Lyhyt keskustelu luomusta Esko Valtaojan kanssa
JOUKO KÄMÄRÄINEN: Tähtitieteen professori Esko Valtaoja, mielestänne luomuun liittyy "pseudouskonnollisia ajatuksia, joissa luonto kohotetaan mystiseen asemaan” (HS 12.1.2012). Voitteko tarkentaa ajatustanne? Kuulen ensimmäisen kerran, että torjunta-aineista kieltäytyminen on mystiikkaa.Ja vastaus:
ESKO VALTAOJA: Ehkäpä voisit alkajaisiksi antaa tieteellisen viitteen tutkimuksiin, joiden mukaan perunoiden (tai muun perusmuonamme) torjunta-aiheet aiheuttavat havaittavissa määrin syöpiä? Monet ihmiset pelkäävät lähes hysteerisesti torjunta-aineita, lannoitteita, ruoan lisäaineita jne., mutta ei ole oikeastaan lainkaan todisteita siitä, että ne olisivat millään lailla merkittäviä haittatekijöitä. Anekdootteja ja epämääräisiä viittauksia kyllä piisaa, kuten itsekin varmaan hyvin tiedät.
Siinäpä Esko Valtaoja pisti ässät tiskiin ja tosiasioita vastaan on kovin vaikea mielikuvilla pelata, joten näin tämä keskustelu etenee tiedetyn tiedon mukaan.
Sen sijaan siitä meillä on hyvin paljon faktatietoa, että miten asiat olivat ennen kasvinsuojelua sekä kemiallisia lannoitteita. Elämä oli ruuan energian sekä ravinteiden puutoksesta aiheutunutta sairautta, kärsimystä, kuolevia aikuisia sekä lapsia. Aliravittuja aikuisia, lapsia ja niin edelleen.
Jokainen osannee lukea jutun loppuun itse ja tehdä tarvittavat johtopäätökset, mutta oikeastaan yksi kohta oli aivan hersyvä Esko Valtaojalta, eli vastaus tähän:
JK: Mielestänne tehoviljely korvautuu uuden teknologian menetelmillä. Uskotteko todella, että teknologia ratkaisee ihmiskunnan (teknologian aiheuttamat) ongelmat?
EV: .... Niin, mikähän muu kuin teknologia voisi ratkaista ongelmamme? Rukoileminen? Ideologinen puhdasoppisuus? Paluu "vanhoihin hyviin aikoihin", joita ei ole koskaan ollutkaan?
Näin se on, jos olemme rehellisiä.
Luomuväki, sekä muut vanhoihin hyviin aikoihin haikailevat taivaanrannan maalarien hilpeät seurakunnat kyllä aina kyseenalaistavat modernin ajan ja sen tuottamat asiat, mutta todellisuudessa heillä ei ole koskaan itsellään yhtään mitään vastauksia mihinkään niihin ongelmiin, joita he kauhukuvissaan meille luovat.
Siinä mielessä Esko Valtaojan vastaus on nerokas, eli mikä meidän ongelmamme todella ratkaisee? Jokin ideologia, vaikka me tekisimme siitä kuinka puhtaan tahansa? Jonkin jumalan rukoileminen meitä auttamaan? Horoskooppien laatiminen vai mikä se vastaus ongelmiin olisi? Paluu menneisyyteen?
Jouko Kämäräinen koettaa kaikilla mahdollisilla ideologisilla ja uskovaisten käyttämällä retoriikalla saada Valtaojan jotenkin nurkkaan ajetuksi, mutta ei siinä onnistu ja tässä Kämäräisen retoriikasta erittäin hyvä esimerkki:
JK: Kutsun tieteeseen korviaan myöten rakastuneita, tieteestä sokaistuneita ihmisiä tiedeuskovaisiksi (ilman pseudo-alkuliitettä). Oletteko havainneet, kuinka tieto todellisuudessa lisää tietämättömyyttä?
Hyvin tyypillistä retoriikkaa, joka uppoaa sellaiseen väkeen, joka ei kykene ajattelemaan itsenäisesti tuon asetelman typeryyttä, mutta jonka ajatelman sisäisen typeryyden Esko Valtaoja tarjoaa meille rautaisella otteellaan:
EV: En tiedä minkä verran olet elämässäsi ollut tekemisissä tutkijoiden kanssa. Itse sanoisin, että en ole vielä tavannut ensimmäistäkään tuollaista "tiedeuskovaista". Tiede on vain menetelmä koettaa kerätä tiedoksi kutsuttuja faktoja, "tosia uskomuksia", maailmasta. Mikä voi olla tiedon korvaaja? Usko? Luulo? Tietämättömyys? "Tieto lisää tietämättömyyttä?" Kuulostaa suorastaan göbbelsmaiselta iskulauseelta, mitähän mahdat moisella tarkoittaa?
Lisää Esko Valtaojan kaltaisia ihmisiä keskustelemaan asioista tiedotusvälineisiin kaiken maailman huithapeleiden ja itseoppineiden vaihtoehtogurujen sijaan.
Taikauskoiset typeryydet leviävät tällä hetkellä ja jospa se kelkka kääntyisi toiseen suuntaan ja mitä nopeammin, sen parempi.
Taikauskot tulevat meille yhteiskuntana hyvin kalliiksi ja luomutuotanto on siitä yksi erittäin hyvä esimerkki.
2 kommenttia:
Mikähän on tehnyt mahdolliseksi kännykät ja tietokoneet, lääkkeet, kivunlievityksen leikkauksissa ym. jos ei tiede? No, tieteen kieltäjät kai ovat mieluummin ilman.
Niin kauan, kun tehotuotannon tila on mitä se tällä hetkellä on, ostan mieluummin luomutuotteita. Luomu ei yleensä ole sen terveellisempi kuin tavanomaisesti tuotettu, mutta se on kuitenkin tällä hetkellä keskimäärin se eläin- ja ympäristöystävällisempi vaihtoehto.
En näe, miten luomun tukeminen heikentää uusien tekniikoiden ja teknologian kehittymistä. Kyllähän luomuakin parannellaan ja kehitetään jatkuvasti, ja uutta teknologiaa pyritään käyttämään aivan kuten tavanomaisessa tuotannossakin. Erona tässä mielestäni on vain se, että luomu pyrkii kehittymään mahdollisimman eläin- ja ympäristöystävällisesti.
Itse tuen luomua myös jo ihan siksi, että tuottajat ymmärtäisivät, että tavanomaisessa tuotannossa eläinten ja ympäristön kannalta asiat eivät ole niin hyvin kuin ne voisi olla. Jos tavanomainen tuotanto kehittyy näissä asioissa tarpeeksi, ostan mielelläni sitten tavistuotteita.
Lähetä kommentti