Kumppanuusmaatalous tulee!

Ihmisillä on kova tarve päästä tuottamaan itse oma ruokansa ja tästä kertoo taas yksi uutinen:

Luomu on herättänyt jo runsaasti kiinnostusta

 

Puijon Konttilan tilan isäntä Keijo Heikkinen on jo saanut yhteydenottoja yksityishenkilöiltä, jotka ovat halukkaita tuottamaan omaa luomuruokaa viljelijän apuna. Kyseinen kausimaksulla rahoitettava kumppanuusmaatalous on nouseva trendi samaan tapaan kuin siirtola- ja kaupunkipuutarhat.

– Parisenkymmentä kiinnostunutta ja jokunen jo varmasti ilmoittautunut pariskunta on ottanut yhteyttä. Ja koko ajan etsitään lisää. Niin paljon otetaan kuin halukkaita löytyy, siinä ei ole rajaa, Heikkinen lupaa.

Konttilan tilan tuotantoon kuuluu viljelytuotteiden lisäksi muutakin, joten osallistujilta perittävän kausimaksun voi käyttää ilman riskiä heikosta satovuodesta.
Kumppanuusmaatalous on siirtolapuutarhapalstaa ja oman kasvimaan pitämistä ammattimaisempi suuntaus.

 

Tosin nämä luomu-aiheiset uutiset ovat siinä mielessä hieman omituisia, että jokunen jo varmasti ilmoittautunut pariskunta ja parikymmentä kiinnostunutta on otsikoissa runsasta kiinnostusta. Tietenkin jos tämän suhteuttaa luomun suunnattoman suureen myyntiin, joka on ruuan kokonaismyynnistä noin 1.5 %, niin voihan sitä tuossa valossa todeta runsaaksi kiinnostukseksi.

Kumppanuusmaatalous kuuluu hieman uudelleen nimettynä samaan sarjaan kuin pelto-osuuskunnat, joita on eteläiseen Suomeen perustettu vaihtelevalla menestyksellä.

Onko luomuruoka todella meille niin hyvää kuin annetaan ymmärtää?

 

”Sato on ollut vähän pettymys, mutta työ on ollut valtavan hauskaa.”

Kun osuustoimintapelto perustetaan, niin porukkaa on kuin pipoa talvimarkkinoilla, mutta kun alkuhuuma ja mahdollinen hauskuus alkaa maistua työltä ja pellolla kaikki illat raatava "vapaaehtoinen" huomaa, että rahalle saatava vastike ruuan muodossa on sangen vaatimaton, alkaa pipot pellolla vähentyä ja sitten siellä on ne 2-3 ideologisesti sitoutunutta ihmistä kitkemässä rikkaruohoja, koska valittu oma ideologia ei voi olla väärässä.

Toki toivotan hyvää onnea ja menestystä kumppanuusmaataloudelle, mutta osallistujat tulevat huomaamaan aika nopeasti sen, miksi on siirrytty hyvin monista pienistä tiloista teolliseen maanviljelykseen.

Useat pitävät tällaisia pieniä osuuskuntapeltoja tai kumppanuusmaataloutta sellaisena toimintana, että sillä voitaisiin jopa pitää Maapallo ruokittuna paljon paremmin kuin nykyisellä systeemillä ja se voisi olla jopa ruuantuotannon tulevaisuus.

Ajatellaanpa hetki hieman syvemmin tätä outoa ajatusrakennelmaa.

Sehän perustuu siihen, että oma paikallinen pelto tuottaa ruuan sille porukalle, joka siellä kädet mullassa puuhailee ja mikäli mahdollista, ylijäävää tuotetta myydään myös ulos.

Sitten siinä vieressä on toinen vastaava kumppanuuspelto, jolla työskentelee vaihteleva määrä toisia ihmisiä, jotka tuottavat itselleen ruokaa ja ehkäpä myyvät ulos, jos satokausi on loistava. Sitten jos toisella menee perunasato pieleen ja toisella porkkanat, niin he voivat hieman tasata satoja, jos taas toisella onkin perunat onnistuneet ja toisella porkkanat.

Mutta me testasimme tätä systeemiä jo esimerkiksi 1800-luvulla ja vuosisatoja ennen sitä, eivätkä kenttäkokeen tulokset olleet kovin rohkaisevia, sillä kaikki historiaan edes hivenen tutustuneet muistanevat vaikkapa suuret katovuodet, jolloin jopa 30 % suomalaisista kuoli nälkään ja/tai asian hoiti nälän heikentämiin ihmisiin iskeneet sairaudet.

Tämä johtui siitä, että ei ollut globaalia ruokaturvaa, jonka johdosta olisi voinut hankkia ruokaa sieltä, missä sato ei ollut menetetty esimerkiksi vaikeiden satokauden sääolosuhteiden takia.

Jo yksi surkea satokausi voi olla katastrofi, mutta useat peräkkäiset aiheuttavat jo hirvittävää tuhoa omavaraistalouteen keskittyneen maan kansalaisille.

Palaaminen tällaiseen paikalliseen, pienimuotoiseen tuotantoon, jossa ruokaa tuotetaan omiin tarpeisiin, alistaa ihmiset jälleen sille, että mikäli sato menetetään, se vaikuttaa suureen osaan ihmisistä hyvin negatiivisella tavalla.

Tietenkin asia on lähinnä teoreettinen, sillä ainakin tällä hetkellä nämä osuuskuntapelloilla hymyssä suin ahertavat ihmiset voivat kävellä paikalliseen X-markettiin ostoksille, vaikka oman pellon sato olisi pettymys.

Mutta entäpä sitten, jos se paikallinen X-market on riippuvainen niistä osuuskuntapelloista ja niiden tuottamasta ruuasta?

Mistä nälkäiset mahat saavat kaipaansa täytettä, jos meillä on taas 60-70 % kansasta pienillä pelloilla ahertamassa ja vaikkapa koko Pohjois-Eurooppaa koettelee maanviljelyksen kannalta hyvin vaikea sää koko satokauden tai jopa usean satokauden putkeen?

Kauppoihin voisi edelleen tulla ruokaa jostain muualta, mutta jos ihmisen päätulo on omalta pellolta saatava ruoka ja sen myynnistä saatu varallisuus ja sitä ei tulekaan, niin vaikka kauppa toisi Brasiliasta ruokaa hyllymetreittäin, ei sinulla olisi varaa ostaa sitä, koska et saanut mitään myytävää ja sitä kautta rahaa.

Siksi nykyinen globaali teollinen maatalous on minusta hyvä keksintö, että emme ole enää sen varassa, millainen sää täällä mahtaa olla satokautena, vaan meillä on mahdollisuus olla kuolematta nälkään myös silloin, kun kaikki ei mene kotimaassa tai Skandinaviassa nappiin.

Mutta koetapa selittää tällainen asia sellaiselle henkilölle, jonka mielestä globaali teollinen ruokatuotanto on kaiken pahan alku ja juuri, ja meidän pitäisi taas siirtyä agraariyhteiskuntaan, jotta tietäisimme sen, minkä niminen lehmä on lautasellamme ja minkä niminen viljelijä on porkkanasi tuottanut.