19. kesäkuuta 2013

Syömisestä on tullut vaikeaa

Erilaiset ruokahysteerikot ovat pääsemässä tavoitteeseensa, eli syömisongelmaisten määrä kasvaa kasvamistaan. Blogeissaan väärää tietoa, huuhaata ja pelottelua vaikkapa turvallisista ja tutkituista lisäaineista harrastavat tekevät suurta hallaa ihmisten mielenterveydelle ja ainoa asia mitä he saavat aikaiseksi, on lisää syömishäiriöisiä tähän maahan, kuten seuraava Savon Sanomien juttu kertoo:

Syömisestä tuli vaikea suoritus

 

Suomalaisten suhde ruokaan monimutkaistuu. Esimerkiksi Kuopion ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) ruoka-aiheisten yhteydenottojen määrä on kasvussa. Kuluneena lukuvuonna yleisterveyteen otti yhteyttä noin sata opiskelijaa erilaisten ruokaan liittyvien ongelmien takia. Se on noin kolmekymmentä enemmän kuin edellisenä vuonna.

– Syömiseen liittyvät ongelmat ovat kasvussa. Se näkyy vastaanotolla selkeästi isompana asiakasmääränä kuin aiemmin, sanoo Kuopion YTHS:n terveydenhoitaja Jonna Kekäläinen.

Ja tämä johtuu siitä suunnattomasta epätiedon, huuhaan tulvasta, joka on puettu tiedon kaapuun sinänsä aidoilta vaikuttavilta viitteillä.

Syömiseen liittyvien ongelmien perimmäinen syy on mysteeri.

–  Ei ole olemassa yhtä syytä. Esimerkiksi erilaisten ruokavalioiden näkyvyys mediassa tai ympäristön paine voivat aiheuttaa ongelmia. Ruoka on asia, jota on helppo kontrolloida, vaikka muu elämä olisi epäjärjestyksessä, Kekäläinen listaa.

Kekäläisen mukaan opiskelijoiden yhteydenotot jakaantuvat tasaisesti painonhallintaa ja syömishäiriöitä koskeviin kysymyksiin.

–  Jos suhde ruokaan on vääristynyt, voi iso osa asiakkaan päivästä mennä ruoan ajattelemiseen ja kalorien laskemiseen, Kekäläinen kuvaa.

Se, että jokin asia saa palstatilaa ja näkyvyyttä jossain mediassa, ei tee siitä pienimmässäkään määrin totta tai oikeaa tietoa, vaan se tarkoittaa vain näkyvyyttä mediassa.

Vaarallinen tilanne on etenkin silloin, kun kotona jo pienestä lapsesta alkaen kuullaan vanhempien suulla siitä, miten ruoka koulussa on vaarallista, suoranaista myrkkyä, kun siinä on niitä lisäaineita ja e-koodeja, joita tosin on pullollaan ihan metsässä oleva puolukkakin.

Ehkä kammottavin esimerkki syömishäiriöisestä tuli taannoisessa Ajankohtaisen Kakkosen luomu-illassa, jossa luomuun hurahtanut perheenisä kertoi, että hän ei anna alakoululaisen lapsensa syödä koulussa mitään kouluruokaa, koska se on myrkytettyä ja terveydelle vaarallista, vaan hän tekee itse lapselleen puhdasta biodynaamista ja luomuruokaa lapselleen kouluun mukaan, jonka lapsi sitten koulussa muista erillään itsekseen ilmeisesti söi.

Voin kuvitella sen lapsiraukan tulevaisuutta aikuisena, kun hän koettaa selvitä selväpäisenä aivan päivittäisestä perusasiasta, eli syömisestä, kotona saamansa "alkukoulutuksen" jälkeen.

Asiantuntijoiden mukaan syömisestä on tullut monimutkainen suorite.

– Ruoka ei ole koskaan vain ruokaa, sanoo Helsingin yliopiston ruokakulttuurin professori Johanna Mäkelä.

Hän ei ole yllättänyt ruokaan liittyvien ongelmien ja epävarmuuden lisääntymisestä.

–  Se kertoo, että asumme maailmassa, jossa on pakko valita. Syömisvaihtoehtoja on niin paljon, että nuori hämmentyy valinnanmahdollisuuksien äärellä.

Terveellinen syöminen ei ole rakettitiedettä. Kansallisia ravitsemussuosituksia noudattamalla pärjää aika mukavasti, etenkin jos niitä ei lue kuin piru raamattua, takertumalla jokaiseen sanaan yksittäisessä lauseessa, vaan kykenee ottamaan sen suurena kokonaisuutena, jossa on tilaa myös variaatioille.

  1. Syö kasviksia, hedelmiä ja marjoja useita kertoja päivässä
  2. Syö täysjyväleipää ja -puuroa
  3. Käytä leivälle kasvirasvalevitettä ja suosi kasviöljyjä
  4. Syö kalaa ainakin kahdesti viikossa
  5. Nauti rasvatonta maitoa tai piimää päivittäin, mutta janoon vettä
  6. Valitse vähäsuolaisia elintarvikkeita
  7. Liiku päivittäin ainakin puoli tuntia

 Kun noin elää ja ruokailee, ei mene pahasti pieleen ja syöminen on vielä taatusti huokeampaa, kuin erilaisten poppamiesten neuvot tai lisäainekammoisten luomupoppamiesten.

Mutta kuluttajien rahoista on niin monta kilpailijaa tällä hetkellä ja tarjonta on niin massiivista ruuan suhteen, että se tilanne aiheuttaa sen, että kun ei reilusti enää elantoaan voi hankkia, pitää se tehdä vilunkipelillä, eli valehtelemalla ja pelottelemalla.

Ei kommentteja: