30. elokuuta 2012

EU haluaa lisää luomua!

Ulkoministeriön eurooppatiedotuksen tuore uutinen on lähtenyt ilouutisen lailla leviämään pitkin sosiaalista mediaa:


EU haluaa lisää luomua 

 



Nyt on allekirjoittanutkin kuin puulla päähän lyöty, että onko koko maailma mennyt sekaisin, jos aivan EU:n tasolta lähtien kannatetaan viljelymetodia, joka romahduttaa sadot, eikä ole luonnolle muutoinkaan niin ruusuinen, kuin mainokset antavat ymmärtää. Mutta uutisen lähempi tarkastelu aiheuttaa taas ihmeellisen ajatuksen siitä, että kuka näitä otsikoita oikein keksii?

Sillä koko suuria odotuksia kasaava otsikko perustuu mitä ilmeisemmin vain ja ainoastaan meppi Petri Sarvamaan tähän lauseeseen:

Petri Sarvamaa uskoo, että lähi- ja etenkin luomuruoka ovat nyt nosteessa myös EU:n maatalouspolitiikassa.

Petri Sarvamaa siis uskoo, että luomu tulee olemaan nosteessa siinä vaiheessa, kun EU joskus tulevaisuudessa aloittaa mitä luultavimmin hirmuisen vääntämisen EU:n tulevista suuntaviivoista maatalouden suhteen.

Toivon totisesti, että päättäjät EU:ssa vaivautuisivat tekemään päätöksensä tosiasioiden pohjalta, eikä sen pohjalta, mikä nyt sattuu olemaan kuluttajien trendi milloinkin. Mutta jos päättäjät kokevat Euroopan painivan ylituotanto-ongelmien kanssa, niin tokihan luomu nämä ongelmat tulee ratkaisemaan aivan muutaman satokauden aikana, eikä ainakaan ylituotanto tule luomuun siirryttyä olemaan ongelma.

Tuosta ulkoministeriön suuria odotuksia tuottavasta otsikosta tuli mieleen Risto Uimosen eilinen kommentointi:

Risto Uimonen: Kohuotsikointi voi kostautua

 

Kun media kalastelee netissä jättiyleisöjä, tehdään jutuille usein mahdollisimman räväkät otsikot. Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Risto Uimonen arvioi, että tämä tuottaa pitkällä tähtäimellä pettyneitä lukijoita.

Haluaako EU todellakin lisää luomua, vai perustuiko eurooppatiedotuksen räväkkä otsikko vain ja ainoastaan Petri Sarvamaan uskoon asiasta?

 



3 kommenttia:

Mikko Lahtinen kirjoitti...

Turun Sanomien Extra-liitteessä hehkutetaan tänään "superluomua", joka biodynaamisenakin tunnetaan. Luomuliiton Elisa Niemen kommentti jutun loppupuolella laittoi vähän hymyilyttämään:

"Biodynaamisuus on yksi luomun osa-alue, josta kiinnostuneiden kannattaa ottaa selvää. Tavallisen kuluttajan tarvitsee tietää vain, että kaikki luomuruoka on hyvää ja laadukasta."

Heh, onkohan aivan noinkaan...? Ainakin tämä kuluttaja olisi aikoinaan arvostanut vähän toisenlaistakin tietoa. Tuosta biodynaamisesta olisi kirjoittaja kyllä voinut kaivaa juttuun mukaan niitä epämääräisempiä puoliakin. Epäilenpä, että suuri osa lukijoista ei välttämättä halua olla missään tekemisissä sellaisen kanssa. Nyt ne jäivät pois, ja keskityttiin kehumaan viljelytavan parissa esiintyvää suurta sosiaalisuutta, omavaraisuutta ja viljelijöiden suurta motivaatiota.

Sosiaalista luomuruokaa

http://img690.imageshack.us/img690/6042/sosiaalistaluomuruokaa.jpg

Anonyymi kirjoitti...

http://www.luomu.fi/tietopankki/yk-raportti-luomumaatalous-voi-tuplata-satotason-koyhissa-maissa/

Kuluttaja mielikuvien syövereissä kirjoitti...

Professori Jyrki Niemi Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksesta (MTT) kertoo, että kyseiset tutkimukset luomun hyvistä satotasoista kehitysmaissa on saatu siten, että tutkimuksessa vertailukohtana olivat hyvin alkeellinen ja ilman lannoitusta tapahtunut tavanomainen viljely ja hyvin kehittynyt luomuviljely.

Onko luomuruoka todella meille niin hyvää kuin annetaan ymmärtää