27. syyskuuta 2013

Food Inc. lisää ajatuksia

Docventuresin dokumenttisarjassa esittämä Food Inc. dokumentti herätti minussa muutamia lisäajatuksia, jotka tuon myös teidän ajateltaviksenne, koska minusta niissä ajatuksissa voi jotain piillä. En tosin voi olla varma, että oletteko te lukijani samaa mieltä, mutta eipä sitä tiedä ennen kuin ne ajatukset tuo esiin.

Monsanto joutui taas melkoisen myllytyksen kohteeksi, enkä tosin ihmettele, sillä yhtiö ei ole kaikilta osin varmaankaan hoitanut bisneksiään saatikka julkista imagoaan kuten sen olisi pitänyt, mutta osin arvostelu oli aika ihmeellistä ja seuraavassa muutama huomio.

Dokumentin kohdassa 1h:05min esiteltiin se, että vuonna 1996 vain 2 % soijasta oli Monsanton geenimanipuloimaa soijaa ja vuonna 2008 yli 90 % soijasta oli geenimanipuloitua.

Mistä tämä voisi johtua? Voisiko se johtua siitä, että se soija tekee minkä lupaa ja tuottajat käyttävät sitä, koska se on ylivertainen lajike siihen verrattuna, joita käytettiin vuonna 1996?

Te, jotka luette tekstiäni hirvittävän närkästyksen vallassa ja teillä on vaikkapa Applen IPhone taskussa, tai Samsungin uusin huippumalli, niin miksi teillä ei ole taskussa Nokian kännykkää vuodelta 1996?

Oletteko te luopuneet Nokian vuonna 1996 valmistamasta kännykästä siksi, että Apple tai Samsung on uhkaillut teitä oikeudella, mikäli te ette osta Applen uutta huippumallia, vai mistä ihmeestä johtuu teidän valintanne?

Ajatellaanpas niin, että muistatteko ajan, kun Nokia hallitsi markkinoita suvereenisti, niin oliko joku teistä barrikaadeilla liputtamassa, että Nokia ei saa olla niin suuri kuin se on? Tai entäpä jos Saksa olisi julistautunut "Nokia vapaaksi" -vyöhykkeeksi ja Nokian kännyköiden myynti olisi estetty Saksassa siksi, koska ihmiset haluavat liikaa Nokian kännyköitä, eikä se ole soveliasta, sillä kukaan ei osta enää saksalaisia kännyköitä, kuten Siemensin mainioita malleja, joita myytiin jopa Suomessa muutamia kappaleita?

Onko jollakin teistä ikävä Siemensin kännyköitä ja jos ei ole, niin miksi ei ole?

Saatiinko yli 90 % suomalaisista ostamaan Nokian kännykkä uhkailemalla, pelottelemalla ja lakimiesten esittämillä uhkavaatimuksilla?

Entäpä silloin, kun tuuli kääntyi ja kukaan ei enää ostanut Nokiaa? Te, jotka hylkäsitte vuosien ajan käyttämän brändin ja tuoteperheen, niin teittekö te sen siksi, että teitä uhkailtiin ostamaan Samsung tai Apple vai ostitteko te sen siksi, että se vastasi paremmin niihin tarpeisiin joita teillä oli, eikä Nokian puhelin enää kyennyt sitä tarvetta tyydyttämään?

Olisiko Monsanton tapauksessa kyse samasta asiasta? Monsanton kehittelemiä lajikkeita ostetaan tasan niin kauan, kuin ne vastaavat tuottajien tarpeita, mutta kun he eivät kykene tuottamaan sellaista lajiketta, joka tarjoaa rahalle vastiketta ja pienemillä panoksilla suuremman sadon, he ostavat jonkun muun toimittaman lajikkeen.

Ja sitten tämä itkua pidättelevä Troy Roush, joka ei millään haluaisi maksaa siitä, että hän käyttää jonkun kenties sadoilla miljoonilla jalostamaa lajiketta, vaan hän haluaisi varastaa toisen kehittämän tuotteen ilmaiseksi omaan käyttöönsä.

Suomessakin on käytössä TOS-maksu, jossa maksetaan sertifioitujen siemenien käytöstä, sillä kukaan ei jalostaisi yhtään lajiketta, jos varastaminen olisi sallittua.

TOS-maksu pähkinänkuoressa: Mikä ja miksi?

  • Käyttöoikeuskorvaus lajikkeenjalostajalle
  • Viljelijöiden ja jalostajien välinen sopimus
  • Varmistaa osaltaan uusien, parempien ja oloihimme soveltuvien lajikkeiden kehitystyön
  • Käyttäessään TOS:a viljelijä hyväksyy sopimuksen ja sitoutuu sen ehtoihin

Lisäksi Monsanto antaa sivullaan vastauksia ohjelman herättämiin ajatuksiin:

Food, Inc. Movie


Voisin ottaa taas vertauksen taskussanne pullottavasta matkapuhelimesta, niin moniko teistä on lukenut sen jopa satoja sivuja sisällään pitävän sopimuksen, joka teidän pitää hyväksyä, mikäli aiotte ladata vaikkapa Applen kaupasta Angry Birdsin? Jos te aiotte käyttää Applen kauppaa ja ladata sieltä edes ilmaisohjelmia, teidän tulee hyväksyä ne ehdot, joita Apple sanelee, tai muuten te ette lataa yhtään ohjelmaa. Te sitoudutte noudattamaan ehtoja ja jos ette noudata, raastuvassa tavataan. Te luovutte hirvittävästä määrästä oikeuksia ja te luovutatte yksityisyyttänne kyseisen yrityksen haltuun niin paljon, että jos te lukisitte koko sen ehtokokoelman ajatuksen kanssa ja ymmärtäisitte lukemanne, te purskahtaisitte itkuun.

Seuraavan linkin takana on toisenlainen näkemys, eli viljelijä, joka käyttää Monsanton tuotteita, kertoo siitä, millaista se on hänen näkökulmastaan, mutta yhtään tällaista näkemystä dokumenttiin ei sopinut:

Opinion: My family farm isn't under "corporate control"


Hän myös näyttää sopimukset, jotka hänen piti allekirjoittaa ja paperit, jotka hänen täytyi lukea, sekä ymmärtää lukemansa tekstin sisältö. Minusta niissä ei ole mitään ihmeellistä ja siksipä varmaan tällaista näkemystä ei dokumentissa sopinut esittää.

Mutta tietenkin jos et kunnioita toisen omaisuutta tai keksintöjä ja varastaminen on sinusta oikein, niin sitten myös dokumentin näkemys aiheesta voi olla sinun omaa maailmankuvaasi tukeva.

Kohdasta 1h13min alkoi jakso, jonka suomennettu nimi oli Sumuverho. Huomasitte varmaan, että aluksi sana oli alkuperäiskielellä Evil (paha), josta kirjaimet järjestäytyivät muotoon Veil (huntu, verho jne).

Ajateltiinko tällä pienellä suggestiivisellä kikalla kertoa, että seuraavaksi tuodaan teille puolueeton näkemys aiheesta, vai luotiinko siinä jo mielikuvia sisällöstä ja että katsoja on jo valmiiksi virittäytynyt tunnelmaan?

Tällaisten asioiden edessä en edelleenkään kykene näkemään ohjelmaa minään muuna kuin jonkin toisen jättimäisen ruokabisneksen mainoksena ja tuommoiset kikat vain alleviivaavat asiaa. Ei ole edes tarkoitus tuoda kolikon molempia puolia esiin, vaan jo heti ensi sekunnista asti maalataan kuvaa vain yhdellä värillä, yhdeltä suunnalta.

Tässä ajatuksia tällä kertaa ja jos lisää nousee esiin, uusia kirjoituksia ilmestyy asian tiimoilta.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jos blogin kirjoittaja olisi viljelijä, hän saattaisi ymmärtää paremmin dokumentissä esitettyjä asioita. Yritysten tärkein tehtävä on tuottaa voittoa omistajilleen. Se tapahtuu helpommin, jos tuottajia voidaan kontrolloida.Kysymys ei ole luomusta tai tavanomaisesta tuotannosta, vaan viljelijän vapaudesta. Blogissa on muutamia ihan hyviä havaintoja maatalouteen liittyen, mutta vainoharhainen suhtautuminen luomuun panee miettimään mikä tämän blogin taustalla on.

Kuluttaja mielikuvien syövereissä kirjoitti...

>>> Yritysten tärkein tehtävä on tuottaa voittoa omistajilleen. >>>

Voisitko antaa esimerkin sellaisesta bisneksestä, jonka ei ole tarkoitus tuottaa voittoa omistajilleen?

Onko luomubisnes sellaista vai luonnollisuusbisnes vai mitä ajat takaa?

>>> Se tapahtuu helpommin, jos tuottajia voidaan kontrolloida.Kysymys ei ole luomusta tai tavanomaisesta tuotannosta, vaan viljelijän vapaudesta. >>>

Juu. Viljelijällä on vapaus ostaa siemenensä siltä, jonka tuote tyydyttää viljelijän tarpeet.

Viljelijät eivät ole tyhmiä, vaan heillä on käytössä mm. taskulaskin ja he osaavat sen käytön.

Tuon dokumentin salaliittomaailmassa viljelijät ovat tyhmiä kuin saappaat, eikä se oikein kuullosta järkevältä, mutta saahan niihin yksittäisiin kertomuksiin toki uskoa, jos se lohtua elämään tuo.

Tai sitten dokumentin tekijät todellakin onnistuivat löytämään ne toivottomat tapaukset ja koettavat yleistää muutaman kohtalon koskemaan koko sektoria, joka ei minuun aikanaan uponnut, mutta jos johonkin upposi, niin tämä on vapaa maa uskoa mitä huvittaa.

Dokumentti oli lähinnä huhupuheita ja ihmisten kertomuksia, ja hyvin harvojen ihmisten.