Maaseudun Tulevaisuus julkaisi uutisen, joka valottaa asian toista puolta:
Lannoitusrajat voivat johtaa nurmen ryöstöviljelyyn
Ympäristötuki asettaa liian tiukat lannoitusrajat tiloille, joilla korjataanvuosi toisensa jälkeen hyviä säilörehusatoja. Hyvä säilörehusato vie maasta paljon enemmän ravinteita kuin sille on annettu. Nurmelle tarvittaisiin samantapainen satotasokorjaus kuin viljalla jo on.
Maatalouden ympäristötuki ohjaa maanviljelyä hyvin paljon, kuten tämä esimerkki osoittaa. Viranomaiskapulakielestä kiinnostuneet voivat lukea koko asetuksen seuraavan linkin takaa:
Maa- ja metsätalousministeriön asetus maatalouden ympäristötuen perus- ja lisätoimenpiteistä ja maatalouden ympäristötuen erityistuista
MT:n uutisesta selviää myös hyvin yksinkertainen asia eli se, että ravinteet eivät ilmaannu kasveille tyhjästä, vaan jos sadonkorjuun jälkeen ravinteita ei palauteta maaperään lannoituksen kautta, maaperä köyhtyy ja alkaa tuottaa vaatimattomampia satoja.
Tavanomaisen maatalouden vastustajat saavat usein sopimaan samaan lauseeseen sekä ylilannoituksen että maaperän köyhtymisen, joka on minusta sangen hämmästyttävää ja se kertoo lähinnä puutteista biologian tiedoissa joka saattaa johtua vaikkapa uneliaisuudesta koulussa.
Maaperän köyhtymistä aiheuttaa alilannoitus ja tässä tapauksessa maanviljelyä ohjaavan ympäristötuen avustamana. Sitten pieni katsaus nurmisatoihin:
Parhailla maitotiloilla tiedetään, että tehokas nurmituotanto on yksi kannattavuuden avaintekijöistä. Ne pystyvät tuottamaan säilörehun kuiva-ainekilon parhaimmillaan jopa hiukan päälle viidellä sentillä, kun heikommilla tiloilla vastaava tuotantokustannus voi olla lähes 25 senttiä. Näin tehokas tuotanto onnistuu vain, kun koko rehuketju on trimmattu kuntoon ja satoa tuotetaan 9 000–10 000 kuiva-ainekiloa hehtaarilta vuodessa.
Ja pistetäänpä vertailuun luomun suomat nurmisadot:
Nurmirehut - luonnonmukaisen tuotannon perusta
MTT:n tutkimuksessa luomutilojen eri-ikäisiltä säilörehunurmilta Juvalla ja Mietoisilla otettujen näytteiden perusteella luomunurmien keskimääräinen sato oli 5 100 kg kuiva-ainetta (=ka) /ha.
Tuosta jokainen voisi laskea, että jos aiomme tuottaa nurmea eläinten rehuksi ja siirrymme luomutuotannon keinoihin, niin joudummeko pienentämään peltoalaa ja saisimme sitä ehkä takaisin villiksi luonnoksi, vai joutuisimmeko raivaamaan lisää villiä luontoa maatalousmaaksi?
Ympäristötuki siis rajoittaa viljelijän mahdollista taipumusta ylilannoitukseen tai muiden maatalouskemikaalien ylikäyttöön, jos viljelijän omistama taskulaskin ei sitä tee.
Uutisessa mainittiin viljojen kohdalla satotasokorjaus, joka mahdollistaa järkevän lannoittamisen, mikäli viljelijä tuottaa suuria satoja.
Uusimmassa Maatilan Pellervossa asiaa käsiteltiin uusien hyvin tuottavien hybridilajikkeiden kannalta katsoen. Ympäristötuen mukaisilla typpirajoilla sadot jäävät uusilla lajikkeilla pieniksi, koska niille ei ympäristötuen takia saa antaa typpeä niin paljon kuin kasvi tarvitsisi. Vuosittainen ympäristötuen ehtojen mukainen typpilannoitus määräytyy maalajin, viljelyalueen ja viljelykasvin perusteella.
Mikäli haluaa saada lohkolleen suuremmat lannoitusrajat käyttöön, täytyy todistaa, että lohkoltaan on saanut keskimääräistä suurempia satoja usean vuoden ajan. Tämä ei tietenkään onnistu, jos et saa nostaa typen määrää sellaiseksi, että saisit vuosia hyviä satoja. Joten uudet lajikkeet menevät hukkaan, koska koko niiden potentiaalia ei saada käyttöön ympäristötukien rajoitusten takia.
Typen määrä ei saa koskaan ylittää ympäristötuen ehtojen määrää, mutta fosforin kohdalta sallitaan enintään viiden vuoden tasaus.
Tämän tarinan mahdollinen opetus oli se, että maaperä köyhtyy, mikäli sitä ei lannoiteta, eli korvata poistuvia lannoitteita uusilla ja maanviljelijää ohjaavat monet lait sekä säädökset, eikä hän toimi pelkästään oman mielikuvituksensa varassa tuottaessaan meille ruokaa lautaselle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti