21. elokuuta 2012

Luomun hurja kysyntä Euroopassa?

Kun katselen hakusanoja joilla blogiini on tultu, käyn niitä googlessa läpi ja katson, että mihin muualle niillä hauilla olisi päässyt kuin luomulakkoon ja mitä sisältöä ne muut sivustot olisivat tarjonneet.

"Luomun turvallisuus ja valvonta" -haulla on päädytty luomulakkoon, mutta olisi voinut päätyä myös tänne:

Esimerkkejä Euroopasta - perässä tullaan


Luomu-uutinen vuodelta 2000, joka onkin mielenkiintoinen kun peilaamme uutisen sisältöä nykypäivään. 12 vuotta sitten uutisoitiin näin Sveitsin luomutoiminnasta:

Työn tulokset näkyvät myös lukuina. Luomutuotteiden osuus kaupan kokonaismarkkinoista oli noin 7 prosenttia, mutta esimerkiksi pastöroidusta maidosta 35 prosenttia, porkkanoista 30 prosenttia, lastenruuista 20 prosenttia ja sveitsiläisille tärkeästä myslistä jo 17 prosenttia myytiin luomutuotteina. 

Tosin tuo 7 % ei ilmeisesti ole todellinen luomun kokonaismyynti Sveitsissä, koska uutisesta sai jotenkin sen kuvan, että se koski vain kahta mainittua kauppaketjua (MICROS ja COOP), mutta ne tosin vastaavat ruuan myymisestä sveitsiläisille 80 % osuudella ja olivat ottaneet luomun erityissuojelukseen vuonna 2000. Joten näiden faktojen valossa voisi kuvitella, että luomua ei olisi myyty noiden kahden markkinahallitsijan ulkopuolella mainittavasti. Jos taas myytiin, niin että tuo 7 % kokonaismyynnistä vuonna 2000 on pahasti alakanttiin, ei asia parannu seuraavan uutisen myötä ollenkaan, vaikka joku niin toivoisi.

Miten on tilanne nyt, koska aikaa on kulunut 12 vuotta tuosta uutisesta, joten luomun myynnin luulisi lisääntyneen Sveitsissä tuosta vuodesta huikeasti?

Switzerland: Market continues to grow in 2011

 

The market share was 6 percent of the total market. The products with the highest shares of their respective overall totals are eggs (19.2 percent), bread  (18.2 percent), and fresh vegetables (12.2 percent).

Missä maito, sillä vuonna 2000 jopa 35 % maidosta myytiin luomuna? Porkkanoista vuonna 2000 30 % ja nyt vihanneksia enää 12.2 %.

Luomumarkkinat ovat Suomessa jälkijunassa ja Euroopassa on menty niin lujaa jo kymmenen vuotta, että kyllä meidänkin pitäisi. Eurooppalaiset ovat fantastisen innostuneita luomutrendistä, niin kyllä meidänkin pitäisi olla!

Sveitsissäkin on tapahtunut markkinoiden huikea muutos tavanomaisesta luomuun, sillä luomu lohkaisi 7 % (jopa enemmän) vuonna 2000 ja vuonna 2011 osuus oli noussut jo huikeaan kuuteen prosenttiin!

Eiku?

Olenko ainut, jonka mielestä luomumarkkinoiden hehkutusuutisissa on jotain sellaista, että se ei kestä kovin tarkkaa tutkiskelua?







4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tavallista luomumatematiikkaahan se vaan on.
Ennakkoluulotonta ja luovaa.

Matti

Anonyymi kirjoitti...

Et todellakaan ole ainut. Kiitos eriomaisesta blogistasi.

Anonyymi kirjoitti...

Minusta on hassua kun joku taho ylhäällä päättää, miten ns. tiedostavan ihmisen tulee kulloinkin tiedostaa, ja sitten valjastaa kaikki uutisvälineet palvelemaan omaa tarkoitustaan. Tämä blogi tuo hyvin esille muitakin näkökulmia, ja luenkin siitä joka kirjoituksen.

Mikko Lahtinen kirjoitti...

Vähän keppostelulta näiden kasvujen uutisoiminen silloin tällöin vaikuttaa omiinkin silmiin. Luvut vaikuttavat usein aluksi hurjilta, mutta siitä huolimatta kokonaiskulutus lähes kaikissa maissa on varsin minimaalista. No, kai se on näitä elämän pieniä mysteerejä...