Laajimman kritiikin toistaiseksi on esittänyt Suomen Kuvalehti, jonka tosiasioissa pysyvä juttu on luettavissa myös netin välityksellä:
Onko luomuruoka todella meille niin hyvää kuin annetaan ymmärtää?
”Luomua myydään usein mielikuvilla, jotka eivät vastaa todellisuutta. Luomu ei ole tae terveellisyydestä, ja puhtauden suhteenkin vaihtelu on suurta, aivan kuten tavanomaissakin tuotteissa”, sanoo ympäristöterveyden emeritusprofessori Jouko Tuomisto Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.
Tuomas Enbuske antoi oman panoksensa kirjoituksellaan, jossa selkeästi nähdään asiat ilman turhaa mustavalkoisuutta:
Kaikki mikä tulee luonnosta ei ole hyvää!
Kenelläkään ei ole luomusta mitään pahaa sanottavaa. Se on jotain epämääräisen ja absoluuttisen hyvää kuten Amnesty, Punainen risti tai Pekka Haavisto.
Luomun puolustajilla on kolme argumenttia, jotka menevät arkikeskustelussa sekaisin kuin uransa lopettanut hiihtäjä. Yksi on luontoystävällisyys, toinen terveellisyys ja kolmas on hyvä maku.
Myös Raili Leino Tekniikka & Talous -lehdessä on kirjoittanut kolumneja luomun eri puolista. T & T:n linkit ovat hieman ongelmallisia, sillä T & T ei päästä lukemaan kolumneja suoraan linkistä, vaan ilmoittaa että ne ovat maksullisia. Asia on helppo kiertää niin, että copy-pasteaa tuon otsikon googleen ja sitten klikkaamalla googlen hakua pääsee lukemaan koko jutun, eikä estoja ole.
Luomun paremmuus on uskon asia
Luomun asema on pelkästään median määrätietoisen rummutuksen tulos. Mutta kun jonkin asian lukee lehdestä ja kuulee radiosta uudelleen ja uudelleen, alkaahan sitä pitää totuutena. Varsinkin, kun luomuun liitetään kaikki hyvät tarkoitusperät: terveellisyys, ekologisuus ja eläinten hyvinvointi.
Uskomukset ohjaavat ruokavalintoja
On helppo nähdä, miksi ruokateollisuus rakastaa luomua ja terveysruokia. Ihmiset eivät voi syödä enempää ruokaa, mutta aina he voivat syödä kalliimpaa ruokaa.
Jotta voit lukea jutut, kirjoita siis googleen haku "Uskomukset ohjaavat ruokavalintoja" tai "Luomun paremmuus on uskon asia" ja klikkaa hakujen ensimmäistä linkkiä, jolloin koko juttu aukeaa.
Seuraavaksi käsittelyyn tulee luomun mahdolliset terveyshyödyt, sillä niistäkin on paljon tutkimuksia, eivätkä ne anna juuri mitään aihetta tukea tätä sangen tuottamatonta ja kallista tuotantomuotoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti