3. huhtikuuta 2013

Eikö luomu olekaan jees?


Vihreät, tuo kritiikitön luomuideologian ja kaiken luonnonmukaisen vankkumaton linnake, on jostain syystä alkanut hyväksyä luomun suhteen myös soraääniä, tosin vasta itseironisen pakinan  muodossa:



Luomu on tosijees? 

 


Jos ydinvoima saa viherpiipertäjän poistamaan varmistimen ayurvedisestä teepannustaan, luomu saa hänet ryntäämään kuola valuen kohti. Kaikki luomu-alkuinen on hyvähyvää! Jos piipertäjä haukkaa reilusti permakulttuurin periaattein itse kasvattamaansa biodynaamista luomumaatiaisnaurista, hän voi saada sellaisen ravinto-orgasmin, että siinä tärisee paitsi Maa myös Kuu, josta lisää myöhemmin.

Biodynaamisuus ja homeopatiahan ovat luomuaatteen kantavia voimia, josta muistamme EU:n parlamentissa Heidi Hautalan näitä taikauskoisia menetelmiä kannattamassa, mutta eipä se mikään yllätys ole.

Espoon vihreät oli vaatimassa vuonna 2000 Espoon kunnalliseen terveydenhuoltoon vaihtoehtoisia menetelmiä veronmaksajien iloksi, aivan homeopatiasta alkaen, joten vihreillä on kokemusta kaikesta mahdollisesta huuhaasta, sillä kaikkien kukkien pitää antaa kukkia, rikkaruohoista alkaen.

Luomuruoka on terveellistä, väitetään. Tutkimukset eivät ole löytäneet yksiselitteistä eroa. Luomussa ei ole torjunta-ainejäämiä, ja tavallisessa ruoassa niitä on yleensä turvallisina pidetyissä rajoissa. Stanfordin yliopistossa tehdyssä kokoomatutkimuksessa ei löydetty merkittäviä terveyseroja – esimerkiksi allergioiden määrässä – luomu- ja tavallista ruokaa syövien välillä.

Kun tätäkään eroa ei ole, eikä sitä nykytieteen mittareilla tulla luultavasti löytämään, jos pidämme taikavarvut tiukasti komerossa, niin on kovin vaikea keksiä syitä tuhlata siihen yhteisiä rahojamme, jos emme saa mitään tilalle.

Luonto nyt kaiketi kiittää luomusta? No ei vältsisti. Tutkimustulokset ovat ristiriitaisia. Luomupelto voi tuottaa vähemmän päästöjä vesistöihin kuin tavallinen pelto. Tuotettua ruokakiloa kohti päästöt saattavat olla suuremmat, sillä luomupelto tuottaa vähemmän satoa.

Luomuviljely säästää luonnon monimuotoisuutta – mutta jos peltopinta-alaa tarvitaan luomussa enemmän, se pitää ottaa jostain. Monimuotoinen villi luonto on tällöin tulilinjalla, etenkin ihmiskunnan sydänmailla, jossa kaikki viljelykelpoinen maa on jo viljelty.

Tätä olen ihmetellyt, että näistä tosiasioista huolimatta vihreät kannattavat luomua, vaikka todellisuudessa se aiheuttaa luonnon ja luonnon monimuotoisuuden radikaalia vähentymistä, kun meidän pitää korvata satotappiot suuremmalla maatalousmaa-alalla, että miksi tätäkään ei vihreät huomioi?

Asia johtunee siitä, että vihreät ovat kaupunkilaisia, kaupungeissa toimiva puolue, jonka koko kenttä on varakasta kaupunkilaista, joten ei heitä oikea luonto kiinnosta Suomessa, sillä he voivat lentää luontoa katselemaan jonnekin kauas lomillaan.

Jos asuu pääkaupunkiseudulla, kehäkolmosen sisällä, niin eipä siinä tule ensimmäisenä luonto mieleen ja mitä se luonto oikeasti on, vaan silloin voi kaikessa rauhassa kannatella sellaistakin aatetta, joka pistää luonnon sileäksi, kun ei sitä kuitenkin omilla kulmillaan huomaa.

Niin, se Kuu. Haukunpa tässä biodynaamisen viljelynkin, vaikkei se oikein edes liity asiaan, mutta tämä ei ole reilu palsta. Miksi biodynaamiseen viljelyyn saa luomutukia? Siis luomuviljelyyn, joka nojaa astrologiaan ja muuhun hokkuspokkukseen? Aargh!

Tätä olen ihmetellyt, ja moni muu, mutta maailma ei ole reilu paikka, vaan me joudumme kustantamaan tuotakin maatalouden irvikuvaa, ja sen rahan voisi käyttää niin paljon järkevämminkin.

Hienointa luomussa on eläinten hyvä kohtelu. Tosin on makuasia, onko 81 päivää elänyt luomubroileri onnellisempi kuin 38 päivää elänyt tehoserkkunsa . Luonnossa kanalinnut voivat elää yli 10 vuotta.

Niinpä. Ja kuinka paljon enemmän se luomubroileri tuhlaa tämän planeetan rajallisia resursseja, vaikka lopputulos on täsmälleen sama, eli eläin tapetaan pienen hetken päästä sen syntymästä. Teollinen eläintuotanto on teollista eläintuotantoa, vaikka sen pukisi miten ruusuisiin mielikuviin tahansa.

Sitten on tietysti homeopatia. EU:n luomusäännöissä homeopatia on määrittely ensisijaiseksi luomueläinten hoitomenetelmäksi. Voi elämän kevät! Homeopatia on todistettu roskaksi: väitettyä vaikuttavaa mekanismia ei ole. Sairaita eläimiä ”lääkitään” tislatulla vedellä.

Oikeasti sairaille luomueläimille annetaan toki tehokastakin hoitoa. Mutta kun luomueläin saa antibiootteja, se joutuu karenssiin. Sairastunut luomulehmä saatetaan pistää saman tien teuraaksi, sillä kasvattajalla ei ole varaa pitää eläintä tyhjänpanttina. Vähän on luomussakin nyt eläinrääkkäyksen makua.

Jos luomueläintä lääkitään antibiooteilla, tai oikeilla lääkkeillä ravistetun veden sijaan, eläin joutuu olemaan karenssissa tupla-ajan siihen, mitä eläinlääkäri laskee lääkkeen varoajaksi.

Tällekään ihmeelliselle pykälälle ei ole mitään tieteellistä perustetta, vaan se on vain yksi outous luomun lukemattomien outojen sääntöjen kokoelmassa ja mikä määrä resursseja taas tuhlataan siihen, että tervettä eläintä pidetään lääkekarenssissa, vaikka sille ei ole edes yhtä perustetta.

Esimerkiksi lehmä, luomulehmäkin, syö koko karenssin ajan, tuottaa maitoa, joka on heitettävä pois eli resursseja hukataan kaikilla tavoilla.

 Jos luomulehmä saa antibiootteja vaikkapa utaretulehdukseen, niin lääkekuuri kestää 3-4 päivää ja sen päälle varoaika n. kolme vuorokautta. No luomusäännöillä se varoaika onkin kuusi vuorokautta, joka tarkoittaa sitä, että jos lehmä lypsää 50 litraa päivässä, menee hyvää maitoa roskiin 150 litraa, joka kyllä kelpaisi meijerille, mutta luomu ei sitä säännöillään salli.

Paljon puhutaan siitä, miten ruokahävikkiä pitäisi saada pienemmäksi, niin yhden terveeksi saatetun luomulehmän luomusääntöjen pakottama hävikki on 150 litran purkkia maitoa, kun jostain hokkuspokkus-taikahatusta on tempaistu kaksinkertainen varoaika lääkityksen jälkeen!

Lisäksi kun tiedämme, että luomulehmät sairastavat mm. utaretulehduksia siinä missä tavanomaisetkin lehmät, niin mikä määrä hyvää maitoa menee luomusääntöjen ansiosta kaatopaikalle! Mutta mitäpä kaupunkilainen tuostakaan välittää, kun on varaa ostaa vaikka miten kallista maitoa.

Vaikkei se tapoihini kuulu, esitän tässä idean, joka löytyy esimerkiksi Elina Lappalaisen kirjasta Syötäväksi kasvatetut. Mitä jos ruokakauppoihin tuotaisiin hyvin kohdeltua eläintä? Se olisi syönyt luomujyvien sijaan normaalia rehua ja sitä olisi hoidettu koulueläinlääketieteellä mutta kohdeltu kuin luomueläintä.

Hyvin kohdeltu kyljys ei ehkä ylentäisi ekohipsteriä tiloihin niin kuin luomu, mutta eipä luomuakaan sokkotestissä kukaan erota.

Eihän se sitten enää olisi luomua, niin tokkopa vihreille kelpaa koskaan, kun he ovat niin tiukasti hirttäytyneet luomuaatteen manillaköyteen. Vaikka luomuaate näyttäytyisi miten sinertävänä ja huonokuntoisena tahansa, köydestä pidetään kiinni, vaikka henki menisi.

 

 

 

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Tämä Vihreän langan pakinoitsija "Folio Hattu" taitaa olla pelkkä trolli, joka on viime aikoina palkattu kirjoittamaan järkitekstiä jotta virheiden muut hölmöilyt hämärtyisivät ja lukijat luulisivat, että virheet on kokonaankin ihan oikeasti järkiintymässä.