Näytetään tekstit, joissa on tunniste lisäaineet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lisäaineet. Näytä kaikki tekstit

7. huhtikuuta 2014

Ruuan lisäaineet ja terveellisyys


Lääketieteellinen aikakausilehti Duodecim piti sisällään taas loistavan asiatekstin ruuan lisäaineista, joka pohjautuu tieteelliseen tietoon, joka taitaa tosin olla kirosana nykyisin erilaisille itseoppineille ruokaguruille ja "tietokirjailijoille", joiden tuotoksia ilmeistyy nykyisin kauppoihin tuon tuosta.

Koskapa juttu on jo nyt luettavissa netissä, niin seuraavaa otsikkoa klikkaamalla saat juttukokonaisuuden eteesi:

Ruuan lisäaineet ja terveellisyys

 

Jutussa oikaistaan suurin osa niistä omituisista uskomuksista, joita liittyy ruuan lisäaineisiin, sekä niiden turvallisuuteen tai terveellisyyteen.

Jutussa käydään läpi niin luonnollisuuden palvojien kestoinhokki aspartaami, kuin natriumglutamaattikin:

Natriumglutamaatti on turvallinen lisäaine

 Kuluttajien toiveita kuunnellen elintarviketeollisuus on poistanut tai vähentänyt natriumglutamaatin määrää esimerkiksi leikkeleistä ja makkaroista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että natriumglutamaatti olisi todettu terveydelle haitalliseksi. Päinvastoin natriumglutamaatin käytölle ei ole asetettu rajoituksia, koska sen ei ole todettu aiheuttavan haittaa.

Natriumglutamaatti on aminohapon (glutamiinihappo) natriumia sisältävä suola. Glutamaattia esiintyy luonnostaan kaikissa elintarvikkeissa, kuten lihassa, kalassa, siipikarjassa, maidossa ja useissa kasviksissa (16). Ruoansulatuksessa natriumglutamaatti käyttäytyy samalla tavoin kuin muutkin ruoan proteiinista entsyymien avulla pilkotut aminohapot. Sen vaikutusta ihmisen terveyteen on tutkittu monin eri tavoin mutta suurillakaan (jopa 10 g) annoksilla ei ole saatu osoitusta siitä, että lisäaineena käytettävä natriumglutamaatti (lisätty määrä yleensä 0,5 g/kg) saisi aikaan niin sanottua kiinalaisen ravintolan syndroomaa (kasvojen punoitusta, päänsärkyä, hikoilua) tai muita oireita (17).

Jotkut kuluttajat ovat yliherkkiä glutamaatille. He saavat oireita syötyään runsaasti glutamaattia sisältäviä elintarvikkeita, kuten hiivauutetta, soijakastiketta, parmesanjuustoa, tomaattia, parsakaalia tai merilevää. Terveyden kannalta ei ole toivottavaa, että natriumglutamaattia korvataan ruokasuolalla esimerkiksi leikkeleissä ja makkaroissa. Natriumglutamaatin käyttö vähentää ruokasuolan (natriumin) määrää arviolta noin kolmanneksella ja on siten verenpaineen kannalta suolaa parempi vaihtoehto. Tosin natriumia saadaan myös lisäaineiden suoloina kuten esimerkiksi natriumfosfaatteina.

Aina oppii jotain uutta ja tämä oli minulle täysin uutta tietoa, eli tomaatin sisältämän lykopeenin ADI-arvio:

Luonnollisuus ei ole turvallisuuden tae

 Luonnollisesta esiintymisestä ei ole etua arvioitaessa lisäaineiden turvallisuutta. Esimerkiksi keinotekoisen makeutusaineen aspartaamin ADI on 40 mg ihmisen painokiloa kohden vuorokaudessa (8) ja tomaatin luontaisen väriaineen lykopeenin (E160d) vastaavasti 0,5 mg (3). 
Lykopeenia saa siten turvallisesti nauttia 80 kertaa pienemmän annoksen kuin aspartaamia. Karotenoideihin lukeutuvaa lykopeenia saadaan luontaisista lähteistä, ravintolisistä ja lisäaineena. Siten on mahdollista, että lykopeenin turvallinen saantiannos voi lapsilla ylittyä. Lykopeenin ADI-arvio perustuu haittavaikutukseen (maksaentsyymin pitoisuuden suurenemiseen), joka havaittiin vuoden mittaisessa rotilla tehdyssä tutkimuksessa (9).

Lehtijutussa oli yksi taulukko, joka puuttui nettijutusta ja se on tässä:



Myös kaupat tuntuvat huomanneen kahdella lankulla seisomisen vaikeuden, kun luonnollisuutta pitäisi kovasti myydä kuluttajille ja se tietenkin onnistuu parhaiten vihjailemalla tavanomaisen ruuan ja etenkin ruuan lisäaineiden mahdollisilla terveysriskeillä, mutta sitten taas vastaavasti osa kuluttajista saattaa ottaa touhun liian vakavasti ja lisäaineiden pelosta voi saada vaikkapa syömishäiriön, joka vaikuttaa koko elämään ja myös läheisten elämään. S-Ryhmän Patarumpu tuotti vaihteeksi järkevän kirjoituksen ruuan lisäaineista, joten pistetäänpä se samaan seuraan Duodecimin jutun kanssa:


Lisäaineiden pelko on turhaa

 

Tuotteita mainostetaan sillä, mitä ne eivät sisällä.  Jos leikkelepaketin kyljessä lukee ”ei sisällä natriumglutamaattia”, pitäisikö reiluuden nimissä tomaattilaariin tai parmesan-juuston kylkeen laittaa lappu ”sisältää natriumglutamaattia”, koska nämä molemmat sitä luontaisesti samaa sisältävät? Hedelmä- ja vihannesosastolla saisi laputtaa myös esimerkiksi omenan pitkällä ainesosaluettelolla, se kun on oikea lisäainepommi sisältäen luontaisesti sakeuttamisainetta eli pektiiniä (E 440), askorbiinihappoa eli C-vitamiinia (E 300), sekä omenahappoa (E 296).

Kuluttajaa on erittäin helppo höynäyttää ja sitä paremmin se onnistuu, mitä enemmän kuluttaja on onnistunut marinoimaan itseään epätiedolla, jota erilaiset käärmeöljykauppiaat tuottavat kiihtyvällä vauhdilla.

Kannattaa muistaa, että kun pistät perunat porisemaan, niin se on ruuan prosessointia, jossa ei ole mitään ihmeellistä, sillä harvapa meistä niitä pottuja viitsii ilman prosessointia nauttia, vaikka olisi kuinka kova ruuan prosessoinnin vastustaja ja aidon ruuan ystävä.


20. tammikuuta 2014

Luomuruoka sisältää jopa bentseeniä!

Tekniikka&Talous julkaisi pienen uutisen siitä, mitä kaikkea voikaan luomukananmuna (toki myös tavallinen kananmuna) sisältää, niin jospa tieto kauhistuttaisi suurinta osaa kemikaalikammoisista kansalaisistamme, joita tosin ei taida paljoa olla, mutta ovat sitäkin äänekkämpiä:

Katso luomuruokasi tuoteseloste ja kauhistu! - Sisältää asetonia, formaldehydiä, bentseeniä...

 

75,8 prosenttia vettä, aminohappoja, rasvahappoja, 0,8 prosenttia sokereita, väriaineita E160c, E160a, E306, E101, makuaineita kuten muun muassa fenyyliasetaldehydiä, heksadekanaalia, asetaldehydiä ja formaldehydiä, asetonia. Pakattu kääreeseen, joka sisältää muun muassa bentseeniä ja bentseenijohdannaisia, estereitä, furaaneita, rikkiyhdisteitä ja terpeenejä. Söisitkö? 

Valitettavasti tätä tuotetta myydään ilman tuoteselostetta, joten todennäköisesti syöt tyytyväisenä - ja uskot syöväsi terveellisesti. Kyseessä ovat tavallisen, luonnonmukaisesti tuotetun kananmunan ainesosat.

Australialainen kemianopettaja James Kennedy kyllästyi ihmisten lisäainehysteriaan ja listasi kolmen tavallisen ruoka-aineen kemialliset ainesosat siihen tapaan kuin tehdasvalmisteisten ruokien ainesosat listataan. 

– Halusin hälventää ihmisten kemikaalipelkoa ja osoittaa, että luonto valmistaa paljon monimutkaisempia yhdisteitä, mekanismeja ja rakenteita kuin ihminen ikinä laboratoriossa, hän kertoo io9-julkaisulle. 

Kennedyn lista paljastaa, että banaanin runsaimmat ainesosat veden, sokerien ja tärkkelyksen jälkeen ovat kuidut, jotka koostuvat lisäaineista E460, E461, E462, E464, E466 ja E467 sekä muun muassa glutamiinihappoa, aspartaamihappoa, fenyylialaniinia, palmitiinihappoa ja kypsytysaineena eteeniä.

Mustikkaa taas ylistetään superruoaksi sen sisältämien antosyaniinien – jotka tunnetaan myös koodinimellä E 163 – vuoksi. Mustikasta löytyy myös liuta muita E-koodattuja lisäaineita, muista aineista pahimpana styreeni. 

Mahtaako Kennedyn shokkihoito hälventää ihmisten kemikaalikammoa, vai käykö niin, että yhä useampi jättää ruokavaliostaan styreenipitoiset kananmunat ja fenyylialaniinia sisältävät banaanitkin pois?

Ja näin loppuun pahoittelen blokaukseni otsikkoa, sillä olen jotain oppinut erilaisista tieteenvastaisista huuhaasivustoista, eli kun pistetään raflaava otsikko, lukijoita tulee kymmenkertainen määrä tavalliseen otsikkoon nähden.

Ensimmäinen ajatukseni otsikosta oli: "Kemianopettaja suivaantui kemikaalikammoon".

 

21. lokakuuta 2013

Venäjä vs. Suomi, jogurtit sokkotestissä

Lisäainekohu velloi taas runsaana muutaman päivän, mutta kuten yleensä, lööppien keinotekoiset kohut laantuvat nopeammin, kuin mistä kuluttaja muistaa kohun edes syntyneen. Kyseessä oli kohu siitä, että venäläiset saavat Valion jogurttinsa ilman lisäaineita ja niitä on laajempi valikoima kuin Suomessa kuluttajille tarjotaan.

Kuitenkin viikonlopun Ilta-Sanomat päätti pistää jogurtit testiin ja molempien maiden kohujogurtteja maisteltiin sokkona ja mielipiteet kirjattiin ylös.

Kuten olettaa saattaa, tutkituilla sekä turvallisilla lisäaineilla on tehtävänsä ja ei niitä turhan takia käytetä ja niinpä suomalaiset versiot miellyttivät testaajia huomattavasti enemmän kuin lisäaineettomat versionsa.


Suomessa suosittu maku, Hedelmäpommi, sai venäläisenä versiona tylyn tuomion:

Ihan outo maku. Jos vahingossa ostaisin, jäisi syöminen yhteen kertaan.

Venäläisessä versiossa mustikan suhteen todettiin olevan hirveän vähän makua. Tosin suomalainen versio oli testaajien makuun liian makea ja lasten suuhun tehty.


Banaanijogurtin suhteen venäläisen version mainittiin olevan kuin smetanaa tai tehdyn happamaan maitoon.

Tälläkin hetkellä Valiolla on huikea määrä lisäaineettomia tuotteita Suomen markkinoilla ja sitten kuluttajien täytyy vain niitä ostaa. Tosin lisäaineita kammoavat ovat sitä mieltä, että Valio ei saisi edes myydä jokaisen makuun sopivia tuotteita, vaan meidän tulisi sallia ostaa vain niitä tuotteita, joita kovin pieni ihmisjoukko sallisi meidän ostaa.

Aiheesta enemmän edellisessä kirjoituksessani, joka löytyy tästä.

11. lokakuuta 2013

E-koodit aiheuttavat jälleen hysteriaa?

Olemme saaneet lukea siitä, että Valio on päättänyt muuttaa kaikki Venäjällä myymät jogurttinsa lisäaineettomiksi, koska uutisten mukaan venäläiset kammoavat lisäaineita:

Venäläiset inhoavat E-koodeja


Valio on tänä syksynä muuttanut kaikki Venäjällä myytävät jogurtit lisäaineettomiksi, koska venäläiset suhtautuvat äärimmäisen nihkeästi lisäaineisiin ruuassaan.

Venäjä on todellakin Valion suurin vientimaa, mutta nyt meidän pitää hieman tutkia tilastoja ja suhteuttaa asioita oikeaan mittakaavaan.

Valion liikevaihto Venäjällä on noin 340 miljoonaa euroa.  Suomen ruokamyynnistä luomun osuus on noin 1.5 prosenttia ja Suomen 5 miljoonan ihmisen ruokamarkkinoilla se tarkoittaa reilun 200 miljoonan euron myyntiä.

Joten olisi hauska tietää, että miten ison siivun Valio on haukannut 340 miljoonan euron liikevaihdolla noin 142 miljoonan asukkaan Venäjän ruokamarkkinoista?

Lisäksi uutisessa luki näin:

”Kukaan muu ei tällaisia tuotteita pysty Venäjän markkinoilla tarjoamaan, ja olemmekin saaneet lisää hyllytilaa useimmista vähittäiskauppaketjuista. Ensimmäiset merkit viittaavat siihen, että myynti tulee siirtymäajanjakson jälkeen nousemaan selkeästi yli entisen tason”, Koskinen perustelee.

Ymmärsinkö nyt oikein, mutta kukaan muu ei myy Venäjällä täysin lisäaineettomia jogurtteja, eli siis kaikki jogurtit pitävät sisällään tällä hetkellä lisäaineita, mutta nyt jostain syystä pienen Valion toimista Venäjällä on keksitty otsikko, että venäläiset inhoavat lisäaineita? Ja tämäkin huomio on tehty ensimmäisten merkkien perusteella, että kyseisille jugurteille voisi olla Venäjällä markkinarakoa?

Tällaisten uutisten jälkeen Suomessa on alkanut lööppien mukaan E-koodi hysteria, jota on antaumuksellisesti levittänyt mainio Facebook-ryhmä Safkatutka. Itse liityin ryhmän lukijoihin ja tykkääjiin, mutta en tykkää aivan siitä syystä, jota tykkäämisellä voisi tarkoittaa. Luultavasti tulen saamaan sieltä paljon aineistoa blogiini, kun uusavuttomat ovat löytäneet pakkausten tuoteselosteet.

Muutama sata ihmistä on sitä mieltä, että me emme saisi ostaa niitä tuotteita, joita me haluamme, vaan meidän pitäisi ostaa niitä tuotteita, joita kyseiseen ostoboikottiin ryhtyneet haluavat meidän ostavan?

Miksi nämä kyseiset ihmiset eivät nyt vain osta niitä lisäaineettomia Valion tuotteita ja anna meidän muiden ostaa sitä, miten me arvostamme? Itse arvostan säilyvyyttä ja hyvää rakennetta sekä makua, niin siksi minä ostan jotain muuta.

Ja kaiken tämän "venäläiset kammoavat E-koodeja" teennäishysterian keskellä kannattaa muistaa se, että jo vuosikymmeniä Valion suosituin tuote Venäjällä on ollut Viola-sulatejuustot, joissa Valio on jopa markkinajohtaja Pietarissa ja Moskovassa ja sen sisältö näyttää tältä:

Juusto* [maito*, hapate, suola, happamuudensäätöaine (E 509)], vesi, maitorasva*, maitojauhe*, sulatesuolat (E 452, E 339), suola, säilöntäaine (E 200).

Kyseinen tuoteseloste on Valion Olympia-sulatejuustosta, sillä Valiolla ei ole Suomessa sulatejuustoa Viola-brändin alla, vaan Violan takaa löytyy vain tuorejuustoja Suomessa.

Joten ei välttämättä voida sanoa, että venäläiset kammoavat lisäaineita, vaan todellisuudessa tilanne on se, että Venäjällä ei ole tällä hetkellä lisäaineettomia jogurtteja myynnissä, kuten uutinen selkeästi kertoi ja Valio haluaa testata muuttamalla kaikki jogurttinsa lisäaineettomiksi, että miten sellainen tuoteperhe Venäjällä menestyisi. Sitten vuoden-kahden kuluttua olemme viisaampia, että palaako Valio takaisin jogurttiensa sisällöissä, vai tuliko lisäaineettomuudesta sellainen suosio, että tuotteita kannattaa markkinoille toimittaa.

Jugurtit ovat Venäjällä suuri hitti, joita myydään eri brändien alla Venäjällä mahdottomia määriä ja mikäli tilastot kiinnostavat, seuraavan linkin takaa tilastoja vuodelta 2007:

Russian yoghurt market in 2007


Juotavat jogurtit tuntunevat olevan suosittuja myös Venäjällä ja jokainen voi katsella kaupassa juotavien jogurttien sisältöä ja sen jälkeen hieman pohtia sitä, että miten paljon venäläiset oikeasti inhoavat E-koodeja?

Mutta tietenkin on olemassa määrätty kuluttajasegmentti, joka ei pidä lisäaineista, koska he kuvittelevat niistä jotain, mitä ne eivät ole ja tällaisia kuluttajia on sekä Venäjällä että Suomessa ja sen porukan jogurttiin käyttämistä rahoista Valio käy nyt Venäjällä kamppailua.


19. joulukuuta 2012

Asiallista tietoa lisäaineista

Onko kuluttajien oltava huolissaan elintarvikkeiden lisäaineista, on ollut kaikkien tiedostavien ihmisten huulilla jo kyllästymiseen asti, mutta onneksi määrätyt mediat tuottavat aiheesta myös tieteeseen perustuvaa, mielenkiintoista oikeaa tietoa, kuten uusin Tekniikan Maailma.

Salaperäiset E-aineet -otsikolla alkava juttu oli hyvin tehty ja perustui tiedettyihin tosiasioihin, eikä suinkaan jonkin villin mielikuvituksen omaavan henkilön omiin kauhuvisioihin. Sellaista tietopakettiaa on mukava lukea, sekä siinä sivistyy aivan huomaamatta.

Jutussa käytiin hyvin läpi lisäaineiden turvallisuus, esiintyminen luonnossa, sekä vaikkapa turvalliset annosmäärät ja aloitan sillä.

Kuten jutussa todettiin, kemistit ovat kertoneet meille jo 500 vuotta, että ei ole olemassa turvallisia ja vaarallisia kemikaaleja, vaan on olemassa turvallisia ja vaarallisia annoksia. Aluksi selitettiin ADI-arvo, eli hyväksyttävä päiväannos. Esimerkkinä käytettiin bentsoehappoa, jota esiintyy myös luonnossa, mutta jota käytetään mehuissa yms. Suurin sallittu määrä on 200 mg litrassa. 60 kiloa painava aikuinen voi juoda tällaista mehua puolitoista litraa päivässä ja 20 kilon lapsi noin puoli litraa.

ADI-arvo kuitenkin määritellään  NOEL-arvosta, joka tarkoittaa määrää, jolla ei ole havaittu mitään haittavaikutuksia eläinkokeissa. Jotta lapsi saavuttaisi NOEL-arvon, joka on siis vielä turvallinen, lapsen pitäisi juoda bentsoehapolla varustettua mehua 50 litraa päivässä ja aikuisen 150 litraa päivässä. Koska lisäaineilla on hyvin korkeat turvarajat, ADI-arvo määrää bentsoehapon turvallisen päiväsaannin ja se on lapsella saavutettu puolella litralla mehua.

Sitten mainittiin, että nämä rajat eivät koske suinkaan luonnontuotteita, vaan vaikkapa puolukan mehussa on bentsoehappoa noin 700 mg litrassa, eli yli kolminkertainen määrä verrattuna siihen, miten paljon teollisuus saa bentsoehappoa elintarvikkeissa käyttää. Kuitenkin myös puolukasta mitattu bentsoehapon määrä on paljon alle NOEL-arvon, joten asia ei tietenkään ole ongelma. Mutta teollisuus on suorastaan yliturvalliseksi säännelty, vastoin erilaisia urbaanihuhuja, joita asiasta liikkuu.

EFSA käy koko ajan läpi elintarvikkeiden lisäaineita. Markkinoilla olevia, jo hyväksyttyjä testataan uudelleen, sekä uusia testataan, jotta ne joko hyväksytään tai hylätään sallittuina lisäaineina.

Erikseen mainittiin vaikkapa aspartaami, jonka EFSA on käynyt hiljattain uudelleen läpi, sillä parissa tutkimuksessa ilmeni, että aspartaami ei olekaan turvallista kuluttajille. EFSA:n selvityksen mukaan kyseiset tutkimukset eivät täyttäneet tieteellisyyden kriteereitä, vaan olivat huonosti tehtyä humpuukitiedettä. Joten EFSA ei ole muuttanut ohjeita aspartaamin suhteen, vaan se on edelleen hyvin tutkittu ja erittäin turvalliseksi havaittu.

EFSA on testannut paljon uusia kokelaita mm. hapettumisenestoaineiksi ja esimerkiksi oregano ja sitruunamelissa ovat reputtaneet turvallisuustestit hapettumisenestoaineiksi, mutta rosmariiniuute on todettu kyseiseen käyttöön turvalliseksi.

EFSA:n periaatteet lisäaineista ja niiden turvalliseksi toteamisesta perustuvat normaaleihin tieteellisiin käytäntöihin, eli johtopäätösten pitää perustua tieteelliseen näyttöön, tehtyjen kokeiden pitää olla toistettavissa, sekä tulosten on oltava julkisia.

Sitten oli juttua siitä, miksi osa kuluttajista hylkää tieteelliset faktat ja keksii niitä itse, tai hysterisoi muuten vain vastoin tiedettyä tietoa. Psykologit vastaavat, että vain osa meidän päätöksistä perustuu tosiasioihin ja järkiperäiseen harkintaan. Usein perustelemme omia mielipiteitä sillä, miten muut ajattelevat tai harrastamme moraalista itselisensointia. Mutta valitettavasti ihmisten käyttäytymistä tässä suhteessa ei voi ennustaa, eli vaikkapa nurkan takana olevat nanotekniset lisäaineet voivat olla hysteeristen kuluttajien uusi vaarallinen vihollinen maustettuna teollisuuden salaliitoilla tai sitten ne voidaan ottaa liput liehuen vastaan.

Nanoteknisista lisäaineista mainittiin esimerkkinä synteettinen lykopeeni, joka onkin hyväksytty USA:ssa jo vuonna 2003. Synteettisen lykopeenin partikkelikoko on pienennetty nanoteknologialla noin sataan nanometriin ja tämä on mahdollistaa sen, että ihmisen elimistö pystyy käyttämään lykopeenin paremmin hyväkseen ja mahdollistaa lykopeenin terveysvaikutukset, eli mm. vähentää sydäntautien ja eturauhassyövän riskiä.

Turvallisuusvaatimuksissa on myös sellainen lisäehto, että jo hyväksyttyä lisäainetta ei saa käyttää uuteen tarkoitukseen ilman uusia turvallisuustestejä, jotka koskevat nimenomaan turvallisuutta uuteen käyttötarkoitukseen.

Juttu loppui lausahdukseen, jonka ainakin minä voi allekirjoittaa: Tärkeintähän lienee, että saamme yhä parempaa, terveellisempää ja turvallisempaa ruokaa.

18. lokakuuta 2012

Radio Suomen Kemikaali-ilta Areenassa

Kemikaalit, niin ruuassa kuin vaikkapa kosmetiikassa, ovat kovasti tapetilla ja Radion Suomen Kemikaali-ilta koetti kuluttajien kysymyksiin vastata ja (turhia) huolia vaimentaa.

Teemaillat - Kemikaali-ilta

 

Mukana asiantuntijoina olivat Helsingin yliopiston ravinnon turvallisuuden professori Marina Heinonen, professori emerita Terttu Vartiainen, joka on toiminut Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen osastonjohtajana ja Itä-Suomen yliopiston professorina, sekä Kemikaalikimara-blogiakin pitävä kemiantekniikan diplomi-insinööri Anja Nystén.

Erityisen ilahtunut olin siitä, että mukaan asiantuntijaksi ei oltu kelpuutettu ketään itseopiskellutta some-kauhistelijaa, joita sopii 25 tusinaan.

Asiallista asiaa kaikista ympärillämme olevista kemikaaleista, joka kannattaa kuunnella ajatuksen kanssa.

13. lokakuuta 2012

Juupas eipäs lisäaineet

Hesarin Mielipide-palstalla on käyty keskustelua lisäaineista ja niiden mahdollisesta turvallisuudesta tai turvattomuudesta, verrattuna tietenkin ns. luonnolliseen ruokaan, mitä se sitten ikinä onkin todellisuudessa.

Kaikki alkoi tästä. Seuraavaksi espoolainen dosentti ja erikoislääkäri Leena Kauppila kirjoitti vastineensa, jossa hän epäili edellistä kirjoitusta ja hänen mielipiteensä oli, että lisäaineet eivät suinkaan ole niin turvallisia ja tutkittuja kuin väitetään. Pieni ote tässä:

Kaikkien lisäaineiden haitattomuutta ei ole tutkittu

 

 Leena Kauppila antoi myös esimerkkejä, esimerkiksi tällaisia:

Suo­las­ta on laa­jaa tut­ki­mus­tie­toa. Esi­mer­kik­si ha­ku maail­man­laa­jui­ses­ta lää­ke­tie­teel­li­ses­tä tie­to­kan­nas­ta (Pub­Med) tuot­taa haul­la "suo­la ja epi­de­mio­lo­gi­nen tut­ki­mus" yli 8 000 tut­ki­mus­viitet­tä. Sen si­jaan ha­ku esi­mer­kik­si li­sä­ai­neel­la "ras­va­hap­po­jen mo­no- ja dia­syy­lig­ly­se­ro­lit (E471) ja epi­de­mio­lo­gi­nen tut­ki­mus" ei tuo­ta yh­tään tut­ki­mus­vii­tet­tä ih­mi­sil­lä teh­tyyn väes­tö­tut­ki­muk­seen.

Ja hänen mielipiteensä päättyi näin:

Useim­mat meis­tä syö­vät tä­tä­kin li­sä­ai­net­ta päi­vit­täin eh­kä enem­män kuin suo­laa, mut­ta ku­kaan ei ole kat­so­nut ai­heel­li­sik­si tut­kia sen käy­tön vai­ku­tuk­sia kan­san­ter­vey­teen. Yh­tä hei­kos­ti väes­tös­tä tut­kit­tu­ja näyt­tä­vät ole­van run­saat kol­me­sa­taa muu­ta­kin li­säai­net­ta. 

Tänään Hesarissa Leena Kauppilalle antoi vastineensa jo aiemmin mainitsemani ympäristö- ja elintarviketieteiden laitoksen varajohtaja, professori Marina Heinonen:


Kaikki lisäaineet tutkitaan

 

Alan asian­tun­ti­jat ei­vät ole sii­nä kä­si­tyk­ses­sä, et­tä luon­tai­nen ruo­ka on yh­tä kuin tur­val­li­nen. Syö­tä­vis­sä luon­non raa­ka-ai­neis­sa voi esiin­tyä ih­mi­sen ter­vey­del­le hai­tal­li­sia mää­riä kas­vien omia myrk­ky­jä, ho­me­myrk­ky­jä, ras­kas­me­tal­le­ja tai mui­ta ym­pä­ris­tö­myrk­ky­jä.

Näin siis luonnollisuus, vaan entäpä ne lisäaineet:

Sen si­jaan ruuan kaik­ki li­sä­ai­neet ovat nii­tä har­vo­ja ai­nei­ta, joi­den hai­tat­to­muus on tes­tat­tu. Tur­val­li­suus ar­vioi­daan käyt­täen yh­tei­ses­ti so­vit­tu­ja (OECD-oh­jeis­tus) so­lu-, bak­tee­ri- ja eläin­mal­le­ja. Mi­kä­li hait­ta­vai­ku­tuk­sia esiin­tyy suu­ril­la an­nok­sil­la, hai­tat­to­muus ih­mi­sen ter­vey­del­le py­ri­tään var­mis­ta­maan sa­ta­ker­tai­sil­la tur­va­ker­toi­mil­la.

Mutta aina silloin tällöin jotain uutta ilmenee:

Uu­si mer­kit­tä­vä tut­ki­mus­tie­to ote­taan ai­na huo­mioon, ja tar­peen mu­kaan ai­neen tur­val­li­suus ar­vioi­daan uu­del­leen. Kaik­kea ei kui­ten­kaan voi­da taa­ta, ku­ten ei myös­kään tut­tu­jen ra­vin­to­ai­nei­den yh­teis­vai­ku­tus­ten hai­tat­to­muut­ta. 
  Esi­mer­kik­si hii­li­hyd­raat­te­ja ja vä­hän pro­teii­ne­ja si­säl­tä­vän ruuan kuu­men­nuk­ses­sa syn­ty­vän syö­pä­vaa­ral­li­sek­si epäil­lyn ak­ryy­lia­mi­din hai­tal­li­suus ar­vioi­tiin vas­ta, kun asia kä­vi il­mi tie­teel­li­ses­sä tut­ki­muk­ses­sa.

