28. tammikuuta 2013

Luomuidylli lopettaa Turussa

Luomuun ja lähiruokaan keskittynyt lähiruokakauppa Finska ilmoitti juuri, että lopettaa kannattamatttomana ja sama kohtalo on Turussa myös Luomuidyllillä, joka teki saman ilmoituksen.


LUOMUIDYLLI


Kaupat sijaitsivat samassa osoitteessa ja ne olivat jokin aika sitten yhdistäneet voimansa, mutta toimivat edelleen kahden eri nimen alla. Tosin erillään toiminta olisi ehkä loppunut jo paljon aiemmin.

Mutta tämä luomu? Kaupunkilaisten suosima trendi, jota pitäisi lisätä, lisätä ja lisätä?



3 kommenttia:

Matti Pekkarinen kirjoitti...

Onkohan kriitikkojen ääni kantautumassa vihdoin kuluttajien korviin?
Esimerkiksi hieman aiemmin tässä blogissa puheena olleen VAPAAN KANAN todellisuus kun ei ole erikoisen ruusuinen, ei kanan eikä ympäristönkään kannalta:

1) Häkkikanalassa munintatulos on parempi. Tuotettua munakiloa kohden tarvitaan vähemmän rehua, rakennustilaa ja energiaa kanalan lämmitykseen.

2) Suomen Siipikarjaliiton selvitys "Miten munii luomukana" (Setälä 2002) kertoo, että kokeessa olleiden luomukanaloiden kanojen kuolleisuus 68 viikon aikana oli 16 %, kun vertailussa olleilla tavanomaisesti kasvatetuilla lattiakanoilla se oli 8%.

3) Maatalouden Tutkimuskeskuksen "Pitosysteemien vertailu munantuotannossa䠨Kiiskinen, Sillantaka 1998) kertoo, että kuolleisuus oli lattiakanoilla 6,3 %, pienhäkissä 3,1 % ja suurhäkissä 2,5 %. (Eli meillä vielä harvinainen suurhäkki olisi se paras vaihtoehto)

4) Tanskan eläineettisen neuvoston puheenjohtaja, professori Peter Sandö kertoi Tanskassa saaduista havainnoista Maaseudun Tulevaisuus- lehdessä näin: "Luomukanaloissa kuolleisuus oli keskimäärin 16%, mikä on 3-4 kertaa niin suuri kuin häkkikanaloissa. Jos kuluttajat ovat maksaneet ylihintaa luomukananmunista, heitä on harhautettu. Hinnalla ei ole edistetty kanojen hyvinvointia."

5) Lattia- ja luomutuotannon ongelmiksi tutkimuksissa mainittiin kuolleisuus, syynä kannibalismi, kasaantumisesta johtuva tukehtuminen, sairaudet, pedot ja tapaturmat.


Tietenkin kanan ja minkä tahansa muunkin olennon onnellisuus on muutakin kuin terveyttä ja pitkää ikää. Tärkeitä ne kuitenkin ovat. Luomutuotanto suo niitä kanalle huonommin kuin tavanomainen tuotanto.

Oma lukunsa on luomutuotannossa käytettävien rehujen tuottaminen. Äskettäinen MTT:n selvitys kertoo, että huonosta satotasosta ja luomusian hitaammasta kasvusta johtuen luomussa tarvitaan sikatilalla kaksinkertainen peltoala saman lihamäärän tuottamiseen, ja konetyötä ja polttoainetta yli kaksinkertainen määrä. KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ? Laskelma pätee suurin piirtein myös kananmuniin. Yhteiskunnan tukea luomuliha- ja munakilo tarvitsee selvästi yli kaksinkertaisen määrän, sillä tuki hehtaaria kohden on luomussa 100 euroa suurempi. Joten luomusta joudumme jokainen maksamaan, vaikkemme sitä söisikään.

Mikä tärkeintä: Luomussa tarvitaan suuri peltoala ja paljon maanmuokkausta (koska rikkatorjuntaan ei juuri muita keinoja ole "sallittu"). Niinpä eroosiota ja muita ympäristöhaittoja syntyykin enemmän kuin tavanomaisessa tuotannossa. Ja vähemmän voidaan jättää maata luonnolle. Tehokas viljely mahdollistaisi ympäristöllisesti ongelmallisten peltojen metsittämisen tai niiden käytön monivuotisten nonfoodkasvien viljelyyn.
Matti

Anonyymi kirjoitti...

KORJAUS:
Yhteiskunnan tukea luomuliha- ja munakilo tarvitsee selvästi yli kaksinkertaisen määrän, sillä tuki hehtaaria kohden on luomussa ***200*** euroa suurempi

Matti

Anonyymi kirjoitti...

Luomuidylli-ajatuksen innoittamana kahlasin hyllyistä löytämäni tutkimukset kanan hyvinvoinnista.