4. lokakuuta 2013

Luomubroileri eli turhan elämän

Ilkka Alarotu, S-ryhmän päivittäistavarakaupan valikoimajohtaja, kertoo S-ryhmän blogissa luomubroilerikokeilun onnistumisesta:

Työtä luomulihavalikoiman eteen – näin luomubroilerikokeilu onnistui

 

Lähdimme jo suunniteltaessa siitä, että kokeilu on meille tappiollinen.

Tätä minä ihmettelen, että miksi ihmeessä lähdettiin näin negatiivisella mielialalla myymään trendikkäiden urbaani-ihmisten hittituotetta, joka myy kuin häkä ja myynti lisääntyy vuosi vuodelta tähtitieteellisiä summia?

Onko olemassa kuitenkin realismi ja se, mitä halutaan luomuhuumasta kertoa ulospäin?

Tiedetään, että luomun myynti on kokonaisuudessaan minimaalista ja sellaisena se tulee pysymäänkin, mutta on pakko luoda sellaista mielialaa, että kaikki ovat innoissaan luomusta ja ostavat luomua, niin osta ihmeessä sinäkin!

Erityisesti rintaleikkeiden myynti oli kuitenkin pettymys. Jopa puolet tuotteista jäi myymättä ja meni hävikkiin. Edullisemmat koivet ja siivet myivät paremmin. Ja selvää on, että marinoituna kuluttajat eivät luomubroileriaan halua.

Kuinka paljon paremmin, niin sitäpä ei kerrota.

Kokonaisuudessaan tämä onneton luomukokeilu oli siis sekä ympäristön että eläimien kannalta hyvin murheellinen.

Maapallon resursseja käytettiin aivan turhaan ja eläimet kuolivat täysin turhaan, kun kovin harva innostui kyseistä onnellisena teurastettua luomua sitten lopulta ostamaan.

Mutta jostain syystä urbaani kansalainen, joka pitää itseään jopa ekologisena, on kokeilusta hyvin innoissaan, että olipas kiva, kun kokeiltiin luomubroileria, vaikka suurin osa eläimistä eli lyhyen ja sen lisäksi turhan elämän, kun kukaan ei sitten syötäväksi kasvatettua eläintä lopulta syönyt.

Nykyiset luomusäännöstöt ja kokeiluluontoinen toiminta synnyttävät koko toimintaketjulle liian korkeat kustannukset.

Eli luomusäännöistä pitäisi luopua tai niistä pitäisi joustaa, mutta suuri ostava yleisö pitäisi saada edelleen uskomaan, että kyse on siitä tarkkaan säännellystä ja tarkkaan valvotusta luomusta, niinkö?

Eikös juuri ne nykyiset säännöt tehneet luomusta luomua ja ne takaavat kaikkea ihanaa, mutta ne koetaankin luomun taakaksi, joista pitäisi päästä eroon?

Miten luomu sitten enää eroaisi tavanomaisesta tuotannosta?

Luomukeskustelussa ihmettelen erityisesti sitä, että tavanomaisen tuotannon menetelmin tuotetun ruuan halpaa hintaa luomuihminen muistaa kauhistella kauhistelemasta päästy ja sitä, kuinka se on merkki kaikesta pahuudesta mitä ikinä voi kuvitella. Mutta kun luomuihminen pääsee seuraavaan lauseeseen, hän on jo autuaasti unohtanut kaiken edellä kauhistellun ja sen sijaan hän alkaa tuottaa tarinaa siitä, kuinka luomun hinta on painettava niin alas, että kuluttaja alkaa sitä ostaa.


3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olipa ivallinen kirjoitus luomuruoasta ja sen ystävistä! Harmi että luomubroilerit jäivät hyllyyn. Olisin kyllä ostanut, jos olisin tiennyt tällaisesta kokeilusta, mutta luin siitä vasta eilen. Itse ostan kaupasta aina luomuna esim. jauhelihan, pekonin, kananmunat ja mahdollisuuksien mukaan myös makkaran. Kannattaisi ehkä mainostaa paremmin, niin me luomun ystävät löytäisimme luomutuotteet. Itse en ole enää vuosikausiin edes katsonut broilerihyllyihin, kun ei kiinnosta syödä mitään tehotuotettuja lintuja.

Kuluttaja mielikuvien syövereissä kirjoitti...

Luomueläin elää aivan samanlaisen elämän kuin muutkin tuotantoeläimet.

Se elää vain ja ainoastaan sitä tarkoitusta varten, että se tapetaan hetken laitoselämän jälkeen ruuaksemme.

Luomueläimet tuotetaan vastaavissa laitoksissa kuin muutkin tuotantoeläimet.

Tosin luomusäännöt vaativat heikennyksiä eläimien ruokintaan, joten useissa tutkimuksissa on havaittu esimerkisi siipikarjan osalta, että luomuruoka ei vastaa eläimien tarpeita, joten ne harrastavat sitten vaikkapa kannibalismia tavanomaisia kanoja enemmän.

Luomun säännöt tekevät esimerkiksi metioniinin saannin luomukanoille vaikeaksi, joten luomukanat saavat edelleen nauttia kalajauhosta, jota tavanomaisella puolella ei ole tarvinnut käyttää pitkään aikaan, sillä se tekee munaan kalan makua.

Luultavasti tämän johdosta esimerkiksi Savon Sanomien kananmunien sokkotestissä luomumunat jäivät maultaan kahdeksi viimeiseksi edustajaksi, sillä niiden makua kuvattiin pistäväksi ja tunkkaikseksi.

Joten jokainen meistä saa tukea sellaista tuotantoa, jonka kokee olevan omia arvoja lähimpänä.

Anonyymi kirjoitti...

Tekstisi on aivan höpöhöpöä. Luomueläimillä on paremmat elinolot kuin tavallisilla tuotantoeläimillä. Niillä on esimerkiksi enemmän tilaa ja mahdollisuus ulkoiluun. http://www.animalia.fi/valinta/ruoka-ja-juoma/el%C3%A4imist%C3%A4-tehty-ruoka/luomukotiel%C3%A4imet