S-ryhmän Patarumpu uutisoi tällaisesta:
Luomubroileri tulee kauppoihin
Hermanni Huhtala kertoo, että heidän luomubroilerinsa syövät oman tilan luomuviljaa sekä luomurehua, jota tuodaan Tanskasta.
Näinpä se on, eli ne mainoksien ja luomuliiton sivulta löytyvät maininnat ravinteiden kierrätyksestä, omavaraisuudesta ja niin edelleen ovat edelleen vain mainoslauseita, eikä niillä niin hirveästi ole väliä, kunhan vain mielikuvat ovat kohdillaan.
– Me uskomme, että Suomessa on mahdollisuudet kasvattaa luomubroileria ja että Suomesta löytyy muutama prosentti ihmisiä, jotka haluaisivat tuotteita säännöllisesti ostaa, Arto Jokinen sanoo.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun näkee luomun asioita pohditun realistisesta lähtötilanteesta käsin.
Ennestään kauppojen pakastealtaista löytyneet luomukanat eivät aiheuttaneet kuluttajissa riemun kiljahduksia, todennäköisesti siitä syystä, että ne olivat loppuunpoltettuja munijakanoja, joista sai syömistä etsiä suurennuslasin kanssa, niin toivottavasti luomubroileri olisi hieman onnistuneempi tuote kauppojen luomuvalikoimiin.
1 kommentti:
Tyhjentävästi sanottu! Tuota luomulihan tuottaminen on: tuhlailevaa pellonkäyttöä ja "teollista" siinä kuin tavanomainenkin. Hulluuden maksajiksi pakotetaan kaikki veronmaksajat.
Lähetä kommentti