31. toukokuuta 2012

Luomu ei myy, miten myisi?

MTV3:n Makuja -palstalla oli kaksi pientä toisiinsa liittyvää luomu-uutista, jotka kaipaavat hiukan kommentointia. Luomua hehkutetaan paljon ja se on suoranainen trendi, etenkin kaupunkilaisten keskuudessa. Todellisuus on kuitenkin se, että myynti kaikesta kasvuprosentista huolimatta on sangen vaatimatonta, etenkin pääkaupunkialueen ulkopuolella.

Huonoja uutisia: Näin vähän suomalaiset kuluttavat luomutuotteita!

 

Suomi on huomattavan paljon muita Pohjoismaita jäljessä luomun kulutuksessa. Esimerkiksi Tanskassa luomutuotteita kulutetaan jopa 10 kertaa enemmän kuin Suomessa. Mitä Tanskassa sitten tehdään toisin?

Esitettiin kysymys ja sitten hetken päästä vastataan.

Sen sijaan Tanskassa käytetään valtavasti rahaa luomun menekinedistämiseen ja mainontaan. Sekä tuottajat että kauppiaat ovat siinä mukana.

Tämä on tietenkin se helpoin tie saada tavaraa kaupaksi. Jos sallisimme tupakan mainostamisen, sen myynti kohoaisi varmasti räjähdysmäisesti nykyisestä. Rahalla saa ja hevosella pääsee.

Mutta valtavan rahamäärän lisääminen mainontaan on hieman ristiriidassa sen kanssa, että Suomessa on hyvin paljon valitettu sitä, että täällä ruokaa mainostetaan aivan liikaa ja mainontaa pitäisi vähentää. Mainonta nostaa ruokakorin hintaa ja ruokamme on muutenkin jo kallista muuhun Eurooppaan nähden.

Miten ihmeessä se luomun kohdalla olisi sitten hyvä asia ja luomuruoan mainontaa pitäisi lisätä Tanskan malliin ja luomun mainostamiseen pitäisi käyttää valtavasti rahaa?

Mainonta ei ole ilmaista ja tuottajat sekä kauppa ottavat sen kustannuksen jostain takaisin ja se tapa on tietenkin mainoskulujen lisääminen tuotteen hintaan.

Yksi kysymys, joka nousee mieleen on tietenkin se, että miksi luomua ei saada myytyä ihmisille ilman massiivista mainoskampanjaa ja sen kokoaikaista hokemista medioissa? Mitä vikaa on tuotteessa, jos sen saa myytyä vain hillittömän mainostamisen seurauksena, ei muuten?

20 syytä, miksi ruoka maksaa Suomessa liikaa

 

11. Turhaa mainontaa? Miksi ihmeessä joka päivä täytyy kertoa lehdessä, paljonko banaanit ja jauheliha maksavat? Ruokaa mainostetaan Suomessa enemmän kuin missään EU-maassa. 


Palataan hetkeksi Tanskaan, sillä uutisen mukaan Tanskassa kulutetaan luomua moninkertaisesti Suomeen nähden joten sen perusteella luulisi, että Tanskassa myös tuotetaan luomua moninkertaisesti Suomeen nähden ja Tanskan tuotannosta olisi hyvin suuri osuus juuri luomutuotantoa. Onko näin?

Area under organic farming 

 

Ikävä kyllä ei ole, vaan luomuotuotannon suosio tanskalaisten maanviljelijöiden keskuudessa on vielä pienempää kuin Suomessa ja vain alle 6 % Tanskan tuotannosta on luomussa. Tanskalaiset syövät tuontiluomua, aivan kuten muutkin. Lisäksi uutiset Tanskan maataloudesta kertovat sen olevan lähes konkurssin partaalla. Tanskan maatalous perustuu suunnattomalle velkarahalle ja pari vuotta sitten Tanskan maatiloilla oli yhtä paljon velkaa kuin oli koko Suomen ulkomaanvelka, joten Tanska ei ole välttämättä juuri se maa, josta meidän kannattaisi mitään oppia hakea.


Euroopan velkakriisi kurittaa myös maataloutta


Tanskan luomuliitto mainostaa, että Tanska on "the most organic in the world" ja kuitenkin tanskalainen käyttää vuodessa vain 139 euroa luomuun, niin mitä pitäisi tästä mediahehkutuksesta sanoa?


Mutta kuinka kuluttajat saadaan suosimaan luomua, ja yksi vastaus oli suunnaton mainonta. Asiantuntija kertoo lisää vihjeitä:

Asiantuntija: Näin kuluttajat aktivoidaan luomun ostoon

 

Pro-Luomu -yhdistyksen asiantuntija Päivi Rönni antaa myös positiivista tietoa: Luomulle olisi Suomessa kysyntää jopa enemmän kuin sitä voidaan tarjota. Nainen kertoo, että selkeästi eniten luomua ostetaan pääkaupunkiseudulla.

Kuten edellisestä blogauksesta selvisi, niin Suomessa tuotetaan luomuna lähinnä nurmea, joten sitä luomun tarjontaa ei ole aivan lähiaikoina lisää tulemassa. Totta on, että Helsingin ympäristö on luomun kulta-aluetta. Rikkaat kaupunkilaiset lienevät luomulle otollisinta kuluttajakuntaa.

Jotta luomun myynti kasvaisi, pitää myös kuluttajien aktivoitua. Esimerkiksi marketissa käydessä ei kannata tarttua ensimmäiseen näkyvillä olevaan ruokaan, vaan etsiä sille luomuvaihtoehto.
– Kuluttajien tulisi suhtautua luomuun ennakkoluulottomammin.

Eli vika on meissä kuluttajissa, olisihan se pitänyt arvata. Tuote on mainio, hinta kohdillaan ja kaikki on katettu hopeisille astioille, mutta kuluttaja on niin tyhmä että ei ymmärrä.

Miksi kuluttajan pitäisi etsiä luomutuote, jos häntä ei se kiinnosta? Se ei ole paremman makuista, ei terveellisempää, ei vaikuta mitenkään ympäristöön, vaan se vain maksaa huomattavasti enemmän.

Päivi Rönnin ei kannattaisi aliarvioida kuluttajaa ja pitää häntä tyhmänä, vaan kuluttaja on kuningas.

Lisäksi pitää nähdä sen verran vaivaa, että jaksaa hakea tuotteille luomuvastineen.

Ja kaupan päälle olemme myös laiskoja. Olemme tyhmiä ja laiskoja. Ehkä meidät kannattaisi korvata tanskalaisilla, niin kaikilla menisi paremmin.

Päivi Rönni, minä lupaan ryhdistäytyä ja etsin luomutuotteen käsiini, mutta en lupaa ostaa sitä, koska olen ottanut asioista selvää ja ennakkoluuloni luomuun ei perustu tietämättömyyteen vaan tosiasioihin.









Ei kommentteja: