Mitä luomu kaipaa?

Ruokatiedon sivuilta löytyi pohdintaa siitä, mitä luomu kaipaa päätyäkseen meidän veronmaksajien maksettavaksi:

Luomuruoka kaipaa lisää yhteistä tekemistä päästäkseen julkisille lautasille

 

Koska kuluttajat eivät innostu ylikalliista ruuasta, on luomun tähtäin jo pitkään ollut julkiset keittiöt, sillä silloin me kaikki ostamme luomua, tahdomme sitä tai emme.

Mutta valitettavasti tie on kivikkoinen sitäkin kautta ja jopa paljon kivikkoisempi kuin päätyä kuluttajien lautasille siten, että he itse päätyvät sitä jostain syystä ostamaan:

Hän odottaa luomulta ympärivuotista toimitusvarmuutta, suurkeittiön pakkauskokoja ja sopivaa hinnoittelua. Toimitusjohtajalle on haaste motivoida ruokatehtaan työntekijöitä avaamaan 1 500 kiloa luomunaudan jauhelihaa 400 grammaan kuluttajapakkauksista tai 800 litraa luomukermaa 2 desilitran purkeista.

Niinpä. Ympärivuotinen toimitusvarmuus on kyllä luomun säännöillä hyvin vaikea toteuttaa, sillä kuten satotilastot meille kertovat, luomun satoisuus on melkoista arpapeliä. Jotta toimitusvarmuutta saataisiin lisää, tulisi tietenkin luomun tuotantoaloja suurentaa huomattavasti, jotta edes muutaman prosentin osuuteen saataisiin tavaraa toimitettua edes jollakin varmuudella.

Ja se hinta. Siitäpä lisää samassa jutussa:

Marttisen mukaan luomun parissa työskentelee ammattimaisia tuottajia, jotka hinnoittelevat tuotteensa asiallisesti. Mukaan mahtuu kuitenkin edelleen myös tuottajia, joita Marttinen kutsuu aatteellisiksi toimijoiksi, koska he uskovat luomun ylivertaisuuteen niin vahvasti, että tapaavat hinnoitella myymänsä raaka-aineet selvästi yläkanttiin.

Uusimpien tieteellisten tutkimusten mukaan luomussa ei todellakaan ole yhtään mitään ihmeellistä, joten siitä pyydettävä järkyttävä ylihinta on omituista, mutta eipä se tyhmä ole joka pyytää, vaan se joka maksaa.

- Nyt jos koskaan on oikea aika luomulle. Tämä on kolmas tai neljäs kerta, kun luomu niin sanotusti tulee. Tuotantomenetelmänä se sopii tämän ajan ajatuksiin ympäristövastuusta ja eettisyydestä, Marttinen pohtii.

Miksi ihmeessä Marttinen pohtii tällaista, sillä luomu on edelleen tuottamaton, mielikuviin perustuva maanviljelysideologia, jolla tuotetaan ylihintaista ruokaa rikkaille? Kuten Oxfordin tuore tutkimus kertoo, nämä väitteet ympäristövastuusta tai eettisyydestä ovat lähes täysin tuulesta temmattuja.

Mutta oikeassa hän on siinä, että luomu koettaa, koettamasta päästyä valloittaa epätosilla mielikuvilla kuluttajien rahat, siinä juuri missään onnistumatta. Suurissakaan luomumaissa luomun osuus ei ole kuin noin viiden prosentin luokkaa, eikä sitä ole sen yli kyetty nostamaan kuin yksittäisissä tuotteissa. Miksi Suomi olisi poikkeus?

Esimerkiksi Krunexin valmistama luomumakaronilaatikko on tuotantokustannuksiltaan noin viidenneksen kalliimpaa kuin tavanomaisesti tuotetuista raaka-aineista valmistettu.

Entäs ne puheet siitä, että luomun hinta saadaan kyllä painettua alas.. nekö ovat vain sanahelinää ja todellisuus on sitä, etä rikkaiden raha puhuu, jos luomua lautaselle haluaa?

- Luomuraaka-aineiden käsittelyssä meillä on paljon opittavaa Itävallasta, joka on maailman johtavia luomuelintarvikkeiden valmistajia. Yhtälö ei ole mahdoton, se vain vaatii aikaa, Hautala näkee. 

Kuinka paljon sitä aikaa tarvitaan? Luomua on harjoiteltu Suomessa jo 80-luvulta ja luomu on kokenut tulemisia jo lukuisia ja siitä on koetettu tehdä rikkaiden trendiä useita kertoja ja vieläkään ei mitään osata tehdä oikein.

Jos vielä vuosikymmen annetaan aikaa näyttää osaaminen, vai pistetäänkö kerralla 50 vuotta. Jos ei sittenkään ole luomuketjua saatu kuntoon, niin sovitaanko niin, että haudataan kaikessa hiljaisuudessa koko tuhertelu?

Luomuun syydetään valtion rahoja miljoonia ja mitä saamme sen rahan tilalle? Valituksia siitä, että mikään ei toimi, eikä mitään osata tehdä kunnolla niin, että sekä kuluttajat että teollisuus saisivat jotakin luomua eteensä.

- Valtuustoaloitteet luomuruuan tarjoamisesta julkisessa keittiössä ovat yleensä tyssäneet rahaan. Saatuaan kustannuslaskelmat valtuusto ei olekaan ollut halukas myöntämään lisää määrärahaa, eivätkä tilaaja-asiakkaat ole olleet valmiita maksamaan luomuruuasta olemassa olevien määrärahojen puitteissa, Eloranta kertaa.

Tämä se vasta onkin mielenkiintoista. Ensin valtuusto käydään hurmaamassa luomulla, eli selittämässä sen ympäristö- yms vaikutuksia ja höpisemässä siitä, että eipä se kalliimmaksi tule, jos vain toimitaan oikein.

Sitten saadaan hienoja uutisia siitä, että X kaupungin valtuusto päättää lisätä luomua kouluihin, työpaikkaruokailuihin yms ja tällainen ajatus jää jotenkin elämään.

Kun valtuusto saa sitten ne oikeat laskelmat eteensä, ääni kellossa muuttuu täysin, eikä kovinkaan moni enää kykene antamaan niitä huikeita rahasummia, joita yleensä pelkkä luomupuurohiutale määrärahoja vaatisi.

Makuasioissa luomu saa ristiriitaista palautetta. .... Keravan tilaamat luomupinaattiohukaiset saivat nuorilta tyrmäävää palautetta. Jopa 53 prosenttia oppilaista antoi pinaattilettuja, ruokasalaattia ja puolukkasurvosta sisältäneelle aterialle surunaaman. 

Oppilaat kyselivät, eikö missään olisi ”oikeita pinaattilettuja”, joilla he tarkoittivat teollisesti valmistettuja tavanomaisia pinaattilettuja, joihin kouluissa ja kodeissakin on totuttu. Hinnaltaan luomupinaattiletut olivat kaksi kertaa sopimustuotteen hintaisia.

No siksi niitä elintarvikkeiden lisäaineita tarvitaan, että prosessoinnin aiheuttamat ongelmat esimerkiksi makuun ja koostumukseen saadaan korjattua.

Ei se luomupinaattilettukaan kasva valmiina puussa, vaan se valmistetaan, eli prosessoidaan pinaatti letuksi, jonka pitäisi olla maultaan ja rakenteeltaan sellainen, että koululainen saa sen syötyä, eikä se olisi mitään epämääräisen näköistä ja oloista mössöä.

Ne luomupinaattiletut ovat myös teollisesti valmistettuja, eivätkä ne kasva luomupellosta täysin valmiina luomupinaattilettuina.

Maksetaan tuplahinta ja sitten nuoret eivät syö niitä. Kyllä on taas järkevää, mutta tällaisia ne toimimattomat ideologiat tapaavat olla. Niitä tuputetaan pakolla kaikille, vaikka juuri kukaan ei niitä halua.