13. helmikuuta 2013

Silminnäkijä - pilattu maito

Noora Shingler on päättänyt palata jälleen mieliaiheensa, eli maidon ja sen kammottavuuden pariin uudella dokumentillaan, jonka hän on päässyt tekemään Yleisradion, eli meidän veronmaksajien rahoilla. Silloin tietenkin odottaisi dokumentilta myös tosiasioihin perustuvaa laatua, eikä vain jonkin hyvän kaverin bisnesten mainostamista, jolta uunituore dokumentti näyttää ennakkotietojen perusteella:

SILMINNÄKIJÄ: PILATTU MAITO

 

Monien suomalaisten vatsa ei kestä kaupan maitoa, mutta suoraan tilalta tuleva käsittelemätön raakamaito sopii. Silminnäkijä selvittää, mistä tämä johtuu. 

Silminnäkijä olisi varmaan voinut lukea vaikkapa muutaman aiheesta tehdyn tutkimuksen, joiden mukaan jos ihminen on oikeasti maidolle tai sen jollekin ainesosalle allerginen, ei mikään maito sovi, tai kyseistä ainesosaa sisältävä maito ei sovi, mutta tämä lienee taas liikaa vaadittu, sillä asialle haluttaneen väkisin osoittaa jokin nykytrendin mukainen luonnonmukainen ratkaisu.

Ja tosiasiat kertovat meille myös näin, jonka toimittaja Noora Shingler täysin autuaasti unohtaa:


Laktoosi-intoleranssi ja ruokavalio

 

Viimeaikaiset geneettiset tutkimukset ovat osoittaneet, että aikuisiän laktoosi-intoleranssi on maailmassa normaali variantti ja pysyvä laktoosin sieto on itse asiassa ollut aluksi poikkeava ominaisuus, joka on kuitenkin joissakin maitoa runsaasti käyttävissä väestöissä saavuttanut valta-aseman valikoitumisen kautta. Laktoosin sieto tai sietämättömyys eivät ole sairauksia vaan ominaisuuksia kuten ihon tai silmien väri. Niihin oppii suhtautumaan.

Laktoosi-intoleranssi ei ole sairaus, tai elintarviketeollisuuden meihin tuottama salaliitto, vaan tieteellisen tutkimuksen mukaan se on geneettinen ominaisuus, aivan kuten vaikkapa silmien väri ja edes tällaista yleisesti tiedettyä asiaa toimittaja Noora Shingler ei ole viitsinyt tai vaivautunut selvittämään, koska hän on jo etukäteen päättänyt kaiken mitä aikoo satuilla, eli lähinnä kavereiden bisnesten mainostamisen.


Joka viidennellä suomalaisella on laktoosi-intoleranssi, jonka takia he joutuvat turvautumaan kalliimpiin laktoosittomiin tuotteisiin. Tämä sopii maidon myyjille, jotka saavat paremman katteen erikoistuotteista. 

Ahaa. Koska erikoismaito, vaikkapa laktoositon, on hieman tavanomaista maitoa kalliimpaa, niin se on merkki kammottavasta, suorastaan rikollisesta bisneksestä, lienee tässä ajatuksena, mutta...

- Tämä ns. laktoosi-intoleranssi on yksi maailman levinneimmistä myyteistä. Sen tyyppinen sairastuminen elintarvikkeesta ei kuulu yhdellekään viranomaiselle. Siksi se saa jatkua. Jos joku vastaavanlainen ilmiö liittyisi johonkin muuhun elintarvikkeeseen, luulen että se olisi kielletty, sanoo Eat&Joy -maatilatorin perustaja ja raakamaidon myyjä Eero-Pekka Rislakki. 

Vanha pelottelija Eero-Pekka Rislakki on kutsuttu mukaan hokemaan trendikkäitä lausahduksia siitä, miten kauheaa myrkkyä kaupan maito on ja sitten kohta ihmetellään sitä, kun taas on saatu muutama syömishäiriöinen lisää kouluihin, kun jo ennestään luurangonlaihat teinit eivät uskalla enää edes maitoa juoda, josta ovat ennen kuitenkin edes jotain ravintoaineita saaneet.

Kummallista on tietenkin se, että kaikki maailman asiantuntijat ovat väärässä ja yhteisessä salaliitossa meidän myrkyttämiseksemme ja yksinäinen Lonely Wolf, raakamaitobisnesmies Eero-Pekka Rislakki,  omaa salattua, esoteerista tietoa, jota yksikään oikea, yliopistossa vuosia opiskellut asiantuntija ei ole saanut selville.

Tässä on vähän samoja piirteitä kuin muussakin uskonnollisessa fanatismissa, nimittäin esimerkiksi nuoren maan kreationismissa, jonka kannattajat uskovat, että kristinuskon jumala on luonut kaiken noin 6000 vuotta sitten ja kaikki maailman geologit, biologit, fyysikot, matemaatikot, tähtitieteilijät, arkeologit jne ovat Saatanan kanssa salaliitossa ja taidemaalari sekä postikorttitaiteilija Kimmo Pälikkö on se, joka omaa kaiken tarvittavan tiedon Maapallon elämän 6000 vuotta pitkästä todellisesta historiasta ja muut ovat väärässä.

Se logiikan kukkanen tässä taas ihmetyttää, että jos kerran erikoismaito, joka on hieman kalliimpaa kuin tavanomainen, on jokin kaupallinen salaliitto kansalaisten myrkyttämiseksi, niin entäs sitten se raakamaito, joka nyt vain sattuu olemaan suoraan sieltä Eero-Pekan myymälästä ostettuna vielä kalliimpaa kuin yksikään kaupan erikoismaito?

Sitten kun me vielä luemme oikeita uutisia sen kyseisen raakamaidon terveysriskeistä, joita tässä on viime aikoina Suomessakin esiintynyt, niin mikä on tämän Nooran dokumentin tarkoitus?

Eikö sen Eero-Pekan maidon käsittämätön litrahinta kerro mitään Eero-Pekan bisnesten hämäräperäisyydestä, vai miten tämä luomulogiikka taas toimii?

Jos ihminen ei siedä laktoosia, niin hän ei saisi kammottavan kaupallisen salaliiton takia ostaa laktoositonta maitojuomaa kaupasta, hintaan 1.45 euroa litra, vaan hänen pitäisikin ostaa Eero-Pekan kaupasta raakamaitoa, joka tosin maksaa lähes viisi euroa litra ja jossa on sitä laktoosia, jota oikeasti laktoosi-intolerantikon elimistö ei siedä?

Nimittäin viimeksi kun katsoin, niin Eat&Joyn luksusherkkuputiikissa raakamaito maksoi melkein viisi euroa litra ja se hinta siis ei ole mikään merkki mistään hämärästä voitontavoittelusta ja isoista katteista, mutta kolme kertaa halvemman laktoosittoman maidon hinta on?

Haluaako Noora Shingler kertoa, että ihmisten ei tulisi ostaa laktoositonta maitoa, joka maksaa hieman tavanomaista enemmän, koska se hinta on huijausta, vaan heidän tulisi ostaa hänen kaverinsa myymää laktoosia sisältävää raakamaitoa, joka on aivan käsittämättömän kallista verrattuna yhteenkään kaupan erikoismaitoon?

 - Se oikea tuote on sillä lehmällä. Mun mielestäni lehmät saisivat nostaa kunnianloukkaussyytteen ihmisille, kun ne ovat pilanneet hyvän tuotteen, toteaa tamperelainen Hannele Hämäläinen. Hän on yksi ohjelmaa varten kootusta testiryhmästä, joka testasi raakamaitoa tavallisen maidon tilalla. Testiryhmään koottiin eri-ikäisiä ihmisiä, joille kaupan maito aiheuttaa ongelmia.

Miten minusta tuntuu Hannele Hämäläisen kommentin luettuani, että Noora Shingler ei ole kyennyt tekemään koetta niin, että koe täyttäisi edes yhden tieteellisen kokeen vaatiman tunnusmerkin, sillä jotenkin Hannelen kommentti on suhteellisen asenteellinen ja lieneekö kyse siitä, että koeryhmään on valittu Nooran kavereita, joilla on sama uskomusmaailma siitä, että raakamaito pelastaa ja kaupan maito on kauhean myrkytyssalaliiton tulosta?

Noora Shinglerin kannattaisi selvittää vaikkapa se, mitä tarkoittaa kaksoissokkoutettu koe.


Tutkimuksen suunnittelu ratkaisee, mitä tuloksista voidaan päätellä

 

Lienee mennyt pieleen niin satunnaistaminen, sokkoutus, kuin kohdepopulaation valintakin, mutta ei kai kaikkea voi saada, trendikkäänä nykyaikana.


Maidon käsittelyllä on pitkä historia. Pastöroinnilla tuhotaan bakteereja ja homogenoinnilla pilkotaan rasvaa pienemmäksi. Raakamaitoa pelätään taudinaiheuttajien, esimerkiksi EHEC- bakteerien takia. 

Ja tällä käsittelylle on erittäin hyvät syyt, jos yhtään on uutisia asian tiimoilta seurannut, mutta jos suhtautuu asiaan siten, että kaverien raakamaitobisnekseen pitää saada lisää rahaa uusien asiakkaiden muodossa, ne uutiset kannattanee unohtaa:

Raakamaidon riskit

Raakamaidon riskit osa 2

 

Raakamaitoa epäillään kampylobakteeriepidemian lähteeksi Pohjanmaalla

 

Odotan mielenkiinnolla, että onko uutisia raakamaidon toteutuneista haitoista kelpuutettu mukaan ollenkaan, vaan onko kyseessä vain kavereiden bisnesten mainostaminen, sillä...

 

Raakamaito on nyt nuorille aikuisille trendi.

Ai niin se olikin, että pitää olla trendikäs kaupunkilainen ja silloin tosiasioista ei tarvitse kauheasti välittää ja jos voi yhtään kavereiden bisneksiä jelpata, niin se kannattaa tehdä, mutta ne muut on niin ilkeitä ja niillä on aina jokin bisnes ja sen tehostaminen mielessä?

Vanhemmille sukupolville se merkitsee paluuta tinkimaidon aikaan, jolloin maidosta ei vielä saanut vatsanpuruja. 

Niin. Vanhemmille sukupolville voi muistua mieleen myös aika, kun ihminen sairastui kuolemanvakavasti ja heitti henkensä maidon sisältämän luonnonmukaisen ylimääräisen tavaran johdosta ja ongelmasta ei ole vieläkään päästy, ainakin jos edes joskus sattuu vilkaisemaan todellisen maailman uutisia, eikä keksi todellisuutta itse.

Olen pahoillani asiantuntevien ja ammattitaitoisten toimittajien puolesta siitä syystä, että toimittaja ei ole suojattu ammattinimike, vaan kuka tahansa kadunmies tai -nainen saa halutessaan sitä titteliä käyttää ja suoltaa mediaan millaista tuubaa ikinä kehtaa.



6 kommenttia:

Tahra kirjoitti...

Tuollaisen luomufanatismin taustalla voisi olla esimerkiksi sellaisia asioita, että meillä länsimaalaisilla on aivan liikaa aikaa ja aivan liikaa rahaa ja ruokaa. On varaa nirsoilla ja valittaa ja toteuttaa ruokavaliolla itseään ja ilmentää aatteitaan.

Anonyymi kirjoitti...

Syytät toimittajaa fanaattisuudesta, mutta kovin fanaattisesti ja subjektiivisesti lähestyt asiaa itsekin, vain oman kapean näkökulmasi hyväksyen.

Enoni ja hänen vaimonsa tuottivat vuosikymmenet maitoa. Kun he lopettivat homman ja siirtyivät homogenoituun ja pastoroituun maitoon, noin vuoden kuluttua alkoivat laktoosiongelmat ja vatsavaivat, joita ei aikaisemmin ollut. Valion järjestämä kolmen viikon tutkimus ei siis paljon kerro vielä.

Toinen esimerkki. Siskoni aviomiehen vatsa kestää vallan hyvin raakamaitoa, mutta hän saa vatsa- ja ilmavaivoja homogenoidusta ja pastoroidusta maidosta.

En itse juo maitoa, mutta käytän sitä ruoanlaitossa ja leipomisessa. Olen vuosia käyttänyt luomumaidon rinnalla raakamaitoa, kuten myös siskoni perhe ja vanhempani. He ostavat pelkästään raakamaitoa. Ostamme maidon samalla kylällä olevalta tilalta. Mitään ongelmia ei ole ollut. Toki kokemus on subjektiivinen, mutta sitä edeltävät vuodet raakamaidon käyttäjänä: olen kasvanut maidontuottajaperheessä, jossa on kymmenien vuosien historia raakamaidon käytössä. Mielenkiinnosta olen seurannut tätä maitoasiaa (jo taustanikin vuoksi) enkä ole verkostoistani kuullut yhtään sairastumiskokemusta. Ykisttäisiä uutisia on toki mediassa ollut, mutta mitä osaa kokonaisuudesta se lopulta näyttelee? Raakamaito ei ole siis mikään sairastuttamisautomaatti, vaikka yksittäisiä tapauksia onkin.

Käytät raakamaidon hintana vain yhtä hintaa (Eat&Joy): lähes viisi euroa litra. Kovin on kapea näkökulma, olisiko kannattanut tehdä hiukan taustatyötä tuonkin asian kanssa. Esimerkiksi Oravan luomutilalla http://www.oravanluomutila.fi/index.php?pinc=2 maidon suoramyynti tapahtuu tilalta asiakkaan omiin
astioihin 1,20 €/litra. Tässä siis van yksi esimerkki, joka löytyi nopeasti googlaamalla. En tunne tuota tilaa ja sen väkeä itse enkä ole millään lailla heidän bisnestään edistämässä. Kuten en raakamaidon käyttäjänä ole edistämässä tuon ohjelman tiedoissa mainittujen yrittäjienkään bisnestä. Me emme muuten itse maksa edes tuonkaan vertaa raakamaidosta. Aika kehno tuo hintakohkaus siis.

Esimerkiksi Italiassa ja Belgiassa on raakamaitoautomaatteja. Italiassa automaattien määrä lähes
kolminkertaistui kolmessa vuodessa ja oli keväällä 2011 noin 1500 kpl.
Raakamaidon juonti yleistyi Belgiassa suoramyyntiä varten suunniteltujen
maitoautomaattien tultua käyttöön pari vuotta sitten. Koska kuka tahansa rekisteröitynyt maidontuottaja voi myydä tilalla tuotettua raakamaitoa automaatista,
FASFC kokosi asiaa varten hyvän
hygienian ohjeet.

Joten varo vaan luomulakkoilija - ei sitä tiedä vaikka niitä automaatteja olisi kohta täälläkin ;)

Karppisisko Tuulevi

Noora Kumpulainen kirjoitti...

Hmm, kirjoitus kyllä ilmaisee epäsuorasti, että sinulla olisi jonkinlaisia patoutumia Noora Shingleriä kohtaan. En pidä tätä tekstiäsi hyvin kirjoitettuna, enkä faktoihin nojaavina. Itse maatilalle syntyneenä ja siellä kasvaneena luulisin nähneeni muitakin "huuhaaksi" väittämiäsi asioita, jotka ovat oikeasti toimivia juttuja. Lienet kaupunkilainen? Kirjoitustyylistäsi kuvastuu myös, että luomulakkoilu on nimenomaan väkipakolla väännettyä vastarannankiiskeilyä. Ehkei se ole kovin toimiva näkökulma, sillä yllyt vain yhtä fanaattiseksi, kuin pahimmat eläinaktivstit ja luomuintoilijat.

Anonyymi kirjoitti...

Enpä olekaan ennen näille sivuille löytänyt...eikä tarvitse toiste tullakaan. Näin täydellistä fundamentalistista yksisilmäisyyttä harvoin kohtaakaan, erittäin ahkeraa sellaista. Kuka saa mistäkin elämäänsä sisältöä..?

Anonyymi kirjoitti...

Jännästi ohjelmassa ei sanallakaan mainittu sitä tosiasiaa, että tinkimaidossa on nelisen prosenttia rasvaa. En myöskään käsitä, miksi Valio esitettiin ainoana syypäänä ongelmaan. Yhdessä kohtaa kehuttiin, kuinka ennen maito tuli lähinnä alkuperäisroduista ja silti mustavalkoisessa kuvanauhassa laitumella on ayrshirejä. Ja väite, ettei alkuperäisrotuja ole jalostettu, on kuraa. Harvoin olen näin asenteellista ohjelmaa katsonut, lähdekritiikistä ei ollut tietoakaan ja asiantuntijat loistivat poissaolollaan (lääkäriä lukuunottamatta). Huhhuh...

Anonyymi kirjoitti...

Höpöhöpöä koko raakamaito intoilu kunnes toisin todistetaan.

Tuntuu masentavan merkityksettömältä koittaa edes argumentoida ihmisille, miksi raakamaito väitteet on tuulesta temmattuja, kun selvästikin "meijeriteollisuuden salajuoni" ja "Enoni siskon kaiman kokemuksen perusteella voin sanoa.." on tarpeeksi voimakkaita väitteitä kumoamaan ruoka ja terveysalojen ammattilaisten tekemät tutkimukset.

Psykologista itsensä narraamista koko touhu. Harmi vaan että käsittelemätön maito on pilaantumis herkkä kasvualusta taudinaiheuttajille.

Noora Shingleriä en alennu kommentoimaan henkilönä, mutta edustamansa näkökulmat ovat lapsellisia ja jopa vaarallisia. Toivoisin hieman vertaiskuria myös ylen väliltä, ettei kolleega pääsisi nolaamaan itseänsä näillä päähänpinttymillään enään julkisesti.