22. huhtikuuta 2013

Oma terveys, oma vastuu


Muutama pohdinta yksilön terveydestä ja siitä, mikä on yksilön vastuu omasta terveydestään.

Asia pulpahti mieleen erilaisia vaihtoehtohoitoja puoltavia sivuja lukiessa, joissa esitettiin hyvin usein väite siitä, että ns. virallinen lääketiede ei tee mitään muuta kuin sen, että ongelmia valittavalle ihmiselle tyrkätään lääkepurkki kouraan ja toivotetaan hyvää onnea. Esitettiin väitteitä siitä, että ongelmiin ei pureuduta, eikä oireiden syytä selvitetä, vaan lääkkeet ovat vastaus aivan kaikkeen.

Ystäväni oli juuri diabetespäivillä kuuntelemassa kaksi päivää diabetekseen (etenkin kakkostyypin) liittyviä ongelmia ja niiden ratkomista, ja hän kertoi, että lähes kaikki luennot olivat pohjautuneet elintapamuutoksien korostamiseen. Kysessä oli lääketieteen alla annettava koulutus, ei vaihtoehtopäivät.

Lisäksi oli tietenkin ollut koulutusta myös lääkkeistä sairauden hoidossa, mutta niistä oli puhuttu siinä yhteydessä kun potilas ei muuta elämäntapojaan, tai pelkkä elämäntapamuutos ei tuota toivottua tulosta.

Luennoilla oli tullut ilmi sellaisia nykypäivän ongelmia, kuten vaikkapa television kokkiohjelmat, joissa kokit läträävät mieltä vailla kerman, voin ja sokerin kanssa. Ihmiset valitettavasti nykyään luulevat, että ammattikokit, koska ruoka on heidän ammattinsa, olisivat ruuan laittamisen ohessa ammattilaisia myös ravitsemuksessa, mikä on täysin väärä olettamus. Tietenkin kokki voi olla myös ravitsemuksen saralla opiskellut, mutta näin ei ole automaattisesti.

Suuri ongelma tämän hetkisessä terveydellisessä henkisessä ilmastossa on se, että miten terveydenalan ammattilaisen tulee kertoa sairastuneelle hänen omasta vastustaan koskien hänen omaa terveydentilaansa.

Elintapasairaudet johtuvat siitä, että ihminen on tehnyt vääriä valintoja, toiminut väärin, elänyt väärin, toiminut tyhmästi ja niin edelleen ja tämä pitäisi saada kerrottua potilaalle niin, että hän ei ole toiminut tyhmästi, ei väärin, eikä ole tehnyt vääriä valintoja, vaan nyt vain käännetään veneen kurssi toiseen suuntaan potilaan avustuksella.

Unohdetaan mennyt elämä, tehdyt valinnat ja aloitetaan uusi elämä, uudet valinnat. Kuitenkin edes jollakin tasolla potilaalle pitäisi saada viestitettyä, että hän on itse ollut vastuussa omista vääristä valinnoistaan ja se on syy, joka on sairauden aiheuttanut. Vain siten elämäntaparemontti onnistuu.

Todellisuus on se, että ihminen sairastuttuaan haluaa kuulla syyn sairastumiselle ja hän ei halua kuulla sitä, että hän itse on se syy.

Hän haluaa kuulla, että hänen elimistössään on jokin vika, joka on oman elimistön toiminnan arvaamattoman ja väärän toiminnan seurausta. Sairastunut haluaa sen jälkeen kuulla, että väärä elimistön toiminta palautetaan normaaliksi lääkkeellä.

Diabetekseen sairastunut haluaa insuliiniä, eikä sitä, että hän saa kuulla omaavansa huonot elämäntavat, joista sairaus johtuu, eli se on usein hänen omaa syytää ja nyt pitäisi jääkaapin sisältö vaihtaa, harrastaa urheilua ja niin edelleen.

Diabetespäivillä tähänkin asiaan oli käytetty paljon aikaa ja sinne oli hankittu kouluttaja opettamaan kehon kieltä ja sitä, miten potilaan kanssa keskusteltaessa havaitaan se, mitä reittiä ja millä keinoin potilas saataisiin ymmärtämään oma vastuunsa omassa sairaudessaan. Ja miten hänet saataisiin ymmärtämään se, että paljon lääkkeitä  parempi vaihtoehto olisi tehdä elämäntaparemontti, jota remonttia jokin lääke tukee, jos tarvetta ilmenee, mutta lääke ei ole ensisijainen ratkaisu ongelmaan.

Jos ihminen sairastuu ja hän tuntee jonkin oireen, hän saattaa netistä löytää hyvin paikkansapitävää tietoa oireensa aiheuttajasta, sillä jos polveen koskee, niin polvikipua on hankala minkään poppatohtorin väittää muuksi kuin polvessa olevaksi kivuksi.

Elintavat ovatkin sitten monimutkaisempi tapaus, sillä tällä hetkellä elintapoihin liittyy satoja ja taas satoja ohjeita, jotka eroavat toisistaan kuin päivä yöstä. Kun ihminen googlailee elintapoihin liittyen, niin sattumalla on suuri vaikutus, eli lähinnä siten, että mille sivuille googlailija ensin ajautuu ja kuinka hän omaksuu lukemansa sisällön ja kuinka kriittisesti siihen suhtautuu.

Jos ihminen tykkää suolasta ja rasvasta ja ne ovat virallisen lääketieteen edustajan mukaan aiheuttaneet potilaan ongelman, ja sitten potilas googlailee itsensä sivustolle, joka väittää, että ei  suola ja rasva aiheutakaan kenellekään ongelmia, vaan ongelmat aiheuttaa viljan gluteiini, jota salakavalasti lisätään kaikkialle, niin se tieto osuu hyvin otolliseen maaperään, koska sehän juuri tuotti lukijalleen tyydytyksen siitä, että hän ei olekaan toiminut väärin ja vika ei ole hänessä ja hänen omissa toimissaan, kuten lääkäri väitti. Kyseessä onkin elintarviketeollisuuden salaliitto, joka on sairastuttanut ihmisen.

Parantuakseen pitää vain välttää kauheaa myrkkyä, gluteiinia ja parhaiten se onnistuu ostamalla jokin kallis kirja, jonka tekijä on keksinyt mullistavan uuden teorian, jota kukaan muu ei ole koskaan keksinyt. Tämä siinäkin tapauksessa, että potilaalta ei ole diagnosoitu keliakiaa.

Suomessa tuotetaan erittäin hyvää, tieteeseen ja näyttöön perustuvaa tietoa, jota voi olla vaikea sulattaa jos käy niin, että lukiessa tuntuu siltä, että itse on vastuussa omista ongelmistaan, mutta joka tapauksessa tieto on hyvää, laadukasta ja etenkin ilmaista.

Sitä tarjoaa Terveyskirjasto, joka pitää sisällään kattavan määrän informaatiota, jota ovat tuottaneet alan huippuammattilaiset ja he tarjoavat sen ilmaiseksi.

Terveyskirjasto - Luotettavaa tietoa terveydestä

 

Terveyskirjasto tuo luotettavan, riippumattoman ja ajantasaisen tiedon terveydestä ja sairauksista jokaisen suomalaisen ulottuville. Terveyskirjastossa on yli 10 000 asiantuntijoiden laatimaa artikkelia. 

Kuten huomaatte, etusivulla ei ole yhtään tuotetta myynnissä, ei mainoksia, ei linkkiä yhteenkään nettikauppaan, ei tarjolla alennuskoodeja nettikauppoihin, eikä muutakaan huuhaa-sivistojen ensimmäistä varoitusmerkkiä.

Tarjolla on pelkkää tieteellisen metodin tuottamaa tietoa, joka on tällä hetkellä parasta saatavissa olevaa. Se voi olla joltain osin muuttunut 10 vuoden päästä, tai osin tarkentunut, mutta silti se on näyttöön perustuvan lääketieteen mukaista, ajantasaisinta tietoa.

Heti etusivulta kannattaa lukaista vaikkapa sisätautien erikoislääkärin Jussi Huttusen uusin kolumni sokeria koskien ja sen jälkeen jatkaa sukeltelua syvemmälle oikean tiedon syövereihin.






1 kommentti:

Sepi kirjoitti...

Kiitos sinulle tästä blogista.
Tämä on antanut eläämääni uuden näkökulman ja äärettömän terveyden.
Kiitos, kiitos!