29. joulukuuta 2012

Luomu menettää vetovoimaansa

Tuore uutinen (29.12.2012) Britanniasta kertoo luomun nykytilasta ja sen vetovoiman sulamisesta:

Organic food loses its appeal – but ethics rule at the checkout


Pääkohtia lyhyesti:

Kävele supermarketissa ja huomaat, että hinnakkaat luomuhedelmät sekä luomuvihannekset ovat saaneet hyllytilaa huomattavasti vähemmän, sekä ovat vähemmän mainostettuja kuin aiemmin.

Luonnonmukaisen luomuruuan kysyntä on romahtanut yli viidenneksen siitä kun taantuma alkoi -enemmän kuin mikään muu eettisen sektorin myynti, kertoo tuore julkaistu raportti.

Kuitenkin Reilu kauppa ja  kestävän kehityksen kala ovat nousseet huomattavasti

Yhdistynyt kuningaskunta on ainoa paikka maailmassa, jossa luomun romahdus on tapahtunut, kun muualla maailmassa on luomu edelleen vahvassa kasvussa.

Uutinen ei ole aivan ajan tasalla, sillä esimerkiksi Pohjoismaista Ruotsissa luomu ei ole enää missään kasvussa, vaan jopa laskussa, eikä Suomenkaan luomumyynnin tasosta vielä kannata vetää lippua salkoon. Mutta Suomi ja Ruotsi ovat markkina-alueina täysin marginaalisia, joten eipä täkäläinen tilanne, oli se mikä tahansa, vaikuta yhtään mihinkään.

Mistäpä tilanne Englannissa johtuu?

Voimakas taantuma lienee tietenkin yksi hyvä ehdokas, mutta toinen hyvä ehdokas on julkinen keskustelu, joka siellä on käyty luomusta. Uusimmat tutkimukset aiheesta, kuten Stanford ja Oxford, ovat saaneet paljon mediatilaa, sekä television ajankohtaisohjelmien keskusteluissa tutkimuksen sisältöä on puitu, joten kansalaiset ovat saaneet asiatietoa luomusta, joka on varmaan vaikuttanut myyntiin paljonkin.

Kun luomusta revitään pois sen mielikuvien kautta luotu gloria ja ympäristöjeesustelu, ei jäljelle jää kuin kallis hinta.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kun luomusta revitään pois mielikuvat ja gloria + ympäristösuojelu. jäljelle jää:

- Glyfosaatti + muut herpsidi puhtaat tuotteet.

- Tuotteet, joiden viljelijät ovat omavaraisempia ravinnetasen suhteen.
Apilanurmi tekee saman työn kuin lannoitetehtaat, mutta ilmaiseksi ja luonnonmukaisesti + tämä parantaa maan kasvukuntoa huomattavasti. Kotitilani on ollut montakymmentä vuotta tavanomaisessa viljelyksessa, ja nyt kun olemme siirtyneet luomuun, ei voi muutakuin vain hämmästellä miten maankasvukunto+pieneliöstö alkaa jälleen palautumaan.

Kuluttaja mielikuvien syövereissä kirjoitti...

""" Anonyymi sanoi...

Kun luomusta revitään pois mielikuvat ja gloria + ympäristösuojelu. jäljelle jää:

- Glyfosaatti + muut herpsidi puhtaat tuotteet. """

Ja sitten taisit unohtaa ne aineet, joita luomutuotanto sallii ja jotka tieteellisten tutkimusten mukaan eivät ole sen turvallisempia kuin synteettiset korvikkeensa.

Tietenkin ihmetyttää taas se, että oikein mainostat sitä, kuinka et ole osannut viljellä maata oikein ja sitten yht'äkkiä luomutuotantoon siirryttyä kaikki alkoi sujua kuin vettä vain.

Eikö olisi kannattanut opetella viljelemään maata oikein jo alusta alkaen.

Miksi muuten esim. MTT ei ole pitkissäkään viljelykokeissa onnistunut saamaan juuri mitään eroja luomu- ja tavanomaisen viljelyn välille maaperässä ja erot ovat johtuneet lähinnä lohkojen maaperän luontaisista eroista yms asioista.

Miksi sinä yrität osoittaa sormellasi johonkin muuhun suuntaan kuin itseesi, jos et ole osannut viljellä oikein, vaan olet pilannut maasi?

Anonyymi kirjoitti...

Noh noh eipäs mennä henkilökohtaisuuksiin...Kyllä myönnän maanviljelijänä tehneeni virheitä ja niistähän kannattaa ottaa opiksi. Silti hieman vieraan varaisuutta blogivieraita kohtaan. kiitos.

Ensinnä haluan mainita että en väitä,että mailmaa pelastetaan luomulla, kaikki ruokamailmassa on arvokasta ja tuen (henkisesti) tavanomaisia viljelijöitä siinä missä muitakin.

Mutta joskus provosoiviin väitteisiin kannattaa vastata.

Tilalamme vileltiin tosiaan pitkään ns."tavanomaisin keinoin" isäni aikana, kunnes tuli havaintoja maan kasvukunnon heikkenemisestä. Se on tosiaan maanviljelijästä ITSESTÄÄN kiinni mitä siellä tapahtuu, ei siitä viljelynimikkeestä. Mutta mistä saimme mallin kuinka parantaa maanviljavuutta? hmmm.. apilanurmea kiertoon, härkäpapua, ei väkilannoitteita= happamoittaa maata, pidemmän aikavälin suunnitelmat viljelykiertoon. Kuulostaa ehkä aika samalta mihin olemme siirtyneet?

Luomun siirtymäkauden jälkeen jäi pois ruiskutukset. ENKÄ IHAN OIKEASTI VIELÄKÄÄN OLE KEKSINYT ETTÄ MIHIN NIITÄ TARVITTIIN??
kasvitaudit torjutaan hyvällä viljelykierolla, rikat torjutaan mekaanisesti. Sadot..? no ne on pyöriny samoissa kuin tav.omaisten naapureidenkin. Laatu on ollut tod. HYVÄ. huom! näistä mitataan toksiinit ja homeet. siis joku tässä luomussa nyt mättää?

Tieteelliset tutkimukset parantaako luomu maanrakennetta vai ei?: niistä on varmasti yhtäpaljon puollesta kuin vastaan.
se riippuu NIIIN paljon mitä metodeja käytetään esim. millä maalajilla tätä tehdään. ei..luomu ei välttämättä sovi kaikille maalajeille.

Itse olen työskennellyt MTT:llä n. vuoden (työharjoittelut) ja vähän ehkä riippuen tutkijasta, niin pääosin luomua pidettiin täysin hörhöjen touhuna. jaaa ehkäpä joskus ensin tutkimuksissa laadittiin tulos ja sitten tehdään siihen tutkimus..hmm



Anonyymi kirjoitti...

Huh huh.. jatketaas vielä siitä glyfosaatista ja muista aineista.

Miten ne tekevät ruuasta puhtaampaa?

Jos tuon sinulle purkin round uppia niin joisitko/peseytyisitkö siinä?
niinpä... eine maanmatoset/muut elukatkaan siitä tykkää..

Jaa juuri oli saksalainen tutkimus osoitta että kasvinsuojeluaineita on löytynyt ihmisen ureasta.
Glyfosaattia ihmisen elismistössä= very goood? right?

http://naturalsociety.com/monsantos-infertility-linked-roundup-found-in-all-urine-samples-tested/

no juu tämä ei ole nyt se alkuperäinen tutkimus. voin kaivaa sen vielä jostain jos jotain epäselvyyksiä.

Itselleni tuli oikoinaan ruiskutuksista iho-oireita, yms muuta nuhaa. ja tiedän muuta TAVANOMAISVILJELIJÄ kolleegaa jotka ovat suorastaa kasvinsuojeluaine allergisia.
kyllä puhdasta ruokaa... EHKÄ siis vain ehkä, sillä en tiedä. siinä luomussa on jotain.?