13. maaliskuuta 2013

Uusi terveyshysteria tulossa, sähkömittarit!


Vaihteeksi jotain muuta kuin ruokaa, kun tällainen pisti silmään uutisissa:

Tutkija väittää: etäluettavat sähkömittarit aiheuttaneet rytmihäiriöitä

 

On hyvin mielenkiintoista kun yksittäinen tutkija tuhansien joukosta löytää jostain jotain mainiota lööppiainesta, etenkin kun on Tampereen yliopiston informaatiotieteiden laitoksen tutkija, eikä esimerkiksi Säteilyturvakeskuksen tutkija.

Tampereen yliopiston tutkija, FT, Mikko Ahonen sanoo uusien etäluettavien sähkömittarien aiheuttavan terveysongelmia kuten korvien tinnitusta ja sydämen rytmihäiriöitä. Tietojenkäsittelystä väitellyt Ahonen sanoo keränneensä aiheesta sekä asiantuntijoiden tutkimustietoa että ihmisten kokemuksia useiden vuosien ajan.

Että oikein ihmisten kokemuksia on taas kerätty kokoon ja niillä kyllä näppärästi saa aikaiseksi parikin lööppihysteriaa suhteellisen helposti.



Koska kyseinen FT on tietojenkäsittelyalalta, oli pakko hieman googlettaa hänen tutkimuskohteitaan ja julkaistuja tutkimuksia, niin sieltäpä pomppasi eteen alkupuolella tällainen sivusto:

Suomen Säteilykontrolli 

 

Kuinka yllättävää. Tietojenkäsittelyalan ihminen onkin osakkaansa nettikaupassa, jossa hän myy sähköstä hysterisoituneille ihmisille keinoja sähköltä suojautumista vastaan ja sittenpä hän koettaa ängetä mediaan tyrkyttämään kohu-uutista sähkön vaaroista.

Alkaako kenenkään päässä soimaan tietty huuhaa-varoituskello?

Tässäpä taas oikein oppikirjaesimerkki siitä, miten huuhaata tehdään ja miten se lyödään rahoiksi.

Tarvitaan vain läjä ihmisten kertomuksia ja niistä kasataan hysteerinen, kauhistuttava kertomus. Soppaan lisätään aulis toimittaja, joka ei turhaa kritiikkiä harrasta ja sitten vain satuhanat auki.

Aika kätevä bisnes. Ensin luot hysterian ja sitten myyt jonkin hienon teknisen vimpaimen, joka maksaa jopa 1000 euroa (ja toimii sähköllä ;) ), jolla hysteerinen asiakas sitten mittaa työpaikaltaan sekä kotoaan niin hurjia "sähköarvoja", että hänen on heti seuraavana päivänä ostettava samasta kaupasta suojaava foliopipo ja sänkyyn jopa maadoituslakana.

Ei teidän tarvitse FT Mikko Ahoselle rahojanne antaa, sillä ostakaa vain kaupasta halvinta foliota ja kääriytykää siihen. Voihan se olla, että se jopa lisää myös kehonne bioenergioita, chakraa ja ying ja yangin voivat paremmin kuin koskaan.

Mutta jos sähkö oikeasti huolettaa, niin napsauta pääkatkaisijasta sähköt pois ja kokeilepa vaikka viikon verran sitä, miten tämä sähkötön kokemus paransi terveyttäsi ja elämänlaatuasi.

Tiina Raevaara kirjoitti tiede-blogissaan samasta aiheesta 28.3:

Eräänlainen säteilyasiantuntija

 

Asiantuntemuksesta en vakuuttunut, mutta ainakin Ahonen on kovasti kiinnostunut aiheesta.

Asiantuntemuksen puute on nykyään kovin trendikästä, etenkin jos sillä pääsee vielä tienaamaan pelokkaita tai heitä, jotka keksivät itsestään uuden sairauden jota lääketiede ei tunnista, sillä salaliitto myy.

Tässäpä vielä mainio juttu vuosien takaa, joka paljastaa hyvin näiden nykyajan trendisairauksien todellisuuden. Kyse ei ole aprillipäivän jutusta, vaan totisinta totta huuhaa-piireissä. Energiahoitaja kärsi sähkömagneettisten kenttien ongelmista, kunnes keksi ratkaisun - töpselit olivat väärin päin pistorasioissa ja ongelmat hävisivät kääntämällä töpselit oikein. Hienoa.

Jos töpseli on väärin päin


Näin tehdään vaihtoehtotiedettä ja energiahoitaja Sinikka Vasava antoi siitä täydellisen esimerkin. Aluksi epäiltiin maaperän vesisuonia, joita vastaan taisteltiin tekemällä sänkyyn kuparisuojauksia, mutta onneksi vain töpselit olivat väärin päin!

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Huhhuh! Kun tutkija läiskäisee blogiinsa näin massiivisen informaatiopläjäyksen, niin kyllä siinä hölmöimmät väkisinkin menevät halpaan ja hankkivat foliohatun lisäksi sen maadoituslakanan:
http://mikkoahonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/134995-yle-etaluettavien-sahkomittareiden-terveyshaitoista-kiistellaan

Sanna kirjoitti...

Oletpa ajattelematon. Asuin itse tietämättäni puolitoista vuotta matkapuhelintukiaseman alla kerrostalon ylimmässä kerroksessa ihmetellen, miksi yhtäkkiä olin alkanut kärsiä päivittäisistä, voimakkaista päänsäryistä, unettomuudesta ja huonosta olosta. Kun muutin testimielessä pois kotoani, vaivat loppuivat. Olen nyt joutunut olemaan evakossa omasta kodistani yli vuoden ajan, ja voimakkaan säteilyn vuoksi mm. kilpirauhaseni on kokonaan tuhoutunut. Naapurillani on vielä pahempi tilanne, hänen elintoimintonsa ovat täysin sydämentahdistimen varassa, joka reagoi tukiaseman voimakkaaseen sähkömagneettikenttään - jos tahdistimeen tulee tarpeeksi paha häiriö, hän menehtyy. STUK:ilta emme ole saaneet mitään apua, Suomen raja-arvot kun ovat järjettömän korkeat, eivätkä suojele ihmisiä. Mikko Ahonen taas auttaa pyyteettömästi, minua ja naapurianikin, eikä ole myynyt meille mitään, se ei ole hänen motiivinsa, vaan tiedottaminen ongelmasta, joka on räjähtämässä käsiin. Toivottavasti avaat silmäsi, kyseessä ei valitettavasti ole huuhaasta, vaan ikävästä, surullisesta, järkyttävästä todellisuudesta.

Parasta Elämää kirjoitti...

Ennen kuin hutkii, voi tutkia. Esimerkiksi ulkomaalaisia tutkimuksia aiheesta. (Kanadassa langallisesta sähkömittarista ei saa enää periä lisämaksua. Euroopassa joissakin maissa voi kieltäytyä etäluettavan sähkömittarin asennuksesta).

Kuluttaja mielikuvien syövereissä kirjoitti...

Sanna.

Ensin selvität minulle, että mikä mekanismi ongelmat aiheuttaa, niin sitten jatkamme keskustelua.

Jos et tiedä mekanismia, niin sitten voit keksiä ongelmiesi aiheuttajaksi aivan mitä tahansa ja nyt olet keksinyt sähkömagneettikentän.

Oireesi voivat aiheuttaa myös revontulet, maahiset tai ilkeät maahenget.

Aivan riippuu siitä, että minkä huuhaasivuston tekstejä päädyt oireittesi pohjalta ensin lukemaan.

Jos menet luonnonvoimat ry:n sivuille, niin kaikki sinun oireesi johtuvat kuolleiden henkien kummittelusta sekä maavoimista.

Alkuun voisi auttaa koulutus, eli ota selvää siitä, mitä on sähkömagnetismi, ja mene vaikkapa avoimen yliopiston kurssille sitä opiskelemaan.

Älä opiskele vaihtoehtosähkömagnetismia huuhaa-sivustoilta, vaan tieteen tuottaman tiedon mukaista sähkömagnetismia.

Mikko Ahonen kirjoitti...

Tuo etäluettavia koskeva blogijuttuni sentään löytyy linkattuna ensimmäisessä kommentissa. (Oli unohtunut(?) itse jutusta).

Ylen ja MTV:n toimittajat soittivat ja kysyivät kommenttia etäluettavista, koska perustin aikoinaan FB-ryhmän keräämään tietoturva-, yksityisyys- ja terveysriskejä ( https://www.facebook.com/groups/10150106996315111/?fref=ts ) . Tervetuloa seuraamaan aluetta.

Toivoisin, että anonyymi blogin kirjoittaja viitsisi perehtyä edes maadoituksen tutkimustuloksiin:
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3265077/

Helppo on anonyymina syyttää minua ja yritystä. Eikö ole aivan tavallista, että yliopistolta väitellyt on osakkaana jossain yrityksessä? Joka auttaa myös operaattoreita, sähköyhtiöitä ja armeijaa riskienhallinnassa?

Voisitko Anonyymi Bloggari kertoa oman nimesi ja taustasi? Kiitos.

Anonyymi kirjoitti...

Ole hyvä, tee paljon viljelemäsi PubMed -haku sähkömagneettisten kenttien haitoista ja anna vastineesi miksei sähkömagneettiset kentät voisi olla yksi tekijä tai osatekijä mahdollisiin terveyshaittoihin.

Esim. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/?term=radiofrequency+electromagnetic+fields+adverse

Kuluttaja mielikuvien syövereissä kirjoitti...

>>> Ole hyvä, tee paljon viljelemäsi PubMed -haku sähkömagneettisten kenttien haitoista ja anna vastineesi miksei sähkömagneettiset kentät voisi olla yksi tekijä tai osatekijä mahdollisiin terveyshaittoihin. >>>

Minun ei tarvitse, sillä luotan kyllä esimerkiksi Stukesin ammattilaisiin, jotka ovat saaneet alan koulutusta, eikä minun tarvitse hysterisoitua aivan jokaisen alaa tuntemattoman kauhuvisioista.

Ensin tuodaan esiin mekanismi ja mihin kaikki perustuu.

EI niin, että poimitaan yksittäisistä tutkimuksista yksittäisiä lauseita, joita sitten tulkitaan oman nettikaupan myytävien tuotteiden mukaan.

Anonyymi kirjoitti...

Jos tittelit ja yhteiskunnallinen asema on sinulle tärkeää niin tsekkaile Dariusz Leszczynski ja hänen historiansa.

http://www.stuk.fi/ota_yhteytta/tutkimus-ja-ymparistovalvonta/sateilybiologia/fi_FI/leszczynski-dariusz/

http://betweenrockandhardplace.wordpress.com/

Mikko Ahonen kirjoitti...

Mekanismista:

EU:ssa on ensimmäinen ennakkotapaus, jossa työntekijälle velvoitettiin korvaamaan kännykästä aiheutunut kasvain.

http://www.telegraph.co.uk/health/9619514/Mobile-phones-can-cause-brain-tumours-court-rules..html

Päätös perustui pitkälti professori Angelo Levisin todistajalausuntoon. Hän listasi selkeästi mekanismista:

'Radiotaajuinen säteily (kännykän antennista) ja magneettikenttä (kännykän akusta):

- aiheuttaa DNA-vaurioita, kromosomien katkeamisia, mikrotumien muodostumista

- heikentää DNA:n korjausmekanismia

- muuttaa veriaivoesteen (blood-brain barrier) läpäisevyyttä ja aiheuttaa aivojen hermosolujen vaurioita

- häiritsee käpyrauhasen melatoniinin tuotantoa ja aktivoi Fenton-reaktion'

Sama löytyy myös hänen tutkimuspaperistaan:

http://www.biomedcentral.com/content/pdf/1476-069X-10-59.pdf

Matkapuhelintukiasemien vaikutuksista mekanismit vielä tarkentaen:

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21716201

Mielenkiintoisia tutkimuspapereita. Suosittelen.

Kuluttaja mielikuvien syövereissä kirjoitti...

Oikeus ei ole se taho, jossa määritellään jokin asia tieteellisesti turvalliseksi tai turvattomaksi.

Asiasta on lukemattomia tutkimuksia ja muutaman tutkijan poikkitieteelliset näkemykset, jotka jonkin oikeusasteen asiaan perehtymättömät tuomarit saadaan hyväksymään, ei muuta asian tilaa tieteellisesti katsottuna.

Se on hirmu hienoa, että ollaan huolestuneita, luodaan huolestuneisuutta ja saadaan sillä varjolla omaa taloudellista tilaa kohennettua, mutta tieteellinen tutkimus vaatii jotain muuta, kuin oman huolentuneisuuden, muutaman kuluttajan huolestuneisuuden ja oman nettikaupan, jonka myymillä tavaroilla voi huolestuneisuutta helpottaa.

Joten kokeilkaa ensin laittaa töpselit toisin päin, kuten teki eräs sähköyliherkkä energiahoitaja ja katsokaa, että auttaako se. Jospa sekin auttaisi, kun pitää kännykkää ylösalaisin.