Sanna Ukkola: Turhuuden markkinat
Rajatiedon kojuja henkiparannuksesta, telepatiasta ja astraalimatkoista silmänkantamattomiin. Paikalla tuhansia kävijöitä, lähinnä keski-ikäisiä naisia, ja parisensataa näytteilleasettajaa.
Taitavat samat keski-ikäiset naiset olla parasta a-ryhmää myös biodynaamiselle humpuukille, kuin sen hieman sivistyneemmälle pikkuserkulle, luomuviljelylle.
Vieraille tarjoiltiin tarot-tulkintaa, kädestä ennustamista, kristalliparannusta, reikihoitoa ja enkelikanavointia. Kaikkien terapiapisteiden eteen oli muodostunut pitkät jonot, naiset tönivät toisiaan ja etuilivat päästäkseen kuulemaan väritulkintoja aurastaan (20 euroa).
Luonnollisesti enkeliterapian seurana maistui luomutee, jonka astraalit värähtelyt ovat myös enkelien suosiossa.
Humpuuki on Suomessa miljoonien eurojen arvoinen bisnes. Tutkimuksen mukaan puolet suomalaisista uskoo enkeleihin, joissain naisille suunnatuissa kyselyissä prosenttiluvut ovat olleet huomattavasti korkeampia.
Kannattaa muistaa, että kun arvostelemme jotain negatiivisen mielikuvan kautta bisnekseksi, niin siinä samassa kategoriassa mahdollinen luonnonmukainen kilpailija on myös samaa bisnestä, joka taistelee saman kuluttajan lompakon sisällöstä.
Esimerkiksi luonnonmukaisuuteen hurahtaneet blogistit arvostelevat käyttämiensä tuotteiden kilpailijoita siitä, että he koettavat ostaa mm. ilmaisia tuotteita jakamalla blogisteja kehumaan tuotteitaan, mutta silti niille samoille blogisteille kelpaa vaikkapa lavallinen ilmaista luomukuohuviiniä syntymäpäiväjuhliinsa ilman mitään tunnontuskia. Luultavaa on, että kyseisen viinin toimittaja haluaa lukea tuotteensä nimen käyttämisen yhteydessä jotain positiivisia mielikuvia aiheuttavaa, eikö totta? Miten se luomumaahantuoja siis eroaa ei-luomusta kilpailijastaan?
Kuohuvaa ja kuppikakkuja
Halusin tarjota ystäville parasta, joten olin yhteydessä erään tietyn luomukuohuvan maahantuojaan..... ... Olen viinitalon fani, joten kehtasin pyytää — ison maailman (ja muotiblogien) tyyliin — tilaisuudelleni juomasponssia. Sain maahantuojalta satsin synttärilahjaksi. Vieraat ja allekirjoittanut kiittävät!
Näin siis luomuskumpan maahantuoja lahjoo luomublogistia, eikä siinä nähdä mitään ihmeellistä, mutta jos se sama maahantuoja antaisi lavallisen ei-luomua skumppaa jollekin, siitäpä nousisi aivan hirveä itku ja poru siitä, kuinka ilkeää ja alhaista bisnes on.
Takaisin humpuukimessuille:
Entinen kulttuuriministerimme Tanja Karpela (kesk.) kävi säännöllisesti tapaamassa intialaista Amma-gurua ja puhui tosissaan chakrojen puhdistuksesta ja energiavirroista.
Vihreiden kansanedustaja Jani Toivola kävi Minä Olen -lehden haastattelussa meedion juttusilla, jossa Toivolan edesmennyt isä antoi neuvoja pojalleen meedion kautta.
Lehdet kirjoittavat täysin kritiikittömästi selvänäkijöistä, enkeleistä ja astrologiasta.
Kannattaa muistaa, että nämä samat tanjakarpelat ja janitoivolat ovat niitä ihmisiä, jotka päättävät vaikkapa maataloutemme kohtalosta eduskunnassa ja meidän tulisi tietenkin luottaa siihen, että he tekevät päätökset tosiasioiden valossa, eikä esimerkiksi enkelien ja meedioiden ohjaamana, jolta meno vähän tänä päivänä tuntuu.
Parhaimmillaan rajatiede on harmitonta hömppää. Pahimmillaan se tappaa ihmisiä.
Pahimmillaan se jättää eläimet sairastuttuaan vaille hoitoa homeopatian muodossa ja romahduttaa sadot.
MESSULIITE - MINÄ OLEN 9-10.2.2013
Tällaista siis Suomessa 2013, maassa, jossa kansalaisille on tarjolla kaikki mahdollinen tieto ja sivistys - ja jossa koulutuksen taso on maailman huippua. Se on jossain määrin lohdutonta.
Katsotaanpa vielä Voimaannu messun valikoimiin:
Voimaannu Messut 2012, Seinäjoki
Voimaannu-messujen teemana oli luomu vuonna 2012 ja sieltäpä varmaan myös arvoisan eduskuntamme päättäjät ovat saaneet innoitustansa, vai mitäpä pitäisi sanoa vaikkapa tästä:
Luomuteema näkyi myös luentotarjonnassa. Lauantaina messuilla luennoi Tiina Lindholm aiheena; Luomun henkinen salaisuus.
Luomun henkinen salaisuus?
Onko luomulla muita salaisuuksia kuin se, että siihen turvautuminen romahduttaa sadot ja saa kaupan elintarvikkeen hinnan pomppaamaan pilviin?
Vielä on siis salattu henkinen puoli? Esoteerista voimaa lautasella?
Onkohan brändityöryhmä mahtanut konsultoida Luonnonvoimat Yhdistys ry:tä useastikin laatiessaan tulevaisuuden Suomen visioita maataloutemme suhteen?
Luomun henkinen salaisuus
Lehdet ovat pullollaan erilaisia ohjeita, mikä on ihmisen terveydelle sopivaa ja mikä haitallista.Yhteistä näille kaikille ohjeille on kuluvina vuosina ollut se, että dieetit tulevat ja menevät. Siten kuluttajan ja normaalin kansalaisen ei aina ole helppo tehdä oikeita valintoja, koska nämä median tarjoamat ns. oikeat valinnat näyttävät vaihtuvan jopa vuosittain. Monet henkiselle tielle lähteneet ovat herkissä kehoissaan huomanneet, että kaikki viralliset ohjeet eivät siten aina olekaan terveydelle parhaita mahdollisia. Jos halutaan saada suurempaa tietoa ruuan ja sen eri valmistus- ja käyttötapojen vaikutuksesta ihmisen terveyteen, ainoa oikea korkeampi tie näiden salojen selvittämiseen löytyy ikuisen viisauden lähteestä eli Luonnonmuistista. Se mitä luonto on ikuisuudesta asti tarjonnut, tuntuu monesti vain liian helposta ratkaisulta.
Tähän on taas hyvä lopettaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti