28. helmikuuta 2013

Luomun myynti uuteen ennätykseen

Eilen saimme mediasta lukea, kuinka luomun myynti ylitti ensimmäisen kerran 200 miljoonaa euroa ja kasvoi noin neljänneksen edellisestä vuodesta:

HS MAKSUMUURI - Luomun myynti kasvaa

 

Luomun myynti kasvoi paljon muuta ruokamyyntiä ripeämmin, sillä päivittäistavarakaupan keskimääräinen vuosikasvu oli viime vuonna 5,3 prosenttia. Luomun kysyntä keskittyy vahvasti pääkaupunkiseudulle, jossa luomutuotteiden markkinaosuus oli noin 2,5 prosenttia. Koko maassa se on vain 1,6 prosenttia.

Euroopan maista suurin markkinaosuus luomulla on Tanskassa, yli seitsemän prosenttia kaikesta ruoka- ja juomamyynnistä

Tokihan se osuus kasvaa, etenkin kun luomusta uutisoidaan yleensä aina samalla tavalla, eli ääneen pääsee luomujärjestön tai suuren kaupan keskusliikkeen jäsen ja hän kertoo, että luomuun yhdistetään eläinten hyvinvointi, ympäristön hyvinvointi ja terveellisyys.

Toki yhdistetään, kun mainostoimistot ovat ne mielikuvat kuluttajien päähän iskeneet, mutta jos puhuisimme tieteellisten tutkimusten mukaisilla faktoilla, voisi luomumyynnin suunta olla aivan toinen.

Tosin muotitrendit ovat sellaisia, että ei siinä faktat auta, vaan trendi kestää aikansa, kunnes hiipuu ja jopa aloittaa suunnan alaspäin, kunnes jälleen jonkin ajan päästä se pitää keksiä uudelleen trendiksi, kun uudet ideat loppuvat. 

Mutta faktoistakin on luomun osalta puhuttu ja kun näin tapahtuu meillä, me jo osaamme aavistaa sen, miten siinä tulee käymään. Sen kertoo meille eräs Euroopan saarivaltio, jossa luomumyynti on tipahtanut jo vuodesta 2008, kun avoin keskustelu alkoi mediassa, joka pohjautui tosiasioihin, ei siihen, mihin luomu on saatu yhdistettyä mainoksien mielikuvissa.

Kotimaan keskustelussa on vaiettu kuoliaaksi luomun sadot ja se, mitä merkitsee luomun aiheuttama satotasojen romahdus. Jos kuluttajille kerrottaisiin, että ainoa tapa kompensoida luomusääntöjen noudattamisen mukainen satoromahdus on raivata lisää villiä luontoa maatalousmaaksi, voisi kuluttaja miettiä kaksi kertaa sitä, haluaako hän luomua, vaiko kenties luonnon pidettynä luontona.

Kun luomun sadoista aletaan puhua, paikalle yleensä lennähtää Osmo Rauhala joka aloittaa tutun saarnansa siitä, että Yhdysvalloissa on luomun koetilalla saatu viljeltyä maissia hyvillä satotasoilla, eikä mistään romahduksesta voida puhua. Kun häneltä kysytään kotimaan sadoista, hän vastaa, että Yhdysvalloissa on luomukoetilalla saatu hyviä satotasoja maissilla ja se siitä. Sitten hän saattaa kertoa, että hänellä on mukana aiheesta myös todisteet, mutta ne ovat muovipussissa eteisessä, kuten kävi taannoin Ylen ohjelmassa.

Kun ilmastonmuutos tekee kotimaastamme otollisen maissin viljelylle, palaamme uudelleen Osmon väitteisiin.

Luomusta vaietaan kaikki taikauskoiset säännöt eläinten hoidon osalta, eli mm. homeopatia ja sen asian tuleminen yleiseen tietoisuuteen saattanee saada monet ihmiset miettimään luomun ostamista kaksi kertaa.

Olisi mielenkiintoista tietää kotimaisen ja ulkomaisen luomun suhde myynnistä, sillä kuten tiedämme, pienet luomuputiikit ovat kaiken luomuhuuman keskellä menneet nurin yksi toisensa jälkeen ja suuremmatkin erikoismyymälät keikkuvat kaikki lähes tuhon partaalla.

Joten kaksi suurta ovat löytäneet oivan rahakoneen tuomaan itselleen voittoa lisää ja eipä se asia varmaan heitä tule tulevaisuudessakaan häiritsemään, vaan kun S-ryhmän edustaja tulee kommentoimaan asiaa, hän kertonee meille taas, että luomu on kuluttajien suosiossa etenkin siksi, koska luomu yhdistetään eläinten hyvinvointiin, ympäristön hyvinvointiin ja terveellisyyteen.

Koska luomu ei todellisuudessa, tieteellisten tutkimusten mukaan yhdisty mihinkään noista asioista, asia pitää muotoilla niin, että koska kuluttajat uskovat asian olevan noin, se on niin, eikä kenelläkään ole mitään sitä vastaan, että luulevat noin myös tulevaisuudessa.

 

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Lopetatko tuon tieteellisten faktojen puuttumisjankutuksen jo vähitellen. Kaikki maatalouden ja tutkimuksen parissa työskentelevät tietävät, että luomun suhteen löytyy molemman suuntaisia tutkimustuloksia. On hyötyjä ja on kiistanalaisia hyötyjä.

Jankutuksesi ei edistä mitään. Se vain mustamaalaa aiheellistakin luomukritiikkiä (mikä taas edistää luomun kehittymistä kestävämmäksi tuotantomenetelmäksi).

Kuluttaja mielikuvien syövereissä kirjoitti...

>>> Lopetatko tuon tieteellisten faktojen puuttumisjankutuksen jo vähitellen. Kaikki maatalouden ja tutkimuksen parissa työskentelevät tietävät, että luomun suhteen löytyy molemman suuntaisia tutkimustuloksia. On hyötyjä ja on kiistanalaisia hyötyjä. >>>

Löytyykö?

Kun me suhteutamme mahdolliset pienet hyödyt luomun tuottamaan satojen romahtamiseen, niin missä ne hyödyt ovat?

Mitä tarkoittaa kiistanalainen hyöty?

Tutkimuksissa on saatu selville, että joskus luomu omaa pieniä hyötyjä ja joku toinen tutkimus kertoo, että luomun avulla mennään pakkaselle, eli on haittoja.

Kiistanalainen hyöty tarkoittanee, että luomun hyödyistä meillä ei ole mitään kiistatonta näyttöä, sillä luomu on vain ideologia, eli sääntökokoelma, jonka sisällä on pysyttävä, jotta tuottaa luomua.

Mutta luonnon tai luonnonmukaisuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

Uusin Oxfordin tutkimus tosin kertoo, että luomun avulla saadaan lähinnä haittoja, etenkin kasvihuonekaasujen johdosta, joten onko tärkeämpi luksusruoka rikkaille vai Maapallon tulevaisuus, on meidän lompakkojemme päätettävissä.