Kotimainen ruoka selvisi jäämätutkimuksista lähes puhtain paperein
Vaikka Suomen ja Euroopan tilanne ruuan alkutuotannon suhteen on yhä parempi ja parempi, eli tuotteet ovat puhtaampia, eikä mahdolliset sääntöjen vastaiset jäämät ruuassa ole sääntö vaan harvinainen poikkeus, on Euroopan ulkopuolella yhä ongelmia.
Määräysten vastaisista tuotteista yli 80 prosenttia oli EU:n ulkopuolelta tuotuja elintarvikkeita.
Myös Suomesta löytyi kaksi tapausta, joissa viljelijän ammattitaito on pettänyt, joka tahallisesti tai huolimattomuuttaan.
Kahdesta kotimaisesta näytteestä löydettiin jäämiä aineista, joiden käyttöä ei Suomessa ole hyväksytty näille tuotteille. Nämä tapaukset johtivat tilan valvontaan.
Seuraava toteamus pitää kuitenkin pitää mielessä, jos suomalaista maanviljelijää syytetään siitä, että hän levittää maatalouskemikaaleja holtittomasti pitkin maita ja mantuja:
Kotimaisista tuotteista 28 prosenttia sisälsi kasvinsuojeluaineiden jäämiä. Sallittu enimmäismäärä ei kuitenkaan ylittynyt yhdessäkään näytteessä.
Vaikka kaikkialla tilanne ei ole yhtä hyvä, ei meidän pitäisi syyllistää omia maanviljelijöitämme muiden virheistä, vaan syyttelyn sijaan koettaa saada koulutusta sinne, mistä sitä tuntuu puuttuvan.
Yli 70 prosenttia Suomessa viljellyistä tuotteista ei pidä sisällään mitään jäämiä mistään kemikaaleista, joten minusta suomalaisia viljelijöitä voi pitää vastuullisina tuottajina, sekä että he ottavat kuluttajat ja ympäristön huomioon, viljelivätpä he sitten luomutuotannon alaisuudessa tai aivan tavanomaisesti.
Viljelijä osaa käyttää laskinta ja olipa kyse lannoitteista tai kasvinsuojelusta, ei niitä nykyisillä hinnoilla käytetä miten sattuu vaan harkiten ja tarpeeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti