Luomun kysynnän kasvu hyytynyt Ruotsissa
Luomutuotteiden myynti ei ole enää tänä vuonna kasvanut Ruotsin suurissa kauppaketjuissa. ... Ruotsalaislehti ATL:n mukaan etenkin luomumaitotuotteiden kysyntä on paikoin vähentynyt kuluvana vuonna.
Luomulakon lukijoille tämä ei ole mikään yllätys, sillä jo kesäkuussa uutisoin siitä, että Arla on laskenut luomulisää Ruotsissa sekä Tanskassa ja sille on olemassa vain yksi järkevä selitys: tuote ei mene enää kaupaksi lisän edellyttämällä tasolla.
”Kysyntä voi vaihdella, mutta tuskin se on hiipumassa. Perusteet luomun ostamiselle eivät ole ohimeneviä”, Pro Luomu ry:n toiminnanjohtaja Marja-Riitta Kottila sanoo.
Ja ne edellytykset ovat mitkä? Terveellisyyskö, joka on Stanfordin tuoreen tutkimuksen mukaan lähes pelkkää lumetta ja mielikuvaa, vaiko kenties ekologisuus, joka on Oxfordin tuoreen tutkimksen mukaan lähes pelkkää lumetta ja mielikuvaa?
Vai onko edellytyksenä vain paksu lompakko, kenties? Jos näin on, niin toki rikkaat saavat käyttää varakkuutensa parhaaksi katsomallaan tavalla, vaikka sitten köyhien ulottumattomissa olevaan mielikuvaruokaan.
Hän muistuttaa, että Ruotsissa luomun osuus kulutuksesta on jo noin neljä prosenttia ja Tanskassa seitsemän. Suomessa osuuden arvioidaan olevan vasta noin 1,4–1,5 prosenttia.
On jo Ruotsissa noin neljä prosenttia? On ollut sitä jo jonkin aikaa, eikä ole siitä noussut, vaan nyt on käänne alaspäin tapahtunut, eli trendi on hiipumassa, kaikesta mainontaan syydetystä rahasta huolimatta. Ja Tanskassa noin seitsemän prosenttia, vaikka Tanskan oman tuotannon osuus kaikesta on noin vajaat viisi prosenttia, eli tanskalaisetkin syövät ylpeinä tuontiluomua. Se lähiruoka, ekologisuus yms mainospuhe, joka luomuun liitetään? Taitaa olla niin, että tuotetaan siellä, missä se halvimmalla onnistuu ja myydään siellä, missä siitä parhaat rahat saa.
1 kommentti:
Hieman lisää tietoa on mm. Sydsvenskan -lehdessä:
http://www.sydsvenskan.se/sverige/bistrare-tider-for-miljomat-1/
"Försäljningen av ekologiska livsmedel har ökat stadigt de senaste åren. Men just nu är det i den offentliga sektorn den stora efterfrågan finns.
I vanliga matbutiker har ökningen däremot planat ut."
Siis tavalliset ruotsalaiset, jotka ostavat ruokansa omalla rahallaan, ovat vähentäneet luomun kulutusta. Luomun kysyntää yritetään lisätä julkisen sektorin kautta. Sama linjahan on Suomessakin. Luomua yritetään tuputtaa päiväkotien ja muiden verovaroin ylläpidettävien laitosten kautta.
t. Jarrumies
Lähetä kommentti