24. kesäkuuta 2012

Kuinka ruokatrendi luodaan

Tutustuin hieman Antti Heikkilän ajatuksiin ja ne ovat välillä sangen kummastuttavia, joita tosin hänen suhteellisen palavasieluiset faninsa poikkeuksetta jokaisella foorumilla kannattavat, mutta aktiiviliikuntako haitallista:

Antti Heikkilä: Bikinikuntoon ehtii vielä ilman liikuntaa

 

– Tärkein on ruokavalio. Liikunta ei laihduta merkittävästi, vaikka niin yritetään uskotella. Panosta ruokavalioon, niin muu tulee perässä.

Ruokavalio ja liikunta yhdessä ovat suuri stressi, Heikkilä sanoo. 

– Stressi lihottaa, se nostaa kortisonia, ja se taas verensokeria, hän selittää.

Heikkilä kuvailee, kuinka juoksemisesta ja syömisestä syntyy rasittava kierre, joka ei painoa pudota. 

On tutkittu, että maratonjuoksijoiden verenkuva on samanlainen kuin sydänkohtauksen saaneilla, Heikkilä sanoo.

 

Hetkinen. Antti Heikkilä, koulutukseltaan lääkäri, selittää, että liikunta yhdistettynä ruokavalioon aiheuttaa stressiä ja koska stressi lihottaa, niin ei kannatta liikkua, vaan harrastaa vähähiilihydraattista ruokavaliota. Tosin hetken päästä arkiliikunta onkin vähemmän vaarallista, mutta kuitenkin hieman outoja ajatuksia.

Liikunta ei tosiaankaan yksin laihduta kovinkaan paljon, etenkään huonon ruokavalion kera, mutta liikunta yhdistettynä järkevään ruokavalioon kyllä laihduttaa ja liikunnan eduksi menee vielä se, että liikunta kuluttaa käytännössä lähinnä elimistön rasvaa ja etenkin sitä terveydelle haitallista sisäelinrasvaa. Kun yhdistää arkisen hyötyliikunnan, aktiiviliikunnan sekä ruokavalion, niin saadaan hyvin monta kärpästä pienillä määrillä iskuja.

Lisäksi Heikkilä väittää, että  pitkäkestoista kestävyysurheilua harrastavien verenkuva on samanlainen kuin sydänkohtauksen saaneilla! Harmi kun niitä tutkimuksia ei paljastettu millään tasolla, sillä vanha sananlasku kertoo, että hurjat väitteet tarvitsevat tuekseen vielä hurjemmat todisteet.


No nykypäivänä vastuu on kuulijalla, joten ei auttanut muu kuin avata google ja koetella sopivia hakusanayhdistelmiä ja löytyihän sieltä jotain:

New study cites link between marathon running and some heart-attack factors

 

Valitettavasti näyttää siltä, että Heikkilä oikoi hiukan mutkia ja ehkä jopa aavistuksen muutti tiedettyjä tosiasioita ja sitten sen muunnellun totuuden hän päästi suustaan, joka taatusti saa median huomion ja myös muutaman kuluttajan.

Liikunta ja ruokavalio ovat yhdessä suuri stressi joka lihottaa, väittää Heikkilä ja enpä yhtään ihmettele, että kuluttajat ovat täysin sekaisin, kun lääkäri suustaan tällaisia viisauksia päästelee.

Hetken googleteltuani löysin myös mainion videon, joka kertoo huumorin keinoin sen, kuinka erilaiset ruoka- ja terveystrendit syntyvät:



Vajaan kahden minuutin kohdalla on jokaisen mullistavan ravintotrendin salaisuus paljastettu:

IHMISET USKOVAT VAIKKA MITÄ TUUBAA, JOS SITÄ TARPEEKSI TOITOTTAA!

Ja hetken päästä toinen:

Vain kääntämällä asiat päälaelleen saadaan ihmisten ja median huomio.

Olisihan se hienoa, jos rantakuntoon pääsee ilman liikuntaa ja Ostos-TV on täynnä sellaisia vimpaimia, jotka jonkin expertin mukaan moisen mahdollistavat, mutta ei piikkareita kannata aivan jokaisen väitteen pohjalta naulaan laittaa, vaikka väitteen esittäjä olisi jopa lääkäri.

Haluatko litteän, seksikkään vatsan tarvitsematta kamppailla useissa laitteissa tai ilman hikoilua kuntosalilla? Haluatko uskomattomat, kivenkovat vatsalihakset ilman yhtäkään istumaannousua? Nyt voit muuttaa itseäsi tarvitsematta muuttaa elämääsi. Esittelemme sinulle nyt uuden AbtronicX2 -laitteen!




Ajatuksia herättää myös se, että luomu kävelee jostain syystä käsi kädessä näiden hyvin vaihtoehtoisia ja suorastaan valtavirrasta täysin poikkeavia mielipiteitä esittävien henkilöiden kanssa, sillä lääkäri Antti Heikkilä on erittäin luomumyönteinen mediapersoona ja hänen sivustollaan on erityinen osio varattu pelkästään luomulle.

Toivottavasti Antti Heikkilän käsitykset luomusta eivät perustu samanlaiseen mutkien oikomiseen kuin hänen käsityksenä pitkäkestoisen kestävyysharjoittelun mahdollisista vaaroista.



Ei kommentteja: