MYYTTI KOLESTEROLIMYYTISTÄ - mitä jos kaikki onkin yhtä suurta valhetta
Kolesteroli on siinä mielessä hyvin mielenkiintoinen, koska kolesterolin vaikutuksen kieltävät kolesterolidenialistit ovat erittäin myönteisiä luonnonmukaisuudella, eli että kaikki kovat rasvat, mm. eläinrasvat ovatkin hyvin terveellisiä ja vastapainona vaikkapa kasvisrasvat ovat saatanasta ja elintarvike- sekä lääketeollisuuden salaliiton seurausta, joiden tarkoitus on sairastuttaa ihmiset.
Biokemian maisterin Pauli Ohukaisen kirjoitus Skeptikossa on erittäin hyvä, vaikkakin hän raapaisee vain pintaa, kuten itsekin toteaa.
Kolesterolidenialistit liukuvat hyvin liukkaalla jäällä ja eihän heillä toisaalta mitään hätää ole, vaan heillä, jotka ottavat heidän juttunsa tosissaan.
Kuten Pauli Ohukainen mainitsee, kolesterolidenialistien argumentointi on maallikolle hyvinkin vakuuttavaa, sillä niissä on maalaisjärkeen vetoavaa logiikkaa, sekä runsaasti viittauksia tieteellisiin tutkimuksiin. Mutta kun esitettyjä viitteitä aletaan tutkia tarkemmin, paljastuukin usein se uskomaton tosiasia, että viitattu tutkimus ei millään tavalla tue denialistin esittämiä johtopäätöksiä.
Minun ei tarvinne erikseen alkaa vetää yhtäläisyysmerkkjä erääseen poikkitieteelliseen maanviljelysideologiaan, jossa harrastetaan samanlaista toimintaa kautta linjan.
2 kommenttia:
Samoin itse harrastat samanlaista kommentointia ja yhteenvetoa tilastoista ja tutkimuksista. Etsit ja nostat esiin ainoastaan asioita mitkä tukevat omaa näkökantaasi. Yrität kirjoittaa vakuuttavasti, mutta kun asiaan tutustuu enemmän niin siitä löytyy enemmän vivahteita. Ei kaikki ole mustaa tai valkoista eikä luomua tai tavanomaista...
Ja sitten sinulla on vapaa mahdollisuus kommentoida havaintojani ja jos löydät niistä valittamisen aihetta, kerrot sen avuliaasti.
Tietenkin voit myös väittää, että minä teen vääriä johtopäätöksiä luomutuotannon metkuista ja se onnistuu parhaiten vihjailemalla tällaisesta ilman konkreettista esimerkkiä.
Jos tarkoitit esimerkiksi luomun toteutuneita satoja, niin voit tietenkin parhaasi mukaan koettaa selittää Suomen toteutuneet satotilastrot luomun osalta kuten itse ne näet ja sitten jatkamme keskustelua aiheesta.
Lähetä kommentti