17. syyskuuta 2013

Luomun kasvu tyssäsi

Kaupat takoivat aikansa rahaa, kun luomurauta oli kuumaa, mutta jälleen kerran stoppi tuli eteen ja miten käynee luomun suosion kauppaketjuille, kun se ei enää olekaan automaatio hyviin katteisiin?

Isku taitaa olla aika kova, etenkin kun kaupat ovat satsanneet luomuun isoja rahoja ja he toivovat katetta sijoituksilleen. Luomubroileritkin jäivät hyllyyn, eli asiakkaat gallupeissa toivoivat niitä, mutta eivät ostaneet, joten ei mitään uutta ihmisen käyttäytymisessä, mutta joidenkin pitää pää kolauttaa itse mäntyyn, ennen kuin uskovat sen sattuvan.

Luomu sai pari vuotta kuumotella parrasvaloissa ja luimme kuinka luomun myynti kasvaa 46 %, sitten yli 50 % ja niin edelleen, kunnes S-ryhmän päivittäistavarakaupan valikoimajohtaja Ilkka Alarotu twiittasi noin 5 tuntia sitten, että tänä vuonna luomu tuli romisten alas ja luomun kasvu enää 11 %. Hurja pudotus ja ilmankos uutisia luomun myynnistä ei ole paljoa missään ollut.

Lisäksi vuodesta on vielä 3.5 kuukautta jäljellä, eli kun syksy pimenee, pudotus voi muuttua vielä jyrkemmäksi.

Vastaavasti hetkeä aikaisemmin Alarotu twiittasi, että S-ryhmän omien merkkien myynnin kasvu oli 20 %, eli halpabrändit jyräävät.

Joulukuussa 2012 luimme tämän uutisen:

Luomukauppa kasvaa ennätysvauhtia

 

Sieltä poiminta:

Suosituimpia luomutuotteita ovat kananmunat, maitotuotteet, vihannekset ja hedelmät sekä kuivat elintarvikkeet kuten jauhot.

Alarodun twitteristä poimimme tällaisen tuoreen uutisen:

Luomun osuuksia: kananmunat 11%, maito 3,5% ja hevi 2,9%. Lihassa ei juuri tarjontaa: osuus 0,7%

Suosituimmuus on taas hyvin suhteellinen käsite. Suosituimpia luomutuotteita ovat mm. vihannekset ja hedelmät ja niitä myydään luomuna alle 3 % kaikista vihanneksista ja hedelmistä.

Uutiset luomun hyytymisestä eivät lopu suinkaan tähän:

Luomutuotannon hurja kasvuvauhti on tasaantunut


Luomupeltoala on lisääntynyt tänä vuonna neljä prosenttia, kun parin edellisvuoden kasvu oli 7–8 prosenttia. Luomutilojen määrä puolestaan on noussut yhdellä prosentilla, kun viime vuoden vastaava luku oli kuusi prosenttia.

Ja sitten oli selitystä selitysten perään.

Mutta miksi ihmeessä kuluttajat ja tuottajat eivät löydä tätä suurenmoista tuotantotapaa, niin siinä riittää miettimistä, vaikka läpimurtoa on nyt koetettu useilla vuosikymmenillä, aina uudestaan ja uudestaan.


3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mieletön blogi, täyttä asiaa! Saako kysyä minkä alan ihmisiä olet?

Kuluttaja mielikuvien syövereissä kirjoitti...

Luonnontieteet ovat sydäntäni lähellä. Kaikki tiede kiinnostaa ja lainaan kirjastosta tieteellisiä teoksia laidasta laitaan ja suositan sitä kaikille.

Erityisesti minua kiinnostaa biologia, joita teoksia löytyy laidasta laitaan omasta kirjahylystä.

Jonkin verran saan juttuihini aiheita kotiini saapuvasta ammattikirjallisuudesta, niin siitä voi joku jotain päätellä ;)

Anonyymi kirjoitti...

Ok, olisin vahvasti veikannut omaa alaani ravitsemustiedettä, sen verran osuu aiheet ja mielipiteet yhteen. Mutta jatka samaan malliin, hienoa että joku uskaltaa edes nimettömänä kritisoida näitä kaikkien ylistämiä ilmiöitä, kuten Noora Shingleriä ja luomua. ;)