Maailman ruokaturva on koetuksella

Aamun Hesarin (23.08.2012) vieraskynä -palstalla MTT:n maatalouspolitiikan professori Jyrki Niemi kirjoitti tosiasioihin pohjautuvan kirjoituksen maailman ruokaturvasta. Professori Niemi esiintyi myös aiemmin  mainitsemassani Suomen Kuvalehden luomujutussa.

Maailman ruokaturva on koetuksella

 

YK:n elin­tar­vi­ke- ja maa­ta­lous­jär­jes­tö FAO on ar­vioi­nut, et­tä maail­man on pys­tyt­tä­vä tuot­ta­maan noin 70 pro­sent­tia enem­män ruo­kaa vuo­teen 2050 men­nes­sä, jot­ta se tyy­dyt­täi­si kas­va­van ja yhä pa­rem­min toi­meen­tu­le­van väes­tön tar­peet. 

Jokainen voi miettiä itsekseen, että mitä tuo tarkoittaa käytännössä? Kuinka voimme tuottaa 70 % enemmän ruokaa kuin tällä hetkellä? Vaatiiko se tehokkaampaa viljelyä, vai pistämmekö enemmän villiä luontoa maatalousmaaksi? Vai sekä että?

Täl­lä het­kel­lä maail­mas­sa tuo­te­taan suu­rin piir­tein ky­syn­tää vas­taa­va mää­rä ruo­kaa, vaik­ka se ja­kau­tuu­kin erit­täin epä­ta­sai­ses­ti. El­lei tuo­tan­toa pys­ty­tä kas­vat­ta­maan jok­seen­kin sa­maan tah­tiin kuin vii­meis­ten kol­men vuo­si­kym­me­nen ai­ka­na, jou­du­taan kroo­ni­seen elin­tar­vi­kek­rii­siin.

Ensimmäinen lause tarkoittaa käytännössä sitä, että kaikille olisi kyllä ruokaa, mutta kaikilla ei ole vain varaa ostaa sitä.

Sitten se tarkoittaa myös sitä, että tuotettua ruokaa, esimerkiksi viljaa, ei säilötä enää valtioiden varmuusvarastoihin yms paikkoihin, joista sitä voidaan ottaa tarvittaessa käyttöön, tai tasata hintapiiikkejä, vaan me elämme todellakin nykyään kädestä suuhun.

On­ko maail­man ruoan­tuo­tan­toa mah­dol­lis­ta laa­jen­taa ym­pä­ris­töä va­hin­goit­ta­mat­ta? Vil­jan­tuo­tan­non on kas­vet­ta­va FAO:n ar­vion mu­kaan mil­jar­dil­la ton­nil­la ja li­han­tuo­tan­non 200 mil­joo­nal­la ton­nil­la, jot­ta yli yh­dek­sän mil­jar­dia ih­mis­tä pys­ty­tään ruok­ki­maan. Näin pa­him­mas­ta nä­läs­tä kär­si­vien ra­vin­non­saan­ti saa­daan nos­tet­tua edes sie­det­tä­väl­le ta­sol­le sa­maan ai­kaan, kun ruo­ka­tot­tu­muk­set muut­tu­vat se­kä ke­hit­ty­vis­sä et­tä vau­rais­sa mais­sa.

Meidän tällä hetkellä parempiosaisten olisi ilmeisesti hiukan kyettävä tinkimään omista vaatimuksistamme, jotta voisimme pyytää samaa asiaa myös vasta nyt vaurastumassa olevilta. Jos me haluamme/vaadimme viikottaisen härän sisäfileen, voimmeko samaan aikaan vaatia, että muilla ei ole oikeutta samaan?

Tuo­tan­non kas­vu vaa­tii yhä suu­rem­pia sa­to­ja, vil­je­lys­maan te­hok­kaam­paa käyt­töä ja edis­ty­neem­pää maan­vil­je­lyä.

 Kerrataanpa taas tosiasioilla:

Satotilasto - julkistukset - tavanomainen tuotanto

Satotilastot - julkistukset - luomutuotanto

Ylläolevien linkkien sisältö on Suomen toteutuneet sadot molemmista tuotantomuodoista siltä osin, kuin  satotilastot ovat julkaistu. Jokainen voi tutkia niitä itsekseen ja miettiä, että miten saamme tosiasiat sovitettua vaikkapa maabrändityöryhmän visioihin?

Myös ruo­ka­jät­teen mää­rää on pys­tyt­tä­vä vä­hen­tä­mään mer­kit­tä­väs­ti – teol­li­suus­mais­sa eten­kin ja­los­tuk­sen jäl­kei­ses­sä ket­jus­sa ja ke­hi­tys­mais­sa puo­les­taan sa­don­kor­juun jäl­kei­ses­sä kä­sit­te­lys­sä.

Suomessa tilanne ei ole niin paha kuin muualla, vaan me osaamme edelleen kunnioittaa ruokaa edes jossain määrin. Lienee peruja sota- ja pulavuosista, mutta tuoreet uutiset kertoivat juuri vaikkapa Yhdysvalloista, jossa jopa puolet ruuasta menee kaatopaikalle.

Selvitys: Amerikkalaiset heittävät lähes puolet ruuastaan roskiin

 

Myös EU on puuttumassa tilanteeseen ja EU on kehittämässä toimia mm. elintarvikkeiden paremman säilyvyyden lisäämiseksi.

Takaisin Hesarin vieraskynään:

Myös vil­je­lys­maa­ta tar­vi­taan li­sää. Ny­kyi­siä ruo­ho­mai­ta ja met­siä jou­du­taan väis­tä­mät­tä muut­ta­maan vil­je­lys­maak­si, jot­ta ruo­ka­tur­vaa pys­ty­tään pa­ran­ta­maan eri­tyi­ses­ti ke­hit­ty­mät­tö­mim­mis­sä mais­sa.

Täl­lai­set tuo­tan­non laa­jen­nuk­set kuor­mit­ta­vat ym­pä­ris­töä. On erit­täin vai­keaa li­sä­tä ruoan­tuo­tan­toa va­hin­goit­ta­mat­ta luon­non mo­ni­muo­toi­suut­ta ja hei­ken­tä­mät­tä tuo­tan­to­poh­jan kes­tä­vyyt­tä.

Meidän ainoa Maapallomme on todellisten haasteiden edessä ja romanttinen menneisyys ihanine mielikuvineen ei valitettavasti palaa takaisin. Eikä se menneisyys ole edes romanttinen, jota joku takaisin haikailee, mutta mielikuvissa se sellaisena halutaan nähdä.

Tosiasia on se, kuten tuossakin on sanottu, että villi luonto on sitä todellista luonnon moninaisuutta, jota pitäisi suojella ja sen muuttamista maatalousmaaksi tulisi välttää kaikin keinoin, eli maataloutta pitäisi tehostaa.

Palautamme mieliin taas sen, mitä tehostaminen tarkoittaa. Tehostaminen ei tarkoita sitä, että lannoitteita yms tuotantopanoksia syydetään mieltä vailla peltoon, vaan tehostaminen tarkoittaa sitä, että nykyisillä panoksilla tuotamme enemmän ruokaa.

Satoja ei nosteta keinolla millä hyvänsä, vaan tuotantopanoksien suhde saatuun satoon on määräävä asia. Jos öljy on vähenemässä ja kallistumassa, meidän tulisi kyetä tuottamaan tulevaisuudessa pienemmällä öljymäärällä sama määrä ruokaa kuin nyt. Se on tehostamista.

Tuot­ta­vuu­den kas­vu on vält­tä­mä­tön­tä, jot­ta maail­man ruoan­tuo­tan­toa pys­ty­tään kas­vat­ta­maan mer­kit­tä­väs­ti. .... In­no­va­tii­vi­set elin­tar­vi­ke­tuo­tan­non ja maan­vil­je­lyk­sen me­ne­tel­mät ovat täs­sä kes­kei­ses­sä osas­sa.

Nyt on vain valitettavasti niin ikävästi, että jossain tuotantotavoissa kädet on sidottu dogmeille selän taakse ja hyvin monet innovatiiviset keinot on kielletty ihan periaatteesta ja menneisyyden romanttisen ihannoinnin vuoksi.

Minusta sellainen tuotantotapa ei ole tosiasiat huomioiden kovin innovatiivinen, joka romahduttaa sadot tai saa elintarvikkeen homehtumaan pakkauksessaan jo paljon ennen viimeistä myyntipäivää.

Mutta valitettavasti tilanne on sellainen, että päättäjien on kuunneltava enemmän heitä, jotka äänestävät heidät aina uudelleen valtaan kuin heitä, joita edustaa vaikkapa maa­ta­lous­po­li­tii­kan pro­fes­so­ri Maa- ja elin­tar­vi­ke­ta­lou­den tut­ki­mus­kes­kuk­ses­sa.

Jossain vaiheessa äänestäjien miellyttämisen on tietenkin loputtava, mutta valitettavasti  se yleensä tajutaan mieluummin hiukan liian myöhään kuin hiukan liian aikaisin.