14. maaliskuuta 2013

Miten kouluihin lisää luomua?

Tällä viikolla pääkaupunkiseudulla on koulujen ja päiväkotien luomuviikot, jolloin tuo humpuuki koettaa luikerrella meidän kaikkien veronmaksajien maksettavaksi, kun kuluttajat eivät siitä omilla rahoilla kaupassa niin kauheasti innostu:

Päiväkotien ja koulujen kattiloissa porisee luomuruoka

 

Perusturinaa taas kerran, mutta sieltä välistä löytää aina asiaakin: 

- Tällaista samanlaista peruskotiruokaa meillä on muutenkin. Tänään on tarjolla muun muassa luomuleipää, osa tehdään itse luomujauhoista, osa tulee pakasteena, kun tuo valikoima on tukuissa mikä on, keittiössä häärivä Markus Pajunen kertoo.

Kohta 10 % tuotannostamme on luomussa ja missäpä se näkyy?

No ei sitten yhtään missään ja syy selviää hyvin nopeasti, jos vaivautuu katsomaan satotilastoja, eli näkee luomun satoja romahduttavan vaikutuksen käytännössä.

Palmian luomu- ja lähiruokateemaviikolla pyritään nostamaan luomuraaka-aineista valmistettujen ruokalajien osuutta päivittäisessä ruokailussa. Helsinkiläisissä kouluissa nautitaan noin 50 000 ja päiväkodeissa lähes 30 000 Palmian valmistamaa ateriaa päivittäin.

Tuostapa voi jokainen tehdä matematiikkaa, eli jos luomu nostaisi annoksen hintaa vaikkapa 2.5 senttiä (kuten se eräässä toisessa kaupungissa uutisen mukaan tekee), niin mitä se tekee vuodessa yhteensä, vaikka yhden annoksen kohdalla tietenkin houkuttelevan pieni määrä rahaa.

80000*2.5 senttiä =200 000 senttiä ja kun se jaetaan 100:lla tulee  2000 euroa päivässä.

2000 euroa päivässä tekee viikossa (kun koulupäiviä on 5) 10000 euroa.

Kuukaudessa tulee extrahintaa 40 000 euroa siitä, että tuhlaamme yhteisiä varojamme tuottamattomaan, taikauskoiseen maanviljelysideologiaan.

Ottaisitteko mieluummin koulutoimeen 40 000 euroa lisää rahaa kuukaudessa ja palkkaisimme vaikkapa muutaman opettajan, jota tuolla summalla jo saa, vai tuhlaammeko sen mielikuviiin elintarviketeollisuudelle?

Jos kysymme joltain kohublogaajalta, niin ilman muuta annamme rahan hänen kaveriensa luomubisnekseen, mutta minä ottaisin ne opettajat.

Edellisen kaupunginvaltuuston linjaaman strategian tavoitteena on, että päiväkotien aterioista puolet olisi luomua vuoteen 2015 mennessä. Tällä hetkellä Palmia tarjoamasta ruoasta 14 prosenttia on luomua. Kouluissa luomua on tarjolla vain erityisten teemaviikkojen yhteydessä, koska raaka-aineiden hinnat ovat hieman normaaleja kalliimpia. 

Jos todellakin puolet annoksista tulisi olla luomua, ei tuo 2.5 senttiä per annos enää riitä alkuunkaan, sillä tuo oli hinta Turussa, kun ruokalistalle pistettiin pari luomulaatuista tuotetta per viikko.

Tällä hetkellä Palmia tarjoamasta ruoasta 14 prosenttia on luomua.

Ja se summa taisi olla 400 000 euroa extraa, jolla tuo toteutui ja silläkin olisi voinut tietenkin palkata pari opettajaa, mutta päätettiinpä pistää se luomuun.

Sitten voisi huomauttaa, että tällä hetkellä luomu taitaa tarkoittaa pussiteetä, näkkileipää ja muutamana kertana jokin puuro tai velli koitetaan tehdä luomulaatuisesta tavarasta.

- Itse edustan kyllä sitä näkökulmaa, että pääosa raaka-aineista olisi suomalaisia, mutta kaikkeahan ei tuoteta Suomessa. Silloin kun puhutaan lähiruoasta Helsingin näkökulmasta, niin se on nimenomaan Suomi. Sitten siinä voi olla ripaus sitä luomua lisänä, Helsingin opetusviraston ruokapalvelupäällikkö Airi Rintamäki pohtii.

Tässä oli aika realistinen näkemys asiasta, mutta yleensä alan ammattilaisilta ei kysytä, kun päättäjät koettavat miellyttää äänestäjiä, jotta pääsivät valtaan seuraavallakin kerralla.

Ripaus ei riitä elintarviketeollisuudelle, vaan sitä on oltava puolet, jotta voitot lisääntyisivät ja kun yhteiskunta on maksajana, vain taivas on voiton rajana.

Sitten toisenlainen uutinen jatkoksi, jotta tulee hiukan perspektiiviä:

Ahtaus kuristaa kouluja – nuorisotakuu uhattuna

 

Helsingin kaupungin suunnittelemat säästöt ovat ajamassa ammatillisen koulutuksen kirjaimellisesti ahtaalle.

Onneksi saavat kuitenkin syödäkseen luomua, sillä jostain se raha siihen pitää ottaa. Raha ei kasva edelleenkään puussa, ei edes luomupuussa.





 




2 kommenttia:

kasbach kirjoitti...

On kyllä hyvä että jaksat pitää meteliä tästä asiasta – tavan media kun jyräilee ihan ideologislämmitteiseltä mielikuvapohjalta, ja siksi karvaat faktat harvemmin päätyvät hyväuskoisen kuluttajan silmille...

Anonyymi kirjoitti...

Kunpa moni huomaisikin tämän blogin ja lukisi sitä ajatuksella, ilman ennakkoluuloja.