Uutta ajattelua maatiloille

Eilinen Helsingin Sanomat tarjosi vieraskynä -palstalla uuden näkökulman maatilojen ongelmiin ja sen voitte lukea täältä (HUOM. MAKSUMUURI):

Uusi ajattelu voi olla maatilojen elinehto

 

Luo­mu­kar­jan kas­vat­ta­ja Esko Rissasella on ajatusta kirjoituksessaan, mutta sitten tulee taas  todellisuus vastaan.  Sen tilan pitäisi kyetä kuitenkin toimittamaan suurella varmuudella tavaraa ulos, jotta joku haluaa sen tilan tuotteita hyllyynsä.

"Valitettavasti meillä on toimitusvaikeuksia" -lappu kaupan hyllyssä ei pidemmän päälle toimi.

Vaih­to­eh­tois­ten ja­los­tus- ja mark­ki­noin­ti­ket­ju­jen syn­ty­mi­nen on kas­va­va tren­di. Osa ku­lut­ta­jis­ta on val­mii­ta käyt­tä­mään ta­val­lis­ta enem­män vai­vaa ja ra­haa ruo­kan­sa han­kin­taan, kun­han tuo­tan­non ja tuot­tei­den ar­vot vas­taa­vat hei­dän ar­vo­maail­maan­sa.

Mutta kun se osa on hyvin pieni. Suomessa myynti pyörii alle kahden prosentin osuudessa ja jopa luomutuotannon suurmaissa päästään vaivoin viiden prosentin yli.

Tietenkin jos olet varakas sinkku kaupungissa ja sinulla on auto, mukava työaika eli paljon vapaa-aikaa, voit kruisailla pitkin maaseutua hakemassa ruokaelämyksiä. Mutta jos olet kaupunkilainen perheellinen, teet työtä +40 tuntia viikossa ja viiden aikaan iltapäivällä kaksi lasta huutaa nälkäänsä auton takapenkillä, ei välttämättä tule mieleen lähteä hakemaan maaseudulle yksilöllisiä ruokaelämyksiä ja teini-iän hippiarvotkin voivat kokea pienen iskun, olivatpa ne miten maata syleileviä tahansa.

Toki gallupeissa 20-40 prosenttia kuluttajista kertoo suosivansa pientuotantoa, luomutuotantoa ja käyvänsä henkilökohtaisesti tiloilla valitsemassa teurastettavan kyyttönsä, mutta kun se raaka tosiasia on, että gallupeissa koetetaan olla hyvä ihminen ja kun päästään kauppaan, ollaan tavallinen ihminen, joka valitsee hinnan perusteella.

Voimme tietenkin luoda tukijärjestelmän, jossa pienelle osalle tuottajista annetaan kauheat lisätuet siitä, että he eivät tuota juuri yhtään mitään ja muutama kymmenen kuluttajaa käy ostamassa muutaman sata kiloa lihaa kovaan hintaan, jotta omatunto tuntuu hieman puhtaammalta, mutta onko se jokin ratkaisu?

Mitäpä jos loisimme sellaiset minimisäännöt, että jokaisella tilalla eläimillä olisi hyvät olot ja säännöt ovat sellaiset, että eläimiä ei rääkätä jollain taikauskoisella homeopatialla, vaan säännöt perustuvat kaikessa uusimpaan tietoon?

Tämä ratkaisu nostaa tietenkin myös tuotteen hintaa, jopa roimasti ja sitä kautta tietenkin liha palaisi siihen osaan, joka sillä pitäisi ollakin, eli söisimme enemmän kasviksia ja liha olisi vaikkapa pyhäpäivien erikoisherkku.

Mutta tässäkin meillä on pieni ongelma, eli että kuluttajalla olisi yhä halpa vaihtoehto edessään, joka tulee Tanskasta tai Saksasta ja luulisin, että suurin osa kuluttajista hylkäisi kalliin eettisen kotimaisen lihan ja siirtyisi halpaan ulkomaiseen.

Nykyisessä globaalissa maailmassa on se paha ongelma, että jos johonkin tulee lokero, johon ei enää tarjota tuotetta, varmasti löytyy taho, joka sen lokeron täyttää.

Laitetaanpa rinnalle uutinen toiselta puolelta Maapalloa:

Niina Mälkiä: Rommilla maustettu luomuhillo torpattiin Nicaraguassa

 

Moyogalpan satamakylässä syön aamiaista italialaissyntyisen omistajan amerikkalaistyylisessä kahvilassa.

Tulinen munakas, paistetut perunat ja paahtoleipä maksavat kaksi ja puoli euroa. Ottaisiko omistaja myyntiin saarelaisten tekemiä ihania hilloja? Ostaisiko hän heiltä luomukasviksia?

”En missään tapauksessa!” kuuluu jyrkkä kommentti. ”Kukaan täällä ei maksa sen enempää luomusta kuin erikoistuotteistakaan. Täällä kilpaillaan vain hinnoilla.”

Tämä on se todellisuus, jossa me elämme. Gallup-todellisuus on sitten aivan toinen asia.