5. helmikuuta 2013

Professori: luomu on valtava kaupallinen huijaus

Mark Lynas aiheutti valtavan vyöryn ilmoittamalla nöyränä, että hänen luomumyönteisyytensä ja geenimuunteluvastaisuutensa on perustunut taikauskoon ja muiden luomiin mielikuviin, eikä suinkaan tosiasioihin ja nyt asiasta on alkanut keskustelu laajalla rintamalla hänen vanavedessään:

Professor Nina Fedoroff, Chair of the AAAS board – Q&A on GMOs

 

Professori Nina Fedoroff on ansioitunut, eturivin geneetikko maailmassa tällä hetkellä, sekä mm. Euroopan tiedeakatemian jäsen ja hän kertoi ajatuksiaan paljon vastustetusta geenimuuntelusta, sekä sivuten myöskin luomutuotantoa.

Noin 10 vuotta sitten Nina Federoff aiheutti suunnatonta kiukkua geenimuuntelun vastustajissa, kun hän kertoi suurelle yleisölle geenimuuntelusta kansantajuisesti ja veti monta mattoa tosiasioista perustamattomien geenimuuntelun vastustajien alta. Hänen kuuluisimpia lausahduksiaan tuolloin oli, että esimerkiksi nykyinen maissi on vain GM-versio teosintistä ja sen jälkeen alkoikin kiihkeä keskustelu ja etenkin saivartelu geenimuuntelun vastustajien leirissä siitä, mikä on geenimuuntelua ja mikä ei ole.

Keskustelu on yhtä tieteellistä kuin nk. älykkään suunnittelun (intelligent design) kannattajien saivartelu siitä, mikä on evoluutioteorian mukaista lajin sisäistä muuntelua joka johtaa uusiin lajeihin ja mikä ei ole.

Koska otsikkoni oli "Luomu on valtava kaupallinen huijaus", niin otetaanpa tähän postaukseen mukaan toinen uutinen, joka todistaa samaa tarinaa. Esimerkki tulee jälleen Yhdysvalloista, jossa jyllää Whole Foods Market, tuo kaikki luomun pienmyymälät tappanut jättiläinen, jota toivotaan myös Suomeen nostamaan luomun myynti uusiin ennätyksiin:

Exposed: How Whole Foods and the Biggest Organic Foods Distributor Are Screwing Workers

 

Kuinka Whole Foods ja luomun suurimmat jakelijat (tukkumyyjät) huijaavat työntekijöitä.

Whole Foods Market (WFM) CEO John Mackey has done a brilliant job of creating the illusion that his empire is all about abundance, bounty and the good life. But there’s nothing bountiful or good about the way the second-largest non-unionized food retailer exploits workers.

Whole Foods Marketin toimitusjohtaja John Mackey on tehnyt loistavaa työtä luodessaan illuusion siitä, että hänen imperiumissaan on kyse hyvinvoinnista, anteliaisuudesta ja hyvästä elämästä. Mutta mitään anteliaisuutta tai hyvää tapaa ei huomaa siinä, kuinka toiseksi suurin ei-ammattiliittoon kuuluva ruokakauppias hyväksikäyttää työntekijöitään.

Joten luomun illuusio alkaa rapista kaikkialla, koko sektorin leveydellä ja miksi ihmeessä Suomen valtion pitää tukea tällaista suuryritysten raakaa bisnestä, että siitä tulisi vielä suurempaa?

Kun kaikki mielikuvat ja söpöt pikku porsaat karsitaan luomusta pois, jäljelle jää vain valtava kaupallinen huijaus.

Pitää muistaa, että on olemassa kaksi eri luomua, joista toinen on mielikuvien luomu, jolla ei ole mitään tekemistä kauppoihin toimitettavan luomun kanssa ja toinen on todellinen luomu, joka tuottaa sen luomun kauppaan.

Mielikuvien luomu on se luomu, jota esimerkiksi luomuliitot koettavat pitää yllä, eli siinä sympaattinen luomun pientuottaja kulkee pellollaan heinänkorsi suussa ja hänen lapsensa keksivät possuille hauskoja nimiä. Eläimet kirmaavat vapaina laitumella lapset perässään, mutta ei sieltä tilalta kauppoihin juuri mitään myytävää tule.

Sitten on toinen luomu, eli se puoli, joka tuottaa sen luomun kauppoihin, joka on teollista maataloutta koneineen, tuhansien neliöiden tuotantotiloineen, satojen hehtaarien peltoineen ja joka koettaa luomusääntöjä edes jotenkin noudattamalla tuottaa teollisen maatalouden keinoin sen ruuan kauppaan, siinä tosin hyvin vaihtelevasti onnistuen.


1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Noita silmänsä aukaisseita on aika paljon. Niitä, jotka veisasivat luomuvirttä, mutta tietoa saatuaan järkiintyivät. Ja nöyrästi myönsivät olleensa väärässä, mainonnan uhreja. Vaikka ei ole helppoa myöntää olleensa väärässä.