1. maaliskuuta 2013

Kommentointi muutettu valvotuksi toistaiseksi


Olen joutunut eilen muuttamaan kommentoinnin valvotuksi toistaiseksi.

Blogini on mainittu ja linkitetty erään maitoa käsitelleen kohudokumentin tekijän sivustolla ja sen jälkeen blogiini on tultu kyseisen linkin kautta jo useita satoja kertoja ja yllättäen postauksieni kommentteihin on alkanut ilmestyä äärettömän epäasiallista sisältöä, vaikka tähän asti asiattomien kommenttien määrä on ollut laskettavissa noin kolmella sormella.

Jokainen voi tietenkin miettiä, että mitä se kertoo kyseisistä kirjoittajista, mutta vaikka blogini periaatteisiin on kuulunut täydellinen sananvapaus olla kanssani eri mieltä joko nimellä, anonyymisti tai miten tahansa, joudun toistaiseksi rajoittamaan kommentointia siten, että karsin pahimmat räävittömyydet pois, enkä julkaise niitä.

Tämä on yksi syy, että en esiinny omalla nimelläni, sillä näiden erilaisten humpuuki-ideologioiden kuluttajakunta tuntuu olevan äärettömän aggressiivista. Kaikenlainen humpuukin kyseenalaistaminen saa useissa potaskan kannattajissa suuren verbaalisen raivon aikaiseksi, joten välttääkseni mahdollista henkilökohtaista vihapostia, jota tulisin aika ilmeisesti omalla nimellä esiintyessä saamaan jopa fyysiseen postilaatikkooni, toistaiseksi tulen kirjoittamaan sanomani anonyymiyden antaman suojan takaa.

Tämän vihapostin ovat saaneet kokea vaikkapa tieteellisen metodin mukaisen ravitsemustieteen edustajat, kun ovat olleet poikkiteloin erilaisten vaihtoehtoisten, itseoppineiden ravitsemusgurujen sanomaa kohtaan ja senpä johdosta he eivät enää julkista keskustelua juuri harrasta, kun vihapostin määrä kasvaa välittämästi samalla hetkellä, kun he erehtyvät humpuukia arvostelemaan ja sen humpuukiksi osoittamaan.

Joten jos on kritiikkiä postauksistani, kertokaa se kuten haluatte ja edelleen voitte tehdä sen anonyyminä, mutta joudun katsomaan ennakolta sen, mitä julkaisen ja törkyä/vihapostia yms en julkaise.

5 kommenttia:

Teemu Köppä kirjoitti...

Miksi jollain on tarve todistella näin kovasti luomun vastaisesti kaikkea? Itse suosin valinnoissani luomua erityisesti eläinkunnan tuotteitta ostaessani. Kyse ei ole rahasta tai mausta vaan etiikasta. En halua tukea teollista ruuan massatuotantoa. Yhtä tärkeä kriteeri valinnoilleni on lähellä tuotettu. Pätee erityisesti viljeltäviin tuotteisiin. Säästän tällä ympäristöä pitkiltä kuljetuksilta, usein saan tuotteet pakkaamattomina kaupasta, joten turhaa jätettä ei synny. Kun ostan ruokani luotettavista lähteistä, niin voin naureskella hevosen liha kohkotuksille, toisaalta kun en edes syö lihaa, niin ei tuollakaan ole merkitystä. Luomu takaa tuotantoeläimille edes kohtuulliset olosuhteet eläessään, mikä ei liene liikaa pyydetty. Luomuviljely säästää edes hiukan ympäristöä ja antaa myös viljelijälle hiukan paremman katteen työstään. Ostajalle tarjoaa ilman torjunta-aineita tuotettuja tuotteita. Missään vaiheessa en ole tyrkyttänyt omaa elämäntapaani muille, koska jokainen tekee, niinkuin parhaaksi näkee. Sen vuoksi en oikein ymmärrä tämän blogin ideologiaa. Tai onko sitä?

Kuluttaja mielikuvien syövereissä kirjoitti...

>> Itse suosin valinnoissani luomua erityisesti eläinkunnan tuotteitta ostaessani. Kyse ei ole rahasta tai mausta vaan etiikasta. En halua tukea teollista ruuan massatuotantoa. >>>

Teollinen ruuantuotanto, olipa kyse kasvista tai eläimestä, on teollista ruuantuotantoa, kutsuipa sitä millä nimellä tahansa.

Luomu etuliitteenä tarkoittaa vain sääntökirjaa, jonka sääntöjä pitäisi noudattaa, jotta tuotetta saa kutsua luomuksi.

>>> Luomu takaa tuotantoeläimille edes kohtuulliset olosuhteet eläessään, mikä ei liene liikaa pyydetty. >>>

Suurin tekijä eläinten hyvinvoinille on eläinten hoitaja, ei säännöt, joita voi noudattaa tai olla noudattamatta.

Kuten tuorein kohu Saksasta osoitti, luomun valvonta ja säännöt ovat yhtä tyhjän kanssa ja kyse on lähinnä kuluttajien rahastamisesta ja että luomu -leimalla saadaan isompi hinta.

>> Luomuviljely säästää edes hiukan ympäristöä >>>

Ei pidä paikkaansa ja nyt onkin suuri ongelma edessä, kun ruualle ollaan vaatimassa merkkiä ympäristövaikutuksista ja koska se tulee perustumaan lähinnä kasvihuonekaasuihin, niin luomutuotanto tulee saamaan takkiinsa oikein kunnolla, sillä luomu tuottaa lähes aina tuotettua kiloa kohti enemmän haittaa ympäristölle kuin hehtaaria kohti ja kumpaa sinun lautasellasi on?

Tuotetta vai hehtaareja?

Tosin luomuväki aina heiluttelee sitä kirjaa, jossa kaikki on laskettu hehtaaria kohti, mutta me emme vielä syö hehtaareja vaan tuotetta, joka lasketaan kiloissa.

Oliivit ja vapaana laiduntava karja tuottavat vähemmän päästöjä luomuna myös tuotettua kiloa kohti, mutta kumpaakaan ei taida Suomessa tuotettuna löytyä, sillä eläin tarvitsee olosuhteissamme aina rehua jossain välissä.

>> Ostajalle tarjoaa ilman torjunta-aineita tuotettuja tuotteita. >>

EI pidä paikkaansa, vaan luomua suosimalla riski altistua torjunta-aineille on hieman alhaisempi, sillä luomu käyttää myös paljon myrkkyjä, jotka ovat tutkimusten mukaan jopa pahempia kuin niiden synteettiset, modernit versiot.

Blogistani löytyy aiheesta linkkejä tieteellisiin tutkimuksiin aivan riittävästi, joita esim. luomuliitto ei jostain syystä koe tarpeen kuluttajalle esitellä.

>>> Sen vuoksi en oikein ymmärrä tämän blogin ideologiaa. Tai onko sitä? >>>

Pistämme EU:n tasolle satoja miljoonia euroja maanviljelyideologian tukemiseen, joka romahduttaa sadot ja nostaa kaupassa ruuan hintaa 50-500 %.

Sille rahalle olisi parempaakin käyttöä ja sen voi havaita menemällä vaikkapa rahanpuutteesta kärsivän sosiaalisektorin ylisuuria ryhmäkokoja harrastavaan kunnalliseen päiväkotiin.

Mutta me haluamme käyttää sen rahan maanviljelykseen, joka tuottaa varakkaalle yksilölle, kuten teille, hetkeksi hyvän omantunnon ja kivan fiiliksen, mutta ei ruokaa.

Anonyymi kirjoitti...

Kun luomuruoan puolesta kommentoivat useinkin vetoavat siihen, etteivät halua tukea teollista ruoan massatuotantoa, he voisivat joskus kokeilla ajattelua avartavaa koetta: laittaa ruokaa, vaikkapa ensi alkuun vain sadalle tuttavalleen, nähdäkseen miten se eroaa siitä jokapäiväisestä muutamalle hengelle laitetusta ruoasta. Miten työmäärä muuttuu – voisiko sanoa… teollisemmaksi?

Miten kukaan kuvittelee, että kauppojen hyllyille päätyvä luomu(?)ruoka voisi olla jonkinlaista pienen mittakaavan ”takapihatuotantoa” jossa maajussi rauhallisesti patsastelee pellon reunalla korsi suussa? Jos jonkun ravintolan kokki käy työmatkallaan poimimassa päivän sienet tai saa mummoltaan menussa tarvittavat omenat, se onnistuu jos, tai kun ravintolassa on vain 24 asiakaspaikkaa ja näille voi kertoa söpöjä tarinoita siitä possusta jonka rapea nahka koreilee asiakkaan lautasella. Pienen mittakaavan puuhastelu varmasti ihastuttaa ihmisiä, mutta ei sillä ruokita vaikkapa vain Helsingin kokoisen kaupungin asukkaita. Sellaiseen päivittäiseen elintarvikemäärään tarvitaan teollista ruoantuotantoa, vaikka se ravistelisikin jonkun maailmankatsomusta.

Ajattelu on sallittua, jopa toivottavaa.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä varmaankin on jo tiedossa, mutta Silminnäkijä vastaa blogitekstiisi omilla Facebook-svuillaan.

https://www.facebook.com/silminnakija/posts/619253238090964?comment_id=119014978&notif_t=comment_mention

Anonyymi kirjoitti...

Kyllähän sananvapaus kuuluu myös meille luomuun kriittisesti suhtautuville. Onneksi!