28. elokuuta 2013

Raakamaito tekee tuhojaan!

Helsingin Sanomat uutisoi tänään vaikeiden ruokamyrkytysten nopeasta lisääntymisestä, etenkin vaarallisen ehec-bakteerin aiheuttamista:

Vaikeat ruokamyrkytykset lisääntyneet – lapsilla vaarallista ehec-bakteeria 

 

Luonnonmukaisesta huuhaasta innostuneille tosiasiat ovat olleet taas karvasta kalkkia ja mm. Noora Shingler ihmettelee sitä, miksi juuri huippusuperterveellistä raakamaitoa pitää syyttää, vaikka syyllisiä voi olla muitakin.

Miksi ihmeessä jutussa korostetaan raakamaidon riskiä, kun ehecin voi saada myös esim. raa´asta lihasta tai saastuneista kasviksista? Jutussa myös todetaan, että "tiloilta ei löytynyt taudin aiheuttajaa". Asia on siis tutkittu, mutta SILTI otsikossa kehoitetaan "välttämään pastöroimatonta maitoa". 

Tosiasiat ovat sellaiset, että ehec-bakteeri aiheuttaa joka vuosi myrkytyksiä, mutta tänä vuonna myrkytykset ovat lisääntyneet hälyyttävästi ja etenkin pienten lasten kohdalla, joten käydään nopeasti läpi se, miksi raakamaito on erittäin hyvä syyllinen.

Ehecin voi saada myös "saastuneista" kasviksista ja saastuminen oli lainausmerkeissä siksi, että sen saastumisen saa hyvin helposti pois eli pesemällä kasvikset ennen syömistä.

Joten käsi pystyyn kaikki ne, jotka syöttävät lapsilleen pesemättömiä kasviksia, eli vaikkapa multaisia porkkanoita suoraan maasta nostettuina?

Sitten ehecin voi saada myös lihasta, mutta raa'asta lihasta, eli ehecistä pääsee hyvin helposti eroon lihan kypsentämisellä.

Ja nyt käsi pystyyn niissä perheissä, joiden lapsille maistuu raaka liha ja jotka vanhemmat tarjoavat ruuaksi lapsilleen raakaa lihaa?

Arvatkaapa kaksi kertaa, että mitä jäi jäljelle ja miksi raakamaito on erittäin hyvä ehdokas hyvin vaarallisten ruokamyrkytysten lisääjänä?

Raa'asta maidosta ehec-bakteeri tuhoutuu vain pastöroimalla, joten käsi ylös ne, jotka juottavat lapsilleen jonkin oudon terveysintoilun vallassa pastöroimatonta maitoa, sillä te altistatte lapsianne jopa kuolemaan johtavaan ruokamyrkytykseen.

Alkuvuonna ehecin sai kymmenen 1–8-vuotiasta lasta eri puolilla maata. Yhteistä taudinaiheuttajaa ei löytynyt, vaikka kaikilla oli sama bakteerikanta.

Yksi raakamaidon puolustelu on myös se, että miksi tilalliset eivät sairastu, kun he kuitenkin saattavat juoda raakamaitoa suoraan tankista? Vastaus on hyvin yksinkertainen, sillä ehec-bakteerien aiheuttama saastutus voi mennä aikuisella oirettomana, mutta samasta bakteerimäärästä lapsi sairastuu vakavasti, joten se ei ole mikään puolustus, että aikuiset voivat juoda saastunutta maitoa ongelmitta. Ja näin on juuri osassa tapauksia käynytkin, eli perheessä, jossa kaikki ovat juoneet raakamaitoa, ovat vain pienet lapset sairastuneet vakavasti, mutta aikuiset eivät ole huomanneet mitään ihmeellistä.

Ehec (enterohemorraaginen Eschericia coli) -infektio

 

Etenkin aikuisilla Ehec-tartunta voi olla oireeton mutta lapsilla, vanhuksilla
ja monisairailla esiintyy infektion vaikeampia muotoja.
 

Joinain vuosina ehec-bakteerin aiheuttamien ruokamyrkytysten määrä on ollut vain 10 sairastunutta koko vuotena ja nyt meillä on kasassa jo kymmenen pientä lasta ja tilastot ovat vasta puolelta vuodelta!

Ajatuksia?

Jokaisella hullutuksella on hintansa ja saa nähdä, että mitä tarvitaan tapahtuvaksi, ennen kuin tässä asiassa otetaan järki käteen ja tiede voittaa, eikä taikausko.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hesari kirjoittaa jutussaan, että ainoastaan kaksi lasta on saanut tartunnan raakamaidosta, eikä kymmenen niinkuin annat blogissasi ymmärtää. Kymmenen kaiken kaikkiaan on sairastunut ehec-bakteeriin. Eli niiden kahden raakamaito tapauksen jälkeen jäljellee jää 8 tapausta, jossa raakamaito ei ole ollut syyllinen HS:n artikkelin mukaan. Oletko siis vielä sitä mieltä että raakamaito on syynä runsaaseen määrään tartunnan saaneisiin kuten annat kirjoituksesi lopussa ymmärtää?

Anonyymi kirjoitti...

Täälläkin on noista "terveysvaikutuksista" muutamia havaintoja.

Matti

Kuluttaja mielikuvien syövereissä kirjoitti...

Anonyymi voi ymmärtää kirjoitukseni aivan haluamallaan tavalla.

Tänä vuonna tilanne on se, että meillä on jo 10 sairastunutta pientä lasta, vaikka vuosi on vasta puolessa välissä.

Mikä sitten on syyllinen, niin kysytään taas, että kuka teistä tarjoaa lapsilleen ruuaksi raakaa lihaa?

Moniko tarjoaa pesemättömiä kasviksia?

Moniko on hullaantunut vaarallisesta luonnollisuustrendistä ja tarjoaa lapsilleen pastöroimatonta maitoa?

Looginen päättely ei ole rakettitiedettä, mutta jos on ihastunut taikauskoisiin trendeihin, looginen päättely voi olla vaikeaa, jos se sotii omaa kivaa trendiä vastaan.

Anonyymi kirjoitti...

Suomalaisesta raakamaidosta saatuihin tartuntoihin ei ole kuollut yhtään ihmistä vuosikymmeniin. Vuosittain kuolee kymmeniä suomalaisia vihanneksista ja kalasta saatuihin tartuntoihin. Esimerkiksi listeriaan kuoli 2010 melkein 30 suomalaista, eikä kukaan kuolleista ollut saanut tartuntaa raakamaidosta. EHECiin on kuollut Suomessa vuodesta 1997 lähtien vain muutamia ihmisiä, eikä kukaan heistä ollut saanut tartuntaansa raakamaidosta.

Eikö loogisen päättelyn mukaan tulisi olla tarjoamatta raakaa kalaa ja vihanneksia lapsille? Toisaalta sekään ei riitä, sillä sairastumiseen johtaneita listeriatartuntoja on Suomessa saatu jopa pastoroiduista tuotteista. Lisäksi suuri osa tartunnoista tulee tarhassa, tai muissa tilaisuuksissa joissa on ruokatarjoilu.

Raakamaidolla pelottelu on suurin piirtein yhtä järkevää kuin pelotella lentomatkustamisesta. Toki lentämisessäkin on riskinsä, mutta tilastollisesti verrattuna muihin matkustusmuotoihin, se on erittäin turvallista. Sama pätee suomalaiseen raakamaitoon, tilastojen mukaan sen käyttö on erittäin turvallista verrattuna muihin elintarvikkeisiin.

Kuluttaja mielikuvien syövereissä kirjoitti...

<>> Suomalaisesta raakamaidosta saatuihin tartuntoihin ei ole kuollut yhtään ihmistä vuosikymmeniin. >>>

Olisiko pitänyt?

Sittenkö ymmärtäisit raakamaidon riskit, vai ymmärrätkö senkään jälkeen, kun ruumiita ilmestyy ja se hetki on koko ajan läsnä?

Raakamaito on käsittämättömän pienen piirin puuhastelua, joten siihen suhteutettuna viime aikojen sairastumiset ovat todella omituinen ilmiö.

Jos raakamaito olisi hehkuttamasi turvallisuuden ansainnut, ei meillä pitäisi olla yhtään raakamaidosta sairastunutta, eikä yhtään lasta tehohoidossa.

Eli siitä voidaan suoraan vetää johtopäätös raakamaidon turvallisuudesta.

Anonyymi kirjoitti...

2/10 lapsesta on siis saanut tartunnan muualta kuin raakamaidosta? (jos ymmärsin oikein). Täällä maalla lasten olisi suht helppo käydä itsekin nykäisemässä maasta porkkana ja syödä se ehkä likaisenakin.. Vanhenpien mitään tietämättä! :-o Myös liha voi valitettavasti jäädä raa'aksi huolimattoman kypsentämisen takia.
Mielestäni on turha tehdä johtopäätöstä siitä, että raakamaito olisi lopuissakin tapauksissa ollut taudinaiheuttajana. Tiloiltahan ei löydetty ehec-bakteeria? Sinä voisit myös välillä päivittää tietämystäsi.

Anonyymi kirjoitti...

Kuinkas moni kuolee vuosittain prosessoidun maidon aiheuttamiin ongelmiin? Prosessoitu maitohan on elimistöllemme kutakuinkin tuntematon tuote.

Ensinnäkin maito on kyllästetty lehmön syömän "ravinnon" sisältämillä kemikaaleilla, sekä lehmään pumpatuilla antibiooteilla.

Sen lisäksi, tuosta kemikaali-antibioottilehmästä lypsetty maito pastöroidaan, eli tapetaan kaikki hyvät bakteerit.

Maito on siis sen jälkeen valkoinen neste täynnä kuolleita bakteereja. Kuolleet bakteerit muodostavat maitoon ikäviä klimppejä, joista tietenkin kuluttaja valittaisi. No, ei se mitään. Siihenkin on nerokaa ratkaisu, homogenisoidaan maito!

Eli maito pilkotaan hyvin pieniksi molekyyleiksi, jonka seurauksena klimpit eivät pääse muodostumaan.

Ongelma tässä on se, kuolleiden bakteerien lisäksi, että nuo maidolle luonnottoman pienet molekyylit ovat äärettömän teräviä, aiheuttaen esim haavaumia suolistossa.

Kuolleet bakteerit taas aiheuttavat kukatietää mitä sairauksia.

Joten, jos riskitekijöistä puhutaan, juotan lapselleni, jolla muuten on huikean korkea vastustuskyky kiitos mm raakamaidon, raakamaitoa muutaman kerran viikossa, mutta kuolleiden bakteerien kyllästämää terävämolekyylistä valkolientä en anna hänelle pisaraakaan.