus markkinaraon huomaa, tuote sille tuodaan välittömästi.

Jutun mukaan Efsa kyseli pari vuotta sitten kansalaisten tuntoja ruuasta ja eniten tavallista kansalaista pelottivat juuri torjunta-aineiden jäämät ja niiden aiheuttamat haitat. Ihmiset epäilevät maalaisjärjellään niiden aiheuttavan erityisesti syöpää ja allergioita.

Kuten THL:n emeritusprofessori Jouko Tuomisto jutussa kertoo, osa torjunta-aineista on jo luonteensa takia erittäin myrkyllisiä ja haitallisia, mutta sitä varten on luotu tiukka kontrolli ja tehokas valvonta,ja kuten Efsan tuore raportti kertoo, valvontakoneisto myös toimii.

Ylitarkastaja Tomi Kekki kertoo, että suomalaiset saavat jäämiä todella vähän, vain alle yhden prosentin verran hyväksytystä päiväannoksesta. Lisäksi hän kertoo, että vastoin yleistä käsitystä torjunta-aineiden jäämät ja tehoaineiden lukumäärä eivät ole lisääntyneet, vaan päin vastoin pienentyneet.

Hyväksyttävä päivittäinen annos (adi), joka tarkoittaa määrää milligrammoissa painokiloa kohden, lasketaan siten, että ensin määritetään annos, joka ei kokeissa aiheuta haittavaikutuksia ja sitten tämä arvo jaetaan sadalla.

Sitten mainittiin se tosiasia, että Suomessa levitetään torjunta-aineita noin puoli kiloa hehtaarille, kun taas etelän lämpimissä maissa, joissa talvi ei ratkaise tuholais- ja rikkaruoho-ongelmia, jopa 20-kertaisia määriä Suomeen verrattuna.

Yli 90 prosenttia jäämistä saadaan ulkomaisista hedelmistä sekä vihanneksista ja tätä kuormaa olisi mahdollista vähentää 30 % pelkästään sillä, että huuhtelee tuotteen (vedellä, ei hedelmäshampoolla) huolellisesti ennen nauttimista.

Kuoriminen vähentää kuormaa entisestään, mutta sitten menetetään suuri osa hyödyllisistä ainesosista, sillä ne sijaitsevat enimmäkseen kuoriosassa.

Luomu mainitaan ohimennen ja se, että luomu ei ole ratkaisu ongelmiin, vaan kerrotaan, että luomusta jäämiä löytyy vähemmän, mutta biologiset torjunta-aineet eivät ole sen turvallisempia kuin keinotekoisetkaan. Luonnollisuus ei ole turvallisuuden tae, Jouko Tuomisto muistuttaa jutussa.

Esimerkkinä turvallisuusharhasta hän mainitsee pyretriini-hyönteismyrkyn, jota itsekin olen blogissani käsitellyt. Luonnon pyretriini on hyvin herkistävä aine ja sen synteettiset versiot ovat paljon turvallisempia kuin luomuntuotannon sallima luonnollinen versio. Joten jos lapsesi alkaa saada allergioita ja näppylöitä luomuun siirryttäessä, on pyretriinialtistus erittäin hyvä ehdokas niiden aiheuttajaksi.

Huuhaapiireissä asia on muotoiltu hyvin epätieteellisesti niin, että luomun myötä syntyvät allergiat selittyvät siten, että lapsen elimistö alkaa puhdistua vanhoista myrkyistä ja tämä ilmenee uuden puhtaan ruuan hylkimisreaktiona, sekä entisten kuona-aineiden poistumisesta aiheutuvan elimistön puhdistautumisreaktion sivutuotteena. Tämä oli oma huomio seurattuani useiden "luomu-ihmisten" blogeja erinäisiä hymyn aikaansaavia hetkiä.

Seuraavaksi lainattiin biokemian ja molekyylibiologian professoria Bruce Amesia, joka on kehittänyt Amesin mutageenisyystestin, joka mittaa aineiden kykyä aiheuttaa dna-vaurioita.

-Kasvien omat torjunta-aineet ovat solu- ja eläinkokeissa osoittautuneet yhtä todennäköisesti syöpää aiheuttaviksi kuin synteettiset, Ames sanoo.

Amesin työryhmä laski, että perusamerikkalainen nauttii päivässä noin 1500 milligrammaa luonnon, luontoäidin luonnonmukaisia syöpävaarallisia torjunta-aineita kun keinotekoisista kertyvä jäämä on vain vaatimattomat 0.09 milligrammaa.

Vertailun vuoksi mainittiin, että yhden kahvikupin mukana saat luonnon omia syöpävaarallisia torjunta-aineita enemmän kuin vuodessa saat kaikista lähteistä yhteensä keinotekoisia torjunta-aineita.

Bruce Amesin mukaan torjunta-aineiden välttely vie ojasta allikkoon, sillä hedelmien ja vihannesten välttely nostaa syöpäriskiä moninkertaisesti.

Torjunta-aineiden asianmukaista käyttöä demonisoivien olisi syytä huomioida, että mikäli torjunta-aineet olisivat syöpien yms suuri lähde, tulisi paljon hedelmiä ja vihanneksia nauttivilla olla paljon enemmän syöpiä kuin niitä nauttimattomilla, sillä jopa 90 % jäämistä saadaan juurikin hedelmistä ja vihanneksista.

Tosin asia on taas päin vastoin eli jos vähennät tai suorastaan lopetat paljon jäämiä sisältävien hedelmien ja vihannesten syömisen, syöpä tuleekin paljon suuremmalla todennäköisyydellä kuin niiden kera. Vähän hedelmiä/vihanneksia nauttivien syöpäriski on moninkertainen muuhun väestöön nähden.

Tosin tässäkin asiassa on saatu ristiriitaisia tutkimustuloksia, eikä edes kaikki ne terveysmekanismit ole selvillä, joita hedelmien kemikaalit aiheuttavat.

Fruit and Vegetable Intake and Overall Cancer Risk in the European Prospective Investigation Into Cancer and Nutrition (EPIC)


Kasvisten ja marjojen merkitys syövän ehkäisyssä ja hoidossa



Tosin ilman torjunta-aineita meillä ei olisi hedelmiä ja vihanneksia juuri nimeksikään, kuten luomun satotilastot karusti osoittavat, joten sinä suhteessa torjunta-aineet ovat mahdollistaneet terveellisen ruokavalion osasia kaikille kansalaisille, kaikkialla Maapallolla.




15. maaliskuuta 2013

Suomalainen ruoka EU:n puhtainta


Suomalainen ruoka on edelleen EU:n puhtainta, kuten laaja selvitys kertoo:

Suomalainen ruoka on EU:n puhtainta

 

Suomalainen puhdas ruoka ei ole myytti. Vahvistusta saatiin taas kerran, kun Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto, Efsa, julkaisi tietoja torjunta-aineiden jäämistä elintarvikkeissa.

Torjunta-aineosaston johtaja Herman Fontier Efsasta toteaa, että torjunta-aineiden jäämätilanne on pysynyt ennallaan. Euroopassa voi turvallisin mielin syödä kaikenlaista ruokaa.

Kotimaisista näytteistä oli puhtaita 72 prosenttia, kun koko EU:ssa jäämättömiä oli tasan puolet.

Puhtaita näytteitä 72 %, vaikka tavanomainen viljelijä voi ja saa käyttää torjunta-aineita vapaasti, tietenkin käyttöohjeen puitteissa ja mahdollisten käyttörajoitusten ohjaamana.

Kotimainen puhdas ruoka ei ole myytti, mutta se on myytti, että viljelijät syytävät kemikaaleja pelloille mieltä vailla, kuten jotkin kohuja rakastavat ihmiset jatkuvasti väittävät.

Torjunta-aineet maksavat ja se raha on pois viljelijän tulosta, joten viljelijä ei todellakaan käytä niitä miten sattuu. Osassa on myös käyttörajoituksia, joita viljelijät mitä ilmeisimmin noudattavat. Niissä on myös käyttöohjeet, joita viljelijät tuntuvat myös osaavan lukea ja ymmärtävät lukemansa tekstin sisällön, sillä käyttöohjeen mukaan käytettynä jäämät ovat minimaalisia, jopa täysin havaitsemattomissa olevia.

Mikäli viljelijä päätyy siihen, että torjunta-aineen käyttämisellä ei saavuteta mitään etua, eli menot käytöstä ovat suuremmat kuin satoparannuksen tuoma voitto, hän taatusti jättää sen menoerän käyttämättä.




10. tammikuuta 2013

Raakamaito sairastutti taas

Ihmisten suorastaan taikauskoinen halu palata luonnonmukaisuuteen, siihen menneisyyden ihanan romanttiseen elämään, tosin se unohtaen, että silloin suurin osa ihmistä kuoli nälkään ja tauteihin, alkaa tuottaa yhä enemmän tällaisia uutisia:

Raakamaitoa epäillään kampylobakteeriepidemian lähteeksi Pohjanmaalla

 

Marraskuussa 2012 Pedersören kunnassa sairastui noin 20 henkilöä Campylobacter jejuni -bakteerin aiheuttamaan vatsatautiin. Epidemian lähteeksi epäillään yhden tilan tuottamaa raakamaitoa. Tilan raakamaidosta ja naudoista on todettu vatsataudin aiheuttaneen bakteerin kanssa genotyypiltään identtinen C. jejuni -kanta. Noin 60 henkilöllä oli mahdollisuus altistua saastuneelle raakamaidolle. Raakamaidon luovutus tilalta lopetettiin epidemiaepäilyn herättyä 16.11.2012.
 Merkittävimpinä raakamaidon biologisina vaaroina pidetään EHEC-, salmonella-, listeria- ja kampylobakteereiden aiheuttamia tartuntoja.  

Onneksi kukaan ei kuollut tai sairastunut vakavemmin tällä kertaa, sillä kampylobakteeri ei ole niin vaarallinen kuin listeria olisi ollut, joka on myös ollut raakamaitotuotteiden ongelma.

Tällaista se on elämä kun trendit ovat tärkeämpiä kuin terveys. Onhan se sinänsä ansiokasta, että olemme saaneet takaisin taas ongelmat, jotka kuuluivat vuosikymmenien taakse ja ovat enää ongelmia suuressa mittakaavassa lähinnä kehitysmaissa, jotka tosin yrittävät päästä näistä ongelmista eroon voimallisesti, siinä huonosti onnistuen. 




11. joulukuuta 2012

Enbusken kohutortun raportti

Tuomas Enbuske informoi hetki sitten twitterin välityksellä, että Eviran laboratorion mikrobiologinen selvitys viisi vuotta vanhasta Pirkka-kääretortusta oli valmistunut.

Torttu oli täysin syötävä ja mikrobiologisesti hyvässä kunnossa. Joitain pöpöjä tortusta vähän löytyi, mutta ei mainittavasti, eikä epäterveellisiä.

"Suoritettujen tutkimusten perusteella näytteen mikrobiologisessa laadussa ei todettu huomautettavaa."

Kuten joku Enbuskelle vastasikin, niin Napoleon olisi vallannut Moskovan aikoinaan, jos hänellä olisi ollut sotilaiden muonana kyseistä hyvin säilyvää kääretorttua ja vielä hieman parempaa saippuaa, kuin mitä silloin sattui olemaan.

Olisipa hauska nähdä vastaava mikrobiologinen selvitys nykytrendin mukaisesta täysin säilöntäaineettomasta, luonnollisestä luomukääretortusta, joka selvitys tehtäisiin viimeisenä myyntipäivänä tai vaikkapa vain kuukausi sen jälkeen.

Joten säilöntäaineet tekevät sen minkä lupaavat. Pitävät tuotteen mikrobiologisesti turvallisena ja syömäkelpoisena jopa useita vuosia viimeisen myyntipäivän jälkeen, mikäli tuote muutenkin säilytetään oikein, esimerkiksi jääkaapissa.

Iltalehden uutisessa asiassa Enbuske kertoi oman näkemyksensä, joka on vallan raikas nykyisten kaikkea pelkäävien blogihysteerikkojen aikakaudella:

-Aion katsoa tarkemmin, etten heitä niin paljon safkaa pois. Enkä ole lisäainekammoinen. Sehän on luonnonkin kannalta hyvä, ettei niin paljon ruokaa heitetä menemään. 

Sehän on todella luonnonkin kannalta hyvä asia, että ruoka säilyy, jotta hävikkikin pienenee luonnollisesti.





22. lokakuuta 2012

Prisma: Mitä mätänemisessä tapahtuu?

Muutama tunti sitten tuli Ylen Prismassa mainio dokumentti siitä, jos perhe ei saavukaan kotiin ja ruuat jäävät pöydälle ns. luonnon armoille.

Prisma: Mitä mätänemisessä tapahtuu?

 

Ehkäpä asiaa voi katsella myös siitä näkökulmasta, että miksi meillä on vaikkapa säilöntäaineita. 

Mietin myös sitä, että ennen kuin vaikkapa homeet tunnettiin täysin ja niiden ominaisuudet, niin paljonko ihmisiä on kuollut ruuan homeisiin ja niiden myrkkyihin, kun ihmiset eivät ole eläneet yltäkylläisyydessä ja homeisesta ruuasta vain jouduttiin rapsuttamaan homeet pois ja ruoka syötiin, koska kaikesta oli pula. Nyt tiedämme, että homeinen ruoka sisältää homeitiöitä kaikkialla, eikä vain siinä kohdin, missä on näkyvää hometta.

Homeet ovat äärimmäisen salakavalia, joka ilmenee vaikkapa siitä, mikä homeisessa sisäilmassa ihmisen lopulta sairastuttaa.


Miksi sisäilmahome tekee sairaaksi

 

Trichoderma-sienen tuottamat myrkylliset vieraspeptidit nimettiin trilongiineiksi. Trilongiinien myrkyllisyys perustuu niiden kykyyn imeytyä elimistön kudoksiin ja soluihin tuottaen kaliumia ja natriumia läpäiseviä nanokanavia.
 Trilongiineista muodostunut kanava voi oikosulkea eliöiden omia elintärkeitä natriumia tai kaliumia kuljettavia kanavia, jotka säätelevät esimerkiksi sydän-, hengityselin- ja hermosolujen toimintaa ohjaavia viestintäjärjestelmiä.

Mitähän ruuan homeet saavat elimistössämme aikaiseksi, niin ihanan luonnollisia ja luonnonmukaisia kun nyt sattuvat olemaankin?

Mukavia, sivistäviä katseluhetkiä, mutta eväät kannattaa jättää jääkaappiin katselun ajaksi!


16. lokakuuta 2012

Värjättyä sianlihaa Ruotsissa

Ruotsissa on paljastunut suuri väärennetyn ruuan skandaali, kun värjättyä sianlihaa on myyty nautana tukkukauppiaille:

värjättyä sianlihaa on myyty naudanfileenä ruotsalaisille tukkukauppiaille

 

Tonneittain värjättyä sianlihaa on myyty naudanfileenä ruotsalaisille tukkukauppiaille. Asiasta uutisoineen Svenska Dagbladetin mukaan on mahdollista, että lihaa on päätynyt myymälöihin ja ravintoloihin.

Ruotsin elintarvikevirasto on varoittanut muita EU-maita värjätystä sianlihasta.

Tapaus alkoi selvitä, kun yksi lihaa tilanneista asiakkaista teki tukkuliikkeelle valituksen argentiinalaisesta naudanfileestä, jota hän piti liian kosteana. Tukkuliike ohjasi valituksen lihan toimittaneelle Heat Ab:lle, joka lähetti tilalle erän unkarilaista naudanlihaa.

Tukkuliike päätti tutkituttaa näytteet molemmista lihoista. Sekä argentiinalainen että unkarilainen liha osoittautuivat sianlihaksi, johon oli ruiskutettu väriainetta.

Tästä voi muodostua jopa terveysongelma, sillä sikaa ei saa syödä puoliraakana, tai "verisenä", kuten monilla on tapana nautapihvinsä syödä, sillä sianlihassa mahdollisesti piilevät loiset eivät tuhoudu kuin kunnollisessa kuumennuksessa.

Joten ruokakaupassa kannattaa valita sitä kotimaista, vaikka se hiukan kalliimpaa onkin. Ruotsi on ajanut oman maataloutensa aika surkeaan kuntoon, sillä halpa ruoka sekä Tanskasta että Saksasta on tehnyt heidän omasta maataloudestaan aika kannattamatonta. Kuluttajat ostavat halvinta, jos sitä on tarjolla ja se on ajanut ruotsalaiset tuottajat ahtaalle. Ilmeisesti myös luomubuumi on Ruotsissa hiipumaan päin, sillä jos sieltä jotain mainitsemisen arvoista kuuluisi, varmaan kotimaan luomuliittoomme innokkaana niitä uutisia toisi meidänkin kuluttajien tietoon.



 

 

 

13. lokakuuta 2012

Juupas eipäs lisäaineet

Hesarin Mielipide-palstalla on käyty keskustelua lisäaineista ja niiden mahdollisesta turvallisuudesta tai turvattomuudesta, verrattuna tietenkin ns. luonnolliseen ruokaan, mitä se sitten ikinä onkin todellisuudessa.

Kaikki alkoi tästä. Seuraavaksi espoolainen dosentti ja erikoislääkäri Leena Kauppila kirjoitti vastineensa, jossa hän epäili edellistä kirjoitusta ja hänen mielipiteensä oli, että lisäaineet eivät suinkaan ole niin turvallisia ja tutkittuja kuin väitetään. Pieni ote tässä:

Kaikkien lisäaineiden haitattomuutta ei ole tutkittu

 

 Leena Kauppila antoi myös esimerkkejä, esimerkiksi tällaisia:

Suo­las­ta on laa­jaa tut­ki­mus­tie­toa. Esi­mer­kik­si ha­ku maail­man­laa­jui­ses­ta lää­ke­tie­teel­li­ses­tä tie­to­kan­nas­ta (Pub­Med) tuot­taa haul­la "suo­la ja epi­de­mio­lo­gi­nen tut­ki­mus" yli 8 000 tut­ki­mus­viitet­tä. Sen si­jaan ha­ku esi­mer­kik­si li­sä­ai­neel­la "ras­va­hap­po­jen mo­no- ja dia­syy­lig­ly­se­ro­lit (E471) ja epi­de­mio­lo­gi­nen tut­ki­mus" ei tuo­ta yh­tään tut­ki­mus­vii­tet­tä ih­mi­sil­lä teh­tyyn väes­tö­tut­ki­muk­seen.

Ja hänen mielipiteensä päättyi näin:

Useim­mat meis­tä syö­vät tä­tä­kin li­sä­ai­net­ta päi­vit­täin eh­kä enem­män kuin suo­laa, mut­ta ku­kaan ei ole kat­so­nut ai­heel­li­sik­si tut­kia sen käy­tön vai­ku­tuk­sia kan­san­ter­vey­teen. Yh­tä hei­kos­ti väes­tös­tä tut­kit­tu­ja näyt­tä­vät ole­van run­saat kol­me­sa­taa muu­ta­kin li­säai­net­ta. 

Tänään Hesarissa Leena Kauppilalle antoi vastineensa jo aiemmin mainitsemani ympäristö- ja elintarviketieteiden laitoksen varajohtaja, professori Marina Heinonen:


Kaikki lisäaineet tutkitaan

 

Alan asian­tun­ti­jat ei­vät ole sii­nä kä­si­tyk­ses­sä, et­tä luon­tai­nen ruo­ka on yh­tä kuin tur­val­li­nen. Syö­tä­vis­sä luon­non raa­ka-ai­neis­sa voi esiin­tyä ih­mi­sen ter­vey­del­le hai­tal­li­sia mää­riä kas­vien omia myrk­ky­jä, ho­me­myrk­ky­jä, ras­kas­me­tal­le­ja tai mui­ta ym­pä­ris­tö­myrk­ky­jä.

Näin siis luonnollisuus, vaan entäpä ne lisäaineet:

Sen si­jaan ruuan kaik­ki li­sä­ai­neet ovat nii­tä har­vo­ja ai­nei­ta, joi­den hai­tat­to­muus on tes­tat­tu. Tur­val­li­suus ar­vioi­daan käyt­täen yh­tei­ses­ti so­vit­tu­ja (OECD-oh­jeis­tus) so­lu-, bak­tee­ri- ja eläin­mal­le­ja. Mi­kä­li hait­ta­vai­ku­tuk­sia esiin­tyy suu­ril­la an­nok­sil­la, hai­tat­to­muus ih­mi­sen ter­vey­del­le py­ri­tään var­mis­ta­maan sa­ta­ker­tai­sil­la tur­va­ker­toi­mil­la.

Mutta aina silloin tällöin jotain uutta ilmenee:

Uu­si mer­kit­tä­vä tut­ki­mus­tie­to ote­taan ai­na huo­mioon, ja tar­peen mu­kaan ai­neen tur­val­li­suus ar­vioi­daan uu­del­leen. Kaik­kea ei kui­ten­kaan voi­da taa­ta, ku­ten ei myös­kään tut­tu­jen ra­vin­to­ai­nei­den yh­teis­vai­ku­tus­ten hai­tat­to­muut­ta. 
  Esi­mer­kik­si hii­li­hyd­raat­te­ja ja vä­hän pro­teii­ne­ja si­säl­tä­vän ruuan kuu­men­nuk­ses­sa syn­ty­vän syö­pä­vaa­ral­li­sek­si epäil­lyn ak­ryy­lia­mi­din hai­tal­li­suus ar­vioi­tiin vas­ta, kun asia kä­vi il­mi tie­teel­li­ses­sä tut­ki­muk­ses­sa.

Näin se vain on, eli me emme tiedä sitä, että jos syöt omenan, tomaatin ja sellerin, että miten kaikki näiden mainittujen terveellisten yksittäisten kasvisten jokainen molekyyli reagoi toistensa kanssa.

Tällaiset vaatimukset jokaisen molekyylin yhteisvaikutuksen pitkäaikaisista väestötutkimuksista ovat täydellisen kohtuuttomia, niin lisäaineiden, kuin tavallisten, turvallisiksi miellettyjen ravintoaineiden molekyylien kohdalla.

Mutta tähän kohtuuttomaan ajatukseen täydellisestä, molekyylikohtaisesta yhteisvaikutuksesta lisäaineita kammoksuvat aina takertuvat, mutta kuitenkaan he eivät vaadi samaa turvallisuutta esimerkiksi omenan ja mansikan jokaisen molekyylin pitkäaikaiskäytön yhteisvaikutuksesta ihmisen elimistöön.

Ruuan li­sä­ai­neet ovat suu­rel­ta osin sa­mo­ja ai­nei­ta, joi­ta syö­dään vä­rik­käis­sä ja kui­tu­pi­toi­sis­sa kas­vik­sis­sa ja he­del­mis­sä tai joi­ta muo­dos­tuu ruuan­su­la­tuk­sen tu­lok­se­na eli­mis­tös­sä, ku­ten glu­ta­maat­tia pro­teii­nis­ta tai ras­va­hap­po­jen mo­no- ja dia­syy­lig­ly­se­ri­de­jä (E 471) ruuan si­säl­tä­mäs­tä ras­vas­ta (t­ria­syy­lig­ly­se­ri­di). Li­sä­ai­neen vä­häi­sel­lä mää­räl­lä ei täl­löin ole mer­kit­tä­vää vai­ku­tus­ta ih­mi­sen ter­vey­teen.

Lisäaineita kammoksuvat ovat jotenkin mieltäneet lisäaineet niin, että elimistömme tunnistaa luonnollisen ja keinotekoisesti valmistetun tismalleen samanlaisen molekyylin toisistaan ja kehomme käyttäytyisi eri tavoin, kun se kohtaa vaikkapa tomaatin luonnollisen natriumglutamaatin tai keinotekoisesti valmistetun natriumglutamaatin. Näin ei onneksi ole, vaan molekyyli on molekyyli, eikä elimistömme erottele luonnollisia tai vastaavia ihmisen valmistamia molekyylejä toisistaan.




6. lokakuuta 2012

Lisäaineiden turvallisuus ja käyttö elintarvikkeissa

Nyt tarjolla erinomaisen informatiivinen ja kattava video,  joka kertoo lähes kaiken, mitä sinun ikinä pitää tietää ruuan lisäaineista, niiden käyttämisestä ja siitä, miten ne todetaan turvallisiksi.  Video on kuvattu Skepsiksen tiedeluennolla ja asian tarjoaa professori Marina Heinonen, joka toimii Elintarvike- ja ympäristötieteiden laitoksen varajohtajana  Helsingin yliopistolla.




Miten tiede tuntuu paljon mielenkiintoisemmalta kuin tarinat, villitkin tarinat?