Näin se vain on, eli me emme tiedä sitä, että jos syöt omenan, tomaatin ja sellerin, että miten kaikki näiden mainittujen terveellisten yksittäisten kasvisten jokainen molekyyli reagoi toistensa kanssa.

Tällaiset vaatimukset jokaisen molekyylin yhteisvaikutuksen pitkäaikaisista väestötutkimuksista ovat täydellisen kohtuuttomia, niin lisäaineiden, kuin tavallisten, turvallisiksi miellettyjen ravintoaineiden molekyylien kohdalla.

Mutta tähän kohtuuttomaan ajatukseen täydellisestä, molekyylikohtaisesta yhteisvaikutuksesta lisäaineita kammoksuvat aina takertuvat, mutta kuitenkaan he eivät vaadi samaa turvallisuutta esimerkiksi omenan ja mansikan jokaisen molekyylin pitkäaikaiskäytön yhteisvaikutuksesta ihmisen elimistöön.

Ruuan li­sä­ai­neet ovat suu­rel­ta osin sa­mo­ja ai­nei­ta, joi­ta syö­dään vä­rik­käis­sä ja kui­tu­pi­toi­sis­sa kas­vik­sis­sa ja he­del­mis­sä tai joi­ta muo­dos­tuu ruuan­su­la­tuk­sen tu­lok­se­na eli­mis­tös­sä, ku­ten glu­ta­maat­tia pro­teii­nis­ta tai ras­va­hap­po­jen mo­no- ja dia­syy­lig­ly­se­ri­de­jä (E 471) ruuan si­säl­tä­mäs­tä ras­vas­ta (t­ria­syy­lig­ly­se­ri­di). Li­sä­ai­neen vä­häi­sel­lä mää­räl­lä ei täl­löin ole mer­kit­tä­vää vai­ku­tus­ta ih­mi­sen ter­vey­teen.

Lisäaineita kammoksuvat ovat jotenkin mieltäneet lisäaineet niin, että elimistömme tunnistaa luonnollisen ja keinotekoisesti valmistetun tismalleen samanlaisen molekyylin toisistaan ja kehomme käyttäytyisi eri tavoin, kun se kohtaa vaikkapa tomaatin luonnollisen natriumglutamaatin tai keinotekoisesti valmistetun natriumglutamaatin. Näin ei onneksi ole, vaan molekyyli on molekyyli, eikä elimistömme erottele luonnollisia tai vastaavia ihmisen valmistamia molekyylejä toisistaan.




6. lokakuuta 2012

Lisäaineiden turvallisuus ja käyttö elintarvikkeissa

Nyt tarjolla erinomaisen informatiivinen ja kattava video,  joka kertoo lähes kaiken, mitä sinun ikinä pitää tietää ruuan lisäaineista, niiden käyttämisestä ja siitä, miten ne todetaan turvallisiksi.  Video on kuvattu Skepsiksen tiedeluennolla ja asian tarjoaa professori Marina Heinonen, joka toimii Elintarvike- ja ympäristötieteiden laitoksen varajohtajana  Helsingin yliopistolla.




Miten tiede tuntuu paljon mielenkiintoisemmalta kuin tarinat, villitkin tarinat?

4. lokakuuta 2012

Suola tappaa, eivät turvalliset lisäaineet

Aamun Helsingin Sanomien yleisönosastolla professori Timo Strandberg ja tutkimusprofessori Antti Jula kirjoittavat ruuan todellisista riskeistä, joika eivät suinkaan ole lisäaineet. Luonnollisuus ei ole mikään tae ruuan terveellisyydestä saatikka turvallisuudesta, mutta kun kuluttajat saavat jotain päähänsä, on venettä vaikeaa mennä faktojen pohjalta kääntämään:

Liika suola tappaa, eivät turvalliset lisäaineet

 

Vaik­ka tyy­dyt­ty­nyt ras­va ja suo­la ovat­kin "luon­nol­li­sia", se ei sil­ti tar­koi­ta, et­tä ne oli­si­vat ter­vey­den kan­nal­ta hai­tat­to­mia. Luon­nos­ta pe­räi­sin ovat myös myrk­ky­sie­net ja käär­meen­myrk­ky.

Liial­li­nen suo­lan­saan­ti vau­rioit­taa eli­mis­töä: se li­sää ma­ha­syö­pä­ris­kiä, ra­sit­taa mu­nuai­sia, li­sää ast­maoi­rei­ta, edis­tää os­teo­po­roo­sia ja li­sää ylei­ses­ti kuo­le­man­vaa­raa. Ve­ren­kier­to­eli­mis­tös­sä hai­tat tu­le­vat eri­tyi­ses­ti suo­lan ai­heut­ta­man ve­ren­pai­neen nou­sun vuok­si, mut­ta suo­la ai­heut­taa muun muas­sa sy­dän­li­hak­sen pak­suun­tu­mis­ta ja si­tä kaut­ta sy­dä­men va­jaa­toi­min­taa ja ryt­mi­häi­riöi­tä.

