Luomu ei myy, miten myisi?

MTV3:n Makuja -palstalla oli kaksi pientä toisiinsa liittyvää luomu-uutista, jotka kaipaavat hiukan kommentointia. Luomua hehkutetaan paljon ja se on suoranainen trendi, etenkin kaupunkilaisten keskuudessa. Todellisuus on kuitenkin se, että myynti kaikesta kasvuprosentista huolimatta on sangen vaatimatonta, etenkin pääkaupunkialueen ulkopuolella.

Huonoja uutisia: Näin vähän suomalaiset kuluttavat luomutuotteita!

 

Suomi on huomattavan paljon muita Pohjoismaita jäljessä luomun kulutuksessa. Esimerkiksi Tanskassa luomutuotteita kulutetaan jopa 10 kertaa enemmän kuin Suomessa. Mitä Tanskassa sitten tehdään toisin?

Esitettiin kysymys ja sitten hetken päästä vastataan.

Sen sijaan Tanskassa käytetään valtavasti rahaa luomun menekinedistämiseen ja mainontaan. Sekä tuottajat että kauppiaat ovat siinä mukana.

Tämä on tietenkin se helpoin tie saada tavaraa kaupaksi. Jos sallisimme tupakan mainostamisen, sen myynti kohoaisi varmasti räjähdysmäisesti nykyisestä. Rahalla saa ja hevosella pääsee.

Mutta valtavan rahamäärän lisääminen mainontaan on hieman ristiriidassa sen kanssa, että Suomessa on hyvin paljon valitettu sitä, että täällä ruokaa mainostetaan aivan liikaa ja mainontaa pitäisi vähentää. Mainonta nostaa ruokakorin hintaa ja ruokamme on muutenkin jo kallista muuhun Eurooppaan nähden.

Miten ihmeessä se luomun kohdalla olisi sitten hyvä asia ja luomuruoan mainontaa pitäisi lisätä Tanskan malliin ja luomun mainostamiseen pitäisi käyttää valtavasti rahaa?

Mainonta ei ole ilmaista ja tuottajat sekä kauppa ottavat sen kustannuksen jostain takaisin ja se tapa on tietenkin mainoskulujen lisääminen tuotteen hintaan.

Yksi kysymys, joka nousee mieleen on tietenkin se, että miksi luomua ei saada myytyä ihmisille ilman massiivista mainoskampanjaa ja sen kokoaikaista hokemista medioissa? Mitä vikaa on tuotteessa, jos sen saa myytyä vain hillittömän mainostamisen seurauksena, ei muuten?

20 syytä, miksi ruoka maksaa Suomessa liikaa

 

11. Turhaa mainontaa? Miksi ihmeessä joka päivä täytyy kertoa lehdessä, paljonko banaanit ja jauheliha maksavat? Ruokaa mainostetaan Suomessa enemmän kuin missään EU-maassa. 

Palataan hetkeksi Tanskaan, sillä uutisen mukaan Tanskassa kulutetaan luomua moninkertaisesti Suomeen nähden joten sen perusteella luulisi, että Tanskassa myös tuotetaan luomua moninkertaisesti Suomeen nähden ja Tanskan tuotannosta olisi hyvin suuri osuus juuri luomutuotantoa. Onko näin?

Area under organic farming 

 

Ikävä kyllä ei ole, vaan luomuotuotannon suosio tanskalaisten maanviljelijöiden keskuudessa on vielä pienempää kuin Suomessa ja vain alle 6 % Tanskan tuotannosta on luomussa. Tanskalaiset syövät tuontiluomua, aivan kuten muutkin. Lisäksi uutiset Tanskan maataloudesta kertovat sen olevan lähes konkurssin partaalla. Tanskan maatalous perustuu suunnattomalle velkarahalle ja pari vuotta sitten Tanskan maatiloilla oli yhtä paljon velkaa kuin oli koko Suomen ulkomaanvelka, joten Tanska ei ole välttämättä juuri se maa, josta meidän kannattaisi mitään oppia hakea.


Euroopan velkakriisi kurittaa myös maataloutta


Tanskan luomuliitto mainostaa, että Tanska on "the most organic in the world" ja kuitenkin tanskalainen käyttää vuodessa vain 139 euroa luomuun, niin mitä pitäisi tästä mediahehkutuksesta sanoa?


Mutta kuinka kuluttajat saadaan suosimaan luomua, ja yksi vastaus oli suunnaton mainonta. Asiantuntija kertoo lisää vihjeitä:

Asiantuntija: Näin kuluttajat aktivoidaan luomun ostoon

 

Pro-Luomu -yhdistyksen asiantuntija Päivi Rönni antaa myös positiivista tietoa: Luomulle olisi Suomessa kysyntää jopa enemmän kuin sitä voidaan tarjota. Nainen kertoo, että selkeästi eniten luomua ostetaan pääkaupunkiseudulla.

Kuten edellisestä blogauksesta selvisi, niin Suomessa tuotetaan luomuna lähinnä nurmea, joten sitä luomun tarjontaa ei ole aivan lähiaikoina lisää tulemassa. Totta on, että Helsingin ympäristö on luomun kulta-aluetta. Rikkaat kaupunkilaiset lienevät luomulle otollisinta kuluttajakuntaa.

Jotta luomun myynti kasvaisi, pitää myös kuluttajien aktivoitua. Esimerkiksi marketissa käydessä ei kannata tarttua ensimmäiseen näkyvillä olevaan ruokaan, vaan etsiä sille luomuvaihtoehto.

– Kuluttajien tulisi suhtautua luomuun ennakkoluulottomammin.

Eli vika on meissä kuluttajissa, olisihan se pitänyt arvata. Tuote on mainio, hinta kohdillaan ja kaikki on katettu hopeisille astioille, mutta kuluttaja on niin tyhmä että ei ymmärrä.

Miksi kuluttajan pitäisi etsiä luomutuote, jos häntä ei se kiinnosta? Se ei ole paremman makuista, ei terveellisempää, ei vaikuta mitenkään ympäristöön, vaan se vain maksaa huomattavasti enemmän.

Päivi Rönnin ei kannattaisi aliarvioida kuluttajaa ja pitää häntä tyhmänä, vaan kuluttaja on kuningas.

Lisäksi pitää nähdä sen verran vaivaa, että jaksaa hakea tuotteille luomuvastineen.

Ja kaupan päälle olemme myös laiskoja. Olemme tyhmiä ja laiskoja. Ehkä meidät kannattaisi korvata tanskalaisilla, niin kaikilla menisi paremmin.

Päivi Rönni, minä lupaan ryhdistäytyä ja etsin luomutuotteen käsiini, mutta en lupaa ostaa sitä, koska olen ottanut asioista selvää ja ennakkoluuloni luomuun ei perustu tietämättömyyteen vaan tosiasioihin.

Eviran luomuvalvontaraportti

Evira julkaisi 29.5 luomuvalvontaraportin koskien vuoden 2011 luomuvalvontaa.

Luonnonmukaisen tuotannon valvontaraportti 2011

 

Raportti kertoo siitä, että  luomutuotanto on Suomessa hyvissä käsissä, eli rikkomuksia on vähän ja ne ovat yleisesti vähäpätöisiä ja aiheuttavat lähinnä huomatuksia.

Yleisesti rikkomukset liittyvät lähinnä dokumentointiin, sillä luomussa viljelijä joutuu melkoisen byrokratian alle ja osa tuottajista on ulkoistanut byrokratian vaatiman dokumentoinnin pystyäkseen paremmin keskittymään itse viljelyyn.

Joitain ongelmia on esiintynyt viljelytiloilla lähinnä viljelykierron kanssa, mutta ongelmat johtuvat lähinnä tietämättömyydestä, eivät tarkoituksellisesta sääntöjen noudattamattomuudesta.

Joten luomutuotannolla menee tämän asian suhteen hyvin ja suomalainen kuluttaja ostaessaan suomalaista luomua saa sitä mitä tilaa. Sääntöjä noudatetaan ja niitä myös valvotaan.

Mutta valvontaraportista paljastui muutakin, joka ei ole suinkaan huonoa uutista, vaan lähinnä ihmeellistä ja mielenkiintoista.

Raportin sivulla 20 lukee näin:

Merkittävä osa luomuviljelijöistä ei markkinoi tuotteitaan luomuna. Heidän laiminlyöntinsä eivät aiheuta riskiä elintarviketurvallisuudelle, mutta voivat vaarantaa luonnonmukaisen tuotannon luotettavuutta kuluttajan silmissä.

Mitä tämä tarkoittaa? Me veronmaksajat maksamme heille paljon extratukea luomun viljelystä ja luomusta on median mukaan huutava pula kaupoissa ja viljelijät eivät markkinoi tuotteitaan luomuna, vaan myyvät ne aivan tavanomaisina tuotteina markkinoille?

Tähän asiaan ehkä löytyy selitys samaisen raportin sivulta 10 ja kuva kolme.

Siinä esitetään viljelykasvit luomutiloilla 2010 ja 2011.  Luomutuotanto Suomessa tuottaa lähinnä nurmea, joka sitten myydään tavanomaisille tiloille ja syötetään tavanomaisille tuotantoeläimille. Luultavasti asia on vielä niin, että tilallinen pitää eläimet tavanomaisina ja nurmet ovat luomussa, joten hän ottaa vain luomutuet pois, mutta kuluttajat eivät saa yhtään luomutuotetta markkinoille verorahojaan vastaan.

Lisäksi raportista selviää se, että luomutilat ovat jo huomattavasti keskikokoisia tavanomaisia tiloja suurempia ja tilakoon kasvu jatkuu voimakkaana. Tavanomaisilla maitotiloilla on 26.6 lehmää keskimäärin ja luomutiloilla luku on 31.7. Joten mielikuvat siitä, että luomutilat ovat pienempiä ja sen seurauksena jotenkin sympaattisempia, ei pidä paikkaansa.

 

 

Ympäristötuki

Tavanomaista maanviljelyä syytetään hyvin paljon siitä, että se ylilannoittaa, ylitorjuu ja kaikkea tehdään aivan liikaa ja aivan kuin maanviljelijät eivät muuta tekisi kuin koettaisivat tuhota luonnon ympäriltään.

Maaseudun Tulevaisuus julkaisi uutisen, joka valottaa asian toista puolta:

Lannoitusrajat voivat johtaa nurmen ryöstöviljelyyn

 

Ympäristötuki asettaa liian tiukat lannoitusrajat tiloille, joilla korjataanvuosi toisensa jälkeen hyviä säilörehusatoja. Hyvä säilörehusato vie maasta paljon enemmän ravinteita kuin sille on annettu. Nurmelle tarvittaisiin samantapainen satotasokorjaus kuin viljalla jo on.

Maatalouden ympäristötuki ohjaa maanviljelyä hyvin paljon, kuten tämä esimerkki osoittaa. Viranomaiskapulakielestä kiinnostuneet voivat lukea koko asetuksen seuraavan linkin takaa:

Maa- ja metsätalousministeriön asetus maatalouden ympäristötuen perus- ja lisätoimenpiteistä ja maatalouden ympäristötuen erityistuista

 

MT:n uutisesta selviää myös hyvin yksinkertainen asia eli se, että ravinteet eivät ilmaannu kasveille tyhjästä, vaan jos sadonkorjuun jälkeen ravinteita ei palauteta maaperään lannoituksen kautta, maaperä köyhtyy ja alkaa tuottaa vaatimattomampia satoja.

Tavanomaisen maatalouden vastustajat saavat usein sopimaan samaan lauseeseen sekä ylilannoituksen että maaperän köyhtymisen, joka on minusta sangen hämmästyttävää ja se kertoo lähinnä puutteista biologian tiedoissa joka saattaa johtua vaikkapa uneliaisuudesta koulussa.

Maaperän köyhtymistä aiheuttaa alilannoitus ja tässä tapauksessa maanviljelyä ohjaavan ympäristötuen avustamana. Sitten pieni katsaus nurmisatoihin:

Parhailla maitotiloilla tiedetään, että tehokas nurmituotanto on yksi kannattavuuden avaintekijöistä. Ne pystyvät tuottamaan säilörehun kuiva-ainekilon parhaimmillaan jopa hiukan päälle viidellä sentillä, kun heikommilla tiloilla vastaava tuotantokustannus voi olla lähes 25 senttiä. Näin tehokas tuotanto onnistuu vain, kun koko rehuketju on trimmattu kuntoon ja satoa tuotetaan 9 000–10 000 kuiva-ainekiloa hehtaarilta vuodessa.

Ja pistetäänpä vertailuun luomun suomat nurmisadot:

Nurmirehut - luonnonmukaisen tuotannon perusta

MTT:n tutkimuksessa luomutilojen eri-ikäisiltä säilörehunurmilta Juvalla ja Mietoisilla otettujen näytteiden perusteella luomunurmien keskimääräinen sato oli 5 100 kg kuiva-ainetta (=ka) /ha.

Tuosta jokainen voisi laskea, että jos aiomme tuottaa nurmea eläinten rehuksi ja siirrymme luomutuotannon keinoihin, niin joudummeko pienentämään peltoalaa ja saisimme sitä ehkä takaisin villiksi luonnoksi, vai joutuisimmeko raivaamaan lisää villiä luontoa maatalousmaaksi?

Ympäristötuki siis rajoittaa viljelijän mahdollista taipumusta ylilannoitukseen tai muiden maatalouskemikaalien ylikäyttöön, jos viljelijän omistama taskulaskin ei sitä tee.

Uutisessa mainittiin viljojen kohdalla satotasokorjaus, joka mahdollistaa järkevän lannoittamisen, mikäli viljelijä tuottaa suuria satoja.

Uusimmassa Maatilan Pellervossa asiaa käsiteltiin uusien hyvin tuottavien hybridilajikkeiden kannalta katsoen. Ympäristötuen mukaisilla typpirajoilla sadot jäävät uusilla lajikkeilla pieniksi, koska niille ei ympäristötuen takia saa antaa typpeä niin paljon kuin kasvi tarvitsisi. Vuosittainen ympäristötuen ehtojen mukainen typpilannoitus määräytyy maalajin, viljelyalueen ja viljelykasvin perusteella.

Mikäli haluaa saada lohkolleen suuremmat lannoitusrajat käyttöön, täytyy todistaa, että lohkoltaan on saanut keskimääräistä suurempia satoja usean vuoden ajan. Tämä ei tietenkään onnistu, jos et saa nostaa typen määrää sellaiseksi, että saisit vuosia hyviä satoja. Joten uudet lajikkeet menevät hukkaan, koska koko niiden potentiaalia ei saada käyttöön ympäristötukien rajoitusten takia.

Typen määrä ei saa koskaan ylittää ympäristötuen ehtojen määrää, mutta fosforin kohdalta sallitaan enintään viiden vuoden tasaus.

Tämän tarinan mahdollinen opetus oli se, että maaperä köyhtyy, mikäli sitä ei lannoiteta, eli korvata poistuvia lannoitteita uusilla ja maanviljelijää ohjaavat monet lait sekä säädökset, eikä hän toimi pelkästään oman mielikuvituksensa varassa tuottaessaan meille ruokaa lautaselle.

Pelottavia ruokamyyttejä

Ensimmäisestä maitopostauksestani jäi pois eräs oleellinen asia, jolla kuluttajia koetetaan pelotella kuvittelemaan tavallista maitoa vaaralliseksi ja suorastaan pelottavaksi elintarvikkeeksi, nimittäin mikrobilääkkeiden jäämät, eli antibiootit ja niiden jäämät.

Kansansivistystä harrastavat blogistit väittävät useissa tilanteissa, että tavallinen maito on kauhistuttavaa myrkkyä, koska se sisältää antibiootteja, kasvunedistäjiä, sekä hormoneita, jotka päätyvät maidosta kuluttajan elimistöön ja aiheuttavat meissä vakavia ongelmia.


Uus-kansansivistäjien harmiksi on sanottava, että väitteet ovat täydellisen perättömiä, sekä puppua, joka on nykyään hyvin tavallista. Maidossa ei ole antibiootteja, ei kasvunedistäjiä, eikä sieltä löydy kasvuhormonejakaan ja asiaa valvotaan hyvin tarkasti.

Kun eläin sairastuu, sitä hoidetaan asianmukaisesti, kuten ihmistäkin. Paikalle kutsutaan eläinlääkäri, joka tekee diagnoosin. Eläinlääkärin diagnoosin pohjalta aloitetaan eläimen lääkitys ja mikäli eläin tarvitsee parantuakseen mikrobilääkkeitä, ne tulevat eläinlääkärin reseptin kautta. Aivan kuten on vaikkapa pienten lasten sairauksien kanssa. Kukaan aikuinen ei voi mennä apteekkiin vaatimaan lapselleen antibiootteja, vaan niitä määräävät lääkärit diagnoosiin perustuen.

Eläinten lääkitsemisestä on tuottajan lisäksi pidettävä kirjaa. Kirjanpidosta pitää selvitä tilalle ostetut lääkkeet ja niiden myyjä, lääkkeiden säilytyspaikka, käytetyt lääkkeet ja eläimet joille lääkettä on käytetty, sairaus, johon lääkettä on käytetty, hoitopäivä, hoitoaika, hoitokerta sekä varoaika. Asia on lakiin kirjattu ja kirjanpitoa myös valvotaan.

Kun mikrobilääkitys aloitetaan, lääkitykseen lasketaan varoaika, jona aikana maito ei kelpaa meijerille, eikä sitä saa käyttää elintarvikkeeksi. Varoajan päätyttyä tuottaja tekee testin, joka näyttää alustavan tuloksen siitä, onko maito puhdasta antibiooteista.

Aiemmin oli käytössä T101-testi, jota tuottajat käyttivät, mutta 2011-2012 vuodenvaihteen aikoihin Suomessa on siirrytty käyttämään Delvotest SP NT:tä, joka on riittävän luotettava ja etenkin nopea väline maidon antibioottien havaitsemiseen. Tietenkin pikatesteissä on ongelmansa ja tulokset ovat suuntaa-antavia.


Maidon vastaanottaja on hyvin kiinnostunut sisääntulevan maidon koostumuksesta ja vierasaineista, sillä maidosta tehdään kaikkea mahdollista ja esimerkiksi juustojen valmistuksessa käytetään maitohappobakteereita, joita maidossa olevat mikrobilääkkeet häiritsevät jo hyvin pieninä pitoisuuksina ja juusto menee pilalle. Mikrobilääkkeet estävät maitohappobakteerien kasvua ja aiheuttavat häiriöitä hapon muodostuksessa, proteolyysissä ja aromin muodostuksessa. Joten maidon vastaanottaja on erittäin kiinnostunut ostamansa maidon puhtaudesta, sillä antibiootit aiheuttavat hyvin suuria meijeriteknologisia haittoja, joka tarkoittaa suuria tuotantotappioita.

Maito ja Me -lehti tarjoaa erittäin hyvän ja informatiivisen kirjoituksen asiasta:

Maidon laatu ja eläinten terveys 4 / 2011 -  Maidon antibioottijäämät aiheuttavat turhia kustannuksia

 

Myös maitohygienialiitto tarjoaa tietopaketin maidon lääkejäämistä kiinnostuneilla.

Maitohygienialiitto - usein kysyttyä 

 

Maito testataan siis useita kertoja ja ensimmäisen kerran jo tilalla. Lisäksi vastaanottaja testaa, joka tarkoittaa meijeriä. Meijerit tekevät myös omia tarkempia testejään säännöllisesti, eikä asia ole pelkkien pikatestien varassa. Ja jos kävisi niin ikävästi, että antibioottijäämiä sisältävää maitoa pääsisi meijerin prosesseihin, paljastuisi asia viimeistään juustoista ja muista hapatetuista tuotteista, eli juustot, rahkat, piimät ja niin edelleen, joiden hapattajabakteerit reagoivat hyvin herkästi jo pieniin määriin bakteerien kasvua estäviin lääkkeisiin.

Valion kuluttajapalvelu vastaa -  hapatus

 

Mitä tulee antibioottien käyttämiseen Suomessa muiden tuotantoeläinten suhteen, niin seuraava uutinen puhukoon itse puolestaan, sillä myös broilerinkasvattamisesta kuulee väitteitä, että tuottajat oikein pumppaavat niihin antibiooteja nopeamman kasvun tuottamiseksi:

Suomen broileritilojen työ estää superbakteerien syntyä

 

Esimerkiksi viime vuonna suomalaistiloilla ei lääkitty yhtään lihaksi tuotettua broileripolvea antibiooteilla. Sen sijaan esimerkiksi Keski-Euroopassa lääkitseminen on erittäin yleistä.

 Miksi suomalaisia kuluttajia täytyy pelotella niillä virheillä, joita tehdään jossain muualla? Kenen etua sellainen toiminta palvelee?

 

Lisäksi kuulee väitettävän, että Suomessa broilereilta katkaistaan nokat, mutta kuten kuvasta näkyy, nokat ovat tallessa ja se on myöskin kiellettyä (eläinsuojelulaki (247/1996), 7 §), etkä varmasti saa broilereitasi myytyä, jos olet mennyt niitä niin julmasti kohtelemaan.

 

Tässä asiassa luomutuotanto on muotoillut asian ovelasti, koska luomusääntöihin on kirjattu, että lintujen nokan katkaiseminen rutiinitoimenpiteenä on luomutuotannossa kielletty. Tuosta saa sellaisen mielikuvan, että se on jossain toisessa tuotantotavassa kenties sallittu, mutta kuten eläinsuojelulaissa jo yksiselitteisesti kerrotaan, nokkien typistäminen tai katkaisu on täydellisen kiellettyä.

Seuraavaksi pieni katsaus muihin pelkoja aiheuttaviin asioihin, eli kasvunedistäjiin ja kasvuhormoneihin. Niiden käyttö on yksiselitteisen kiellettyä, eli niitä ei Suomessa käytetä. Niiden myyminen sekä käyttäminen on kiellettyä, sekä lisäksi niitä seurataan jäämätesteissä ja kansallinen jäämävalvonta tarkkailee niiden jäämiä myös lihasta. EU on kieltänyt kyseiset aineet jo vuonna 1988. Osa aineista kiellettiin tilapäisesti vuoteen 1999 asti, mutta tällöin ne kiellettiin pysyvästi, kuten somatropiini BST.

Vaikka jossain maissa on sallittua käyttää esimerkiksi naudan kasvuhormonia (somatropiini BST)  lehmän maidontuotannon lisäämiseen, ei se Euroopassa ole sallittua ja näitä aineita myös valvotaan kuluttajille tarkoitetuista tuotteista, joten vilungin pelaaminen on tuottajalle hyvin vaikeaa. 

Myös steroidihormonit estradioli-17β, testosteroni ja progesteroni ovat seurattavien aineiden listalla jäämistä samoin kuin ksenobiootit zeranoli ja trenboloni.

Hormoneja (estrogeenit, androgeenit ja gestageeniset aineet)  saadaan käyttää eläinten lisääntymiseen liittyvässä lääkinnässä ja lisääntymishäiriöiden hoidossa. Niiden käyttäminen tapahtuu eläinlääkärin valvonnassa ja jäämien valvonta sekä varoajat ovat voimassa kuten muussakin lääkinnässä.

Joten kuluttaja voi nauttia maitonsa ilman turhia pelkoja.

Pieni katsaus luomutuotantoon samassa aiheessa pysyen. Luomutuotannossa eläimiä voidaan lääkitä myös antibiooteilla tarvittaessa mutta rajoitetusti, joka tarkoittaa esimerkiksi lypysylehmällä kolmea kertaa vuodessa jonka jälkeen eläin ei ole elää luomutuotannon piirissä, vaan tipahtaa siirtymäkaudelle takaisin.

Varoajat ovat luomussa myös eläinlääkärin laskemat, mutta luomutuotannossa ei eläinlääketieteen tuottamiin neuvoihin luoteta, vaan eläinlääkärin laskema varoaika kerrotaan jostain syystä kahdella. Tämä aiheuttaa huomattavia tulonmenetyksiä tuottajalle ja joku voisi pitää toimintaa suoranaisena tuotantopanosten tuhlailuna, sillä vaikka lehmän tuottama maito voisi olla täydellisen kelvollista meijerille, se täytyykin heittää pois. Samaan aikaan lehmä kuitenkin syö aivan normaalisti, eli vie tuotantopanoksia, mutta ei tuota mitään. Lisäksi luomulehmän maidolle tehdään samat testit niin tilalla kuin meijerilläkin.

Eläinten hyvinvointiraportti valmistui

Eläintenhyvinvointikeskus EHK julkaisi tänään ensimmäisen kansallisen eläinten hyvinvointiraportin.

En ole ehtinyt raporttiin vielä tutustua kuin pintapuolisesti, mutta se löytyy luettavaksi seuraavan linkin takaa:

Eläintenhyvinvointikeskus

Luomutuotanto mainitaan erikseen sivulta 117 eteenpäin. Ajatuksia herätti seuraava lause:

 Luonnonmukaisen tuotannon perusperiaatteet ovat eläinten hyvinvoinnin kannalta hyviä, vaikka tuotannon toteutuksessa ja yksityiskohtaisissa ohjeissa on parantamisen varaa.

Eipä tuota kauniimmin voisi muotoilla. Periaatteet ovat hyviä, mutta .... Ongelmaksi mainitaan mm. se, että luomutuotannossa käytetään geneettisesti samoja rotuja kuin tavanomaisessa, jotka on jalostettu tavanomaista tuotantoa silmällä pitäen ja luomutuotannossa eläin saattaa kärsiä vaikkapa ravintoaineiden puutoksesta.

Tosiasiat ovat kuitenkin sellaisia, että luomulla on suuria ongelmia rehustuksessa lähes kaikessa eläintuotannossa, etenkin yksimahaisissa. Lisäksi ulkoilupakko altistaa eläimiä stressille, loisille ja tarttuville taudeille, jotka on jo saatu poistettua tuotantoa kiusaamasta. Myös sää asettaa luomun ulkoilupakon yksityiskohtaisille ohjeille paljon ongelmia, joita ei ole tarkoissa säännöissä huomioitu ollenkaan,  sillä esimerkiksi nautojen laidunnus sateisena kesänä asettaa laitumien pinta-alalle suuria vaatimuksia.

Lisänä on myös homeopatian käyttäminen ensisijaisena hoitona, jonka toteutuksesta ei ole paljoakaan tietoa Suomesta ja Suomessa homeopatia hyväksyttiin aikoinaan luomutuotantoon pitkin hampain, toisin kuin Keski-Euroopassa, jossa erilaiset uskomushoidot ovat arkipäivää sekä ihmisille että eläimille. Yli vuoden tuotannossa pidettävää eläintä saa lääkitä näyttöön perustuvan lääketieteen keinoin vain kolme kertaa, jonka jälkeen eläin tipahtaa takaisin siirtymäkauden eläimeksi. Homeopatialla ja erilaisilla yrteillä eläintä saa lääkitä yötä päivää ilman sanktioita. Se ei ole ihme, sillä homeopatia sekä yrttiterapiat ovat uskomushoitoja, joilla ei eläimen sairauksiin vaikuteta millään tavalla.

Näyttöön perustuvan lääketieteen keinot ovat täysin kiellettyjä luomutuotannossa tautien ennaltaehkäisyssä, esimerkiksi loisten osalta, mutta jälleen kerran homeopatia on saanut täydet valtuudet myös tautien ennaltaehkäisyssä, eikä mitään rajoituksia ole homeopatian käyttämisen suhteen.

Eläinten terveys - luomutuotanto

EHK:n raportin pääsanoma taisi olla se, että vastoin kaikkia kauhukuvia, Suomessa tuotantoeläinten tilanne on hyvä.

Greeanpeace ja luomu

Greenpeace suhtautuu luomuviljelyyn jostain mystisestä syystä sangen positiivisesti, vaikka koko maailman luonnon paremman tulevaisuuden kannalta olisi suotavaa, että ruoka kyettäisiin tuottamaan pienemmällä pinta-alalla kuin nykyään ja villi luonto saisi olla villiä luontoa, eikä sitä tarvitsisi valjastaa maatalousmaaksi.

Sampo Rouhiainen kirjoitti blogissaan maanviljelystä ja kirjoituksessa oli monta positiivista asiaa, mutta sitten mentiin luomumetsään jotta karahti.

Pellot päästölähteistä hiilinieluiksi

 

Ruoantuotanto on yksi suurimmista ihmisen aiheuttamista ilmastopäästölähteistä. Ilmastoa lämmittävät varsinkin karjatalouden tuottama metaani ja metsien raivaaminen maatalousmaaksi. 

Jos tietää tosiasiat, niin sitten voisi kysyä itseltään, että pitäiskö maataloutta nykyisestä tehostaa, jotta metsiä ei tarvitsisi enää muuttaa maatalousmaaksi, vai pitäisikö maataloutta muuttaa sellaiseen tuotantomuotoon, joka romahduttaa sadot ja sitten sitä metsää on raivattava pelloksi entistä tarmokkaammin, jotta nälkäiset suut saavat ruokaa?

Valitettavasti, kuten aikaisemmassa kirjoituksessani jo mainitsin, tehokkuus mielletään maataloudessa usein väärin ja sen luullaan tarkoittavan jotain kauhistuttavaa myrkkyjen ja kemikaalien syytämistä kaksin käsin luontoon, vaikka tehostaminen tarkoittaa vain sitä, että samoilla tuotantopanoksilla kuin ennenkin saadaan hiukan enemmän syötävää.

Pelloista vapautuu varsinkin muokattaessa suuria määriä hiiltä ja myös dityppioksidia, joka on hiilidioksidia moninkertaisesti vahvempi kasvihuonekaasu. Sitä muodostuu varsinkin typpilannoitteiden hajotessa. Pellot voitaisiin kuitenkin muuttaa päästölähteistä hiilinieluiksi. Keinot siihen ovat jo olemassa.

Peltojen muokkaaminen on todellakin ikävä asia, josta tulisi mahdollisuuksien mukaan pidättäytyä, mutta aina se ei ole mahdollista ja siitä lisää tuonnempana. Typpeä lannoitteen muodossa on monenlaista ja typpeä voidaan kasveille tarjota monella tapaa. Modernit kemialliset -kauhistuttavan keinotekoiset- typpilannoitteet ovat nopealiukoisia, eli niiden typpi on kasvien käytössä heti, eikä viidestoista päivä. Sen sijaan lietelanta sisältää vain puolet typestään kasveille heti käytössä olevana nopealiukoisena typpenä ja loppu lietelannan typestä onkin sitten sellaista, joka saattaa haihtua taivaan tuuliin tai valua vesistöön, jos huonosti käy. Pisteet keinotekoiselle typelle.

Yksi keinoista on suorakylvö, jossa vilja kylvetään maata muokkaamatta edellisen vuoden kasvuston sänkeen. Kun maata ei muokata, hiilidioksidi ei vapaudu ilmaan, vaan se jää peltoon parantamaan maan rakennetta. 

 ......

Siirtymällä muokkaamattomaan viljelyyn, kierrättämällä kasvilajeja ja vähentämällä keinotekoisten lannoitteiden käyttöä, ei ainoastaan paranneta luonnon monimuotoisuutta pellolla ja sen ympäristössä, vaan voidaan hillitä ilmastonmuutosta.

Lähes oikein. "Keinotekoinen" kuullostaa taas kauhistuttavalta asialta, mutta kuten tosiasiat kertovat, "keinotekoinen" typpi on nopealiukoista ja kasvi käyttää sen tehokkaasti, kun taas esimerkiksi lietelannan typpi on puolet hidasta typpeä, joka valuu tai haihtuu minne sattuu ja voi aiheuttaa ongelmia mm. ympäristölle. Mutta sitten kirjoittaja hyppää täysin uusiin sfääreihin, joka ei sovi entiseen millään tavalla:

Luonnonmukaisessa viljelyssä piilee suuri ilmastopäästöjen säästömahdollisuus. Brittiläinen Soil Association on laskenut, että siirtymällä laajamittaiseen luomuviljelyyn Britanniassa, maatalouden päästöt vähenisivät 23 prosenttia. Määrä vastaa miljoonan henkilöauton poistumista liikenteestä. Tämä kaikki tapahtuisi pelkästään maahan sitoutuvan hiilen ansiosta. Päälle tulisivat vielä viljelijöiden polttoainesäästöt ja lannoitteiden tuotannosta aiheutuvien päästöjen väheneminen.

Alkuun kommentti päästöjen vähenemisestä. Vaikka tuo 23 % pitäisi paikkaansa, jota en lähtenyt tarkistamaan sillä se ei ole oleellista, koska kuten Suomen luomusatotilastot kertovat, niin sadot luomuun siirryttyä tippuvat reippaasti yli tuon 23 %, joten silloin sillä ei ole käytännössä mitään merkitystä. Jos pellon päästöt tippuvat 23 % ja sato vaikkapa vehnän osalta tippuu luomussa jopa 50 %, niin eipä tuo ihan maalaisjärjelläkään kannata. Sitten jos päästöt tippuvat 23 % ja sadot vain 5 %, niin vaihtokauppa on loistava. Sitä odotellessa emme anna noiden prosenttien hämätä itseämme.

Ensin Sampo kirjoittaa blogissaan pitkään ja  kauniisti muokkaamattomasta viljelystä, suorakylvöstä ja sitten hypätään luomuviljelyyn, joka on muokkaamattoman viljelyn täydellinen vastakohta, sillä mm. rikkaruohojen vastustaminen luomussa perustuu lähes vain ja ainoastaan rajuun maanmuokkaukseen aina silloin, kun se on suinkin mahdollista. Luomupeltoa kynnetään, äestetään, kultivoidaan ja muokataan muokkaamasta päästyä syksyt ja keväät, jotta rikkaruohot saataisiin pidettyä edes jotenkin kurissa. Asiasta antaa meille esimerkin Wejjon blogi ja kyseinen blogin pitäjä on vielä vuoden luomuviljelijä muutaman vuoden takaa, vuodelta 2009:

Juolavehnän torjuntaa

Luomuviljelyssä hankalan kestorikkakasvin, juolavehnän torjunta perustuu mekaaniseen muokkaamiseen. Kuvissa näkyvä lohko on karkeaa hietamaata, jossa juolavehnä viihtyy hyvin.

Torjunta aloitettiin syksyllä sadonkorjuun jälkeen kultivoimalla lohko, jolloin jo talvea varten tuleentunut juola lähti uudelleen kasvuun ja hukkasi näin juuriinsa varastoitunutta vararavintoaan. Kun juurissa näkyi 2-3cm uutta kasvua, kasvusto rikottiin vielä kerran talven alle lapiorullaäkeellä.

Nyt keväällä maan kuivuttua muokkausta jatkettiin, aina kun juuriin tulee uudet 2-3cm alut. Keväällä kasvuunlähtö on nopeaa, joten tähän mennessä olen ehtinyt muokata sen s-piikkiäkeellä 3 kertaa.

Nyt lohko vielä kynnettiin huolellisesti, jolloin saamme puhtaan maan kylvöalustaksi, ja siihen kylvetään vilja-virna-raiheinä-apila seos viherlannoitukseksi seuraavan vuoden rypsiä varten. Viherlannoitusseos on erinomainen kilpailemaan vielä mahdollisesti muokkauksesta selvinneiden juolavehnien kanssa.

Tällainen operaatio yhden ainoan rikkakasvin takia, joka on juolavehnä. Miten me saamme tämän luomuviljelyn todellisuuden sopimaan yhteen Greenpeacen blogistin Sampo Rouhiaisen tekstin kanssa?

Kuinka se hiili sitoutuu luomuviljelyssä maahan, kun sitä luomupeltoa pitää muokata muokkaamasta päästyä, jotta rikkaruohot saadaan pidettyä edes jotenkin kurissa?

Mitä polttoainesäästöjä viljelijälle mahtaa tuosta rikkarallista syntyä?

Tällaisten tosiasioiden selville saaminen luomuviljelystä sai ainakin omat mielipiteeni siihen suuntaan, että kaikki eivät nyt täsmää siinä, mitä luomuviljelyn sanotaan olevan ja mitä se todellisuudessa on.

Vesijalanjälki

Uusin valistunutta kuluttajaa mietityttävä asia on vesijalanjälki, jota on alettu rummuttaa voimakkaasti, erityisesti WWF:n kautta.

Onko kyseessä vain yksi uusi kuluttajan syyllistämiskeino, vai puhummeko todellisesta ongelmasta? Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole ratkaista ongelmaa, vaan aiheuttaa ajatuksia, sekä halun ottaa itse asiasta enemmän selvää.

Suomalaisten vesijalanjälki vaikuttaa pahasta vesipulasta kärsivillä alueilla

 

 Kyse on siitä, että kun ostamme farkut, ruokaa tai jotain, jonka raaka-aineen valmistamiseen on käytetty vettä, se vesi siirtyy kuluttajalle tuotteen mukana.  Farkkujen puuvilla on voitu kasvattaa alueella, joka kärsii kuivuudesta, eikä sen alueen ihmisillä ole edes vettä juotavaksi, mutta silti puuvillapeltoja joudutaan kastelemaan voimakkaasti, jotta vaikkapa suomalainen saisi uudet muotipöksyt jalkaan.

Voisi tietenkin ajatella, että mikä ihmeen ongelma tuo nyt on, sillä vesihän palaa takaisin luontoon kastelun seurauksena, mutta eipä se välttämättä palaa. Kasvi vie omansa ja riippuen maaperästä, haihtuminen voi olla hyvin voimakasta ja sitten vesi sataa alas jossain aivan muualla kuin alueella, jossa se on kasteluun käytetty ja lisäksi vesi voi olla jo valmiiksi saastunutta. Ongelmia aiheuttaa myös pohjaveden poraaminen yhä syvempää ja syvempää, sillä mitä syvemmälle mennään, sitä suolaisempaa vesi on ja veden suola pilaa myös peltoja, joita vedellä joudutaan kastelemaan. Tämä on ongelma esimerkiksi Intiassa ja Australiassa.

Suomalaisen vesijalanjälki on noin 4000 litraa vuorokaudessa, josta vain pieni osa on ruoan laittoon, peseytymiseen, pyykinpesuun tai juomiseen kulunutta vettä. Melkein puolet tuosta 4000 litran vesijalanjäljestä tulee jokaiselle ulkomailta eri tuotteiden mukana. Lähes puolet oikeasti kuluttamastamme vedestä tuodaan meille ulkomailta, vaikka Suomi on yksi maailman vesirikkaimmista valtioista!

Tällä hetkellä ihmisten käyttöön ottamasta vedestä noin 70% menee maanviljelyyn, 20 % teollisuuden tarpeisiin ja 10 % talousvedeksi.

Tällä hetkellä Maapallon viljelyalasta 77 % on sateen kastelemaa. Keinokasteltu on vain 33 % viljelyalasta, mutta keinokastelu on niin paljon tehokkaampaa, että keinokasteltu alue tuottaa 45 % kaikesta tuotetusta sadosta. Sateen tuoma vesi on aina hallitsematonta ja tulee kun tulee. Tuostakin esimerkistä huomaa, että maataloutta, joka toimii kasteluveden turvin, tulisi tehostaa, jotta pienemmällä vesimäärällä saataisiin sama määrä tuotetta kuin ennen tai jopa enemmän.

Kuitenkaan pelkkä vesijalanjälkeen tuijottaminen ei ole koko totuus, vaan tärkeintä on se, miten ja missä vettä on käytetty. Kotimainen ruoka on turvallinen valinta, sillä meillä vettä riittää. Mutta tässäkin kuluttaja ottaa huomioon sen, että kun valitsee broilerinlihaa tai sianlihaa, voi niiden kasvattamiseen käytetty rehu olla peräisin maasta, jonka vesivarat ovat kovin rajalliset.

Ongelmia aiheuttaa myös se, että vaikka tuote on tuotettu vesipulasta kärsivillä alueilla, ei se tarkoita sitä, että tuote on kestämättömästi tuotettu. Yleensä vesipulasta kärsivät alueet ovat jo muutenkin köyhiä alueita, köyhempiä kuin paremmat vesivarat omaavat alueet ja jos alamme tietoisesti välttää vesijalanjäljen takia näiden alueiden tuotteita, köyhdytämme niitä alueita lisää, eli niiden alueiden ihmisiä rangaistaan siitä, että heille ei ole vettä siunaantunut kuten joillekin toisille.

Voimme myös vääntää kättä siitä, että viemme Suomesta vettä pois ehkä jopa enemmän kuin sitä tänne tuomme, mutta se ei ole ongelma, koska meillä vettä on. Teollisuus, vaikka veisi vettä pois tuotteissaan kuinka paljon tahansa, ei kilpaile vedestä esimerkiksi janoisten kansalaistemme kanssa.

Useissa maissa tilanne on se, että janoiset suut kaipaisivat vettä, jonka teollisuus kuitenkin vie heiltä pois,  kuluttaa eri hyödykkeisiin ja siirtää sen veden hyödykkeiden mukana meille.

Voisiko kasvinjalostus jalostaa esimerkiksi sellaisen puuvillan, joka kasvaisi huomattavasti vähemmällä vedellä kuin nykyiset puuvillat? Voisiko eniten käytettyä ruokaa, esimerkiksi riisin, jalostaa merkittävästi vähemmän vettä kuluttavaksi?

Yksi kilo tuotettua riisiä kaupan hyllyllä on kuluttanut vettä noin 3300 litraa. Yhdet farkut kuluttavat vettä noin 10800 litraa. Yksi kupillinen suosittua pussiteetä sisältää "piilotettua vettä" noin 35 litraa. Tarkoittaa sitä, että tuote X on kasvatettu, prosessoitu sellaiseksi, että se on valmiina käytettäväksi, pakattu ja rahdattu maahan, jossa se myydään.

Kyllä varmaankin jalostus onnistuisi ja sitä jo tehdäänkin, mutta kun ryhdymme miettimään menetelmiä, niin sitten ne riidat vasta alkavatkin.

Yksi vaihtoehto voisi olla se, että maailman valtiot luopuvat omavaraisuuden aatteesta, eli kuivuudesta kärsivät maat luopuvat suosiolla vaikkapa eläinten rehujen tuottamisesta ja ostavat ne muualta, jossa ne voidaan tuottaa tehokkaammin ja vettä tuottamiseen riittää.

Valitettavasti se tilanne on hyvin kaukana tulevaisuudessa, jossa maat luopuisivat ruuan osalta omavaraisuuden aatteesta. Ruuan suhteen maat haluavat olla omavaraisia, oli se sitten miten järjetöntä tai tuhlailevaa tahansa.

Vettä Maapallolla riittää, mutta ongelmat ovat jälleen siinä, että se on epätasaisesti jakaantunut ja tuotamme paljon vettä kuluttavaa ruokaa siellä, missä vettä ei ole, ja vastaavasti siellä, missä puhdasta vettä riittää jopa wc:n huuhtelemiseen, ruoka tuodaankin muualta, jopa jatkuvasta kuivuudesta kärsiviltä alueilta.

Lähteinä käytetty:

WWF
FAO
Vesitalous
Helsingin Sanomat
TKK:n vesi ja kehitys tutkimusryhmä
AKVA, Aalto-yliopiston vesi- ja ympäristötekniikan ammattiainekerho

Tutkimusta luomun kuluttajista, vai ... ?

Pongasin Talouselämästä seuraavan uutisen:

Söitkö luomuruokaa? Et jaksa enää tehdä muuta hyvää

 

Tutkimus tuntuu hieman ylijäämätavaralta ja jonkinlaiselta aprillipilalta, sillä luomuruoallako olisi tuollaisia vaikutuksia?

Tuore tutkimus paljastaa, että luomuruoka saattaa vähentää ihmisten ystävällisyyttä ja halua avunantoon.Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että tietyt maut ovat yhteydessä moraaliseen päätöksentekoon. Makea edistää sosiaalista käyttäytymistä ja vastenmieliset maut ankaroittavat moraalisia tuomioita.

Nyt Chicagossa sijaitsevan Loyola-yliopiston Kendall Eskine heittää peliin yllättävän tuloksen: luomuruoan syöminen vähentää ihmisten ystävällisyyttä ja halua avunantoon.

Eskinen mukaan ihmiset, jotka tuntevat tehneensä jotain moraalista ja oikeaa, antavat helposti itselleen luvan tehdä seuraavaksi jotain pientä syntiä.

EDIT.

Uutista näyttää nyt pukkaavan joka tuutista, joista jokainen käsittelee sitä hieman eri näkökulmasta ja lainaa eri kohtia ja tässäpä uusin versio:

Tutkimus: Luomuruoan syöjät muita ilkeämpiä

 

Otsikko on vähintäinkin raflaava, mutta nyt emme takerru siihen, vaan sisältöön:

Loyola Yliopiston psykologisten tieteiden professorin Kendall Eskinen mukaan selitys löytyy luomuruoan markkinointiin liittyvästä moraalisesta terminologiasta, joka saa tuotteiden ostajat tuntemaan itsensä muita ihmisiä hyveellisimmiksi ja paremmiksi ihmisiksi. 

Voisiko tämän tulkita niin, että luomua ostamalla ihminen viherpesee sieluaan, jotta ekologisen kuluttajan taivas olisi hiukan lähempänä?

Markkinointi tietenkin tietää sen, mihin kohtaan ihmisen psykologiassa kannattaa narunsa virittää ja jos jotakin tuotetta ostamalla ihminen kokee itsensä paremmaksi kuin viheliäinen naapurinsa, lienee mainostoimisto onnistunut tavoitteessaan. Jokaisessa meissä lienee toive siitä, että olisimme edes aavistuksen parempia ihmisiä kuin lajitoverimme ja tähän iskee markkinointi.

Uudet tutkimustulokset kulkevatkin käsi kädessä vuonna 2010 tehdyn tutkimuksen kanssa, jossa selvitettiin, että luontoystävällisiä ja orgaanisesti viljeltyä tuotteita ostavat ihmiset ovat itse tyytyväisempiä ja tuntevat itsensä helposti muita ihmisiä hyveellisemmiksi. Tämän tunteen seurauksesta kyseiset ihmiset kokevat ajoittain olevansa oikeutettuja itsekkääseen ja moraalisesti kyseenalaiseen käyttäytymiseen, joka tunnetaan myös nimillä: moraalinen tasapaino tai kompensoiva etiikka.

Tietenkin nyt pitää ottaa huomioon se, että minkä takia ihminen ostaa luomua, jotta tämä vaikutus voisi olla mahdollista.

Jos ihminen ei osta luomua ideologisista syistä, vaan vaikkapa siksi, että se tarttui käteen tai oli halvin, tai oli houkuttelevimman näköisessä pakkauksessa, niin silloinhan tämä "tuntee itsensä hyveellisemmäksi" -vaikutus ei taida päteä ollenkaan.

Kun lisäksi yhdistämme tähän uutiseen toisen hiukan samanlaisen, niin ehkäpä se valottaa tuota luomu-uutista jonkin verran:

Auta lähimmäistäsi – uskovaista ei juuri myötätunto motivoi

 

Alunperin Social Psychological and Personality Science -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa huomattiin, että esimerkiksi uskovaisten anteliaisuutta ohjaa harvoin myötätunto. Tulokset kiistävät väitteen, jonka mukaan anteliaisuuden takana olisi puhdas auttamisen halu ja myötätunto. Tutkijat arvioivat Medical Xpressin artikkelissa, että uskovaisia ihmisiä ohjaa enemmän moraalinen pakko kuin aito huoli toisesta.

Minä näen noissa kahdessa sinänsä erilaisessa uutisessa yhtymäkohtia.

Pistetään vielä kaksi kohtaa vierekkäin:

Eskine päättelee, että altistuminen luomuruoalle vahvistaa ihmisten moraalista identiteettiä ja vaimentaa halua olla altruistinen.

                                                          VS.

 Tutkijat arvioivat Medical Xpressin artikkelissa, että uskovaisia ihmisiä ohjaa enemmän moraalinen pakko kuin aito huoli toisesta.

Mitäpä tuosta sanoisi? Artikkeli luomua ostavien ystävällisyydestä päättyi näin:

Tämä tulos ei aivan ole sopusoinnussa arkijärjen kanssa, sillä ihmisten halu auttaa toisia vaihtelee paljon.

Olen samaa mieltä ja liian kovat yleistykset eivät liene hyödyllisiä. Ehkäpä päätökset ruoasta tai tuonpuoleisesta elämästä kannattaa enemmän perustaa tietoon ja faktoihin, kuin uskoon ja arveluihin tai siihen, mitä mainostoimisto meille koettaa uskotella.

Kuka päättää, miten minä syön?

Noora Shinglerin Kemikaalicocktailissa oli jälleen kerran kirjoitus, joka vaatii hieman lähempää tarkastelua, sillä blogissa asiaa käsiteltiin sangen yksipuolisesta suunnasta ja tosiasioita enemmän tai vähemmän unohtaen.

Kuka päättää, miten Suomi syö?

 

Viralliset ravitsemussuositukset ovat hämmentävät. Kuka oikeasti syö esimerkiksi Leipätiedotuksenkin suositteleman 6-9 palaa leipää joka päivä?

No tässä tuli jo heti ensimmäinen lapsus, sillä Leipätiedotuksen suositukset leivän syömisestä eivät liity mitenkään virallisiin ravitsemussuosituksiin, joka olisi Nooralle selvinnyt, mikäli hän olisi vaivautunut käymään Valtion ravitsemusneuvottelukunnan (VRN) nettisivuilla.

Kirjassani on paljon sellaista, mitä en ole avannut blogin puolella. Eräs luentokeikoilla puhuttava aihe on se, kuka oikeastaan päättää siitä, miltä ruokaympyrämme tulisi näyttää? Käytännössä kyseessä on 17 ihmistä, joista kaikki eivät suinkaan ole ravitsemusalan ammattilaisia. Sisennetty teksti on suoraan kirjastani.

Sitten alkaakin mielenkiintoinen osuus, jossa Noora käyttää lähteenään itseään, mutta mielestäni hänen olisi kannattanut käydä VRN:n nettisivuilla ja katsoa sieltä miten homma toimii, mutta kaikkea ei voi vaatia edes toimittajalta. Vaikka omat ajatuksensa pistää paperille ja myyntiin kirjakauppaan, eivät ne välttämättä muutu sen takia yhtään enemmän oikeassa olevammaksi tiedoksi.

Mutta päättääkö todellakin 17 ihmistä sen miten me syömme ja se on sitten siinä? Onko todellakin niin, että meidän ravitsemussuosituksemme perustuvat jopa kadunmiesten ja kadunnaisten päähänpistoihin, joilla ei ole edes ravitsemusalan koulutusta?

No ei todellakaan ole, vaan mikäli Noora olisi vaivautunut ottamaan asioista selvää, olisi moni häntä hämmentänyt seikka saattanut saada oikean vastauksen.

Ravitsemussuositukset

 

Ravitsemussuosituksia laaditaan niin maailmanlaajuiseen käyttöön kuin kansallisestikin. Ne perustuvat tutkimuksiin eri ravintoaineiden tarpeesta koko elinkaaren aikana. Lisäksi niissä on otettu huomioon laaja tutkimustieto ravintoaineiden vaikutuksesta sairauksien ehkäisyssä ja terveyden edistämisessä. Ravitsemussuositukset eivät ole pysyvästi samanlaisia, vaan muuttuvat elintapojen ja kansanterveystilanteen muuttuessa sekä uuden tutkimustiedon karttuessa.

POHJOISMAISET JA KANSALLISET RAVITSEMUSSUOSITUKSET UUDISTUVAT

 

Uutta työssä on se, että nyt tehdään tavallista tarkempi arviointi niistä ravitsemustekijöistä, joista on tullut uutta tutkimustietoa ja jotka ovat pohjoismaalaisten kansanterveyden kannalta keskeisiä. Niitä ovat rasva, hiilihydraatit, proteiini, alkoholi, D-vitamiini, kalsium, jodi, rauta sekä folaatti. Lisäksi arvioidaan erityisryhmien (lapset, ylipainoiset sekä raskaana olevat ja imettävät) ravitsemus sekä vaihtoehtoruokavaliot. Ravintoainekohtaisia arviointeja varten on nimetty erilliset, kyseisiin ravintoaineisiin perehtyneet asiantuntijaryhmät.

Viimeisin tutkimusnäyttö edellä mainituista ravintotekijöistä seulotaan systemaattisella kirjallisuusarvioinnilla, jonka tekemiseen kaikki työryhmien asiantuntijat on koulutettu. Tutkimusten laatu arvioidaan ja mukaan tieteellisen näytön asteen arviointiin kelpuutetaan vain tutkimukset, jotka täyttävät sovitut kriteerit. Niiden perusteella asiantuntijaryhmät kirjoittavat yhteenvedot, jotka menevät ulkopuolisten arvioijien kommentoitaviksi. Sen jälkeen koosteet viedään projektiryhmälle, joka tekee niiden perusteella suositusten kirjoitustyön. Muut ravintoaineet käydään läpi katsomalla uusin tutkimusnäyttö ilman systemaattista kirjallisuuskatsausta. Muilta osin prosessi on sama. Koko prosessi on äärimmäisen läpinäkyvä ja mm. jokaisen työhön osallistuvan asiantuntijan meriitit ja mahdolliset sidonnaisuudet on tarkistettu ja hyväksytty johtoryhmässä.

Ravitsemussuositukset pohjaavat tämän hetkiseen tutkimustietoon ravitsemuksesta ja VRN julkaisee suositukset tieteellisen tiedon pohjalta.

Kansanomaisesti voisi asian esittää niin, että VRN muuttaa tieteellisen kielen sellaiseen muotoon, että kansa ymmärtää sen, mistä on kysymys.

Noora jatkaa:

Vuonna 2005 raadissa istui ihmisiä jotka ajavat myös teollisuuden etua, vaikka Evirasta sanotaan, että elintarviketeollisuus ei ole päättämässä ruokaympyrämme sisällöstä.

Kuten sivustolta selviää, VRN edustaa koko elintarvikeketjua. Asia ei ole salaisuus, koska se lukee hyvin selkeästi VRN:n sivuilla.

Sen jäsenet ovat ravitsemusasioita käsittelevien viranomaisten, kuluttaja-, neuvonta- ja terveydenedistämisjärjestöjen, sekä teollisuuden, kaupan ja maatalouden järjestöjen edustajia.

Miksi VRN ei saisi edustaa koko suomalaista elintarvikeketjua?

Lisäksi kyseinen lautakunta valitaan kolmeksi vuodeksi kerrallaan, joten sen jäsenyys ei ole mikään eläkevirka tai että sinne päässyt voisi loppuelämänsä ajaa omaa etuaan, mikäli tällaisia kauhukuvia halutaan maalailla.

Tämän hetkisen lautakunnan kokoonpano, joka ei ole ollut julkaisemassa edellisiä suosituksia, on seuraava:

Valtion ravitsemusneuvottelukunnan jäsenet 4.10.2011-3.10.2014

 
Yksikään lautakunnan jäsenistä ei itse päätä sitä, mitkä ovat viralliset ravitsemussuositukset. He ovat ryhmä ihmisiä koko elintarvikeketjusta, jotka julkaisevat ravitsemussuositukset, jotka pohjautuvat tieteelliseen tietoon.

To-del-la kiinnostavaa nähdä, miltä uudistuva pyrämidi näyttää. Ja onkohan sitä laadittaessa konsultoitu karppaajia? Tai superfoodisteja? Tai WWF:ää? Vai niitä suurten elintarvikefirmojen edustajia? Aika näyttää.

Ravitsemussuositukset perustuvat tieteelliseen tutkimustietoon, eikä asiasssa konsultoida yksittäisiä ihmisiä, vaikka he olisivat kuinka innostuneita omasta ruokailutrendistään, mistä nyt ovat sen ikinä keksineetkään.

Voisimme tietenkin konsultoida myös heitä, jotka syövät oman veriryhmänsä mukaan, joka on myöskin suosittu ravitsemustrendi määrätyissä piireissä, tai heitä, jotka koettavat syödä pH-ruokavalion mukaisella tavalla ja koettavat vaikuttaa elimistönsä happo-emästasapainoon. Voisimme myös konsultoida eri uskontojen edustajia, sillä monien uskontojen kannattajille on jokin jumala ilmoittanut hyväksyttyjä, terveellisiä ja vähemmän terveellisiä elintarvikkeita, mutta sekään ei ole vielä ajankohtaista.

Luulisin, että ovatpa viralliset yleiset ravitsemussuositukset mitä tahansa, aina löytyy arvostelijoita, jotka löytävät joko henkilökohtaisista mielipiteistään todisteita suosituksia vastaan tai sitten yksittäisistä tutkimuksista, joita etenkin ravitsemuksessa tuntuu nykyisin riittävän.

Tällä hetkellä suurin ongelma lienee siinä, että ihmiset eivät noudata edes pieneltä osin ravitsemussuosituksia, eivätkä ota huomioon sitäkään, että ne eivät koske pelkkää syömistä, vaan mukana on myös liikunta, joka liittyy terveyteen olennaisella tavalla.

Tuossa on kuva tällä hetkellä voimassa olevasta lautasmallista ja ei tuo minusta mitenkään erityisen epäterveelliseltä vaikuta ja lisäksi on muistettava se, että kukaan ei pakota sinua syömään suositusten mukaan, vaan jos haluat syödä oman veriryhmäsi tai jumalasi antamien ohjeiden mukaan, se on täysin sallittua.

Sosiaalisen median puolelta löytyy myös laadukasta ja aiheeseen perehtynyttä journalismia, joista henkilökohtaisesti arvostan vaikkapa Reijo Laatikaisen kirjoituksia Pronutritionist -sivustolla ja seuraavan linkin takana hänen selkeästi asiaan perehtynyt kirjoitus VHH:sta, jossa asiaa käsitellään kiihkottoman asiallisesti, joka monilta tuntuu somessa unohtuvan:

Yhteenveto vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta

 

Sosiaalinen media mahdollistaa myös asiallisen tiedon välittämisen, mutta valitettavasti tuntuu, että se usein valjastetaan lähinnä pelkojen ja epäluulojen levittämiseen.

 

 

 

Kotimainen ruoka on puhdasta

Maaseudun Tulevaisuus kertoi uutisessaan Eviran jokavuotisesta ilmoituksesta:

Kotimainen ruoka selvisi jäämätutkimuksista lähes puhtain paperein

 

Vaikka Suomen ja Euroopan tilanne ruuan alkutuotannon suhteen on yhä parempi ja parempi, eli tuotteet ovat puhtaampia, eikä mahdolliset sääntöjen vastaiset jäämät ruuassa ole sääntö vaan harvinainen poikkeus, on Euroopan ulkopuolella yhä ongelmia.

Määräysten vastaisista tuotteista yli 80 prosenttia oli EU:n ulkopuolelta tuotuja elintarvikkeita.

Myös Suomesta löytyi kaksi tapausta, joissa viljelijän ammattitaito on pettänyt, joka tahallisesti tai huolimattomuuttaan.

Kahdesta kotimaisesta näytteestä löydettiin jäämiä aineista, joiden käyttöä ei Suomessa ole hyväksytty näille tuotteille. Nämä tapaukset johtivat tilan valvontaan.

Seuraava toteamus pitää kuitenkin pitää mielessä, jos suomalaista maanviljelijää syytetään siitä, että hän levittää maatalouskemikaaleja holtittomasti pitkin maita ja mantuja:

Kotimaisista tuotteista 28 prosenttia sisälsi kasvinsuojeluaineiden jäämiä. Sallittu enimmäismäärä ei kuitenkaan ylittynyt yhdessäkään näytteessä.

Vaikka kaikkialla tilanne ei ole yhtä hyvä, ei meidän pitäisi syyllistää omia maanviljelijöitämme muiden virheistä, vaan syyttelyn sijaan koettaa saada koulutusta sinne, mistä sitä tuntuu puuttuvan.

Yli 70 prosenttia Suomessa viljellyistä tuotteista ei pidä sisällään mitään jäämiä mistään kemikaaleista, joten minusta suomalaisia viljelijöitä voi pitää vastuullisina tuottajina, sekä että he ottavat kuluttajat ja ympäristön huomioon, viljelivätpä he sitten luomutuotannon alaisuudessa tai aivan tavanomaisesti.

Viljelijä osaa käyttää laskinta ja olipa kyse lannoitteista tai kasvinsuojelusta, ei niitä nykyisillä hinnoilla käytetä miten sattuu vaan harkiten ja tarpeeseen.

Onko halpa epäekologista?

Pieni ajatus ruuan hinnasta. Suomalainen luomu maksaa, kuten jokainen on kaupassa huomannut. Korkeaa hintaa  perustellaan sillä, että eettisempi ja ympäristöä huomioiva ruuan tuottaminen maksaa ja luomun korkeampaa hintaa pitää ajatella myös siitä näkökulmasta.

En puutu siihen, että pelataanko tuossa taas mielikuvilla vai mistä on kysymys, mutta entäpä siinä tapauksesssa, kun luomu onkin se halvin versio? Kertooko se silloin jostain epäilyttävästä, kuten annetaan ymmärtää halvan tavanomaisesti tuotetun ruuan kohdalla, vai onko silloin vain kaikki napsahtanut kohdalleen?

Tämä ajatus tuli mieleeni, kun sellainen perinteisesti hyvin paljon kalliimpi luomutuote olikin paljon tavanomaista huokeampi, nimittäin luomu edam. S-market oli tuonut hyllyyn luomu edamin, jonka kilohinta oli selkeästi (noin kaksi euroa) halvempi, kuin vastaavan kokoisen tavanomaisen edamin kilohinta.


Tosin pakkausta lähemmin tutkiessa syy selvisi nopeasti, sillä paketissa luki "Valmistettu Saksassa".

Sitten kun saksalaisen luomuedamin hintaa vertasi suomalaiseen luomuedamiin, niin hintaero venähti jo niin huimaksi, että eipä tarvitse kahta kertaa miettiä sitä tuotetta, joka kuluttajan koriin tipahtaa.

Viitaten aikaisempaan postaukseen siitä, että luomutuottajat olivat tyytyväisiä tilanteeseen ennen kovaa luomutrendin rummutusta, niin tämä taitaa olla ennettä siitä, että suomalaisen luomun tulee käymään kalpaten kilpailtaessa luomusta innostuneiden kuluttajien sydämestä. Suomalainen tuottaja ei kykene tuottamaan luomua alle tavanomaisen kotimaisen tuotteen kilohinnan mutta saksalainenpa pystyy ja kauppa myy sitä, mitä ihmiset ostavat.

Jos välttämättä haluaa luomuedamin pöytään ja kaupassa on kaksi 400 gramman vaihtoehtoa, joista toisen kilohinta on 9.44 euroa kilo ja toisen reilut 20 euroa kilo, niin kummanko kuluttaja valitsee? Ja arvatkaa, kumpi on kotimaisen luomun kilohinta ja kumpi saksalaisen luomun kilohinta!

Tietenkin jos kelpaa se ulkomainen bulkkiedam kilon pakkauksessa, niin jäähän siinä myös saksalaisen luomun hinta kauas taakse.

Katsaus luomuviljelyyn

Ihmisillä on hyvin erilaisia käsityksiä luomuviljelystä. Usein kuulee sanottavan, että luomussa ei lannoiteta, luomussa ei tarvitse lannoittaa, tai luomussa ei käytetä kemiallisia lannoitteita, tai luomussa käytettävät lannoitteet eivät kuluta uusiutumattomia luonnonvaroja.

Ainoa täysin oikea väite on se, että luomu ei salli nykyaikaisia kemiallisia lannoitteita.

Kasvi tarvitsee kasvaakseen määrättyjä kasviravinteita. 

Kasvin tarvitsemat pääravinteet ovat typpi (N), fosfori (P) ja kalium (K).  

Maanviljelyn ongelma on se, että aina kun sato korjataan talteen, nämä ravinteet siirtyvät meidän lautasellemme, eivätkä ravinteet tule takaisin, ennen kuin yhdyskuntaliete (ihmisten ulosteet) sallitaan lannoitteena maanviljelyksessä. Joten nämä kasvin tarvitsemat ravinteet on saatava jollakin keinolla takaisin peltoon, jotta saamme sadon myös seuraavana satokautena.

Luomuviljelyssä typpi hoidetaan peltoon biologisesta typensidonnasta palkokasvien ja typensitojabakteerien symbioosin avulla. Mutta samaa saa käyttää myös tavanomaisessa viljelyssä, eikä typensidonta palkokasvien avulla ole vain luomuviljelyn yksinoikeus.

Asiassa on kuitenkin ongelmia, eli lähinnä se, että typensidonnan avulla tuotettu typpi voi olla kasvin käytössä väärään aikaan, jolloin typensidonta on mennyt hukkaan osittain tai jopa kokonaan. Lisäksi luomussa on vähän keinoja siihen, jos kasvi tarvitsee lisätyppeä kesken kasvukauden, joten typensidonta on herkkä asia ja ongelmien kohdalla luomuviljeljän kädet ovat sidotut luomusääntöihin, jotka eivät anna juuri pelivaraa. Luomuviljelijä voisi ajaa lietelantaa pellolle kasvukauden aikana, mutta lietelannan mukana tulee vaikkapa kaliumia ja liika kalium voi aiheuttaa lakoontumista. Jos kasvi tarvitsee pelkkää typpeä ja vain sitä, ei sitä luomun säännöillä pystytä antamaan, vaan mukana menee muutakin, joka voi aiheuttaa uusia ongelmia.

Fosfori onkin sitten ongelmallisempi tapaus, sillä luomu on käytännössä fosforin osalta hyvin riippuvainen karjanlannasta. Karjanlanta on ongelmallista siksi, että siinä kasvin tarvitsemat ravinteet ovat  osin väärässä suhteessa, lähinnä liian vähän typpeä suhteessa fosforiin. Lisäksi ravinnepitoisuus on aina epävarma. Lanta on hyvin vähäravinteista, eli hyvin suuressa määrässä tavaraa on vähän tarvittavaa. Lannassa on lisäksi liukenematonta typpeä jopa 40 %, joten potentiaalisen ympäristöhaitan riski on melkoinen.

Sitten jos lanta separoidaan, eli fosforipitoinen kiintoaines ja typpipitoinen neste otetaan erikseen, niin haittana on suuri levitysmäärä hehtaarille, josta taas uhkaa maan tiivistyminen.

Karjanlannan käsittely ja varastointi ei ole ilmaista, sekä varastoinnin aikana mm. typpeä haihtuu taivaan tuuliin. Mikäli lannan ravinteet saataisiin helposti ja halvalla tiiviimpään muotoon, olisi lannalla potentiaalia korvata väkilannoitteita laajemminkin. Lannan ajaminen pelloille ei ole ilmaista ja mikäli luomutilalla ei ole omaa karjaa, ongelmat korostuvat. Lisäksi peltojen olisi syytä olla hyvin lähellä tilaa, jotta kuljetuskustannukset eivät kohoaisi liian suuriksi.

Karjanlannan ravinteet tehokkaasti käyttöön

Lietelanta

 

Seuraavan linkin takana myös lannan käyttämisen ongelmista:

Onko liete levitettävä välttämättä ennen kylvöä?

Mutta jos lantaa ei ole saatavilla, alkavat luomuviljelijän ongelmat. Luomussa sallitaan keinolannoitteita, mutta ne ovat sallittuja käsittämättömien rajoitusten saattelemia.

Sallitut ovat lihaluujauho, sekä kivijauheita, mm. apatiitti ja biotiitti.

Apatiitti on samaa, jota norjalainen Yara louhii Siilinjärvellä ja tekee siitä tavanomaisille pelloille soveltuvaa nopealiukoista fosforia. Apatiitti käsitellään rikkihapolla, jolloin fosforin liukoisuus paranee ja kasvi voi sen hyödyntää tehokkaasti.

Luomu sallii apatiittikivipölyn, jota ei ole käsitelty rikkihapolla. Tuote on kuitenkin samaa uusiutumattoman luonnonvaran ainetta kuin tavanomaisenkin viljelyn käyttämä. Rikkihappokäsittely kielletään luomussa ilmeisesti siksi, koska se on kemiallinen prosessi ja niin luomu voi mainostaa, että se ei käytä kemiallisia lannoitteita, ihan kuin sillä tässä tapauksessa olisi mitään merkitystä ja kun valotan asiaa hiukan tarkemmin, luomun sääntö on järjenvastainen täydellisesti.

Paul Riesinger tutki luomun lannoitteita vuonna 2006 ja hän tuli siihen tulokseen, että luomussa sallittun apatiitin fosfori ei liukene kasveille käytettävissä olevaan muotoon, ei edes pitkällä aikavälillä. Hänen mielestään apatiitti pitäisi korvata superfosfaatilla, keinolannoitteella jota valmistetaan apatiitista käsittelemällä sitä rikkihapolla, kuten yllä kirjoitin. 

Tosin tämä asia on ollut jo pitkään tiedossa ennen Riesingerin havaintoja, sillä asiaa tutkittiin monivuotisessa viljelykokeessa vuosina 1990-1995.

Siilinjärven apatiittipöly ja muut hidasliukoiset fosfori- ja kaliumlannoittet luomuviljelyssä.


Tutkimuksessa tutkittiin myös lihaluujauhon käyttöä luomun satoja parantamassa ja tutkimuksen johtopäätös oli aika lohduton, ajatellen luomun säännöstöä:

Tämän tutkimuksen selkein tulos on se, että millään käytetyllä lannoitusaineella ei pystytty oleellisesti vaikuttamaan sadon määrään tai laatuun.

Moni ajattelee, että luomu tarjoaa tulevaisuudessa parempia ja parempia tekniikoita viljelyyn ja kehittyessään se pystyy johonkin, mihin se ei nyt pysty.


Jos luomun sallitut  keinolannoitteet on todettu jo 1990-luvulla epäkelvollisiksi ja niitä yhä käytetään, sekä säännöissä sallitaan käytettävän, eikä niistä kuitenkaan ole mitään hyötyä, niin montako vuosikymmentä meidän on odotettava sääntömuutoksia tältä osin, jos yli 20 vuotta ei ole tehnyt asialle yhtään mitään?

Suomessa on tutkittu myös. luomuviljelyn vaikutusta maaperään ja siinäkään ei ole löydetty mitään eroa luomun ja tavanomaisen viljelyn välillä.

MTT - luomuviljelyn ja tavanomaisen viljelyn vaikutukset maaperään

Kummallakin tavalla voidaan viljellä niin, että maaperä lieroineen voi hyvin. Kummallakin tavalla voidaan viljellä myös niin, että maaperä lieroineen ei voi hyvin. Mutta jos me voimme viljellä tavanomaisesti niin, että saammme hyviä satoja yhdistettynä hyvin voivaan maaperään, niin mihin sitä toista muotoa sitten edes tarvitaan?

Nälän nujertaminen parasta talouspolitiikkaa

Sattuikin sopivasti tuore uutinen Tanskasta ja se sivuaa blogin aihepiiriä.

Ajatushautomo: Nälän nujertaminen parasta talouspolitiikkaa

 

Tanskalainen ajatushautomo patistaa ratkaisemaan maailman ongelmia järjellä, ei tunteella.

Tästä olen täydellisen samaa mieltä, mutta kun poliitikoilla on se ongelma, että heidän täytyy pitää alati mielessä myös se, mikä on äänestäjien keskuudessa milloinkin muodikasta ja mitä sanoja hokemalla saa äänestäjät äänestämään itsensä uudestaan valtaan. Olisikin päättäjien elämä niin helppoa, että ongelmat voitaisiin ratkaista järjellä!

Maailman ylipääsemättömiltä vaikuttaviin ongelmiin tepsivät parhaiten yksinkertaiset keinot, sanoo tanskalainen ajatushautomo. Sen mukaan korkealentoisiin hankkeisiin tuhlataan rahaa tunnesyistä, kun painopisteen pitäisi olla vaatimattomilta vaikuttavissa mutta todella tehoavissa sijoituksissa.

Onko joku eri mieltä?

Ruuoantuotannon tehostaminen suojelisi myös luontoa

 Copenhagen Consesus Centerin johtaja Bjørn Lomborgin mukaan lista on tarpeen, koska poliitikot ja humanistiset järjestöt ovat taipuvaisia antamaan irrationaalisten tunteiden sanella köyhyyden vastaiseen taisteluun, ympäristösuojeluun tai luonnonkatastrofien hoitoon tarkoitettujen varojen käyttöä. 

– Luonnonsuojelualueiden luomiseen keskittyminen tai suurten metsäalueiden suojelu rakentamiselta on mukava ajatus, mutta pulma on, että siitä tulee harvoin mitään, Lomborg sanoo.

Sen sijaan Copenhagen Consensus Centerin asiantuntijat esittävät tuntuvia sijoituksia tutkimukseen, joka tekisi ruoantuotannosta nykyistä tehokkaampaa. Sillä tavoin sekä vähennettäisiin nälkää että suojeltaisiin luonnon monimuotoisuutta, koska vähemmän metsää tarvittaisiin peltomaaksi, he perustelevat.

Mutta tehokkuus on kirosana heidän mielestään, jotka ovat taipuvaisia irrationaaliseen, tunteiden sanelemaan ongelmanratkaisuun. Tehostaminen mielletään lähes riistoksi tai siihen, että asioita hoidetaan täysin mistään piittaamatta, kunhan vain saadaan kuluttajille jotain enemmän ja nopeammin.

Maanviljelyssä tehokkuus tai maanviljelyn tehostaminen ei tarkoita suinkaan sitä, että sitten lannoitetaan ilman mitään kontrollia ja syydetään ruiskut punaisena kemikaalia luontoon tappaen kaikki ylimääräinen, vaan tehostaminen tarkoittaa sitä, että saadaan sama sato kuin ennenkin, mutta pienemmillä tuotantopanoksilla.

Tuotantopanoksia ovat esimerkiksi lannoitteet ja maatalouskemikaalit, mm. kasvinsuojeluaineet tai tuholaistentorjunta-aineet.

Tehostamalla maataloutta saamme saman sadon kuin viime vuonna, mutta käytämme vähemmän lannoitteita sekä maatalouskemikaaleja.

Sen sijaan jos me käytämme enemmän lannoitteita ja kasvinsuojelua kuin aikaisemmin, mutta saamme saman sadon, olemme toimineet juuri päinvastoin, eli toimineet tehottomasti.

Jos käytämme maataloudessa 20 % enemmän lannoitteita mutta saamme vain 5 % enemmän satoa verrattuna edelliseen satokauteen, olemme jälleen toimineet tehottomasti, jota ei pitäisi missään nimessä harrastaa missään.

Tätä tarkoittaa tehostaminen, joka on usein mielikuvissa jotain aivan muuta, eli mielikuvien mukaan tehostaminen on sitä, että kaikkea käytetään hieman lisää tai jopa valtavasti lisää. Tehostaminen on sitä, että pienemmillä panostuksilla saadaan joko sama määrä kuin ennenkin, tai jopa hieman enemmän.

Pelkkä sadon määrä ei ole oleellinen asia, vaan sadon saamiseen käytetyt panokset ja niiden tuotantopanosten suhde saatuun satoon.

Kannattaa keskittyä siihen, mikä toimii, eikä siihen, mikä tuntuu hyvältä.

- Bjørn Lomborg

Tuohon ei ole mitään lisäämistä.

 

 

Luomun mahdollisuudet

Ensimmäisistä kirjoituksistani saa nyt sen kuvan, että luomutuotanto on kammottava harha-askel, joka vie ihmiskunnan turmioon tai vähintäinkin nälkäkuoleman partaalle ja tämä on nyt estettävä hinnalla milllä hyvänsä.

Asiat eivät kuitenkaan ole näin mustavalkoisia tässäkään kohdin, vaan luomulla on omat mahdollisuutensa ja luomulle on paikkansa maataloudessa.

Mikäli olen oikein päätellyt lukiessani esimerkiksi maanviljelijöiden keskustelupalstoja, suurin osa luomuviljelijöistä oli erittäin tyytyväisiä tilanteeseen ennen kuin luomu rummutettiin jälleen kerran trendiksi. Nyt luomutrendin myötä he ovat huomanneet hintojen laskeneen mm. vahvan ulkomaisen kilpailun myötä. Silmäily vaikkapa Prisman luomutuotteisiin kertoo karua kieltään siitä, että noin 40-50 % luomutuotteista on Suomen ulkopuolelta. Kun menemme Ruohonjuureen tai muihin erikoiskauppoihin, taitaa ero olla vielä murskaavampi.

Peruskuluttaja, eli suuret massat haluavat aina halvinta, vaikka ostaisivat sitten luomua. Suomalainen luomutuottaja ei kykene kilpailemaan hinnassa espanjalaisen tai hollantilaisen teholuomutilan kanssa. Kuten ei tavanomainenkaan tuottaja vastaavan ulkomaisen tilan kanssa. Meidän maataloutemme on kuitenkin jopa suurimpien tilojemme mittakaavassa täydellisen pientä piperrystä verrattuna "suureen maailmaan".

Useat luomutilat saivat työlleen luomusta lisäarvoa myymällä tuotteensa suoraan ruokapiireille. Heillä ei ollut oikeastaan kilpailijoita, vaan jos kuluttaja halusi luomuporkkanaa ja hänellä oli varaa siihen, hän sai suomalaista sellaista ja usein juuri nykyisten mielikuvien mukaisesti, suoraan maatilalta, tuottajalta.

Ruokapiirit pääsivät siihen ekolokeroon, jossa ei ollut tarjontaa, mutta kysyntää hiukan. He myivät tuotteita halvemmalla, kuin jos jokainen luomusta innostunut olisi itse käynyt maatilalta hakemassa tuotteensa joka viikko. Ruokapiirit alkoivat lähinnä opiskelijoiden toimesta, joilla ei rahaa muutenkaan ole ylimääräistä. No sitten tulivat marketit mukaan markkinoille ja ruokapiirien tilanne taitaa olla aika tukala tällä hetkellä ja kaikkein vannoutuneimmat ideologit ovat enää mukana ja kaikki muut ovat siirtyneet halvemmille markkinoille.

Tuotanto oli kuitenkin kysyntää vastaavaa ja kaikki saivat mitä halusivat. Tuottaja lisäarvoa, kuluttaja tarpeensa mukaisia tuotteita siihen hintaan, joka tuntui mukavalta.

Marketit eivät olleet vielä jokin aika sitten kiinnostuneita luomutuotteista, sillä ne eivät menneet kaupaksi, ja tuotteiden saatavuus oli mitä sattuu sekä laatu heitteli liikaa marketin näkökulmasta ajatellen. Kuitenkin pienellä määrällä luomutuottajia olivat asiat hyvin: uskollinen asiakasjoukko, joka oli sen kokoinen, jonka luomutuottajat pystyivät pitämään tyytyväisenä.

Nyt pitää ottaa vielä sellainen asia huomioon, että luomutrendi ei ole meillä ensimmäistä kertaa, vaan 2000-luvun alkuvuosina luomua koetettiin rummuttaa trendiksi oikeastaan vielä kovemmin kuin nyt. Valio panosti luomumaitoon suunnattomasti, luomumaitotiloja oli paljon enemmän, mutta kun ostajat eivät innostuneetkaan, luomumaito meni tavanomaisen joukkoon. Luomun vihannespuoli kukoisti verrattuna tähän päivään, kun nyt lomukasvisten viljely kutistuu kutistumistaan. Luomun suuri romahdus koettiin edellisen kerran vuonna 2004, jolloin esimerkiksi kotimaisten luomuvihannesten myynti romahti puoleen edellisestä vuodesta.

Ja nyt alkoi sitten se suunnaton rummutus, koska viimeksi esimerkiksi sosiaalisen median mahdollisuudet eivät olleet lähelläkään nykypäivää.

Nyt kuulemme jokaiselta suunnalta, että luomu on trendi, luomuviljely lisääntyy lisääntymistään, mutta miksi kuitenkin saamme lukea uutisista, että kysyntää ei saada tyydytettyä, vaan ulkomainen luomu valtaa markkinamme?

Syy taitaa olla siinä, että suurin osa viljelijöistä ei ole unohtanut edellistä trendikautta, sillä ei siitä kovin pitkä aika ole. Luomutuotannon kasvu kohdistuu lähinnä nurmeen, koska viljelijät pistävät nurmihehtaarinsa luomuun ja syöttävät sen nurmen sitten tavanomaisille eläimille, eli nappaavat paremmat luomutuet kakun päältä.

Joten luomulla oli paikkansa, johon se oli luontevasti asettautunut, eli niiden kuluttajien tarpeiden tyydyttäminen, joilla oli varaa luomutuotteisiin tai jotka niistä olivat muista syistä innostuneet.

Tällöin luomutuotanto oli vielä mainostamiensa mielikuvien mukaista: pieneltä tuottajalta suoraan asiakkaalle. Mitä suurempaan mittakaavaan luomu kasvaa, sitä kauemmas luomun alkuperäisistä arvoista se siirtyy, sillä suurien massojen ruokkiminen on aina teollista maataloutta, olipa tuotantotavan nimi mikä tahansa.

Luomun säännöt, jotka ovat osin jopa terveen järjen vastaisia, eivät todellakaan sovellu ruuan massatuotantoon, vaan luomun paikka olisi tuomassa siitä kiinnostuneelle viljelijälle lisäarvoa, tuomassa maaseudulle lisäarvoa, pitämässä pientuotantoa hengissä ja tuomalla siitä innostuneelle kuluttajalle iloa elämään.

Katselin epähuomiossa televisiosta omituista sarjaa nimeltään "Viidakon tähtöset" noin viisi minuuttia, kunnes olin nähnyt kaiken olleellisen sarjan sisällöstä ja mietin, että kyllä tuollekin sarjalle paikkansa maailmassa on ja ne jotka sitä haluavat katsella, niin katselkoon. Sen sijaan olisin kovin närkästynyt, jos joku taho päättäisi, että "Viidakon Tähtöset" on nyt sellainen sarja, että 50 % television tarjonnasta tulee kattaa sillä ohjelmalla, olivatpa katsojat mitä mieltä tahansa.

ps. tämä juttu tulee vielä kokemaan muokkausta selkeämpään suuntaan, sillä asiaa oli paljon, mutta aikaa vähän ja tästä tuli jonkinlainen raakaversio, alustava ajatuskyhäelmä.

Viherpesuako?

Olen havaitsevinani, että luomun lisääminen johonkin lauseeseen saa yrityksen tuotteen äkkiä mielikuvissa joksikin muuksi, mitä se todellisuudessa on.

Esimerkin tästä tarjoaa Hesburger. Hesburger toi jokin aika sitten luomun tuotteisiinsa suurella kampanjalla ja he jopa mainostivat yhtä hampurilaista luomuhampurilaisena. Tämä tosin loppui nopeasti, sillä jos hampurilaisen sämpylässä on käytetty luomuruista, ei se todellakaan tee siitä vielä luomuhampurilaista. Mutta katsotaanpa hiukan tarkemmin Hesburgerin ainoan hampurilaisen sisältöä, jota mainostetaan myös luomun kautta:

Ruishampurilainen

 

Paistoöljy: Rypsiöljy, antioksidantti (E304), vaahdonestoaine (E900). Paprikamajoneesi: rypsiöljy, pastöroitu munamassa, säilötty paprika-kurkkuseos (paprika, kurkku, sipuli, suola, muunnettu perunatärkkelys, stabilointiaine (E509), säilöntäaine (E202)), vesi, mausteseos (mineraalisuola (suola, kaliumkloridi, magnesiumsulfaatti, lysiinihydrokloridi), aromivahvenne (E621), glukoosi, hydrolysoitu kasvisproteiini (sisältää selleriä ja fenkolia), hydrolysoitu maissitärkkelys, mausteet (mm. valkosipuli, sipuli, paprika, juustokumina, cayenne, oregano), hiivauute), etikka. Suolapitoisuus 0, 7 % Pihvi: 100 % kotimainen 100 % naudanlihapihvi maustetaan paiston jälkeen grillimausteella: PAN-suola, mausteet (juustokumina, paprika, valkosipuli, cayenne, oregano, sipuli, kurkuma), aromiaineet (hiivauute), glukoosi, proteiinihydrolysaatti (lähde maissi), hydrolysoitu tärkkelys, rypsiöljy, paakkuuntumisenestoaine (E551). Pihvitomaatti: tomaatti Ruisleipä LUOMU: Luomutäysjyväruis (69 %, jauhona ja rouheena), vesi, suola (1, 4%, voimakassuolainen), hiiva. Salaatti: jäävuorisalaatti Sipulirengas: Sipuli (53 %), panerointi (vehnäjauho, kasviöljy, hyytelöimisaine (E401), suola, sokeri, vehnätärkkelys, mausteet). Viipalekurkku: Kurkku, vesi, etikka, sokeri, suola (1, 1 %), luontaiset aromit, säilöntäaine (E211), stabilointiaine (E509).                     Ei tuo kovin luonnonmukaiselta vaikuta, mutta jos perheensä terveydestä huolestuneelle äidille halutaan antaa pientä ekosielun viherpesua, niin tuollaisen iskeminen lapsen eteen ei tunnu ehkä niin kamalan vaaralliselta, kun onhan se sentään luomua...

Mitä luomu maksaa?

Luomuväellä on suuri ongelma siinä, että ihmiset eivät osta luomua. Vaikka luomun suosio on kovassa kasvussa, se kasvu hyytyy joskus ja silloinkin luomu on todennäköisesti vielä marginaalista huvia rikkaille. Tanskassa on luomulla Euroopan suurin osuus ruuan myynnin kokonaispotista ja sielläkin se on noin 7 %. Koska Tanskan tuotannosta on vain noin 5 % luomussa, tanskalaiset syövät siis tuontiluomua, kuten muutkin.

Koska kansalaisia ei saada ostamaan riittävästi luomua, luomu koettaa päästä veronmaksajien rahoihin käsiksi toista kautta, eli kaupunkien suurkeittiöiden kautta. Kun luomu pääsee kouluihin ja työpaikkaruokaloihin, avautuvat täysin uudenlaiset markkinat, jotka tuottavat sammon lailla rahaa, jonka maksamme me, veronmaksajat.

Ensimmäisen kerran ajattelin näitä asioita lukiessani uutisia Mikkelistä:

Rahanpuute estää luomuruuan tarjoamisen kouluissa 

 

Mikkelin ruokapalveluista kerrotaan, että luomun vuoksi on säästettävä jostain muualta.

"Meillä säästetään henkilöstökustannuksista", sanoo palvelujohtaja Marjut Kuosma.

Tuosta lainauksesta selviää se, kuinka kaupungit toimivat kun jokin asia korvataan kalliimmalla versiolla. Valtion tai kaupunkien taloudessa raha ei kasva puussa, kuten ei muuallakaan, vaan jotta mikkeliläisille saatiin luomua pöytään, tuli säästää jostain muualta ja se jokin muu oli henkilöstökustannukset.

Mahtoivatko ne Mikkelin kaupungin henkilöstön edustajat olla tyytyväisiä, jotka joutuivat näiden säästötoimien kohteiksi?

Kaikkialla valitetaan siitä, että on liian vähän henkilöstöä, resurssipula ja Mikkelin ruokahuolto pistää henkilöstönsä vielä kovemmille vain sen takia, että saatiin kallista luomua pöytään. Ehkäpä olisi kannattanut pitää ne työntekijät rivissä, jotta olisi enemmän aikaa ruuan valmistamiseen, eikä niin, että yhä pienenevän henkilöstön ylle ladataan yhä enemmän työtä.

Sitten matkaamme Helsinkiin, jossa punakynä viuhuu siellä täällä etsien säätökohteita, mutta rahasta ei tunnu olevan pula:

Päiväkotien lautasille lisää luomua

 

Lapsille tarjotaan tammikuun lopusta aamupalalla luomupuuroa tai -velliä  ja maaliskuusta alkaen lounaalla on kerran viikossa pääruoka, jossa osana on viljapohjainen luomuraaka-aine. Kaupunginvaltuusto on myöntänyt kuluvalle vuodelle 400 000 euron määrärahan toimenpideohjelman toteuttamista varten.

400 000 eurolla voisi saada myös muutaman lastentarhanopettajan päiväkoteihin, eli voisi pienentää ylisuuria ryhmäkokoja. Rahalla saisi myös muutaman opettajan pienentämään ylisuuria koululuokkia ja sillä saisi vaikka mitä asioista, joilla oikeasti parannettaisiin kaupunkilaisten elämänlaatua, mutta se raha päätettiin pistää hyvin kalliisiin luomuhiutalaisiin, jotta saatiin hyvän tavallisen puuron tilalle sen kallis luomuversio.

Entäpä Turussa, joka painii myös melkoisten talousongelmien kanssa, jotka eivät ota laantuakseen:

Luomu on hiipinyt tuhansille lautasille

 

Juvosen laskujen mukaan lähi- ja luomutuotteiden lisääminen ruokalistaan vuonna 2012 maksaa kaksi senttiä enemmän per ateria. Kun vuodessa aterioita tuotetaan yhdeksän miljoonaa, ero tuntuu. 

Kysyttiinkö turkulaisilta sitä, että haluavatko he käyttää vajaat 200 000 luomuun, vai olisiko rahalle parempaakin käyttöä?

Tämän päivän Hesari (11.05.2012) kertoi Vantaan kurjasta tilanteesta, jossa leikkuri uhkaa kouluja, lääkäreitä, oppitunteja, ulkoilualueita ja lähes kaikkea mahdollista, mutta ihan kaikkeen leikkuri ei yllä:

Vantaalaiset lapset herkuttelevat kohta luomulla

 

Luomupuuroja varten Vantaan kaupungin talousarvioon kirjattiin 50 000 euron suuruinen määräraha.

Vantaa on konkurssin partaalla, mutta luomupuuroon on varaa laittaa 50 000 euroa, vaikka juuri Hesarin mukaan koulujen A2-kielen ryhmäkokoja suurennetaan 12:sta oppilaasta 18:aan, jolloin saadaan 300 000 säästö.

Ja toinen lainaus samasta jutusta:

Luomumaitoon siirtyminen tulee maksamaan Vantaalle vuosittain noin 500 000 euroa.

Jos Vantaa tarjoaisikin lapsille aivan tavallista maitoa, jossa ei ole mitään vikaa, niin lukioiden 200:aa kurssia ei tarvitsisi vähentää, vaan Vantaan lukiolaiset saisivat opiskella laaja-alaisesti tullakseen hyviksi veronmaksajiksi Vantaalle.

Noiden luomusta kertovien juttujen jälkeen palataan hetkeksi siihen todellisuuteen, joka ei luomuun törsätyistä rahoista heti tulisi mieleen:

Vantaan velkaleikkuri karsii kouluista, vanhuksista ja kodeista

 Toiseksi suurin on sivistystoimi, joka huolehtii päiväkodeista ja kouluista. Jos sen säästöt toteutettaisiin, perusopetuksen ryhmäkoot kasvaisivat. Opettajia olisi 110 vähemmän luonnollisen poistuman kautta: silloin riski olisi esimerkiksi, että muut opettajat vaihtaisivat koulua.

Vantaan kouluissa A2-kielen saksan, ranskan ja ruotsin ryhmäkoko nousisi 12:sta 18:aan. Eka- ja tokaluokkalaisilla olisi minimituntimäärä 19–20 tuntia. Sivistystoimi ei enää avustaisi Metropolia-ammattikorkeakoulua, kesäyliopistoa, luontokoulua. Päiväkotien siivouksesta karsittaisiin, ja liinavaatteet alkaisi pestä kuntouttava työtoiminta, malli on Espoosta.

Päiväkotien siivouksesta kannattaakin karsia, jotta ruokaloihin saadaan luomumaitoa, vai mitä?

Tässäpä taas muutama ajatus siitä, mitä luomu on. Ottaen huomioon vaikkapa aikaisemman kirjoitukseni asiat luomun terveellisyydesta tieteellisen tutkimuksen kautta, kannattaako Vantaalla pistää puoli miljoonaa siihen, että tavallinen maito korvataan sen luomulla versiolla, vai voisiko sen puoli miljoonaa käyttää myös toisin, joka oikeasti vaikuttaisi ihmisten elämään tai vaikkapa terveyteen?

 

 

 

Väärennettyä luomua

Luomua mainostetaan sillä, että luomu on tarkoin säännöin rajattua valvottua tuotantoa, jossa saa todellakin juuri sitä mitä luvataan saatavan. Luomumerkki tuotteen kyljessä takaa sen, että tuote on hyvin valvottua luomutuotantoa, joka on tehty kaikkia luomun sääntöjä ja vaatimuksia noudattaen.

Jostain syystä Euroopassa paljastui valtaisa väärennetyn luomuruuan skandaali, joka tosin Suomessa välttyi joutumasta uutisiin tai luetuimpien lehtien otsikoihin. Olisiko Joulun läheisyys ja se, että luomu oli tuolloin suuressa nosteessa, vaikuttanut siihen, että ruokapetos päätyi pikku-uutiseksi pariin paikkaan.

Valtava ruokapetos Euroopassa: Satoja tonneja elintarvikkeita myyty vuosia ”luomuna”

Pidätettyjen joukossa on muun muassa tunnettuja elintarvikeyritysten johtajia. Italialais- ja saksalaismedioiden mukaan joukko elintarvikealan vaikuttajia on myynyt useamman vuoden ajan tarkoituksellisesti tavallisia ja jopa huonolaatuisia elintarvikkeita ”luonnonmukaisesti tuotettuna”. 

Kyse ei ole vain muutamasta väärennetystä erästä, vaan viranomaisten tietojen mukaan jopa 700 000 tonnista tuotteita, joita on myyty useamman vuoden ajan muun muassa Saksassa, Italiassa, Itävalloissa, Alankomaissa, Espanjassa, Ranskassa, Belgiassa, Unkarissa ja Sveitsissä. Elintarvikkeiden arvo nousee jopa 220 miljoonaan euroon.

Väärennettyä luomua myyty ympäri Eurooppaa

 

Italian luomutuottajien järjestö AIAB vaatii parempaa valvontaa etenkin rehujen tuonnissa sekä pastan ja leivän valmistuksessa, jotta vältyttäisiin ”mafian soluttautumiselta” alalle.

Joten luomun valvonta ei taida olla sittenkään aivan niin aukoton, kuin annetaan ymmärtää, vaan luomutuotanto on alttiina erilaisille ongelmille, kuten kaikki muukin bisnes.

Tosin on ihmeellistä, että huonolaatuista tavanomaista pystytään myymään kovalla hinnalla kun siihen lätkäistään luomuleima. Ovatko kuluttajat todellakin valmiita hyväksymään luomussa huonon laadun, kuten ensimmäinen uutinen antaa ymmärtää?

 

 

 

Luomu on puhdasta ruokaa!

Luomu on puhdasta, kemikaalivapaata ruokaa, on yksi mantra, jota luomun ympärillä väitetään väitettämästä päästyä.

Sellaisen väittäjältä on jäänyt kotiläksyt tekemättä, ja lukematta on jäänyt etenkin Komission asetus EY N:o 889/2008.

KOMISSION ASETUS (EY) N:o 889/2008

Tällaisia kuvia yleensä esiintyy, kun ihmisiä pelotellaan tavanomaisesti tuotetulla ruualla, mutta valitettavasti tämä sama kuva toimii aivan yhtä hienosti myös luomutuotannon puolella.

Luomutuotanto sallii useita maatalouskemikaaleja, jotka ovat ihmisille ja luonnolle aivan yhtä haitallisia väärin käytettynä kuin niiden modernit versiotkin.

Pyretriini on luomussa sallittu hyvin laajakirjoinen torjunta-aine, mutta luomu on kieltänyt sen synteettisen version, eli pyretroidin, jota kieltoa on hyvin hankala järkisyiden perusteella hyväksyä.

Luonnon pyretriini on hyvin herkistävä aine, joka aiheuttaa paljon allergisia reaktioita, ihottumia, astmaa ja jopa asafylaktisia reaktioita (farmakologia & toksikologia, Koulu, Tuomisto, KustannusOY Medicina, 2001). Sen takia pyretriinin johdoksia on syntetisoitu, jotta ongelmista on päästy eroon. Tiivistäen voisi sanoa, että pyretroidi on ihmisille aiheuttamista haitoista puhdistettua pyretriiniä, mutta luomu ei sitä salli, vaan sallii pyretriinin, puhdistamattoman version, vaikka se on kemikaalille altistuvalle paljon haitallisempi kuin pyretroidi.

Euroopassa rotenoni on edelleen sallittu poikkeusluvalla määrätyssä tuotannossa, etenkin luomuhedelmätuotannossa, mutta Suomessa tuotetta ei onneksi käytetä. Rotenoni aiheuttaa koe-eläimillä mm. Parkinsonin tautia ja sillä aiheutetaan koe-eläimille Parkinsonin tautia, jotta sitä päästään tutkimaan. Yhdysvallat on kieltänyt rotenonin luomutuotannossa jo vuosia sitten, mutta EU hyväksyy kemikaalin toistaiseksi, kunnes korvaava tuote löytyisi. Rotenoni on myös puhdas luonnontuote, eli luonnonkasviuute, mutta se ei tee siitä yhtään sen turvallisempaa tai vaarattomampaa kuin moderneilla tekniikoilla valmistettu synteettinen valmiste.

Muutamia poimintoja EU:n hyväksymistä maatalouskemikaaleista luomun puolella:

Spinosadi on luomun sallittuja torjunta-aineita ja aineelle altistumisesta voi seurata vaikutuksia munuaisissa ja maksassa, johtaen kudosvaurioihin. Tämä aine on haitallista vesieliöille.

Kaliumhydroksidi on sallittu luomussa ja aine voi imeytyä elimistöön hengittämällä sen aerosoleja ja nieltynä. Aine ärsyttää hengitysteitä ja syövyttää silmiä ja ihoa. Lääkärin tarkkailu on tarpeen. Toistuva tai pitkäaikainen altistuminen pölyhiukkasille voi vahingoittaa keuhkoja.

Kalsiumpolysulfidi on käytössä sienitautien, hyönteisten ja punkkien torjunta-aineena. Aine voi imeytyä elimistöön nieltynä ja hengitysteitse. Aine ärsyttää silmiä, ihoa ja hengitysteitä. Syövyttävää nieltynä. Aineelle altistumisesta voi seurata vaikutuksia soluhengityksessä, johtaen kouristuksiin ja tajuttomuuteen. Altistuminen voi johtaa kuolemaan. Lääkärin tarkkailu on tarpeen.

Joten tässäkin asiassa luomu nojaa pitkälti siihen, että ihmiset eivät tiedä totuutta mielikuvien takana, eivätkä toivon mukaan koskaan saa tietääkään, vaan luomusta keskustellessaan tai blogatessaan muistavat mainita, että luomussa ei saa käyttää torjunta-aineita.

Vai saako? Taitaa puhtaan ruuan puolestapuhujalla mennä puhdas ruoka väärään kurkkuun, kun luetaan Komission asetus N:o 889/2008.