9. lokakuuta 2013

Luomun tuonti kasvaa kasvamistaan

Suomessa haaveillaan luomun myymisestä venäläisille, mutta monessa muussa maassa on siirrytty haaveista tekoihin ja myydään luomu suomalaisille:

Luomun kysyntä Suomessa kasvaa – näin hurja määrä silti tuontitavaraa


Kasvaneeseen luomuelintarvikkeiden kysyntään vastataan nykyisin tuonnilla, jonka osuus luomumarkkinoista on jopa 37 prosenttia.

Edelleen ihmettelen sitä, että missä ihmeessä kaikki tuo luomu tuotetaan?

Suomessa tuotannon kokonaisalasta jo 9 prosenttia on luomua. Myynnin arvo kaupassa pyörii 1.5-1.6 prosentin osuudessa ja kaikesta myydystä on 37 prosenttia ulkomaista.

Näkeekö joku muu noissa luvuissa jotain outoa?

Huomattavaa on myös se, että kun puhumme myynnin osuudesta, niin se on aina luomumyynnin arvo, eli koska luomu on huomattavasti kalliimpaa kuin tavanomainen, niin jos katsomme kappalemyyntiä, se lienee reilusti alle 1 prosentin kokonaismyynnistä, mutta arvossa laskien 1.5-1.6 prosenttia.

Luomun myynnin arvo suurmaissa (joka myynti on kuitenkin n. 5 prosentin tietämillä kokonaismyynnistä) luomun tuotannon pinta-alat ovat aivan naurettavia Suomeen verrattuna, niin missä ihmeessä kaikki luomu tuotetaan?

Lähes jokaisessa maassa syödään tuontiluomua, sillä niin pieniä ovat luomuun tuhlatut pinta-alat, mutta jostain se vähäkin luomu tänne putkahtaa, mutta mistä?

Väärennetäänkö tavanomaista tuotantoa luomuksi, vai tuodaanko sitä kehitysmaista ja näin meille tuotettu kallis luksusruoka on sitten pois sen kyseisen maan nälkäisten suista, vai miten tämä outo yhtälö ratkaistaan loogisesti?


4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tuostakin myynnistä ISO osa on pakko- ja salamyyntiä: Niin pienellä ja huomaamattomasti on bio- tai luomu-sana pakkauksissa. Ja luomutuotteet sijoitettuna rehellisen ruuan sekaan. (aiemmin oli omat luomuhyllyt, mutta ilmeisesti niistä ei kukaan ostanut vahingossakaan) Tavanomaisten seasta ostetaan, vahingossa, joskus.
Muistakin syistä toivoisin luomun merkintäpakkos

Matti

Anonyymi kirjoitti...

Maailmanlaajuisesti tuonnin ja viennin on oltava yhtäsuuria volyymillä mitattuna.

Pöytäniemen raportin
http://proluomu.fi/wp-content/uploads/sites/3/2013/06/Luomutuotteiden-vientipotentiaalin-analyysi.pdf
liitteissä mainitut maat (Pohjoismaat, Baltian maat, Venäjä, Saksa, Ranska, Iso-Britannia) ovat luomun nettotuojia (= tuonti suurempaa kuin vienti) joten joidenkin maiden on pakko olla luomun nettoviejiä.

Mutta mitkä maat?

Tästä ei ole helposti saatavilla tietoa. Jotakin voi päätellä tästä Pöytäniemen Saksaa käsittelevästä kohdasta (s. 70):

”Saksa on Euroopan suurin luomumarkkina, mutta myös Euroopan suurin luomutuottaja tuotetulla volyymilla mitattuna (ei hehtaareissa). Siitä huolimatta Saksa lienee myös Euroopan suurin luomun tuoja ja luomun alituotanto koskee sekä sellaisia peruselintarvikkeita, joita Saksassa tuotetaan (maito, liha, kanamunat, viljat, peruna, juurekset ym.) että kausituotteita ja tietenkin tuotteita, joita Saksan ilmastossa ei voikaan tuottaa. Suurin luomutuontituote on soija, jota tuodaan eläinten rehuksi eniten Romaiasta ja Italiasta. Muista palkoviljoista 24 % tuodaan ja suurin lähtömaa on Liettua. Vehnästä 21 % tuodaan. Luomuviljaa tuodaan eniten Italiasta, Venäjältä, Kazakstanista, Romaniasta ja Slovakiasta. Sianlihaa tuodaan ja kananmunista 20 % tuodaan, suurin osa
Hollannista. Maidosta 26 % tuodaan lähinnä Itävallasta ja Tanskasta (9 %). Voista 26 % tulee Tanskasta. Vaikka Saksan porkkananviljelyalasta 14 % on luomussa, tuodaan 48% luomuporkkanasta. Perunaa tuodaan Israelista, Egyptistä ja Itävallasta. Hollannista tuodaan porkkanaa, sipulia ja kananmunia. Espanjasta ja Italiasta tuodaan hedelmiä ja vihanneksia, Italiasta tuodaan kolmannes omenoista. Kaiken kaikkiaan suurimmat tuontimaat Saksaan ovat Hollanti, Itävalta ja Tanska.”
Nettoviejiä saattavat olla entiset Itä-Euroopan maat (Puola, Bulgaria, Romania, Tsekki, Slovakia), osa entistä Venäjää (mm. Kazakstan) Välimeren pohjoisrannan maat (mm. Espanja, Italia). Mutta siis varmaa tietoa on vaikea saada eikä väärennöksiä yms. voi sulkea pois.

t. Jarrumies

PS. Pöytäniemen ennusteita luomumatematiikan osalta kritisoin hieman täällä:

http://tuottavamaa.org/forum/index.php?topic=697.msg4053#msg4053

Anonyymi kirjoitti...

Teepakkauksen avattuani näin pussin kyljessä maininnan "kestävästä" kasvatuksesta. Myyntipakkauksesta en mainintaa löytänyt. Eräs valmisruokayhtiö taas on ruvennut käyttämään vain "kestävästi" kasvatettuja tomaatteja. Luomuksihan "kestävästi viljelty" täällä länsimaissa käsitetään. Näinkö ihmisiä höynäytetään ostamaan sitä vaikka vasten tahtoaankin?

Anonyymi kirjoitti...

http://www.ruokala.net/uutiset/is-selvitti-15-uskomusta-luomuruoasta-katso-mitka-myytit-pitavat-paikkansa-ja-mitka-eivat/1288613593512

Tänään "ruokala"n sivulla. Tuntuu vähän siltä että joku luomutuottaja on tehnyt tämän jutun...