Professorien harmiksi luonnollisuusliike on varautunut näihinkin väitteisiin ja kun korvaakin suolan jollain hippien ylihintaisella intiaanisuolalla, ruususuolalla, raffinoimattomalla Atlantin merisuolalla yms, se ei aiheuta mitään terveysongelmia, vaan päinvastoin vahvistaa kehon omia energioita.

Valitettavasti hippiterveysgurut jättävät kertomatta tämän olennaisimman asian:

Onko eri suolavalmisteissa eroja?

 

Ne sisältävät natriumia käytännössä yhtä paljon kuin tavallinen suola. Erikoisuolaan siirtyminen ei siis vähennä natriumin saantia.

Takaisin Hesariin:

En­tä­pä sit­ten li­sä­ai­neet ja nii­den vaa­ral­li­suus? Ky­sees­sä on mo­ni­nai­nen jouk­ko yh­dis­tei­tä, joi­ta käy­te­tään elin­tar­vik­keis­sa useis­ta syis­tä, usein jot­ta tuo­te säi­lyi­si ja ruo­ka­myr­ky­tys­vaa­ra vä­he­ni­si.
Vaik­ka li­säai­ne-ni­mi­tys mer­kit­see mo­nil­le poik­kea­vaa tai "luon­no­ton­ta", mo­net li­sä­ai­neet ovat myös luon­nos­sa esiin­ty­viä ke­mial­li­sia yh­dis­tei­tä. Esi­mer­kik­si he­del­mät si­säl­tä­vät luon­nos­taan usei­ta e-koo­diai­nei­ta.

Lisäaineet ovat todellakin ruokaturvallisuuden takia kehitettyjä, suurimmaksi osaksi, vaikka kuluttajien mieltymyksien täyttämiseksi siellä on myös hieman kyseenalaisiakin aineita, joihin itse luokittelen esimerkiksi väriaineet.

Väreistä ja muista lisäaineista tuli taannoin dokumentti ja ihmiset pitivät värjäämättömiä herneitä vastenmielisinä, ehkäpä pilaantuneina verrattuna täysin samanlaisiin, samana päivänä säilöttyihin tuoreen näköisiksi värjättyihin herneisiin. Jos ne eltaantuneen näköisiksi muuttuneet herneet menisivät silti kaupaksi, ei niitä tarvitsisi värjätä, joten valta on tässäkin kuluttajalla.

Mi­tä on teh­tä­vä? Pe­lot­te­lui­hin li­sä­ai­nei­den hai­tois­ta ei yleen­sä pi­dä us­koa. Sen si­jaan liial­li­sen suo­lan­saan­nin hait­toi­hin pi­tää suh­tau­tua va­ka­vas­ti. Pe­rus­teet ei­vät ole pel­käs­tään ter­vey­del­li­siä.
On las­ket­tu, et­tä Suo­mes­sa kol­men gram­man päi­vit­täi­nen suo­lan vä­hen­nys pie­nen­täi­si ter­vey­den­huol­lon ku­lu­ja 150–250 mil­joo­naa eu­roa vuo­des­sa. Ter­veet elin­vuo­det li­sään­tyi­si­vät 4 000–6 000:l­la.

Verrataanpa professorien sanomaa tämän ajan ruokagurun ajatuksiin, joita tarjoaa Raikasweb, joka mainostaa tarjoavansa raikkaita, virallisesta näkemyksestä poikkeavia ajatuksia terveellisestä elämästä:

Suola – terveyden perusta

 

Omassa terveydentilassani tapahtui hämmästyttävä muutos kun lisäsin suolan käyttöä. Ja nyt en puhu mistään prosessoidusta Jozo Jodisuolasta vaan oikeasta ja aidosta merisuolasta. Jos haluat yksinkertaisella tavalla lisää terveyttä ja jopa elinvuosia, niin lisää ruokavalioosi raffinoimaton merisuola. Aloita jokainen päiväsi suolajuomalla. Lisää puoli teelusikallista suolaa lämpimään veteen, teehen tai kahviin ja juo se. Huomaat positiiviset vaikutukset muutamassa sekunnissa.

Tällaista on vaihtoehtoterveys ja joka siihen on mieltynyt, niin kaikin mokomin. Mutta huomannette Raikaswebin sivuilla lukuisia linkkejä eri nettikauppoihin, joista voitte näitä tuotteita ostaa ja koodeja käyttämällä osa rahoista tipahtaa blogaajalle. Nerokasta, mutta tekeekö se vaihtoehtogurun sanomasta uskottavaa vai vähemmän uskottavaa?

"Jopa 15 prosenttia sosiaalisen median suosituksista maksettuja"

 

Joten nyt voitte kysyä itseltänne, että miksi sinun pitäisi syödä enemmän suolaa, jota ostat Jarkon tarjoaman linkin takaa, Jarkon koodilla.